Michael Salla kertoo valomuodostelmasta joka näyttäisi lentävän kansainvälisen avaruusaseman ohitse. Muodostelman kuvannut kamera on suunnattu kohti maata. Muodostelma on liian iso, ja liian kirkaskin ehkä, ollakseen joku maanpinnalla oleva rakennelma jonka avaruusasema ohittaisi.
https://exopolitics.org/did-iss-live-camera-reveal-et-space-fleet/
https://exopolitics.org/did-iss-live-camera-reveal-et-space-fleet/
Vastaukset 23
Vanhimmat
Mielenkiintoinen keissi, jos video on vahvistettu autenttiseksi.
Takavuosina on useasti ollut esillä "NASAn salaisissa kansioissa" video, jossa noin viisi valoa linjassa ohittaa avaruusaseman astronautin nähdessä ne "ulkoa", sillä hän oli huoltotehtävissä tapahtuma-aikaan ISS:n ulkopuolella.
Tapauksen keksittiin sitten selitys, että ne olisivat olleet kalastusalusten tehokkaita led- valoja merellä, jotka kulkivat vierekkäin.
Mutta totuus oli tarua ihmeellisempi, sillä ufotutkijat ottivat asiasta selvää. He tiesivät ISS:n tarkan havaintoajan, he tiesivät ISS:n tarkan sijainnin ja sen jälkeen he ottivat selvää mitä siinä kohtaa Maan kamaraa tapahtui sillä hetkellä.
Kävi ilmi että tunnistetulla alueella troolaus oli siltä illalta jo lopetettu ja kalastusalukset olivat satamissa. Niissä ei ollut tietenkään enää satamassa kalastusvalot päällä.
Mutta kuten saattoi arvata, NASA ei luopunut kalastusalus- selityksestä koskaan, koska se oli lähin luonnollinen selitys ja toki mahdollinen edelleenkin.
Mutta nuo videolla näkyvät pallot eivät ole kalastusaluksia, ne eivät mene tuollaisessa muodostelmassa. Olettaen että video on aito, pitää tarkastaa mitä muualla aiheesta sanotaan.
Että oikein ufotutkijat ottivat asiasta selvää.
Sehän selittääkin kaiken!
Kerran Ylellä tuli ohjelma keskellä päivää. Siinä astronautti osoitti aluksen ikkunasta ulos ja sanoi että heitä on seurannut koko ajan jokin kohde . Eikä hän tiedä mikä se on.
Aika kumma että se ei herättänyt reaktioita kenessäkään. Mutta silloin ei tainnut olla nettiä.
Uskomatonta että jopa keskellä päivää! Voi hyvää päivää!
Kyllä.
Keskellä päivää.
Ja se ei ollut edes mikään erityisesti ufoihin keskittyvä ohjelma. Vain tavallinen dokumentti.
Ne on kulle semmosia päivä-uhvoja. Eläköityneet alieenit siellä vaan kruisailee uhvoillaan Alepaan. Täysin harmittomia.
Merisää?
Skepuloidit aina hermostuu kun esitetään uusia asioita. Ehkä fiksumpi tapa olisi tutkia tapausta, kuin hermostua.
Unohtakaa NASA ja Yhdysvaltain puolustusvoimat. Tutkimusta tekee nyt puolueeton tiedemiesten porukka ilman ennakkoluuloja julkisessa käytössä olevalla laitteistolla.
Galileo projekti:
https://projects.iq.harvard.edu/galileo/home
Projektin vetäjä:
https://projects.iq.harvard.edu/galileo/people/avi-loeb
Projektista yleisesti:
https://www.scientificamerican.com/article/avi-loebs-galileo-project-will-search-for-evidence-of-alien-visitation/
USA-armeijalla ja Nasalla on kuitenkin huomattavasti suuremmat resurssit kuin pienemmillä puljuilla, joten kyllä niitä kannattaa seurata tiiviisti.
Kunnon tietovuoto niistä, niin pato murtuu ja minulla on sellainen tunne että se saattaa tapahtua piankin. Vuotaja ottaa tietysti linnaa, mutta jos vaikkapa nopeasti tappava sairaus päällä, niin miksipä sitä 600 vuoden istumista murehtimaan.
Tuppaa jäämään nuo tietovuodot Yhdysvaltojen viranomaisten parissa kuolinvuodetodistuksiksi, tai toinen vaihtoehto on tehdä Bob Lazarit, eli paljastaa tietonsa ennenkuin kuolee salaperäisesti ja sitten ei voi enää paljastaa.
Snowden oli taitava ja huippuälykäs kaveri kun onnistui pääsemään pakoon. Hänestä emme olisi koskaan kuulleet mitään, jos hän olisi jäänyt kiinni.
Venäjällä laitetaan myrkkyä teehen ja alushousuihin sekä putoillaan ikkunoista, mutta Jenkeillä repertuaari on huomattavan paljon laajempi. Suosittua on esim hirttäytyminen pidätyssellissä epäselvissä olosuhteissa valvonnan alla.
Kennedyn salamurhan todistajien ja silminnäkijöiden murhat oli suorastaan taidetta. Yksi heistä ampui viranomaisten mukaan itseään haulikolla takaraivoon kaksi kertaa. Notkea kaveri siis! Tässä muutamia, jotka kuolivat erikoisissa olosuhteissa.
https://www.youtube.com/watch?v=P_YxkL-qSIw
Joku kysyy pian miten liittyy ufoihin, niin siten että jos Kennedy olisi saanut elää, ufojen suhteen oltaisi todennäköisesti oltu paljon avoimempia jo ajat sitten ja jaettu tietoa kansainvälisesti. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000393634.html
Tuo nyt ei ollut syynä hänen loppuunsa, mutta kertoo hänen luonteestaan. Ei halunnut väärinkäsityksiä Neukkujen kanssa siitä että kenen valopallot siellä ilmatiloissa uhittelee.
Ihmisiä vaiennettiin Kennedyn tapauksen jälkeen myös samalla tavalla kuin ufohavaintoja tehneitä. Syytettiin juopoiksi ja mielisairaiksi yms. Yksi todistajista sanoi että voitte kutsua minua juopoksi ja mielisairaaksi, mutta minä silti tiedän mitä minä näin.
..vasta Avi Loeb oli pohtimassa Eric R Weinsteinin kanssa, https://youtu.be/fdwuhU_zu8Y sinänsä hyvää läppää, mutta varsinainen pointti on "riippumaton tieteellinen tutkimus" olisi tarpeen... Weinstein myös sanoo näppärästi, kriitikoista, skeptikoista, jne -Peukku!-
Olikoohan Loeb, joka keväällisessä videossaan kertoi mielipiteenään, jotta matemaatikko olisi paras keskustelemaan "olioiden" kanssa, koska matematiikka on selkeä ja suora kieli... Mä laittaisin ehdolle kyllä muusikon parhaana keskustelijana "ensimmäiseen kontaktiin" ..
Joo, ehdotan Jari sillanpäätä ja Antti Tähkää!
Miksiköhän ne lentää ohi? Eikö ne uskalla tulla lähestymään?
Nämä ovat ihan maalista alkuperää: https://t.me/DUMBSandCloning/439114
Sitten kun tulee vastaan niitä valopalloja ja ovaalin tai pisaran muotoisia, niin ovat lähtöisin jostain kauempaa.
Miski lentävt usein ohi? Siksi että liian mini menettää järkensä, jos tuollainen tulisi vastaan. Lampaat kun luulevat märehtivän ihan yksinään täällä kupolin alla laitumella.
Minä en löydä aloituksen videosta indikaatioita valojen maallisesta alkuperästä.
Sallan tilanneyhteenveto muutaman vuoden takaa:
https://www.youtube.com/watch?v=uUfA41jR7k8
Kuinkahan monessa matrixsissa maan asukkaat elävätkään? Tietääkö kukaan kaikkea?
Kesäseuraradio on lestadiolaisten radio, joka lähettää mm. Suoraa lähetystä suviseuroista ja opistoseuroista.Radio pärähtää eetteriin 30.6 ja taajuudet voit tarkistaa mediamonitorin sivuilta ja taitaa ne löytyä myös kesäseuraradion sivuilta
Ihan mahtavaa aion kuunnella koko shitin.
https://www.youtube.com/watch?v=0SVG6gbufEc
Huuhaa kommentti:
Valot ovat itsensä oivaltaneita tähtiä, jotka lähtivät joukkovaellukselle ympäri avaruutta. Ehkä etsivät uutta kotimaata, ehkä muuten ajelevat edes takaisin, aiheuttaen päävaivaa ihmisille.
Valopisteiden lukumäärä Sallan videossa on 34 kpl
Tutkia valoja voi valovoimakkuuden perusteella, muodostelman perusteella, värin perusteella, koon perusteella.
Olen näkevinäni geometrisen muodostelman ytimen, jossa on kuuden valokohteen ympyrä, joka on koko joukkion keskus. Keskus ei ole muodostelman keskustassa, mutta liikkuvan suunnan kohtaisesti muodostelman viimeisenä.
Tästä kuuden joukosta kuin erkaantuisivat haarakkeita, jolloin parikin linjaa, joita pitkin valokohteet ovat, ovat aika peräkanaa toisistaan.
Voi yrittää yhdistää myös kaikista voimakkaimmat toisiinsa, jolloin saa hajautetun läpi muodostelman ulottuvan kuvion.
Yhdistää voi himmeämpiä vain, jolloin silloinkin saa uuden kuvion.
Vaikeampi on yhdistää varien perusteella, mutta olen näkevinäni värieroja kuten keltaisia, vihertäviä..
Jostakin syytä muodostelmalla on yksi haarake, joka venyy muodostelman yläperään.
Ja jotkut valokohteet ovat tosi heikkoja.
Kuitenkin yksi hyvin iso ja valoisa valokohde on kuuden ympyrämuodostelmassa, toinen aivan muodostelman etualalla.
Jeesus on saapunut