Teinkö oikein?

n. 100m edessäni ajoi kaksi autoa joista etummainen kääntyi oikealle. Toinen hidasti perässä. Ja alkoi kiihdyttää kun tie on vapaa. Minä tulin hieman taaempaa ja ajoin ohi kun tämä vasta kiihdytti. Loppumatkan sitten olinkin hidasteena.

Teinkö oikein kun ohitin kiihdyttäjän risteyksen jälkeen tilanteen ennakoimalla ja tasanopeutta käyttäen? Tällä edessäni ajavalla auolla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin hidastaa koska risteysalueella ei saa ohittaa.

Oliko tekoni ärsyttävä? Laiskuuttani en jaksanut jarruttaa ja toinen joutui kärsimään kun autonsa tehot eivät riittäneet ohituksen suunitteluun (Samara).
131005
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Todennäköisesti edelläajava olisi ajanut lujempaa mutta sen edessa ajava hidasteli, kun etummainen kääntyi niin silloin latu aukeaa. mutta sitten tuli micra eteen. Joskus ajettais hiukka kovempaa muttei viitsitä kuitenkaan ohittaa.

Äänestä

jos tehottomalla on liikenteessä niin sääliä ei tarvitse tuntea...
miksi toisille jotka säästää ja ostaa vaikka samaran niin pitäisi antaa tietä esim ohitukseen..jos ei paukut riitä niin körötellään perässä...
sen verran joutunut ohittelemaan samroita ja muita köröttelijöitä että sääli on sairautta

Äänestä
  • Tossa on iso pointti. Jos jotkut säästää ja ostaa alitehoisen kärryn millä on liikenteen tukkeena niin ei niitä pidä sääliä. Sillon niiden pihistelijöiden pitää ajaa siellä letkan hännillä kiltisti koska ei muiden tule kärsiä siitä että joku pihtaa.

    Äänestä

Väärin teit.

1.Jos tiellä on este tai hidaste, niin takimmaisen oikeus ei ole lähteä ohittamaan ensimmäisenä.

2. Et noudattanut sitä varuvaisuutta, jota liittymää lähestyttäessä tulee noudattaa.

3. Teit tarpeettoman ohituksen, joka on kielletty.

4. Hidastelit tarpeettomasti liikennettä, jäämällä sitten tien tukoksi, ja aiheuttaen taas toisille autoilijoille ohitustarpeen!

5. Olet ajanut liian lähellä edelläajavaa, koska toisen autoilijan varoessa olet ollut heti "perskarvoja" hipelöimässä.

Tekosi siis oli laiton. Moni saa maksaa tuollaiset tekonsa hengellä. Omalla tai toisten.

Eri automerkeille ei ole myöskään erilaisia ohitussääntöjä!

"Tehoja", josta mainitsit, ei tarvitse ohituksen suunnitteluun. Ohituspäätöksen tekee kuljettaja, eikä auto.
"Laiskuutesi" ei ole riittävä perustelu mahdollisessa kolaritilanteessa.

Tekosi oli "riittävän varovaisuuden noudattamatta jättämistä", jota tieliikennelakin edellyttää.

Ärsytykseen en ota kantaa, sillä asia riippuu ohitettavasti, onnistuitko provosoimaan häntä.
Huomaa, että jos takanisi oli tullut rekka, ja hän olsi lähtenyt ohittamaan sinua yhtä aikaa?.

Liikenne on yhteispeliä, eikä omien "oikeuksien" ehdotonta valvomista. Lisäksi jokainen ihminen tekee virheitä liikenteesssä.

Muista, että esim. ns.kärkikolmio -liikennemerkki tarkoittaa väistämisvelvollisuutta. Ei siis risteävällä tiellä olevalle etuajo-oikeutta, saatikka sitten päälleajo-oikeutta.

Opettele siis reilua liikennekäyttäytymistä, jotta ei tarvitse kolaritilanteessa omaisten selvitellä, että hän luuli aina ajaneensa oikein...?

