Korona on riistäytynyt käsistä.

Hallitus ei tee mitään, vaikka koronaan kuolee enemmän ihmisiä kuin koskaan aiemmin. Kun rajoitteet purettiin, alkoi tartuntojen voimakas nousu. Samoin kuolemien lisääntyminen. Tilanne koronassa on paljon pahempi kuin koskaan aiemmin. Miksi hallitus ei tee mitään. THL on informoinut tilanteesta mutta hallitus käyttäytyy kuin koronaa ei olisikaan.
1168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ikävä kyllä potilaita ei saa hoitaa. Pitää vain rokottaa tehottomalla ja vaarallisella rokotteella. Eräs tuttu "oikaisi yllättäen koipensa" joku viikko sitten sopivasti Koronarokotteen saatuaan.

Äänestä
  • Rokotuksia PITÄÄ lisätä. Kaikki pitäisi saada rokotuksien piiriin. Kaikille yli 65 vuotiaille ja muille riskiryhmille pitäisi antaa neljäs rokote pikaisesti.

    Äänestä

  • Sanna Marin ja Niinistö haluas tappaa mahdollisimman paljon Suomen kansalaisia kaikin keinoin
    Näin saadaan Suomen kansa pois ja Ukrainalaiset tilalle.

    Äänestä

  • Rokotteet ovat tehokkaita ja turvallisia. On aiheellista antaa vahva maski- ja käsidesisuositus. Yli 75-vuotiaille neljäs rokotus.
    Meillä on kriisi, jota ei nyt tunnisteta. Tahallista tai ei.

    Äänestä

Ottakaahan vaan lisää rokotteita niin sitä enemmän kupsahtaa väkeä mutteihän aivopestyt tajua sitä!

Äänestä
  • Kyllä suurin osa kupsahtelijoista on heitä, jotka eivät rokotetta ole ottaneet. Tämän on vahvistanut useat terveydenhuolto lähteet, mm. THL ja HUS. Lisäksi rokottamattomat sairastuvat yleensä vakavammin koronaan kuin rokotetut ja levittävät pandemiaa enemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä suurin osa kupsahtelijoista on heitä, jotka eivät rokotetta ole ottaneet. Tämän on vahvistanut useat terveydenhuolto lähteet, mm. THL ja HUS. Lisäksi rokottamattomat sairastuvat yleensä vakavammin koronaan kuin rokotetut ja levittävät pandemiaa enemmän.

    Nyt kaikki puhuu natosta,ei joudeta koronaan enänään kiinnittämään huomiota.Ennätysmäärä kupsahtaa hallitus laskee,että tulee säästöjä,ja saadaan tukea heikompia Eurooppalaisia,annetaan lisää tukea Italiaan,kun niillä menee heikommin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä suurin osa kupsahtelijoista on heitä, jotka eivät rokotetta ole ottaneet. Tämän on vahvistanut useat terveydenhuolto lähteet, mm. THL ja HUS. Lisäksi rokottamattomat sairastuvat yleensä vakavammin koronaan kuin rokotetut ja levittävät pandemiaa enemmän.

    Yhäkö uskot tuota sontaa ? Luepa ulkomaisia tutkimuksia, kuten Saksan suurimman sairaalan tilastoja ja muualta maailmalta. Mutta ota vaan lisää piikkejä, kyllä se siitä... .

    Äänestä

  • Kummallista, että näitä salaliittoteorioitten pönkittäjiä täällä käy julistamassa täysin tutkimattomia väitteitään..
    Käyttöön hyväksytyillä rokotteilla on tehostaan ja turvallisuudestaan kontrolloitu tutkimusnäyttö.
    Vastaavasti salaliittoteorioitten pönkittäjien väitteille rokotteiden tehottomuudesta ja vaarallisuudesta ei ole olemassa minkäänlaista kontrolloitua tutkimusnäyttöä.

    Äänestä

Korona ei ole vaarallinen heille, jotka on sen kevyenä jo sairastanut.

Äänestä

Koronakin on tullut jäädäkseen ihmisten pariin joten miksi siitä pitäisi koko ajan puhua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hallitus ei tee mitään, vaikka koronaan kuolee enemmän ihmisiä kuin koskaan aiemmin. Kun rajoitteet purettiin, alkoi tartuntojen voimakas nousu. Samoin kuolemien lisääntyminen. Tilanne koronassa on paljon pahempi kuin koskaan aiemmin. Miksi hallitus ei tee mitään. THL on informoinut tilanteesta mutta hallitus käyttäytyy kuin koronaa ei olisikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu