Surullista, kovin surullista seurattavaa on pieksetynmäen kummalliselämä. Vapaamuurariveljien tekniseksijohtajaksi lobbaama Jartsa on odotetusti suututtanut änkyrämäisellä käytöksellään suuren joukon alaisista ja esihenkilöistään jo lyhyen virkataipaleen aikana. Vaikka seurojentalolla muurariveljien kokouksissa Jartsa pystyy olemaan lunkisti suippohattu päässään niin työpaikalla sama fiilis ei enää jatkukaan. Jos välien selvittelyyn tarvitaan ulkopuolista apua kymmenien tuhansien eurojen verran niin tilanne on huolestuttava.
Rapparilla odotetusti roiskuu
310
6712
Vastaukset
- Anonyymi
Ei mitään häpyä ole...
- Anonyymi
Jartsan hommeleita kannattaakin seurasi tarkasti. Varsinkin muursriiveljien saamia kaupungin urakoita. Ja muurariveli Askohan voisi jatkaa luentosarjassa vaikka rappareiden yrityshistorioilla, esimerkiksi rakennusalalta teemalla: "Kyllä minä tiedän, että sinä Uuno olet, mutta mikä sinun oikea nimi on"
- Anonyymi
Sekä muurariveljestön etä reservinluusereiden nokkamiehiin kuuluva Asko saisi luennoida myös teemalla.: "Oliko Hoo Moilanen näitä samoja pullakuskeja "
- Anonyymi
Olen kuullut myös että muurarit majailee seurojentalolla.
- Anonyymi
Olisi kiva lukea juttuja Savon Killasta eli perehtyä sen toimintaan ja kytköksiin muurariveljiin.
- Anonyymi
Vakavien syytösten tutkintavaiheessa politikkojen ja heidän apureiden pitäisi pidättäytyä kannan otoissaan. Henkilöstöhallinto vastaa tekemistään virkansa puolesta ja AVI-valvoo viranomaisena. Maksetut konsultilaki-ihmiset ei ratkaise tutkintavaiheessa olevia työsuojeluasiota, heillä ei ole tutkintaoikeutta asioihin. Konsulteille ei ole velvollisuutta luovuttaa mitään yksityisoikeudellisia tietoja, koska heillä ei ole oikeutta pakkokeinoihin.
- Anonyymi
Feisbuukin puskaradiosta löytyi tällaiset kommentit
https://fi-fi.facebook.com/groups/PKMPUSKA/
Teknisen toimen tilanteesta
Tästä on ollut hieman juttua lehdissä joten ajattelin kertoa tämän aihepiirin tosiasiat. Nämä on minulla myös tallessa sähköposteina, muistioina, äänitteinä, selvityksinä.
Nämä kaikki on julkisia tietoja.
Suurin juurisyy tähän olemassa olevaan tilanteeseen taitaa olla se, että olen 3.5.2022 sähköpostilla ilmoittanut kaupunginjohtajalle ja hallintojohtajalle, että ennen kun viet aseman tunnelin hankkeen valtuustoon päätettäväksi on sinun ilmoitettava siitä, että olemassa olevalla uraka-aikataululla emme tule saamaan nykyisen avustuspäätöksen mukaista 1.9 miljoonan euron avustusta EAKR rahastosta.
Kaupunginjohtaja ei kertonut tästä lainkaan mitään valtuutetuille kohteen esittelyssä eikä päätöksen teossa. Nyt meillä on tällä hetkellä olemassa olevilla päätöksillä se tilanne, että emme tule saamaan tuota avustusta lainkaan. Aikatauluheitto tässä on puolitoista kuukautta. Tilanne on edelleen tämä sama.
Tämän johdosta heti sopimusten teon alkuvaiheessa minä kieltäydyin allekirjoittamasta näitä asemanseudun tunnelihankkeen urakkasopimuksia. Lehden palstoilla mannekiininä tässä hankkeessa on ollut Sakari Ojala ja Ulla Nykänen. Tähän tarvitaan etsiä jo valmiiksi syntipukkia minusta.
Tässä vaiheessa kaupnginjohtaja sitten masinoi “ulkopuolisen puolueettoman “ BLF asianajotoimiston tekemään tohtoroitu tutkimus tilanteesta. Toimeksiannon laajuus on ollut kuin katsoisi avaimenreiästä, näkee vain mikro-osan koko asiasta. Sellaisen lausunnon saa kun haluaa tilata.
Kaupunginjohtajalla on pitkäaikainen tilaaja toimittaja suhde BLF asianajotoimistoon. Hän on tilannut vuonna 2021 ilman kilpailutusta ja viranhaltijapäätöstä 74 000€ toimeksiantoja, lisäksi 27-28.4.2022 hän on tilannut minulle kirjallisen varoituksen varoitustekstin. Vuoden 2022 tilaukset ennen selvitystä on reilut 10 000€ eli yhteensä 84 000€ tilaukset ilman kilpailutusta.
Tästä BLF toimistosta tuli sitten hallituksen esittelyssä parin viikon päästä heidän minulle runoilemasta mainehaitta varoituksesta sitten hallituksen esittelyyn puhtoinen täysin ulkopuolinen puolueeton toimija. Tästä minulla on kaikki laskut tallessa.
Edellä mainitun varoituskuulemis tilaisuuden pöytäkirjan kaupunginjohtaja ja hallintojohtaja väärensivät kokouskulun vastaiseksi tekstin osalta ja sen liitteiden osalta. Pöytäkirjan teksti ei vastaa kokouskulkua kuin osin ja osa liitteistä on vaihdettu ja muutama liite on lisätty. No, onneksi ilmoitin alussa että nauhoitan tuon kuulemistilaisuuden niin nämä kaikki on kyllä minun puolelta todistettavissa.