Turvallista matkaa!

Ps. Parempi oma Samara, kuin pankin Micra.

Äänestä
  • on sitten oikea tapa ajella ?

    Äänestä

  • perse kirjoitti:

    on sitten oikea tapa ajella ?

    on sellainen että kun näkee vittumaisen savolaisen niin ajaa yli

    Äänestä

  • kyrpä kirjoitti:

    on sellainen että kun näkee vittumaisen savolaisen niin ajaa yli

    samara kuskin...

    Äänestä

  • perse kirjoitti:

    samara kuskin...

    Autossa pitää olla ahdin ja tietääkseni Samaraa ei vielä saa ahdettuna. Mutta heti kun vaan löytyy niin saatan sitä kokeilla kun sinäkin sitä aina niin ylistät.

    Siinä jo on kestämistä että on savolaisia mutta että ...

    Ottakoon se Luoja luokseen jos savolainen alle juoksee. Ja jos ei juokse niin voihan sitä vähän ikäänkuin koukata.

    Äänestä

  • "5. Olet ajanut liian lähellä edelläajavaa, koska toisen autoilijan varoessa olet ollut heti "perskarvoja" hipelöimässä."

    Juurihan kirjoitin että tulin kaukaa ohi tasanopeudella. Ohitus tapahtui tyhjällä suoralla risteyksen jälkeen.

    "Huomaa, että jos takanisi oli tullut rekka, ja hän olsi lähtenyt ohittamaan sinua yhtä aikaa?"

    Micrassa on peilit. Ja auton omistajalla ei pitäisi olla liikenteessä merkytystä vaikka Micra olisi pankin. Myöntävätköhän edes 1000€ autolainoja?

    Ohituksen syy oli etten voinut tietää kuinka lujaa samara ajaisi kun eka auto poistuu edestä ja tilaisuuden tullessa päätin ohittaa kun micralla ohitus on muuten vaikeaa. Jäin ehkä 5km/h tukkeeksi kun samara roikkui perässä. Toisaalta jos en olis ohittanu oltais molemmat varmaan körötelty alinopeutta ... ei noista samaroista tiedä ... yleensä ajavat 10km/h alle.

    Äänestä

  • micra kirjoitti:

    "5. Olet ajanut liian lähellä edelläajavaa, koska toisen autoilijan varoessa olet ollut heti "perskarvoja" hipelöimässä."

    Juurihan kirjoitin että tulin kaukaa ohi tasanopeudella. Ohitus tapahtui tyhjällä suoralla risteyksen jälkeen.

    "Huomaa, että jos takanisi oli tullut rekka, ja hän olsi lähtenyt ohittamaan sinua yhtä aikaa?"

    Micrassa on peilit. Ja auton omistajalla ei pitäisi olla liikenteessä merkytystä vaikka Micra olisi pankin. Myöntävätköhän edes 1000€ autolainoja?

    Ohituksen syy oli etten voinut tietää kuinka lujaa samara ajaisi kun eka auto poistuu edestä ja tilaisuuden tullessa päätin ohittaa kun micralla ohitus on muuten vaikeaa. Jäin ehkä 5km/h tukkeeksi kun samara roikkui perässä. Toisaalta jos en olis ohittanu oltais molemmat varmaan körötelty alinopeutta ... ei noista samaroista tiedä ... yleensä ajavat 10km/h alle.

    Tietysti kirjoitukseni perustui siihen tietoon, jonka olit antanut. Sen takia liikenteessä on säännöt, jotta jokaista tilannetta ei tarvitse opettaa erikseen.

    Tuohon 5..:een,..jos tulit "tasanopeudella", niin se ei tarkoita samaa, kuin esim. "tarpeellinen varovaisuus". Käyttämällä tasaista nopeutta, ei muiden sääntöjen rikkominen tule luvalliseksi. Se, että pyrit käyttämään tasaista nopeutta, on toki sinällään hyvä asia.

    Eli jos tulit "kaukaa", niin miten olit sitten heti ohittamassa?.

