Siviilien kuolemat Ukrainassa

Anonyymi

Olen nyt lukenut kaksi eri juttua Hesarista kahdesta eri ukrainalaisesta perheenisästä jotka ovat menettäneet oman koko perheensä Ukrainan sodassa.
Ensimmäinen perheenisä oli ollut pitkään vaimonsa kanssa, ihan teini-iästä lähtien. Heillä oli kaksi teini-ikäistä lasta, äitinsä näköiset kauniit poika ja tyttö. Heillä oli auttajana ukrainalainen mies joka oli auttanut jo muitakin ukrainalaisia pakenemaan sodan jaloista. Mutta tällä kertaa heillä ei ollut onnea, nämä 4 pakenemaan lähtenyttä ihmistä matkalaukkuineen ammuttiin julmasti keskellä kaupunkia kadulle jonkun muistopatsaan juurelle. Perheen isä jäi siis ainoa henkiin tästä perheestä.
Odessan kaupungissa juuri ennen Pääsiäistä oli perheen isä lähtenyt pääsiäisruoka ostoksille autollaan. Kotiin oli jäänyt heidän luonaan asunut anoppi, tämän tytär, siis miehen vaimo ja heidän 3 kuukauden ikäinen tyttövauva. Tämä tyttövauva näytti netissä julkaistussa valokuvassa jotenkin erityisen ihanalta, hän oli oppinut hymyilemään tavallista aikaisemmin. Vauva oli isänsä kertoman mukaan vetänyt ihmisiä puoleensa, kun hän oli vain katsonut ja hymyillyt ihmisille, jotenkin erityinen tämä vauva oli. Tämän minä uskon ihan vain netti valokuvaa katsomalla sillä vauvan katse ja ihana hymy herätti heti huomioni ja vetosi minuun, hän oli jotenkin erityinen.
Kun perheen isä oli kaupassa, niin venäläisten ampuma iso ohjus osui suoraan heidän kerrostaloon. Makuuhuoneessa olleet isoäiti, äiti ja vauva olivat kuolleet heti. Vauva oli lentänyt kovassa paineaallossa seinään, vauva oli mennyt kahtia iskun voimasta ja lopuksi pudonnut sortuvan seinän alle ! Isoäiti ja äiti löytyivät myös sortuneiden seinien alta. Pelastustyöntekijät eivät antaneet perheenisän nähdä enää vaimonsa ja vauvansa jäännöksiä ja siinä he tekivät oikein. Tämä järkyttävä julmuus tapahtui juuri ortodoksisen Pääsiäisen alussa.
Kuinka joku ihminen voi selviytyä enää menetettyään kerralla koko oman perheensä ! Minä ainakin toivon, että nämä molemmat perheenisät jaksavat jatkaa elämäänsä hyvinä ihmisinä ja heillä olisi hyviä ihmisiä ympärillään. Venäläiset sotilaat ovat tehneet julmia ja raakoja tekoja ukrainalaisille ihmisille lapsista vanhuuksiin asti, he ovat murhanneet viattomia ihmisiä. Toivottavasti venäläiset saadaan vastuuseen näistä murhista aina alimmasta sotilaasta korkeimpaan kenraalin asti ja Kremliin ja Vladimir Pultiniin asti.
Ihmiselämä on aina arvokas, jokainen ihminen on aivan ainutlaatuinen eikä ihmistä voi korvata millään rahalla tai menestyksellä eikä hirmuvallalla.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

        Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
        Lieksa
        71
        3279
      2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

        1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
        Maailman menoa
        553
        3091
      3. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        38
        2503
      4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

        En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
        Ikävä
        49
        2022
      5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

        Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
        Tunteet
        120
        1835
      6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

        SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
        Maailman menoa
        310
        1832
      7. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        9
        1672
      8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

        Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
        Maailman menoa
        119
        1365
      9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

        Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
        Ikävä
        63
        1228
      10. Ketä ammuttu ?

        Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
        Juupajoki
        23
        1225
      Aihe