Tällä manipuloidulla pöytäkirjalla sitten rakenneltiin tämä BLF runoilema varoitus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Tällä manipuloidulla pöytäkirjalla sitten rakenneltiin tämä BLF runoilema varoitus.Sakari on saanut autojakin käyntiin viheltämällä....jotta tuo tommonen ei nyt ou paljon mitään....:) Jepettijoo jotta pirunpolkkako tämä nyt on? Itse Piru tanssittamassa joutavia rahoja joutaviin tilauksiin pikkupikkupiruille.
Täällä ei herran enkelti tanssi!
- Anonyymi
Sivullisen silmin ei tämä änkyröinniltä näytä:
Virtasalmen koulun (valmistui 2020 syksyllä) vesikattoon ja märkätiloihin piti puuttua jo heti ensimmäisenä työpäivänä. Märkätilat joissa on suihkuja oli annettu tehdä kipsilevysinä vaikka suunnitelmissa oli tiiliseinät. Vesikate tehtiin suunnitelmista poiketen profiilipellistä vaikka se oli suunnitelmissa määritelty tehtäväksi konesaumakatteisena. Rakennuksen elinkaari lyheni näillä osin 15-20 vuotta.
Valtatie 23 meluvalli. Siinä laiminlyötiin täysin ympäristöluvan velvoitteet, siten että meluvalliin päätyi erittäin vaarallisia asbestia ja valkoasbestia. Väitteet siitä, että onko asbestinäytteet otettu sieltä penkasta. Kyllä ne on. Asbestia löytyy sieltä edelleen koska ne kapseloitiin siihen penkkaan. Tästä piti järjestää kuulemisia ja selvityksiä roppakaupalla.
Kukonsuon kierrätyskenttä. Siinä laiminlyötiin täysin ympäristöluvan velvotteita. Kierrätyspiste oli muotoutunut kaatopaikaksi jossa oli pahimmillaan sallitujen määrien ylitys 5 kertainen ja pääosin kaikki määrätyt maksut oli jäänyt perimättä. Määräylitys oli luokkaa 40 000 tonnia, eli todella paljon kaikenlaista jätettä. Kustannus kaupungille arviolta yli 200 000€. Tästä järjestettiin kuulemisia ja selvityksiä roppakapalla.
Maaselän koulun (valmistui 2021) ulkoseinät homehtuivat. Siihen piti puuttua reilulla kädellä. Julkisivu paneloinnit oli tehty vastoin laatuvaatimuksia. Kaikki paneeloinnit oli tehty eikä niitä ollut mahdollisuutta uusituttaa urakoitsijalle ennen talvea. Julkisivupellitykse ja levytykset olivat väärinpäin ja liian vähäisillä kiinnikkeillä. Tilapalveluiden vastuuhenkilöiden valvonta oli pettänyt pahasti vaikka siellä tilapalvelun väki kävi lähes päivittäin. Saatiin urakoitsijalta lisätakuita ja sen sen tyyppisiä asioita. Mutta mielummin olisimme ottaneet alkuperäisen paremman laatutason. Keskustelua tästä käytiin melko tiukkaan sävyyn.
Jätevesiputsari asema (valmistui 2021). Ulkoseinien elementit olivat erilaiset kuin suunnitelmissa, niiden eri seinillä olevien ulkoasu poikkesi toisistaa ja laatutaso oli (materiaalipaksuudet) huonompi kuin mitä oli suunnitelmissa. Rakennuksen suojapellitykset olivat vastoin suunnitelmia. Tilapalveluiden vastuuhenkilöiden valvonta oli pettänyt pahasti. Tähän piti puuttua vahvasti.
Urskin vesikattokorjauksessa työ tehtiin ala-arvoisesti ja laitettiin väärät uudet kattokaivot. Minun piti purattaa kattokaivot katolta, koska kaikki jo asennetut ja asennukseen tulossa olleet kattokaivot olisivat rankkasateella tulvineet urheilutaloon sisälle ja tuhonneet sen lattiat lopullisesti. Tilapalveluiden vastuuhenkilöiden valvonta oli pettänyt pahasti. Tähän piti puuttua vahvasti.
Romahtanut 442 neliöinen varastorakennus. Ilmoitettu tilapalveluiden vastuuhenkilöille 14.2.2022, että vesikatoilla on paljon lunta ja että ne on tyhjennettävä. Tilapalvelun henkilöstö otti työn vastatakseen. Kyseisellä katolla ei käyty laikaan ja rakennus romahti noin 5 viikon päästä tästä. Tehtiin selvityksiä ja järjestettiin kuulemisia.
Väestönsuojien tarkastukset maaliskuun alussa Ukrainan sodan sytyttyä 24.2.2022. Pyydetty tilapalveluiden vastuuhenkilöitä tarkastuttamaan välittömästi kaikki kaupungin hallinnassa olevat väestönsuojat 2 viikon sisällä. Tilapalvelun vastuuhenkilöt ottivat miehistön kanssa tämän työn vastaan ja lupasivat toimia tuossa aikarajassa. Aikarajan määräsi teknisen lautakunnan kokouspäivä. Tähän työhön ei voinut luottaa lainkaan koska tarkastettavista kohteista kunnossa oleviksi merkattuja sulkuventtiileitä ja painemittareita oli jätetty varmuudella tarkastamatta koska osa niisä oli edelleen hitsattujen mattojen alla. Muutamaan väestönsuojaan jos kriisin aikaan olisi mennyt niin olisi varmuudella kuollut, koska suljettujen tilojen korvausilmaputket oli katkaistu maan alle. Toisaalla suuressa 318 henkilön väestönsuojassa oli poistettu kaikki 8 kappaletta väestönsuojan ovia ja sahattu betoniseiniin timanttisahalla 600*1200 mm reikiä. Tästä järjestettiin kuulemisia ja keskusteltiin melko vakavasti. Kaikkinensa väestönsuojien kustannukset olivat kymmeniä tuhansia.- Anonyymi
ompa töppäyksiä kerrakseen.keitä ovat nämä tilapalveluiden vastuuhenkilöt.outo ammattikunta.ei siis joutaneet tekemään töitänsä.kyllä tämä luottomiesten touhu surettaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ompa töppäyksiä kerrakseen.keitä ovat nämä tilapalveluiden vastuuhenkilöt.outo ammattikunta.ei siis joutaneet tekemään töitänsä.kyllä tämä luottomiesten touhu surettaa.
Kun pilkkomisjärjestelyillä mahdollistetaan paikallisten palvelujen tarjoajien mukanaolo ja paikallisten työllistäminen, ollaakin harjoitetun politiikan ytimessä. Tällaisella järjestelyillä on tilaajan vastuuhenkilöitä useita, vastuuta ei ole helppoa selvittää. Vastuu on sidottu päätöksillä tilausten rahamääriin, osia kokonaishankkeesta on sisällytetty eri hallintokunnille hankittavaksi ja sisäisinä hankintoina tehtäviksi. Hankkeisiin on palkattu ulkopuoliset valvojat ja sisäisiä hankintoja valvoo kaupunki. Käytettävissä oleva rahasumma ratkaisee ja sisäisissä hankinnoissa hallintokuntien nimetyt vastuuhenkilöt kilpailee tällöin keskenään. Hankkeiden kokonaishallintaan sisältyy usein myös hyvitykset varsinaisesta pääurakasta ja niiden ohjailua, vyyhti on mielenkiintoinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ompa töppäyksiä kerrakseen.keitä ovat nämä tilapalveluiden vastuuhenkilöt.outo ammattikunta.ei siis joutaneet tekemään töitänsä.kyllä tämä luottomiesten touhu surettaa.
on käsittämätöntä kuinka ammattitaidottomat pääsee suhmuroimaan kalliisiin hankkeisiin.ei ole ihmekään jos rahat menee hukkaan kun rakennuspäättäjinä on yli ikäisiä leijonia ja rotareita joilla vielä sokeri sulaa hitaasti suussa.jos heille annat asiantuntijan neuvon,vastauksena on ihme öhinää ja puhinaa yhteisistä päätöksistä ja kokouksista.kun sitten tulee päätöksenteon hetki ,ei muisteta miksi on tultu tänne nauttimaan konjakista ja jäätelöstä,joka ehti sulaa ennenkuin muistettiin syödä.näin on piiri pieni tehnyt päätökset suurista rakennushankkeista.asiantuntioina ei yhtään rakennusammattilaista."meiltähän tämä käy"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ompa töppäyksiä kerrakseen.keitä ovat nämä tilapalveluiden vastuuhenkilöt.outo ammattikunta.ei siis joutaneet tekemään töitänsä.kyllä tämä luottomiesten touhu surettaa.
siirretään kuparitalon seinäpellit uuteen op pankin taloon.tuleepahan kierrätys asetus noudatettua.sitten kun op lähtee lopullisesti.ja talo puretaan, joutaa pellitkin sulattamoon.
- Anonyymi
Työmaakokouksissa tällaiset käsitellään ja niistä pitäisi löytyä dokumentit. Suunnitelmilla on tapana muuttua rakentamisen eri vaiheissa ja hyvityksistä ja lisätöistä muodostuu kokonaisuus Taloudellisessa loppuselvityksessä saadaan valtuutetuille selvitys talousarvion raameissa pysymissestä. Mitä tulee kiinteistöjen ylläpitoon, tiloja muokataan tarpeiden mukaan jotta käyttöaste saadaan hyväksi. Viime kädessä kaupungin hallitus vastaa operatiivisesta toiminnasta ja resurseista.
- Anonyymi
Kenetpä muurari palkkasi lakiavustajakseen kuin toisen muurarin. Ja taas rapatessa roiskuu.
- Anonyymi
Minua huolestuttaa bensiinin hintasodan puute pieksussa , tämän takia maksetaan tai maksavat huippukalliista bensasta. hintaero abc:n ja nesteen välillä voi olla jopa yli 20centtiä litralta nesteen kylmäaseman hyväksi. Sairasta, mutta silti huippukallista. Tankkailen aina täten naapurikunnissa kuten Varkaus ja Kuopio.
- Anonyymi
Milloin tankkasit halpaa bensaa Länsiväylän kylmäasema Nesteeltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Milloin tankkasit halpaa bensaa Länsiväylän kylmäasema Nesteeltä.
Koronan aikaan , 1,19e /ltr . Sitä voi sanoa Suomenkin mittapuun mukaan halvaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koronan aikaan , 1,19e /ltr . Sitä voi sanoa Suomenkin mittapuun mukaan halvaksi.
Sinä ostit traktoriin löpöä.
- Anonyymi
Kuvaannollisesti veri kuohuu ja otsasuonet pullistelee paremminkin kuin raupausroiskuu. Väylä vetäytyi asemahankkeesta, tuulivoima yhtiön hanke on jäämässä taloudellisesti kannattamattomaksi, liikuntahalli jäi tyhjilleen, ensilumen hanke junnaa, pertin kujan kaava on jatkoajalla, Savon solmu lopettaa lopullisesti, tyhjilleen jääneitä liiketiloja puretaan keskustasta, Anolan ranta on rakentamaton ja veturitallissa on paljon tyhjää tilaa.
- Anonyymi
Naiset kikattaa liikaa, ei tahdo navetan piikaa.
- Anonyymi
saas nähdä kuinka kauan kaupungilta menee aikaa ja paljonko rahaa kun solmu puretaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
saas nähdä kuinka kauan kaupungilta menee aikaa ja paljonko rahaa kun solmu puretaan.