    Hyvä, että autossasi on peilit. Näkyy vaan olevan muita(kin) kolaroituja autoja, joissa ainakin "oli" peilit.

    Ei omistussuhteella olekaan merkitystä, mutta kun kertomuksessa tuli esille "Samara", niin muistutin vaan meillä kaikilla olevan samat säännöt. Eikä silläkään ole merkitystä, minkä hintainen auto on.

    Nyt kerroit, että "Ohituksen syy oli etten voinut tietää kuinka lujaa Samara ajaisi".

    Niin, käyttäytyminenhän perustuu juuri arviointeihin, ja on tärkeää, että kykenemme kaikki tekemään turvallisia arviointeja.

    Eli koska "et voinut tietää", niin silloin ohitus on syytä jättää tekemättä. Tuo ohituksen tekeminen kun vaatii, että "TIETÄÄ" sen olevan turvallista. Onnettomuus tarkoittaa siis aina, että sääntöjä on rikottu. Rikkomus voi tarkoittaa esim. juuri arviontivirhettä.

    Jos ohitus on "vaikeaa", kuten kerroit, niin sitä suuremmalla syyllä se kannattaa jättää tekemättä. muista, että vastuu on ohittajalla.(pääsääntöisesti)

    Sitten, kun jo kaikesta huolimatta olit ohittanut, niin asetelmat vaihtuvat. Mikäli Samara haluaisi uudestaan ohitsesi, niin se on hänen harkinnassaan.

    "Jos en olis ohittanu jne.."...niin ei siinä kukaan sinua olisi mistään "alinopeudesta" moittinut. Ei, vaikka poliisipäällikkö olisi sitä Samaraa ajanut. Sinä itse teet päätöksen, ajatko mielestäsi "turvallista nopeutta". Vai lukeeko ajokortissasi, että kortti on myönnetty Samaralle...? Kortti on myönnetty todistuksena siitä, että olet saanut opetusta kyetäksesi itse arviomaan ja selviytymään liikenteen haasteista.
    Siinä ei edes sanota, että "osaat ajaa".
    Tämä sen takia, jos kenties ajokokemuksesi on vähäistä.

    Tietysti, jos liiottelet asiaa, ja tukit liikenteen, niin silloin aiheutat vaaraa toisille, eikä se ole sallittua.

    Eli minkä "yleensä ajavat 10km/h alle ne samarat" ne sitten ajavat.

    Jos tarkoitat suurinta sallittua nopeutta, niin ei sinun tarvitse arvailla, ajaako "Samarat yleensä" alle maksiminopeuden. Ohitustarve on harkittava TILANNEKOHTAISESTI, eikä automerkkikohtaisesti.
    Eli ette olisi ajaneet mitään "alinopeutta".

    Huomaa muuten sekin, että on usein tullut ilmi, miten poliisit körräävät itse mainitsemaasi "alinopeutta", mutta kun ajat ohi, niin oletkin "vaarantanut liikennettä.." Lue niistä lisää muilta palstoilta.

    Jotta liikenteen pelisäännöt selkeäisivät, niin kerron omia kokemuksia noista ohittelijoista.

    Ajelin aivan normaalia nopetta talvella. Näin, että tien vieressä vilahti jotakin...ja hiljensin vauhtia. Perässä ajava teki, kuten sinäkin teit, eli lähti ohittamaan, koska ei tiennyt...? Saksalainen automerkki perässäni kun arveli, että "xxxxx ajaa yleensä...jne."
    Mutta se olikin ...H I R V I ....!

    Ja hirvenlihajutut eivät taida kuulua tänne...?

    Turvallista matkaa! Yhteistyöllä se liikennekin sujuu.

    Äänestä

  • Yhteispeliä. kirjoitti:

    **Eli jos tulit "kaukaa", niin miten olit sitten heti ohittamassa?.**

    Siten että jos en olisi hidastanut tai ohittanut, olisin kolauttanut samaran perään 50m risteyksen jälkeen. Ennen risteystä olin kaukana mutta samara joutui hidastamaan niin paljon ja kiihdytti hitaasti.

