Viime päivät elleivät viikot ovat pitäneet meitä tietoisina tulevasta isosta päätöksestä.
Sen kanssa me elämme joitain vuosia, mutta sidomme sen tulevaisuuteen.
Olemme vilkaisseet pikaisestikin järkyttävää vimmaista tuhoa uutisista, lehdistä jne.
Emmehän me sellaista tahdo.
En ole osannut kuvitellakaan, että tällainen aika tulisi.
Rauhanomaisuuteen ja sen takaamiseen minä olen luottanut, kuten kaikki nämä aikuisuuden vuodet.
Ihmisten pitäisi kansoina pysyä välilöissä, edes laihassa sovussa.
Beng
Ei tee mieli tehdä mitään aloitusta 3
73
591
Vastaukset
- Anonyymi
Niinhän se on, että laiha sopukin on parempi kuin lihava riita.
- Anonyymi
Sano se Putinille.
- Anonyymi
Masentaahan tämä. Kuinka käy suomi-neuvostoliittoseuran, ja karjalan matkojen?
- Anonyymi
Eihän minkään tarvitse muuttua. Ei Suomi ota tänne ulkomaisia joukkoja eikä aseista rajojamme sen raskaammin kuin eilenkään.
Olemme vain liittyneet tiukemmin länteen, ja sen on Putin aiheuttanut käyttäytymällä juuri samoin kuin Stalin v. 1939.
Nyt emme ole täällä yksin ja paljain käsin ilman kavereita, siinä on ero entiseen.
- Anonyymi
Itämaassa uhotaan uhkaillaan ja kiukutellaan.
Jos Me liitymme, mehän pysymme rajan tällä puolen.
Sopii odottaa, että he pysyvät sillä puolen.
On se omituista, että isojen poikien pitää käyttäytyä kuin eripuraiset lapset hiekkalaatikolla ämpäreineen ja lapioineen.
Hiekan heittely ei paranna maiden suhteita.
Beng
Eikö Venäjällä menee jakeluun, että meitä kiinnostaa rauha. Onhan noista sodista jossain päin maailmaa saanut kuulla ja lukea jatkuvasti. Nyt vain on niin lähellä, että Euroopassa.
Venäjäkin sotinut siellä täällä, mutta vähän kauempana, eikä niitä silleen ole tullut seurailtua.- Anonyymi
Onhan tämä tilanne sellainen jos-tilanteen kulminaatiopiste.
Ukrainaan tehty sota sai meidät havahtumaan.
Onko Ukrainan sisällä ollut paljonkin venäjänmielisiä.
Olen ollut sotilasliittoutumaa vastaan ja pitänyt meille edullisena ja erityisasetelmana aiemman roolin.
Mutta. Puf.
Ehkä itämaan sisällä toimii valehtelu ja esittäminen. Suomalaiset ovat liian suoria sellaiseen.
Vie energiaa, jos pitää miettiä, mikä on totta ja mikä valetta ja propagandaa.
Seurasin hetken eduskunnan keskustelua. Eihän sitä huonoa käytöstä jaksa katsoa.
Nyt tuo rajakeskustelu ihmetytti. Mitäs oppositio teki hallituskautenaan? Mitä teki?
Tätä kannattaisi hallituksesta käsin kysyä.
Oliko ovet auki, oliko? Oikeinko terve tuloa.
Jotenkin tämä meidän julkinen keskustelu on ehkä toimittajien edesauttamana sellaista itsensä paljastelua. Höpötetään Suomen epäiltyjä heikkouksia (kuin annettaisiin aseet vastustajalle), missä pommisuojat, missä vesivarannot, missä viljavarat jne.
Sanoisin suu tukkoon tietyistä asioista.
Täytyy tajuta, missä avoimuuden raja muuttuu hölöttelyksi.
Beng
Angstihan voi tulla kelle vaan.
- Anonyymi
Jotenkin surullinen olo on, että tähänkö on tultu. Ymmärrän hyvin kuitenkin päättäjien ajatukset ja tarpeen toimia. Eipä olisi puoli vuotta sitten vielä uskonut mihin nyt meidät on "pakotettu", mutta on parempi turvata oma tausta kuin odottaa mitä seuraavaksi naapuri keksii.
- Anonyymi
Samoin. Ymmärrän myös päättäjiä.
Tukihan on ollut selvä ja suuri kansalaisilta.
Beng
Naapurin uhkailu on niin vastenmielistä.
En muista vastaavaa käytöstä aiemmilta Venäjän presidenteiltä.
Ovathan aiemmat osanneet laskea, mitä on maan kannalta ollut taloudellisestikin kannattavaa ja suhteet muihin valtioihin merkitsevät jotain.
