Kun toinen on mennyt ja tiedät että tuskin enää näet? Siinä vaiheessa palstailukin tuntuu aika turhalta.
Mitä sitten kun hän on poissa?
Anonyymi
3474
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Ei mikään tunnu turhalta. :)
Musta tuntuu. Päivällä oikein ihmettelin että mitäs nyt. Mitä seuraavaksi. Toisen tilalle jää tyhjä paikka. Täälläkin lähinnä ärsyynnyn nyt. Osa on tosi tylyjä ja osa liian positiivisia. Minä olen surullinen. En jaksa mitään positiivista puhetta, jolle ei ole todellisuuspohjaa missään.
Kyllä asiat järjestyy tavalla tai toisella! :)
Älä viitsi olla noin positiivinen, tuo hymiökin alkaa näyttää irvistelyltä nyt. Ei tämä asia nyt järjesty. Tämä ei ole mikään asia, jonka voi järjestää ja unohtaa sitten.
Kyllä kaikki järjestyy luota siihen!
tämäpä kuullostaa tutulta 😁
Hyvä mietelause on hyvä jos kuulostaa tutulle!
niin sulle peIIelle kaikki täällä. Narsissi.
Höh ei toisesta saa sanoa noin! Kuulosti vain tutulle!
Kovin sinullakin tuntuu löytyvän hanakkuutta löytää kaikkea tuttua ja nimittely se vasta tutulta kuulostaakin. Niin viehättävä ja sivistynyt ihminen olet selvästi. Sivusta
Niin, siinäpä se iso kysymys, mitä sitten? Se tyhjiö on aina massiivinen, muodoton, eikä ole mitään ajatustakaan millä sen täyttäisi.
Mutta aika parantaa haavat, vaikka arvet jääkin. Niin se tyhjiökin useimmiten täyttyy jollain, ehkä hitaasti, mutta täyttyy. Oma elämä tunkee siihen ja alkaa täyttämään sitä tyhjiötä, kuutiosentti kerrallaan. Joskus tulee takapakkiakin, mutta aina se täyttäminen ennen pitkää jatkuu. Joku päivä voi jopa löytyä uusi maailman tärkein ihminen, joka alkaa täyttämään sitä tyhjiötäsi ällistyttävän nopeasti. Elämä on arvaamaton ja aina liikkeessä.
Sinä kyllä olet jollain tavalla oikeassa. Sitä vaan itsekin aluksi vastustaa, että ei sitä tyhjiötä saa täyttää kukaan muu. Mutta ehkä elämä näyttää tietä.
Itselläni on just tuo tilanne. Tyhjältä tuntuu.
Ehkä jollain tavalla joo, mulla on se tyhjiö tossa vieressä kaverina, ollut kohta pari vuotta. Ja oikeastaan vasta alan itse suostumaan siihen, että sitä tyhjiötä saa, voi ja pitää täyttää. Palstalla voi täyttää pienen osan siitä, toistaiseksi, se on yksi mahdollinen asia.
Jäljellä ikävä ja kaipaus ja lisäksi ihmetys
Niin, mutta ei niiden kanssa voi ikuisesti märehtiä. Jossain vaiheessa on vaan keksittävä muuta tilalle.
Kuka on poissa?
Se ketä kukin täällä kaipaa.
No ei se siltä ihan aina näytä.
Minä kirjoitinkin, että sitten kun. Ei hän vielä ole poissa multakaan. Mutta ennakoin vaan.
Tiedät siis, että hän tulee olemaan poissa? Syystä että?
Ei taida rakastaa mua siten, että jäisi elämääni.
Vaikea sanoa, kun ei tiedä tapausta.
Vaikea se on mullekin, kun en ole kysynyt. Mutu tuntumalla näin.
Mä ajattelen, että hänellä on siihen oikeus. Olla poissa, olla missä itse haluaa olla. Onhan kaipaaminen sellaista räytymistä, tuuleen huutelua. Mutta ehkä se kaipauskin joskus sitten vaan asettuu ja helpottuu. Eikä enää mieti jatkuvasti, että jotain puuttuu kun hän on ulottumattomilla?
Tietysti toisella on oikeus mennä minne menee. Kaikilla on. Tässä mietitäänkin miten se joka jää, jatkaa elämäänsä.
Tiet eroaa? Täytyy vaan koittaa pärjätä ja ajatella, että jos toinen on onnellinen jossain muualla, niin sekin on hyvä asia.
Kuka mitenkin selviytyy. Mä tykkään ajatella juuri noin, että ihminen josta välitän kun hän on onnellinen, mäkin oon. Vaikka me ei oltais yhdessä. Mulle tulee siitä silti hyvä olo, toisen onnesta. Koska sitä onneahan mäkin hälle nimenomaan toivoisin ja pyrkisin tarjoomaan yhdessä ollessakin, sen minkä pystyisin.
Kaikki on mahdollista, vaikka sitä ei aina uskoisi. Minusta ainakin tuntuu sille.
Yym, voi olla.
Kaikki me mennään. Ollaan pois joltakin toiselta. Elämä on kiertokulkua. Siinä pyöriessä taas kohdataan ja taas erotaan. Niin kauan kuin maailmankaikkeus pyörii,pyöritään mekin. Niin kauan mikään ei ole lopullista. Et ole sen erityisemmässä siteessä häneen kuin muihinkaan. Kaikki ollaan siteissä kaikkeen. Kaikki ollaan täällä maanpäällä yhtä. Äitejä isiä siskoja veljiä koiria kissoja. Tämän kun ymmärtäisimme. Tulemme ymmärtämään.
Minä olen jo ilman häntä (naista). Elän kuin ei minusta ollenkaan välittäisi mutta myös siinä toivossa, että välittää. Kumpi on totta? Se selviää joskus. En laske elämääni sen varaan että hän kaipaa enkä sen että eläisimme täällä ikuisesti.
Noin tässä käy vaikka kaikki muu paitsi Elämä on turhaa.
On tämä muutenkin turhaa.
Sitä pelkään jo ajatuksena, muuten olisin jo itse lähtenyt muualle. Jotakin hänessä on niin...ainutlaatuista, toista hänenlaistaan en tule koskaan kohtaamaan.