    **Hyvä, että autossasi on peilit. Näkyy vaan olevan muita(kin) kolaroituja autoja, joissa ainakin "oli" peilit.**

    Niinpä. Sama juttu muidenkin kaistanvaihtoapuvälineiden kanssa.

    **mutta kun kertomuksessa tuli esille "Samara", niin muistutin vaan meillä kaikilla olevan samat säännöt. Eikä silläkään ole merkitystä, minkä hintainen auto on.**

    Ei niin. Mutta tämä samara vain kiihtyi niin hitaasti että ehdin edelle. Olisin myös voinut palata taakse jos auto olisi ollut paremmin kiihtyvää mallia. Ja näin on käynytkin useampikaistaisilla teillä että kahdella kaistalla kiihdytetään (ei kilpaa) rinnakkain ja se kumpi lopulta ajaa lujempaa matkanopeutta pääsee eteen.

    **Nyt kerroit, että "Ohituksen syy oli etten voinut tietää kuinka lujaa Samara ajaisi".

    Niin, käyttäytyminenhän perustuu juuri arviointeihin, ja on tärkeää, että kykenemme kaikki tekemään turvallisia arviointeja.**

    Itseasiassa en ollut varma onnistuuko ohitus mutta kun oli suoraa edessä oli minulla mahdollisuus palata taakse. Ei ole vaarallista ajaa rinnakkain tyhjällä suoralla tiellä.

    **Eli koska "et voinut tietää", niin silloin ohitus on syytä jättää tekemättä. Tuo ohituksen tekeminen kun vaatii, että "TIETÄÄ" sen olevan turvallista. Onnettomuus tarkoittaa siis aina, että sääntöjä on rikottu. Rikkomus voi tarkoittaa esim. juuri arviontivirhettä.

    Jos ohitus on "vaikeaa", kuten kerroit, niin sitä suuremmalla syyllä se kannattaa jättää tekemättä. muista, että vastuu on ohittajalla.(pääsääntöisesti) **

    Tilanne arvio muuttuu tilanteen kehittyessä. Tiesin rinnalla ajon olevan turvallista. Vaikka oikeastaan se on ohitettavan velvollisuus päästää ohi.

    **Sitten, kun jo kaikesta huolimatta olit ohittanut, niin asetelmat vaihtuvat. Mikäli Samara haluaisi uudestaan ohitsesi, niin se on hänen harkinnassaan.**

    Niin on. Mutta olisiko minun pitänyt kaartaa bussipysäkille kun hän seurasi lähietäisyydellä yrittämättä ohittamista?

    **"Jos en olis ohittanu jne.."...niin ei siinä kukaan sinua olisi mistään "alinopeudesta" moittinut.**

    Ei tietenkään. Mutta olisin juuttunut samaran taakse ja sekös olisi harmittanut.

    **Ajelin aivan normaalia nopetta talvella. Näin, että tien vieressä vilahti jotakin...ja hiljensin vauhtia. Perässä ajava teki, kuten sinäkin teit, eli lähti ohittamaan, koska ei tiennyt...? Saksalainen automerkki perässäni kun arveli, että "xxxxx ajaa yleensä...jne."
    Mutta se olikin ...H I R V I ....!**

    Joo. Minun tapauskessani taas näin päivänselvästi että edelläajava ei jarruttanut tai vilkuttanut risteyksen jälkeen ja esteitä ei muutenkaan näkynyt. Siinä tilanteessa ohitus vaan näytti hyvältä tilaisuudelta pönkittää egoa ja jouduttaa matkantekoa.

    No, yritän kerto asiaa vähän erilailla.
    Ensimmäisenä menevä auto ei tee jonoa. Jono muodostuu vasta toisen auton tavoitettua ensimmäisen.

    Eli ensimmäinen auto tekee ensin valinnat.
    Jos oikein käsitin, niin ajoit tuossa vaiheessa Samaran perässä.
    Silloin perässä ajavan on huolehdittava, että ei aja päälle,..ei edes 50m risteyksen jälkeen. Tämä siis pääsääntö, sillä onnettomuustilanteissa täytyy tutkia myös edelläajaneen toimenpiteet. Tahallinen peräänajattaminen kun ei ole myöskään sallittua. Aikeista (pysähdys jarrutus tms.) siis täytyy varoittaa, ja sen takia autoissa on merkinantolaitteet.

    Perässäajava tekee omat päätelmänsä, mikä on turvallinen tapa. Ohittaako, vai hiljentääkö vauhtia. Tilanteesta riippuu, onko ohittaminen edes sallittua. Ellei ole, niin vaihtoehdot vähenevät, eli hiljennetään vauhtia.

    Jos huomaat, niin kertomuksesi johtaa helposti ongelmasta toiseen.
    Se, mikä ohituksessasi oli hienoa, on toki, että varmistit mahdollisuutesi palata taakse, mikäli joudut jostakin syystä ohitusaikeesi keskeyttämään. Juuri tuon mahdollisuuden takia on tärkeää, että edelläajavakin tietää sinun olevan aikeissa ohittaa. Sen ohituksen keskeyttäminen ei sitten ole edes laitonta. Siis vaikka siinä Samarassa siis olisi ollut se poliisipäällikkö...?

    Kertomuksesi uusi ongelma on, että kerrot että "se kumpi lopulta ajaa lujempaa matkanopeutta pääsee eteen". Missähän moinen sääntö on?

    Esim. moottoritien liittymissä on merkitty, kumpi väistää. Ei siis etuajoikeutta kummallakaan.
    Nuo merkit varmaan tiedätkin.

    Parkkipaikalta lähtiessä lähtevän on varmistettava turvallisuus ensisijaisesti.
    Ei siis voi esim. "pinkaista" parkkipaikalta toisen kylkeen, ja sanoa, että sinä tulit vasemmalta...? Huomaa, että liikennemerkkejä ei edes tarvita...!

    Se rinnakkainajo on vaarallista. Ainakin lainsäätäjien mielestä. Mitä, jos vastaa olisikin tullut myös kaksi "turvallisesti rinnakkainajavaa", eli yhteensä neljä autoa rinnakkain..? Moottoriliikennetiellä ne tuleekin sitten suh.koht. nopesti...?
    Rinnakkainajo on siis kielletty, ellei ole erillisiä ajokaistoja.

    Sitten.. "Vaikka oikeastaan se on ohitettavan velvollisuus päästää ohi." Tämäkään lause ei ole sääntöjen mukainen.

    Ohitettavalla on toki velvolisuus varmistaa, että ohitettava pääsee turvallisesti ohi, mutta ei mitään epämääräistä "jokaisen omaan arvion perustuvaa" velvollisuutta.
    Huomaa myös, että sekin "velvollisuus" vaatii, että takana ajava on varmistanut, että edellä ajava on havainnut ohitusaikeesi? Siis vastuu sen ymmärtämisestä on jälleen sillä takana olevalla.
    Ja sillä edellä ajavalla on velvollisuus seurata takanatulevaa liikennettä, joten ei käy selitykseksi, että olin edellä...! Ja tarvittaessa takanatuleva "kertoo ohitusaikeensa uudestaan..."

    Ei tämä liikenne mitään salatiedettä ole, mutta yhteisymmärryksestä on paljon apua.

    Kokeneet autoilijat kertovat usein juuri oikenpuoleisella vilkulla, että "olen ymmärtänyt sinun haluavan mennä ohitseni. Autan sinua, Ole hyvä!"
    Eikös ole selkeä ohje! katsoppas vaikka rekkamiehiä, niin moikkaavat, kun ajat ohi, sillä kateutta ei ole...? Jos vilautat jarruvaloja kiitokseksi, niin soittavat kenties alppitorvella fanfaarit...?
    Nämä ymmärtää liikenteen pelisäännöt.Itse en aja rekkaa.
    Vastaavasti taksimiehestä et pääse ohi, paitsi Suzuki 1100 R:llä..ja väkisin.

    Kuvaamassasi tilanteessa sinun ei tarvitse väistää bussipysäkille. Ohitusaikeen ilmoittaminen kuului siis takanaolevalle, kuten kerroin. Sinun velvollisuutesi oli seurata takana tuleevaa liikennettä, mutta ei "väistellä" sitä.

    Samaran takana ajo voi toki harmittaa, mutta se on oma taiteenlajinsa. Ajattele, jos istuisit koko elämäsi pyörätuolissa, ja vain sen takia, että "meinasit juuttua Samaran taakse".
    Olisit vaikka ajellut perässä, ja tuuminut..."kylläpäs ruskipoikaa viedään, kun Micra vähän tahtia viheltää..." Tai "mee nyt vähä etemmäs, ettei ruoste tartu...?

    Se hirvihomma..niin nuo "selvät havainnot" vaan usein osoittautuu kangastukseksi...!
    Minä itse muuten ajan useinkin väärin liikenteessä, ja teen vääriä arvioita. Olen silti ehtinyt ajaa satojatuhansia kilometrejä, ja joskus Samaran edellä ja joskus perässä.

    Kun kerroit, että edelläajava ei vilkuttanut tms, niin huomaa, että siellä saatoi olla isoisäsi Samaralla menossa kasomaan tyttönsä uutta vauvaa, eikä huomannut käyttä vilkkua. Mietti vain, hymyileekö vauva papalle..?

    Eikös sinullekin "egosi" vahvistu kummasti, kun olisit vaan ajatellut, että "ole hyvä vaan, ja aja varovasti. Ja vie vauvalle terveisiä Micrakuskilta." Mahduttiin jopa samalle kaistallekin...?

    Saahan sitä omastaan Micrasta ylpeä ollakin, eikä se ole laitonta.

    Muisatatko, kun Mika Häkkinen "juodutti" matkaansa ajamalla itsepintaisesti ensimmäiseen mutkaan ennen muita...? Tuloksena kalliita romukasoja. Kun hän oppi, että parempi olla toisena ehyellä autolla, niin tuloksena olikin maailmanmestaruus...?
    Parempi terveenä viimeisenä, kuin vainaa ensimmäisenä..?

    Äänestä

  • kyrpä kirjoitti:

    Autossa pitää olla ahdin ja tietääkseni Samaraa ei vielä saa ahdettuna. Mutta heti kun vaan löytyy niin saatan sitä kokeilla kun sinäkin sitä aina niin ylistät.

    Siinä jo on kestämistä että on savolaisia mutta että ...

    Ottakoon se Luoja luokseen jos savolainen alle juoksee. Ja jos ei juokse niin voihan sitä vähän ikäänkuin koukata.

    kun samaralla köröttelet ?
    taitaa olla savolainen poikaystävä jättänyt sinut kun noin olet äreänä...
    oliko vaimo vai dominoiva osapuoli..mites kotis leikit meni...imuroit sää ja se savolainen poikaystävä teki sitten sun imut ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Micra kirjoitti:

n. 100m edessäni ajoi kaksi autoa joista etummainen kääntyi oikealle. Toinen hidasti perässä. Ja alkoi kiihdyttää kun tie on vapaa. Minä tulin hieman taaempaa ja ajoin ohi kun tämä vasta kiihdytti. Loppumatkan sitten olinkin hidasteena.

Teinkö oikein kun ohitin kiihdyttäjän risteyksen jälkeen tilanteen ennakoimalla ja tasanopeutta käyttäen? Tällä edessäni ajavalla auolla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin hidastaa koska risteysalueella ei saa ohittaa.

Oliko tekoni ärsyttävä? Laiskuuttani en jaksanut jarruttaa ja toinen joutui kärsimään kun autonsa tehot eivät riittäneet ohituksen suunitteluun (Samara).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu