Koivujen Pakurikääpä mikä myrkky

Anonyymi

Olen niin sanotusti "äimän käkenä" luettuani uusimmasta Ylä-Karjalasta "Kääpä Biotech OY:n metsäpalvelupäällikkö Maria Suonpään" hehkutuksesta jostain sienten kasvattamisesta koivupuissa. Ko. henkilö on kasvattanut liikevaihtonsa noin miljoonaan euroon - luultavasti jo v. 2018. itse kasvatettujen "pakurasienten" avulla.
Mutta - edellä mainitusta kirjoituksesta puuttui täysin kaikille ihmisille tärkeät, terveyttä koskevat tutkimukset kaiken kattavine tietoineen - jos niitä yleensä onkaan.

Itse olen aina tuntenut vastenmielisyyden tunteita syödä jopa tavan sieniä. Vähän olen kuitenkin niitä kymmeniä vuosia sitten syönyt. Pyrin kuuntelemaan ja tutkailemaan kehoni ns. viestejä, mikä sopii minulle ja mikä ei.
Mutta - että vielä puuhun laitetaan keinotekoisesti kasvamaan jotain. Jos puu hylkii jotain ja karistaa maahan, eikös se ole niin, että pysyäkseen terveenä puuna, sen on poistettava itsestään kaikki se, jota puu ei hyväksy ravinnokseen. Miksi koivuihin vielä "istutetaan" jotain, joka ei luontaisesti kuulu koivujen kasvuaikaan!!

Onko Suomessa tai Amerikassa tutkittu näiden ed. mainittujen Pakuri-sienien terveysvaikutuksia koekaniineiksi ryhtyneiltä ihmisiltä? Ainakin siellä näyttäisi olevan paljon erilaisia patteja sairastavia ihmisiä. Vai onko kyse ruokien sisältämistä myrkyistä, joita kaupoissa myydään!?
Marjat ja kaikki muu oikeasti terveellinen ravinto, imevät maasta- huom! itselleen sopivaa ravintoa.
Vanha puu, jonka kunto alkaa olla jo lahoamispisteessä, on merkki puun elinkauden lopusta. Joten niitä ns. pattipuita täältäkin löytyy, eikä koivut yleensäkään tällä taajama-alueella näytä näytä olevan terveitä. Ja eiku lisää koivujen saastuttamista sieni-itiöillä, jotka ei kuulu sen luontaiseen elinkaareen.
Kyllä nyt hälytyskellojen pitäisi soida jokaisen omassa päässä. Vai mitä siellä kouluissakin näiden osalta opetetaan - vai eikö mitään?
Eikö olisi parempi kasvattaa vain marjoja, vihanneksia ja muita perinteellisesti tuttuja kasvimaan tuotteita. Niiden terveysvaikutukset jokainen tietää oman elinkaarensa osalta.

Itse en moisia teknologisesti kehitettyjä myrkkysieniä ikinä pistäisi suuhuni. Huomaahan tuon Kirkkokadun varrella olevista koivuista, miten ne ovat mustuneet pelkästään siksi, koska talvella levitetyt ns. kaivosjätteet hienon hienoine mustine "pölyineen" leviävät joka paikkaan. Nyt niihin istuteen homeitiöitä!
PS. hyvät terveydestä vastaavat henkilöt, voisitteko ottaa selvää, onko niitä tutkimuksia tehty tämän "koivun pakurisienen" osalta. Ja miten pitkäaikaisia ne testit ovat olleet eri ikäisten osalta. Ainakin minua puistattaa tällainen toiminta. En ole ennen kuullut missään mediassa puhuttavan tällaisista, koivut sairastuvat ja kenties ihmisetkin sairastuvat tällaisista "innovaatioista". Jo on aikoihin eletty!!!

0

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Sofian ökyilyt on loppu

        Miksiköhän Sofian instassa on ollut viime aikoina niin kovin hiljaista? Liittyykö syy kenties piriparin eroon? Sofia joutui muuttamaan ex-hoitonsa sis
        Kotimaiset julkkisjuorut
        245
        4426
      2. Syystäkin ollut kirjoittamatta

        Mutta minun silmissäni olet kulutettu, käytetty, pilattu ja raiskattu jätteeksi. Kyllä moni sinua mielellään hässisi, mutta ei sinusta ihmistä rinnall
        Tunteet
        303
        2007
      3. Nato-ovi pysyy kiinni Suomelta.

        Usa ei puutu Suomen ja Turkin väliseen kiistaan, joten menee vuosia Nato-oven repimiseen ja voi olla että sisään ovesta ei koskaan päästäkään. https:/
        Maailman menoa
        425
        1644
      4. Mitä kummaa tapahtui, että Suomalaiset yhtäkkiä Natoon haluaisivat?

        Ulkomailla ihmetellään, "mikä teihin rauhanomaisiin suomalaisiin oikein meni kun, yht'äkkiä sotahulluiksi muutuitte"? Erittäin hyvä kysymys joka pitäi
        Maailman menoa
        535
        919
      5. Stefan Thermanin käräjät on 16/6. On jännät ajat miehellä edessään.

        Neljä syytettä on nyt edessä, laittomasta uhkailusta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja ampuma-aserikoksesta
        Kotimaiset julkkisjuorut
        46
        912
      6. Onko meillä tilanne mies

        Vai kuvittelenko vaan? Onko puoleltasi kaikki täysin ohi?
        Ikävä
        60
        875
      7. Nytkö se taas alkaa - apinarokko ja rokotuspainostus

        Valmistautukaa concoy väki. Wef ja muut globalistit eivät saaneet koronalla tarpeeksi kiusattua ihmisiä. Nyt pukkaa kuitenkin taas uutta riesaa: htt
        Maailman menoa
        181
        821
      8. Oot sekottanut mut

        Enkä enää tiedä miten päin olla, kiitos tästä ärsyttävän ihana mies 🙃🥰🔥😤🤯😞
        Ikävä
        37
        757
      9. No niin.. nyt ihan vakavasti..

        Haluisitko mies nähdä ja jutella ihan oikeasti? Kun mä haluisin.. voisitko antaa jonkun vihjeen. Tiedän että oot täällä, mut en tiedä että miksi sä tä
        Ikävä
        49
        700
      10. Ajatus on nähdessä

        Jutella ja sopia ajankanssa keskustelu edes kerran, selkiyttäisi asioita. Vain kasvotusten, vain sinulle. Katoamalla päätät toisin, oletko ihan varma
        Tunteet
        51
        690
      Aihe