Maan johto ja nuo oligarkit omassa ahneudessaan menettivät näkönsä eli eivät nää enää metsää puilta. Eikö siitä jo puolisen vuotta ole, kun Venäjä alkoi uhittelemaan ja vaatimaan (kirjallisia) vakuuksia, että Natoon ei saa mennä.
Jotain vinksahti Putinin päässä totaalisesti, että Nato muka uhkaa hyökätä valloittamaan koko laajan Venäjän maan.
Aika heikoksi arvioi oman puolustuksensa jo silloin. Jos olisi luottanut omiin sotavoimiinsa, niin eikö hän olisi sanonut, että tulkaahan vaan koko Naton porukka, niin pystyy Venäjä kyllä puolustautumaan.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoin. Ymmärrän myös päättäjiä.
Tukihan on ollut selvä ja suuri kansalaisilta.
Beng
Naapurin uhkailu on niin vastenmielistä.
En muista vastaavaa käytöstä aiemmilta Venäjän presidenteiltä.
Ovathan aiemmat osanneet laskea, mitä on maan kannalta ollut taloudellisestikin kannattavaa ja suhteet muihin valtioihin merkitsevät jotain.
Maan johto ja nuo oligarkit omassa ahneudessaan menettivät näkönsä eli eivät nää enää metsää puilta.Oligarkit näkevät hyvinkin metsän puilta.
Heidän tavoitteensahan on tehdä bisnestä,
rikastua Venäjän luonnonvaroilla ja he ovat "nähneet ihan oikein"
miten se käy ja päässeet tavoitteeseensa.
Eivät he ole poliitikkoja sanan varsinaisessa merkityksessä.
Putin, itsekin oligarkki ja oligarkkiklaaninsa päällikkö sallii oligarekille kansallisen omaisuuden ryöväämisen ja vastalahjaksi saa oligarkkien tuen, jolla pysyy vallassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oligarkit näkevät hyvinkin metsän puilta.
Heidän tavoitteensahan on tehdä bisnestä,
rikastua Venäjän luonnonvaroilla ja he ovat "nähneet ihan oikein"
miten se käy ja päässeet tavoitteeseensa.
Eivät he ole poliitikkoja sanan varsinaisessa merkityksessä.
Putin, itsekin oligarkki ja oligarkkiklaaninsa päällikkö sallii oligarekille kansallisen omaisuuden ryöväämisen ja vastalahjaksi saa oligarkkien tuen, jolla pysyy vallassa.Onhan siellä aina luotu kivenkova hovi.
Jos ei tykätä, pääsee vankilaan tai hengestään.
Maailmalla täytyy liikkua palkkamurhaajia, kun noita oligarkeja jopa perheenjäsenineen on 'kuollut'.
Aivan järkkyä.
Beng
- Anonyymi
En usko, että Venäjä muuttuu seuraavaan tuhanteen vuoteen.
Hävittyjen sotien jälkeen sen tsaarien/despoottien ja eliitin valta
on vain hetkellisesti heikentynyt.
Venäjä hävisi Krimin sodan (1853-2856),
Venäjän ja Japanin sodan (1904-1905)
ensimmäisen maailmansodan ja "kylmän sodan",
Venäjä ei kyennyt nitistämään Suomea.
Venäjä hyökkäsi Afganistaniin, ei tullut voittoa sieltäkään.
Taas se häviää ja tuskin tulee muuttumaan.
Uusia "putineja" tulee Putininkin jälkeen.- Anonyymi
Gorbatsovin kaltainen ajattelija voisi uudistaa.
Voi voi.
Beng
Löytyykö meiltä oligarkimaisuutra? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Gorbatsovin kaltainen ajattelija voisi uudistaa.
Voi voi.
Beng
Löytyykö meiltä oligarkimaisuutra?Ei Venäjä haluaa uudistua. Ei kansakaan halua demokratiaa. Se on aina halunnut
despootin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Venäjä haluaa uudistua. Ei kansakaan halua demokratiaa. Se on aina halunnut
despootin.Ainoa kestävä "uudistus" Venäjän historiassa on ollut Aleksanteri II:n
lakkauttama maaorjuus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Gorbatsovin kaltainen ajattelija voisi uudistaa.
Voi voi.
Beng
Löytyykö meiltä oligarkimaisuutra?Hahhah. Gorban toiminta johti Neuvostoliiton hajoamiseen.
Perestroika eli uudelleenrakentaminen tarkoitti Mihail Gorbatšovin alullepanemaa uudistusten sarjaa, joka tähtäsi kommunistisen puolueen ja koko Neuvostoliiton uudistumiseen.
Se toi mukanaan uudenlaista yritystoimintaa, joka horjutti suunnitelmataloutta.
Uudistukset johtivat tapahtumasarjaan, jonka kautta Neuvostoliitto hajosi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hahhah. Gorban toiminta johti Neuvostoliiton hajoamiseen.
Perestroika eli uudelleenrakentaminen tarkoitti Mihail Gorbatšovin alullepanemaa uudistusten sarjaa, joka tähtäsi kommunistisen puolueen ja koko Neuvostoliiton uudistumiseen.
Se toi mukanaan uudenlaista yritystoimintaa, joka horjutti suunnitelmataloutta.
Uudistukset johtivat tapahtumasarjaan, jonka kautta Neuvostoliitto hajosi."Suuren Ajattelijan", Gorban perestroika ei toiminut.
Uudistukset saivat inflaation kasvuun ja hinnat karkasivat käsistä.
Eseimerkkinä eräs laskettelukeskusta pyörittävä osuuskunta olisi halunnut ostaa auton helpottamaan työntekoa. Lupa auton ostamiseen saatiin, mutta hinta vastasi kaikkien osuuskuntalaisten 33 vuoden työmäärää. Auto jäi siis hankkimatta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hahhah. Gorban toiminta johti Neuvostoliiton hajoamiseen.
Perestroika eli uudelleenrakentaminen tarkoitti Mihail Gorbatšovin alullepanemaa uudistusten sarjaa, joka tähtäsi kommunistisen puolueen ja koko Neuvostoliiton uudistumiseen.
Se toi mukanaan uudenlaista yritystoimintaa, joka horjutti suunnitelmataloutta.
Uudistukset johtivat tapahtumasarjaan, jonka kautta Neuvostoliitto hajosi.No miksi ei saisi hajota? Liian laaja maa. Pysähtyneisyyttä. Kehitystä vain joillain aloilla.
Muistelisin, että ympärysvaltiot olivat odottavalla kannalla.
Olisi mielenkiintoinen dokumentti, jos tehtäisiin ex-DDR nyt.
Kaikissa noissa irtautuneissa maissa, on ollut niitä, jotka olisivat vanhan systeemin jatkuvan.
Niistä maistahan 'loikattiin länteen', jopa Suomen kautta. Mitähän loikkarit nyt ajattelevat? Ovatko käyneet maissaan? Tuskin olivat poliittisia pakolaisia. Taiteilijoita?
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Suuren Ajattelijan", Gorban perestroika ei toiminut.
Uudistukset saivat inflaation kasvuun ja hinnat karkasivat käsistä.
Eseimerkkinä eräs laskettelukeskusta pyörittävä osuuskunta olisi halunnut ostaa auton helpottamaan työntekoa. Lupa auton ostamiseen saatiin, mutta hinta vastasi kaikkien osuuskuntalaisten 33 vuoden työmäärää. Auto jäi siis hankkimatta.19:48
Entäs meidän inflaatio? Tuleeko nousemaan? Turkissa 70 %.
Mikä taho hyötyy? Joku taho aina hyötyy.
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No miksi ei saisi hajota? Liian laaja maa. Pysähtyneisyyttä. Kehitystä vain joillain aloilla.
Muistelisin, että ympärysvaltiot olivat odottavalla kannalla.
Olisi mielenkiintoinen dokumentti, jos tehtäisiin ex-DDR nyt.
Kaikissa noissa irtautuneissa maissa, on ollut niitä, jotka olisivat vanhan systeemin jatkuvan.
Niistä maistahan 'loikattiin länteen', jopa Suomen kautta. Mitähän loikkarit nyt ajattelevat? Ovatko käyneet maissaan? Tuskin olivat poliittisia pakolaisia. Taiteilijoita?
BengAnteeksi mitä ???
"Kaikissa noissa irtautuneissa maissa, on ollut niitä, jotka olisivat vanhan systeemin jatkuvan".
Vaihda aihetta. Tämä-kään ei ole sinun aluettasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anteeksi mitä ???
"Kaikissa noissa irtautuneissa maissa, on ollut niitä, jotka olisivat vanhan systeemin jatkuvan".
Vaihda aihetta. Tämä-kään ei ole sinun aluettasi.Siis. Eikö noissa maissa ole ollut irtautumisen jälkeen venäjämielisiä? Tätä tarkoitin.
Tyytymättömiä muutokseen. Pitkässä juoksussa vähemmistönä.
Etkö ole katsonut dokumentteja Berliinin muurin hajoamisen jälkeen.
Muistan kun K.Sorsa tuli sieltä valtiovierailulta juuri ennen, haastateltiin ja se oli jände haastattelu.
Mitäs separatistit ovat? Mistä muodostuu tuo väki? Miksi? Tyytymättömyydestä.
Jos se on liian suurilukuinen, se voi olla kohtalokasta.
Me vain luemme tai kuuntelemme uutisia ja vain toteamme. Mietis.
Beng
Suomi on vapaa maa. Minä olen vapaan maan kansalainen. Minä laitoin tällaisen aloituksen ja kirjoitan nyt tällaisista asioista - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis. Eikö noissa maissa ole ollut irtautumisen jälkeen venäjämielisiä? Tätä tarkoitin.
Tyytymättömiä muutokseen. Pitkässä juoksussa vähemmistönä.
Etkö ole katsonut dokumentteja Berliinin muurin hajoamisen jälkeen.
Muistan kun K.Sorsa tuli sieltä valtiovierailulta juuri ennen, haastateltiin ja se oli jände haastattelu.
Mitäs separatistit ovat? Mistä muodostuu tuo väki? Miksi? Tyytymättömyydestä.
Jos se on liian suurilukuinen, se voi olla kohtalokasta.
Me vain luemme tai kuuntelemme uutisia ja vain toteamme. Mietis.
Beng
Suomi on vapaa maa. Minä olen vapaan maan kansalainen. Minä laitoin tällaisen aloituksen ja kirjoitan nyt tällaisista asioistaTyytymättömillä eli venäjämielisillä on mahdollisuus muuttaa NeuvostoVenäjälle,
jos siellä on niin ihanaa.
Sinne otetaan avosylin vastaan ja joskus tulija on oitis lähetetty Siperiaan asti
vankileirille vakoojaksi epäiltynä ja joitakin on teloitettukin varoitukseksi muille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis. Eikö noissa maissa ole ollut irtautumisen jälkeen venäjämielisiä? Tätä tarkoitin.
Tyytymättömiä muutokseen. Pitkässä juoksussa vähemmistönä.
Etkö ole katsonut dokumentteja Berliinin muurin hajoamisen jälkeen.
Muistan kun K.Sorsa tuli sieltä valtiovierailulta juuri ennen, haastateltiin ja se oli jände haastattelu.
Mitäs separatistit ovat? Mistä muodostuu tuo väki? Miksi? Tyytymättömyydestä.
Jos se on liian suurilukuinen, se voi olla kohtalokasta.
Me vain luemme tai kuuntelemme uutisia ja vain toteamme. Mietis.
Beng
Suomi on vapaa maa. Minä olen vapaan maan kansalainen. Minä laitoin tällaisen aloituksen ja kirjoitan nyt tällaisista asioista"Jos se on liian suurilukuinen, se voi olla kohtalokasta."
Epäloogisesta kommentistasi ei käy ilmi m i k ä on liian suurilukuinen ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jos se on liian suurilukuinen, se voi olla kohtalokasta."
Epäloogisesta kommentistasi ei käy ilmi m i k ä on liian suurilukuinen ?21:47
Tuskin lukua tietää kukaan.
Tämä ei ole matematiikan harjoitustehtävä.
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoa kestävä "uudistus" Venäjän historiassa on ollut Aleksanteri II:n
lakkauttama maaorjuus.19:41
Eikös orjuus vain muuttanut muotoaan?
Beng
- Anonyymi
Historia toistaa itseään.
Sudet käyvät lampaiden kimppuun. - Anonyymi
Nyt epävarmuus lisääntyy varsinkin Suomessa.
Aseteollisuus on ainoa joka hyötyy sodista, sijoittakaa sinne. - Anonyymi
Tämänpäivän maailmassa kun kaikki ovat riippuvaisia toisistaan , tavalla tai toisella , on suurta hulluutta sotia ja kiusata muita maita ! Mistähän nämä kansojen kusipäiset johtajat sikiää ???
Imagine- Anonyymi
Venäjältä !
Da - Anonyymi
Tyrannia tuottaa tyranneja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjältä !
DaOnhan diktaattoreita maailmassa muissakin maissa.
Niin itsekkäitä kuin olemme, meitä kiinnostanee lähitienoo.
Ja oikeastaan sillä on merkitystä, miten meitä infotaan.
Sivusta olemme seuranneet valehtelua ja propagandaa, mitä kansalaisille on syötetty suut silmät täyteen.
Beng - Anonyymi
21:36
Tuo on tärkeä pointti; riippuvuus. Tehdään sopimuksia, maksetaan ja sitten joku keksii kiristää ja käyttää valtaa. Tai tavallaan siitä tulee kierre. Koston kierre. Toinen osapuoli käyttää sanktioita tai pakotteita. Siinäkään ei täysin onnistuta, kun kukin maa laskee oman edun menetyksiä.
Mikään ei ole puhdasta.
Beng
- Anonyymi
"Ei tee mieli tehdä mitään aloitusta 3"
Miksi teit ? Ei olis kannattanut.
Tee mieluummin aiheesta, josta tiedät ja pystyt keskustelemaan.- Anonyymi
Menisitkö iloiseen kevätaloitukseen.
Beng
Onko sinulla jotain sanottavaakin?
Tarjoan tässä sinulle upean tilaisuuden loistaa tiedoillasi.
Mitä ne ovat? Onko niitä?
- Anonyymi
Mikä olisi sinulle tuttu aihealue Beng, josta olet kiinnostunut ?
Laita vaan aloitusta ! Tsemppiä !- Anonyymi
Juuri tämä, mistä aloituksen tein, kiinnostaa.
Miltä tämä päivä näyttäytyy 70 -ihmisen silmin Suomessa tässä tilanteessa.
En yritäkään olla mikään politiikan asiantuntija, mutta aina se on kiinnostanut.
Sekin on myönnettävä, että harvoin mielipiteeni on muuttunut näin rajusti ja lyhyessä ajassa.
Tarkoitan liittoutumaan menoa. Yleensä mielipide loivenee, kun jonkin asian tiimoilta saadaan lisätietoa. En ole kuten Stubbi, joka on odottanut 30 vuotta..... on hällä ollut aikaa odottaa.
Minusta me olemme perusteellisia ja edellytämme vahvat syyt johonkin ryhtymisessä.
Beng
Kaikki me teemme havaintoja. Tavallista arkea elävätkin.
Oikeastaan nyt ovat tärkeitä kaikenlaiset kysymykset ja niihin vastaukset.
- Anonyymi
Kuka sanoi: tyhmä kansa , pitäisi vaihtaa.
Venäjästä voisi sanoa; tyhmä johtaja , vaihtoon.
Oikeammin Venäjän kansa tyhmyyttään on valinnut Putinin.- Anonyymi
23:53
Luin jostain, että Putukan isä tai isoisä liittyi johonkin Stalinin piiriin.
Tuonhenkisiä jos on ollut vaikuttamassa, niin mikäpä ihme on se, mitä seuraamme.
Toivon, että itämaassa ihmiset heräävät.
Muutamassa viikossa meni suhteet muihin valtioihin, että ihmemies tai -nainen on se, joka palauttaa vähintäinkin neutraalit suhteet muihin maihin, luottamuksen tai oikeammin tuo joukon uusia ihmisiä hallintoon uusine arvoineen. Siellähän pitäisi huippu siirtää sivuun.
Beng - Anonyymi
Kansa EI ole valinnut Putinia !

Beng"Toivon, että itämaassa ihmiset heräävät.
Muutamassa viikossa meni suhteet muihin valtioihin ...... "
"Itämaassa" on nukuttu satoja vuosia,
eikä suhteet menneet "muutamassa viikossa".
Ei läntisellä maailmalla ole NeuvostoVenäjään koskaan ollut normaaleja suhteita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansa EI ole valinnut Putinia !
Kansa luuli valinneensa. Putin oli valittu jo etukäteen ja "koneisto" laitettiin
käyntiin. Venäjällä äänestys on turhaa. Äänet on laskettu jo etukäteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansa luuli valinneensa. Putin oli valittu jo etukäteen ja "koneisto" laitettiin
käyntiin. Venäjällä äänestys on turhaa. Äänet on laskettu jo etukäteen.Kreml/FSB ja Jeltsin valitsivat Putinin seuraavaksi presidentiksi.
Jeltsin sai samalla syytesuojan, uusi presidentti ei tule syyttämään
häntä valtion omaisuuden väärinkäytöstä ja Putin tullee saamaan samanlaisen
sopimuksen, jos ei kuole kesken kautensa, mikä on paljon mahdollista,
koska hän muutatti perustuslakia niin, että voi olla presidenttinä käytännössä
elämänsä loppuun eli vuoteen 2036.
Putin on jo nyt iässä, joka on keskimäärin venäläisen miehen elinajanodote. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kreml/FSB ja Jeltsin valitsivat Putinin seuraavaksi presidentiksi.
Jeltsin sai samalla syytesuojan, uusi presidentti ei tule syyttämään
häntä valtion omaisuuden väärinkäytöstä ja Putin tullee saamaan samanlaisen
sopimuksen, jos ei kuole kesken kautensa, mikä on paljon mahdollista,
koska hän muutatti perustuslakia niin, että voi olla presidenttinä käytännössä
elämänsä loppuun eli vuoteen 2036.
Putin on jo nyt iässä, joka on keskimäärin venäläisen miehen elinajanodote.Tuollainen systeemihan siellä.
Tavallaan ei ole haitannut meitä, kunhan maiden välinen toiminta on ollut suht.normaalia, mitä sitten onkaan.
Kansalaisia käy sääliksi niissä maissa, missä vilppi on käytäntö.
Jos Putukan the endiä alkaa odottelemaan, aika käy pitkäksi.
Jos hänet syrjäytettäisiin, millainen heppu tuosta 'ilmastosta' tulisi. Huh.
Beng
- Anonyymi
Just. Jeltsin valitsi kyllä, mutta myöhemmissä vaaleissa kaikesta suhmuroinneista huolimatta Putella on ollut iso kannatus määrätyissä piireissä, kuten eläkeläisissä.
Vanjat ovat vuosisataisen yksinvallan ja tiukan komennon nöyriä alamaisia, jotka rakastavat suuruutta, ainakin suuria sanoja, paraateja ja tankkeja sekä isännän puhetta.
Turha sinne mitään läntistä demokratiaa on toivoa.- Anonyymi
Venäjällä ei ole muita ehdokkaita kuin se, jonka on tarkoitus voittaa.
Kuriositeetin vuoksi voi olla joku "varjopuolueen" ehdokas",
että mukamas äänestäjällä olisi valinnanvaraa.
Ei venäläiset presidenttiään valitse.
Saattaa olla että koemme venäjän taholta jotain ikävää, ihmetyttää kun ruotsissa tunnutaan emmittävän enemmän jälkiseurauksia natoon liittymisessä johtuen heidän historiasta, maa onnistunut pysymään puolueettomana satoja vuosia. Meillä pitkä itä-raja vahva armeija, ruotsi meidän selän takana huonolla armeijalla, herättää kysymyksiä joko taas, kuitenkin kummallakin maalla tahto mennä natoon, menemme riskeistä huolimatta, perääntyminen osoittaisi harkinnan kyvyn puutetta.
- Anonyymi
Jossain kirjoitin, että olemme valli Ruotsille, turvavyöhyke.
Voisiko R. tehdä oharit.
Beng
Uhkat. Epäilen, että edes kaikki eivät hahmota mainintoja kyberturvallisuudesta jne. Tavallaan tuon pelon ovat tuoneet toimittajat. En ihan tykkää, että kansalaisia pelotellaan. Uhkaa voi olla, mutta siihen ovat palkkaamamme viranomaiset. Heidän pitää huolehtia kansalaisista. Pitää erottaa, mikä on uhka ja mikä on istutettu uhka. Kuullostaa omituiselta, kun mainitaan, että suomalaiset pelkäävät jotain. Onhan se itsestään selvää, jos tv ja lehdet sitä tuuttaavat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jossain kirjoitin, että olemme valli Ruotsille, turvavyöhyke.
Voisiko R. tehdä oharit.
Beng
Uhkat. Epäilen, että edes kaikki eivät hahmota mainintoja kyberturvallisuudesta jne. Tavallaan tuon pelon ovat tuoneet toimittajat. En ihan tykkää, että kansalaisia pelotellaan. Uhkaa voi olla, mutta siihen ovat palkkaamamme viranomaiset. Heidän pitää huolehtia kansalaisista. Pitää erottaa, mikä on uhka ja mikä on istutettu uhka. Kuullostaa omituiselta, kun mainitaan, että suomalaiset pelkäävät jotain. Onhan se itsestään selvää, jos tv ja lehdet sitä tuuttaavat.Toimittajat kirjoittavat mahdollisuuksista ja niitten todennäköisyyksistä.
Ei siinä ole mitään väärin eikä sitä pidä ottaa pelotteluna.
Venäjän häiriköinnit on hyvin mahdollisia, ei sitten tule ihan yllätyksenä.
Toimittajat kirjoittavat niistä asioista, joita asiantuntijat tuovat esiin.
Suomessa on sananvapaus. Suomessa saa kirjoittaa.
Venäjällä Kremlin TV:ssä ei saa muuta kuin valehdella kansalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jossain kirjoitin, että olemme valli Ruotsille, turvavyöhyke.
Voisiko R. tehdä oharit.
Beng
Uhkat. Epäilen, että edes kaikki eivät hahmota mainintoja kyberturvallisuudesta jne. Tavallaan tuon pelon ovat tuoneet toimittajat. En ihan tykkää, että kansalaisia pelotellaan. Uhkaa voi olla, mutta siihen ovat palkkaamamme viranomaiset. Heidän pitää huolehtia kansalaisista. Pitää erottaa, mikä on uhka ja mikä on istutettu uhka. Kuullostaa omituiselta, kun mainitaan, että suomalaiset pelkäävät jotain. Onhan se itsestään selvää, jos tv ja lehdet sitä tuuttaavat.Itselleen Ruotsi oharit tekisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toimittajat kirjoittavat mahdollisuuksista ja niitten todennäköisyyksistä.
Ei siinä ole mitään väärin eikä sitä pidä ottaa pelotteluna.
Venäjän häiriköinnit on hyvin mahdollisia, ei sitten tule ihan yllätyksenä.
Toimittajat kirjoittavat niistä asioista, joita asiantuntijat tuovat esiin.
Suomessa on sananvapaus. Suomessa saa kirjoittaa.
Venäjällä Kremlin TV:ssä ei saa muuta kuin valehdella kansalle.No. Jos joku kääntää niitä jenkkiläksi, voihan niistä saada aika hysteerisenkin mielikuvan ja jos se printataan johonkin lehteen, huono.
Kuka lähtee oikomaan miljoonalevikkisten lehtien virheitä.
Me kun olemme sellaisia, mitä - ne - meistä ajattelee -kansa; että Torinossakin puhutaan, mitä jenkit ajattelee, entä mitä venäläiset. Voi olla, että yks paskan hailee, noille ihmisille.
Meille tärkeää, kun pitää budjetoida osuus uudesta puolustussysteemistä.
Toivottavasti meille kerrotaan, se mitä voidaan rehellisesti - ei väännellen ja käännellen.
Beng
Am I ready? Suppose, suppose.
- Anonyymi
Nyt mennään eikä meinata Natoon.
Suotta on sivuille vilkuilla ja empiä, sekä pelätä Venäjän konnuuksia, jotain herjuutta tietysti.
Se kun kuuluu venäläisiin luonnostaan.- Anonyymi
Näillä näkymin joo.
Liikaa sellaisia, jos
Mitä tapahtuu, jos kaasu poikki, jos kyperhyökkäys, jos hybridihyökkäys, jos tarvitaan käteistä, jos inflaatio kasvaa, jos korko nousee, jos ei saa kaikkia elintarvikkeita, jos sähkö katkeaa, jos, jos, jos
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näillä näkymin joo.
Liikaa sellaisia, jos
Mitä tapahtuu, jos kaasu poikki, jos kyperhyökkäys, jos hybridihyökkäys, jos tarvitaan käteistä, jos inflaatio kasvaa, jos korko nousee, jos ei saa kaikkia elintarvikkeita, jos sähkö katkeaa, jos, jos, jos
BengNiin se elämässä menee, että jos jotain valitsee,
täytyy hyväksyä kaikki, mitä se tuo mukanaan.
On ne sitten hyvää tai huonoa. Ei voi valita vain rusinoita natopullastakaan.
Ei Naton valinnalla sada kaikki kulta Suomen ja sen kansalaisten niskaan.
Silloin voi sataa myös jotain hyvinkin ikävää.
Jossittelu on turhaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin se elämässä menee, että jos jotain valitsee,
täytyy hyväksyä kaikki, mitä se tuo mukanaan.
On ne sitten hyvää tai huonoa. Ei voi valita vain rusinoita natopullastakaan.
Ei Naton valinnalla sada kaikki kulta Suomen ja sen kansalaisten niskaan.
Silloin voi sataa myös jotain hyvinkin ikävää.
Jossittelu on turhaa.Mitä ikävää jollekin Nato-maalle on tullut ??? Kertokaa !!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ikävää jollekin Nato-maalle on tullut ??? Kertokaa !!!
17:04
Ei ole tultu kertomaan.
Ehkä on jotkin sisäänrakennetut säännöt.
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ikävää jollekin Nato-maalle on tullut ??? Kertokaa !!!
Ei mitään ? Ei ole mikään valtio eronnut Natosta. Ei se niin huono voi olla.
Miksi pahanilmanlinnut itse maalailevat etukäteen kaikenlaisia uhkakuvia.
Eivät toimittajat sitä tee, joillakin lukijoilla lähtee mielikuvitus lentoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ikävää jollekin Nato-maalle on tullut ??? Kertokaa !!!
Mutta Suomelle voi tulla, kun ilmoittaa liittyvänsä Natoon
Paljon sitä jossitellaan, "Mitä tapahtuu, jos kaasu poikki, jos kyperhyökkäys, jos hybridihyökkäys, jos tarvitaan käteistä, jos inflaatio kasvaa, jos korko nousee, jos ei saa kaikkia elintarvikkeita, jos sähkö katkeaa, jos, jos, jos..."
Rajaloukkauksia yms Ei se ole niin selvää se meneminen.
Mennään vain siinä tapauksessa, että kaikki natomaat hyväksyvät sen hakemuksen.
Millä lie Putin jo ehtinyt lahjomaan tai uhkailemaan Erdoğanin, että iskee kapulat rattaisiin Suomen ja Ruotsin Natoon menoon.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Ei se ole niin selvää se meneminen.
Mennään vain siinä tapauksessa, että kaikki natomaat hyväksyvät sen hakemuksen.
Millä lie Putin jo ehtinyt lahjomaan tai uhkailemaan Erdoğanin, että iskee kapulat rattaisiin Suomen ja Ruotsin Natoon menoon.Sannoo politiikan asiantuntija...
- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Ei se ole niin selvää se meneminen.
Mennään vain siinä tapauksessa, että kaikki natomaat hyväksyvät sen hakemuksen.
Millä lie Putin jo ehtinyt lahjomaan tai uhkailemaan Erdoğanin, että iskee kapulat rattaisiin Suomen ja Ruotsin Natoon menoon.Joo. Jännä nähdä, miksi E. pullikoi.
Jos on saanut vaikka rahhoo, kun heittäytyy hankalaksi....muutaman miljardin.
Beng
- Anonyymi
Niinhän se pitäisi, mutta kun aina löytyy joku putini, stalin tai hitler, jotka ei kunnioita yhteisiä sääntöjä.
- Anonyymi
Olihan tuo Trumpinkin aika järkkyä.
Vaalitarkkailu. Kansalaisten oikeudet. Edes rehelliset vaalit.
Kuka olisi mahdollinen Putukan seuraaja? Kuka olisi neuvottelutaitoinen eikä länteen negatiivisesti suhtautuva.
Onhan itämaassa täytynyt olla valmiuksia vaihtoon.
Beng
- Anonyymi
Jatkoa.
Eestlane Kissa on jälleen möykännyt.
Tuollainen huonosti käyttäytyvä vanhus voisi siirtyä eläkkeelle.
Yhteiskuvassa muut näyttävät kiusaantuneilta.
Flinkkilä ja Tastula duo voisi auttaa.
Beng- Anonyymi
Jos Ilves räksyttää kuten persut, mitä voidaan odottaa Turkin suunnalta? Sitä samaa.
- Anonyymi
Viron ex-pressa Ilves on ihan oikeassa. Muutama suomalainen on ollut
täys törppö lausunnoissaan."On ollut" ja "muutama".
No mitä siitä sit. Kyllä on pitkävihainen ja helposti nokkiinsa ottava se Ilves. Varmaan oikein pitänyt päiväkirjaa siitä kuka milloinkin on häntä "loukannut".
Eihän kenelläkään niin ilmiömäistä muistia muuten voi olla tai sitten on tosi katkeraa hänen elämänsä, jos pitää sisällään hautoa häneen kohdistuneita "vääryyksiä" vuosien ja vuosikymmenten takaa. Onneton ihminen hän.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
"On ollut" ja "muutama".
No mitä siitä sit. Kyllä on pitkävihainen ja helposti nokkiinsa ottava se Ilves. Varmaan oikein pitänyt päiväkirjaa siitä kuka milloinkin on häntä "loukannut".
Eihän kenelläkään niin ilmiömäistä muistia muuten voi olla tai sitten on tosi katkeraa hänen elämänsä, jos pitää sisällään hautoa häneen kohdistuneita "vääryyksiä" vuosien ja vuosikymmenten takaa. Onneton ihminen hän.Niin. Antaa itsestään oudon kuvan.
Erdogan on katkera, kun ei huolittu EU:iin. Ihmisoikeudet.
Nämä kurdit täällä Suomessa ovat poliittisia pakolaisia kuten Ruotsissa. Yassar Kemal pakoili vuosikaudet.
Tuollaisissa maissa, missä sananvapautta ei juurikaan ole, on vain näytelty totuus.
Kyllä E. sai ehkä miljardeja. Ostettu vastustus.
Beng
Isot miehet ja kiusaa tehdään hiekkalaatikolla. Ei fiksua.
- Anonyymi
Miksi ihmeessä pitäisi? - Nm. Mikä pakko
- Anonyymi
Ilves sivistyneenä ihmisenä pidättäytyi presidenttinä ollessaan
vastaamaan samalla mitalla Suomen törpöille.
Suomen törpöille tekee oikein hyvä kuulla rehellinen mielipide
omista lausumistaan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Neukku-Tavja, "Putinin paras ystävä", oli suorastaan moukkamainen
ja hänellä aatetoverinsa kanssa on vieläkin loukkaavan ylimielinen ja
suomettunut asenne Viroon.- Anonyymi
Miksei I. aikanaan vastannut. Vaikuttaa jäkätykseltä, mikä tulee viiveellä eikä kauhean sivistyneeltä.
Pidän virolaisista.
Tässä ajassa on paljon kummallisia lausuntoja, mitä voimme seurata.
Kuka on oikeassa tai kellä on oikein näkemys?
Näitä meidän vanhempia vetäytyneitä poliitikkoja on haastateltu pitkin kevättä eikä kommenteista aina selviä, missä mielessä ovat puhuneet ja miksi ylipäätään on haastateltu.

BengLisäys:
Minua on hävettänyt, miten vähän tiesimme Eestistä.
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäys:
Minua on hävettänyt, miten vähän tiesimme Eestistä.
BengHarmillista, kun palstaa sotketaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit327381Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e794356Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne582817- 552146
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281689Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71667Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3441432Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us131282Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.571093- 761030