Solmun omistaa yksityinen yritys edelleen. Kiinteistön omistaja vastaa kiinteistöstään. Jos tulee vararikko, kiinteistö siirtyy velkojille. Kestää useamman vuoden ennen kuin siirtyy kaupungin hallintaan, jonka jälkeen kaupunki mahdollisesti hallinnoin kiinteistöä. Elinkeinojen edistämisen epäonni jatkuu...
- Anonyymi
näin politiikka jyllää.jos joku on ammattilainen ja tietää asian, ei kohta ole virassa.nämä mulperot eivät salli että heidän korruptio tulo tuhoutuu imago kärsii kun huomataan tuli tehtyä muutaman miljoonan virhe.kyllä veronmaksaja maksaa?eikö näit tuppeloita saada jo pois vaikka kuin olisi oikean puolueen jäsenkirja.luetelkaapas esim. kaupunginhallituksen jäsenten koulukset.saadaa selville kuka on missäkin asiassa ammattilainen.huom!puoluekirja ei ole pätevyyden osoitus,eik sirola opisto.pankin johtaja ja lääkäri ei tunne ammatillesesti esim.0ikeita rakenne ratkaisuja muuta kuin omalta alaltaan mutta hyvät kokouspalkkiot eläkepäivinään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
saas nähdä kuinka kauan kaupungilta menee aikaa ja paljonko rahaa kun solmu puretaan.
paljon molempia.aikaa ja rahaa.
- Anonyymi
täällä yritetään saada rakennusfirmoille töitä väkisin.puretaqan taloja pois niin saadaan uudelle rakennukselle tilaa.no on läpinäkyvää.raaputa minun selkää niin minä raaputan sinun selkää.
- Anonyymi
Kaupungin hallituksen johtamien hankkeiden taloudelliset loppuselvitykset? (Esedu, yläaste, kaupungin varikko, Virtasalmen koulu, maaselän koulu/päiväkoti, puhdistamo jätevesi puhdistamo, huvilakadun muutostyöt jne... Esimerkiksi yläasteen ja Esedun kampuksen hanke pilkottiin. Liikuntapaikat teki sivistystoimi, osan pihoista tilapalvelu ja kunnallistekniikka, kalusteet hankki sivistystoimi, energiakaivot porautti tilapalvelut, huvilakadun muutokset kunnallistekniikka ja hulevesiverkoston muutokset kunnallistekniikka.
- Anonyymi
entä hidaste hiekanään hiekanpään vanhainkodin kohdalla huvilakadulla.täysin ammattitaidoton esitys.ei hidaste tarvitse olla jyrkkäseinäinen koroke.hammaslääkärilaskut lisääntyy ajat kuinka hiljaa tahansa.korjaukseen.
- Anonyymi
kuka suunnitteli ja piirsi ammattikoulun.kun metalli osasto alkoi muuttamaan sinne, huomattiin että kaikkikoneet ei sovi työsaliin.pois piti viedä koneita paljon.silti on niin ahdasta että ei sovi koneiden välissä kunnolla kulkemaan.tunnustakaa reilusti kuka tuppelo antoi homman toiselle tomppelille.vastatkaa hyvävelikerhon jäsenet.

Nokun mie halluusin jotta kaikki kampukselle pakataan Päästään noita avarista kouluista eroon, hi. Menihän siinä jokunen ropo jotta koteusmittaajat sano jotta puretaan sitten jos kerta Jani-Petteri joutuu niiskuttaa.
- Anonyymi
Mätäpaise puhkaistessa haisee ja roiskuu. Kaupungin kehittämisyksikön toilailut viime vuosilta on surkeaa luettavaa. Veturitallin alueen-, Pertinkujan-, Anolan rannan-, savonsolmun alueen, hiekanpäänkaavoituksen yhteistyöt elinkeinojen kehittämisen osalta on ollut höpöjen alkeellista puuhastelua, jossa on istuttu palavereissa ja konsultit ja hämärähemmot ovat käärineet dollareita taskut pullolleen.
- Anonyymi
voi pojat.mihin nämä päättäjät vielä kerkijää.
- Anonyymi
Kaupungin valtuustosta tulee ensi vuoden vuonna tynkä, kun suurin osa rahoista ja henkilöstöstä katoaa hyvinvointialueiden päätettäviksi. Kun asiat valkenee ja huomattaan, että ollaan kuin kalat kuivalla maalla, alkaa kolme vuotta kestävät muutokset ja mittavat sopeuttamistoimet mm. hallinnossa, koska se on reilusti ylimitoitettu organisaatio vuoden 2023 alusta alkaen. Kaupungin strategia menee uusiksi ja hallintosääntö.
- Anonyymi
2.9.2022 oli vapaamuurareiden kokous klubi talolla. Siellä vedet laittaa asiat kuntoon vaikka alle kymmenen jäsentä. Pekka haki kuitenkin litran pullon jenkki viskiä palanpainikkeeksi.

Sepponen kirjoitti 17.11.2022 kaupunginjohtajajan irtisanomisen järjestämisestä. Kaukana on valtuutettu vallan ulkokehällä kun on maanantain hallituksen listalla teknisen johtajan erottaminen. Millään oikealla työpaikallaei pyöri tällainen vaihdevuotisten sirkus.
Kun Nykänen valittiin hän oli kokoomuksen mahtava tyyppi luomus. Nyt laittakaa Valtari ja Skyttä kuriin äänestyksessä. Onhan se melkoinen meriitti vaihdevuotisille valtuutetuille kun erotti tuttuja maatalon poikia sohaisseen insinöörin. Tämähän avaa tien valtuuston yrittäjille satojen tuhansien kaupungin urakoihin. Samanlaisia muikkuja nämä valtuutetut on kotonaan vaikka ei edes lapsia ole saatu aikaiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sepponen kirjoitti 17.11.2022 kaupunginjohtajajan irtisanomisen järjestämisestä. Kaukana on valtuutettu vallan ulkokehällä kun on maanantain hallituksen listalla teknisen johtajan erottaminen. Millään oikealla työpaikallaei pyöri tällainen vaihdevuotisten sirkus.
Kun Nykänen valittiin hän oli kokoomuksen mahtava tyyppi luomus. Nyt laittakaa Valtari ja Skyttä kuriin äänestyksessä. Onhan se melkoinen meriitti vaihdevuotisille valtuutetuille kun erotti tuttuja maatalon poikia sohaisseen insinöörin. Tämähän avaa tien valtuuston yrittäjille satojen tuhansien kaupungin urakoihin. Samanlaisia muikkuja nämä valtuutetut on kotonaan vaikka ei edes lapsia ole saatu aikaiseksi.Mielenkiintoinen on sekava seurakunta ja sekasin on seurakuntavaalilistatkin. Kaupungin valtuutetutkin voisivat ilmoittautua kansalaisopistoon arkuntekokurssille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielenkiintoinen on sekava seurakunta ja sekasin on seurakuntavaalilistatkin. Kaupungin valtuutetutkin voisivat ilmoittautua kansalaisopistoon arkuntekokurssille.
Ei ole jatkoon mahdollisuuksia seuraavissa kunnalisvaaleissa monellakaan valtuutetulla. Eripura on saanut ylitsepursuavat mittasuhteet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole jatkoon mahdollisuuksia seuraavissa kunnalisvaaleissa monellakaan valtuutetulla. Eripura on saanut ylitsepursuavat mittasuhteet.
Valtuustosta on todellisuudessa jutellut vain teknisen lautakunnan jäsenet poislukien Romo ja Laurila. 17 nousukkaan valtuutetun joukko ei ole edes yrittänyt jutella Jari Nykäsen kanssa. Eikä tervehdi. Noilta valtuuston opettaja jäseniltä voi kysyä verrokkia. Noin käyttäytyy ala-aste ikäiset Tytöt ennenkuin hormoni tasapaino löytyy kohdalleen. Paljon on puutetta sosiaalisessa kanssakäymisessä.. Monien valtuutettujen ja virkamiesten näkeminen oksettaa katukuvassa. Kun katsoo noita kokoomuksen yrittäjä valtuutettuja tulee mieleen norsut posliinikaupassa. Moukkamaista käytöstä. Ne pojat ei ole ollut Pieksämäkeä pitemmällä töissä .

Kulkevat kuin köyhän talon porsaat jonossa joulupöytään. Arto on ottanut lehdistössä päällysmiehen roolin ja ulostulot haisee omalle hielle. Arto polkee mopoansa käyntiin, kun polttoaine on lopussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sepponen kirjoitti 17.11.2022 kaupunginjohtajajan irtisanomisen järjestämisestä. Kaukana on valtuutettu vallan ulkokehällä kun on maanantain hallituksen listalla teknisen johtajan erottaminen. Millään oikealla työpaikallaei pyöri tällainen vaihdevuotisten sirkus.
Kun Nykänen valittiin hän oli kokoomuksen mahtava tyyppi luomus. Nyt laittakaa Valtari ja Skyttä kuriin äänestyksessä. Onhan se melkoinen meriitti vaihdevuotisille valtuutetuille kun erotti tuttuja maatalon poikia sohaisseen insinöörin. Tämähän avaa tien valtuuston yrittäjille satojen tuhansien kaupungin urakoihin. Samanlaisia muikkuja nämä valtuutetut on kotonaan vaikka ei edes lapsia ole saatu aikaiseksi.Nokun emona en hennonna poikastan kurittoo. Saip tehä mitä tahhaan. Kiusas nuapurin penskoja pani karkuun juoksemaan likkoja minkä kerkes. Puistel nyrkkiään kaikille ja uhos jotta koko kylä kontilleen.
Äet.
- Anonyymi
Totta hyvin syöneitä porsaita.
- Anonyymi
Alkoi uusi erottamisprosessi. Kaupungin hallituksen käsittelyssä seuraavassa kokouksessa.
- Anonyymi
Ketä erotetaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketä erotetaan?
Artolla ja Tuulalla ei lojaliteetti riitä. Levitetään luottamuksellisia tietoja kaupungin asioista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketä erotetaan?
Kaupungin hallituksen listalla on erottamistyöryhmä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupungin hallituksen listalla on erottamistyöryhmä.
Sähköasentajan koulutus riittää demareiden mielestä rakennustekniseksi ja talotekniikan asiantuntijaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sähköasentajan koulutus riittää demareiden mielestä rakennustekniseksi ja talotekniikan asiantuntijaksi.
Sähköasentajainsinööri on voittajapuolueen kavereita. Voitajapuolueeseen kuuluu kunnallistekniikan tarkastusinsinööri, elinkeinomaisteri ja yhteiskuntatieteiden maisteri sekä politikkoinsinööri. Kytkös on samaan ikäryhmään kuuluvien ns. Kaupungin kassan kautta junailtuun joukkoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupungin hallituksen listalla on erottamistyöryhmä.
Erottamistyöryhmä oli tullut sihen tulokseen että, huomattavan ajattelutuloksen aikaansaamisen tulos huomattava laskutusvaatimus kaupungin veronmaksajille ja siirtämisen ajattelun ulkopuoliselle erottamistyöryhmälle mietintöineen päivineen laskuttamisen ajatusta vahvistamaan.
- Anonyymi
Jäädäänkö kummalliselämässä sontakuorman alle ja mitä voidaan tehdä, kun maitokiuluun lehmät paskoo, kun takaapäin utareista kiskotaan viimeisiä pisaroita.
- Anonyymi
Eiköhän kaikki järjesty kun saatte lypsytaitoisemman emännän / isännän, ja ainahan on koulunpenkit, joissa voi käydä istumassa päivittääkseen taitojaan ellei helposti löydy pelastajaa muualta.

Miten heinäseipään nielleen lehmät saadaan lypsykuntoon?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten heinäseipään nielleen lehmät saadaan lypsykuntoon?
Kannattaa antaa lehmälle aikaa, eiköhän se heinäseiväs lahoo, ( niinkuin Pieksämäen rakennukset) ja sen jälkeen luulis helpottavan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa antaa lehmälle aikaa, eiköhän se heinäseiväs lahoo, ( niinkuin Pieksämäen rakennukset) ja sen jälkeen luulis helpottavan.
Heinäseipään lahomisesta pohdintaa: Alkaako lahominen tyvestä, latvasta vai tapin reiästä. Lehmillä on lehmien hermot ja latvasta lahomisella ei vaikutusta. Tyvestä lehmät saadaan astumaan suoraan, kun lahot kynnet leikataan ja tapin reiästä lahotessa seiväs menee kahteen osaan.

Lehmänhermoinen saa silloin varmasti haluamansa emännän tai isännän lypsyhommiin. Ei siinä silloin enää minkään seipään jäännöksiä tarvii märehtiä eikä sitä menikö joku perse edellä johonkin puuhun. Tiedä vaikka olisi maito siinä ajassa muuttunut kermaksi ettei ole liian litkua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän kaikki järjesty kun saatte lypsytaitoisemman emännän / isännän, ja ainahan on koulunpenkit, joissa voi käydä istumassa päivittääkseen taitojaan ellei helposti löydy pelastajaa muualta.
Elina osaa lypsyhommat. On lypsäny pitäjää jo pitkään kunnanjohdon kera. Paljasti ...no, sillä kuuluisalla hetkellä khn tuli Espoosta muisteleen riehakasta ja kitkerää opiskeluaikaa.
- Anonyymi
Talvea tekköö. Hyvät kelit.
- Anonyymi
Tuskin sen heinäseipään lahoamisella on hoppu ja hätä kun onhan lehmillä usein vasikat, jotka samalla ammuu tarvittavat jottei "kasvattaja" ihan tukehdu seipääseensä tai muuhun epämieluisaan, sillä tavoin utareetkin pysyvät lypsykunnossa.
- Anonyymi
Noh kyllä se päivä vielä paistaa sinne risukasaankin joskus.......toivottavasti.
- Anonyymi
Perustetaanko puolue. Jotenkin voisi olla tehokkaampaa alkaa vaikuttaa oikeasti eikä vaan täällä huutaa. Torin varressa on tyhjiä kiinteistöjä häyrisentiellä. Siitä olis helppoa aina torille rymistää. Puolueen nimi voisi olla vaikka. " Pieksämäen Suomi24 liike " . Slogan: Rehellistä savolaista kateutta ja riitaa päätöksentekoon. Mä voisin olla mukana.
- Anonyymi
Sen olen kyllä huomannut paikallista kuinka helppo on ohittaa asiat tokaisulla: katkeruutta, kateutta tai muuta pahansuopaisuutta, ymmärtämättä sen enempää. Taitaa moinen yleistys ja luulo auttaa eteenpäin menemisessä, ainakin hetkeksi ja on helppo synninpäästö kirkosta eronneillekin.
- Anonyymi
Mulla on mopo.
- Anonyymi
Nii, mutta muuttuuko asiat täällä paasaten.
- Anonyymi
En minä ainakaan mitään huutoa / paasausta kuule. En oikeasti ole Pieksämäen asioista millään tavoin kartalla, kun en tavallisesti lue paikallislehteä ( on jollain tavoin päälleliimatun oloinen kaikkine juttuineen), Eikä kait nyt kukaan luule täällä vaikuttavansa asioihin. On hyvä että mielipiteitään ja kokemuksiaan kaikkineensa voi tuoda esille. Ymmärrän kyllä, että Pieksämäki on paikka, jossa on niin hiljaista ilman liikenteen melua, että täältä luettu teksti voi vaikuttaa huutamiselta.

Sdp24 pioleessa tiedetään kaikkien kymmenen irtisanotun nimet. Arto on kokelas jäsen. Paras meriitti on kun teki puolueen rahastonhoitajasta rikosilmoituksen. Sillä kokemuksella alkoi tämä viimeinen ajojahti. Poliisista saa aina kaverin kun pn poliisi valtuutetun lähipiirissä.
- Anonyymi
vertaistuki kaupunkilaisille
- Anonyymi
Miksiköhän tämän irtisanomisuhanalla olevan henkilön iso kasvokuva pitää olla niin usein paikallisessa lehdessä, eiköhän se yksi kerta olisi riittänyt tuosta aiheesta.
- Anonyymi
Ja toisen osapuolen kuva loistaa poissaolollaan.
- Anonyymi
Kiinteistöstrategian polttopiste on entinen maalaiskunnan kunnanvirastotalo Kanttila on taustalla kuvissa ja sen rapautuvat seinät, jotka eivät ole nähneet rapparia? Rakennus on rapistumassa käsiin. Alakerta haisee tunkkaiselta, käyttövedessä ongelmia, pihan portaikko murusina, vuosia tyhjillään olevan ruokalan katto vuottaa sisään, 90-luvun tekniikalla tehdyt ikkunat ja ovet sekä seinä ja kattorakenteet vuotaa energiaa. Sisälle on rakennettu ns. turhapuro, jota on käytetty parikertaa rakennuksen historian aikana. Vuotavaa vesikattoa on paikkailtu vähän väliä. Riskirakenteiden korjaussuunnitelmia ei ole tehty ja rakennuksen käytettävyyttä nykyisiin kaupungin tarpeisiin ei ole selvitetty.

Kanttila on rakennettu silloin kun maalaiskunnan isännillä oli niin paljon rahaa ettei paikalle taipuneet. Rakennusliike kestää vaikka ydinhyökkäyksen.
Kaupungin rakentamat koulut oli ennen Lipsasen Rakentamia tuulenpesiä. Arkkitehdit Tuulitukka Lunden tasoa.
Kanttilan arkkitehti oli aikansa guru arvostettu Koiso-,Kanttila. - Anonyymi
Yle (kuvat): Pieksämäki haluaa erottaa teknisen johtajan jo toista kertaa tänä vuonna https://yle.fi/a/74-20005572
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kanttila on rakennettu silloin kun maalaiskunnan isännillä oli niin paljon rahaa ettei paikalle taipuneet. Rakennusliike kestää vaikka ydinhyökkäyksen.
Kaupungin rakentamat koulut oli ennen Lipsasen Rakentamia tuulenpesiä. Arkkitehdit Tuulitukka Lunden tasoa.
Kanttilan arkkitehti oli aikansa guru arvostettu Koiso-,Kanttila.Kantila on 90-luvun alun maalaiskunnan koerakentamiskode ja maanantaipäivän jäljet näkyy betonin halkeiluna jo ensimmäisenä vuonna valmistumisesta. Rakennus on rakennettu talvella työllisyyskohteena. Kosteusvaurioita on ollut koko rakennuksen historian ajan. Rakentajien mukaan paikka on aavikkoa, johon kaivinkone upposi nykyisen auditorion kohdalle syyssateessa monttua kaivettavissa ja muottilaudan palat happanee perustuksissakin. Rakennuksen tunkkainen ominaishaju tulee luujauhosta, jota käytettiin ns. Koekohteissa runsaasti 90-luvulla tavoitteissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kantila on 90-luvun alun maalaiskunnan koerakentamiskode ja maanantaipäivän jäljet näkyy betonin halkeiluna jo ensimmäisenä vuonna valmistumisesta. Rakennus on rakennettu talvella työllisyyskohteena. Kosteusvaurioita on ollut koko rakennuksen historian ajan. Rakentajien mukaan paikka on aavikkoa, johon kaivinkone upposi nykyisen auditorion kohdalle syyssateessa monttua kaivettavissa ja muottilaudan palat happanee perustuksissakin. Rakennuksen tunkkainen ominaishaju tulee luujauhosta, jota käytettiin ns. Koekohteissa runsaasti 90-luvulla tavoitteissa.
Kaupunginhallituksen asettama selvitystyöryhmä käyttää päivän Kanttilaan, päivän Poleeniin päivän Maaselän kouluun, päivän Veturitorille ja päivän Latomoon ja tutkii missä on eniten Rakennusteknisiä virheitä.
Kanttilassa ei ole ikinä valitettu sisäilma ongelmia. Kaikissa muissa on ollut. Nämä tiedot voi tarkastaa terveystarkastajalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupunginhallituksen asettama selvitystyöryhmä käyttää päivän Kanttilaan, päivän Poleeniin päivän Maaselän kouluun, päivän Veturitorille ja päivän Latomoon ja tutkii missä on eniten Rakennusteknisiä virheitä.
Kanttilassa ei ole ikinä valitettu sisäilma ongelmia. Kaikissa muissa on ollut. Nämä tiedot voi tarkastaa terveystarkastajalta.Kanttilasta on hiljaisesti siirretty oireilevat pois muihin tiloihin. Osa väistötilojen aikaan oppilaista ja opettajista oireili. Terveystarkastajat on vaihtuneet ja korjauksia on tehty sisäilmaongelmien vuoksi useina vuosina. Ongelmien vuoksi rakennettiin uusi maaselänkoulu, koska kanttilan ongelmat oli tiedossa ja lasten vanhemmat eivät halunneet tiloja saneerattaviksi koulukäyttöön. Vuosia on ollut sisäilma-asiantuntija ja työryhmä selvillä kanttilan riskirakenteista ja kosteusvaurioista ja ilmastoinnin ongelmista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupunginhallituksen asettama selvitystyöryhmä käyttää päivän Kanttilaan, päivän Poleeniin päivän Maaselän kouluun, päivän Veturitorille ja päivän Latomoon ja tutkii missä on eniten Rakennusteknisiä virheitä.
Kanttilassa ei ole ikinä valitettu sisäilma ongelmia. Kaikissa muissa on ollut. Nämä tiedot voi tarkastaa terveystarkastajalta.Näitä työryhmiä on ollut ja mennyt, mutta rakennus rapistuu kuin Savon solmu kiihtyvällä vauhdilla purkukuntoon, kun rakennuksen käyttöiän seurauksena kilometrin on yliajalla odottamassa peruskorjausta. Vajaakäyttöisten rakennusten ylläpito ei ole kaupungin päätehtävänä, vaan lähipalvelujen tuottaminen. Hallintotilat pitää kilpailuttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näitä työryhmiä on ollut ja mennyt, mutta rakennus rapistuu kuin Savon solmu kiihtyvällä vauhdilla purkukuntoon, kun rakennuksen käyttöiän seurauksena kilometrin on yliajalla odottamassa peruskorjausta. Vajaakäyttöisten rakennusten ylläpito ei ole kaupungin päätehtävänä, vaan lähipalvelujen tuottaminen. Hallintotilat pitää kilpailuttaa.
Ikäihmisten ja nuorten terveyspalvelut menee edelle vajaakäyttöisten rakennusten rahoitusjonossa, vaikka kaksi maakunnan työntekijää ja nykyistä kaupungin kiukuttelee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiinteistöstrategian polttopiste on entinen maalaiskunnan kunnanvirastotalo Kanttila on taustalla kuvissa ja sen rapautuvat seinät, jotka eivät ole nähneet rapparia? Rakennus on rapistumassa käsiin. Alakerta haisee tunkkaiselta, käyttövedessä ongelmia, pihan portaikko murusina, vuosia tyhjillään olevan ruokalan katto vuottaa sisään, 90-luvun tekniikalla tehdyt ikkunat ja ovet sekä seinä ja kattorakenteet vuotaa energiaa. Sisälle on rakennettu ns. turhapuro, jota on käytetty parikertaa rakennuksen historian aikana. Vuotavaa vesikattoa on paikkailtu vähän väliä. Riskirakenteiden korjaussuunnitelmia ei ole tehty ja rakennuksen käytettävyyttä nykyisiin kaupungin tarpeisiin ei ole selvitetty.
Petrataan tienvarsikylteistä tutuksi tulleiile Purkupojille. Kiva ja luotettava ¨¨Hyvä Veli¨¨-yritys joka on jo purkanut pitäjällä vuosien kokemuksella. Kerätään ....heh
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kanttilasta on hiljaisesti siirretty oireilevat pois muihin tiloihin. Osa väistötilojen aikaan oppilaista ja opettajista oireili. Terveystarkastajat on vaihtuneet ja korjauksia on tehty sisäilmaongelmien vuoksi useina vuosina. Ongelmien vuoksi rakennettiin uusi maaselänkoulu, koska kanttilan ongelmat oli tiedossa ja lasten vanhemmat eivät halunneet tiloja saneerattaviksi koulukäyttöön. Vuosia on ollut sisäilma-asiantuntija ja työryhmä selvillä kanttilan riskirakenteista ja kosteusvaurioista ja ilmastoinnin ongelmista.
Oireillaan kun hieman suostutellaan. Oire!!!
- Anonyymi
Muistetaan inhimillisyys. Molemmilla puolilla on vain ihmisiä. Ja kova myllerrys voi koitua kohtaloksi.
Toivon kaikkea hyvää rappareille, räppäreille, kommunistelle, porvareille, pasifisteille, nationalisteille, liberalisteille, keskustalaisille, maallikoilla, ekonomisteille, hiihtäjille, johtajille, duunareille, kukkakauppiaille, yrittäjille, koti äideille, fyysikoille, urheilijoille, hierojille, kirjailijoille, matemaatikoille, puusepille, muurareille, kokoomuslaisille, laita kaupungin miehille, virtasalmelaisille, koti äideille, ammatti autoilijoille, kutojille, pahan huhujille, katkerille, karpaaseille, toimittajille, nationalisteille, jne...- Anonyymi
Kanttilaa on useita kertoja remontoineet kosteusvaurioihin erikoistuneet Rakennusliike Lempinen, Rakennusliike Väisänen ja Rakennusliike Ysi-Ysi. Kymmeniä tuhansia euroja on palanut rahaa ja aina on urakoitsija vakuuttanut lopputarkastuksessa että rakennus on parempi kuin uutena.

Kanttilan peruskorjaus maksaa varovastikin arvioiden 4,4 miljoonaa euroa. Huoltokorjauskustannukset ovat olleet huikeat ja ne kertoo paljon rakennuksen turhamaisuudesta. Korjausrahalla vertailun vuoksi vuokraa koko hallinnolle tilat kymmeniksi vuosiksi.

4.4 M€ on Lempisen tarjous vakuutuyhtiölle vaurioiden korjauksesta. Ysi-Ysi rakennus tekee samat työt kvr 3,0 M€ toteutuneet työt laskuttamalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
4.4 M€ on Lempisen tarjous vakuutuyhtiölle vaurioiden korjauksesta. Ysi-Ysi rakennus tekee samat työt kvr 3,0 M€ toteutuneet työt laskuttamalla.
Ei vakuutusyhtiö korvaa juuri mitään röttelörakennuksesta, kun ikä alennukset huomioidaan korjausvelkoineen ja riskiarviot teknisen käyttöiän lopulla olevista haproista putkista. Joka tapauksessa tilat kantilan noin 20 henkilölle tulee halvemmaksi esim. vapailla markkinoilla tai kaupungin muista tiloista. Kanttilan arkisto on digitoitu suurimalta osalta ja paperiarkiston läpikäynnin yhteydessä arkistoitavan materiaalin määrä putoaa nykyisestä alle puoleen ja sen voi järjestellä muista arkistoista. Uutta paperista arkistoa ei ole muodostu, koska Pieksämäen kaupunki on vuosia sitten sitoutunut digiaikaan paperittomaksi kaupungiksi muiden joukossa. Rakennus on vapaa markkinoille vähäisin muutoksin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kanttilan peruskorjaus maksaa varovastikin arvioiden 4,4 miljoonaa euroa. Huoltokorjauskustannukset ovat olleet huikeat ja ne kertoo paljon rakennuksen turhamaisuudesta. Korjausrahalla vertailun vuoksi vuokraa koko hallinnolle tilat kymmeniksi vuosiksi.
Jostakin syystä KVR-urakat ovat aiheuttaneet mittavia käyttötalouteen piilotettuja kustannuksia? Lempinen ei ole vuosiin tarjonnut tosi kilpailutarkoituksella töitä kaupungille heidän hyvästä työtilanteesta johtuen.

Lempisen kenkä on joka vakuutusyhtiön oven välissä. Niissä urakoissa on aina ilmaa. Jos on viisi pomoa ja 17 kirvesmiestä ei niillä uskalla isoja asunto kohteita tarjota. Jos urakoista 2/3 on hyväkatteisia vakuutuyhtö kohteita niin eläähän silläkin.
Kanttilan rakensi aikansa kovin ammattilainen Pasi Häkkinen. Arviot rakentamisen laadusta sen mukaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lempisen kenkä on joka vakuutusyhtiön oven välissä. Niissä urakoissa on aina ilmaa. Jos on viisi pomoa ja 17 kirvesmiestä ei niillä uskalla isoja asunto kohteita tarjota. Jos urakoista 2/3 on hyväkatteisia vakuutuyhtö kohteita niin eläähän silläkin.
Kanttilan rakensi aikansa kovin ammattilainen Pasi Häkkinen. Arviot rakentamisen laadusta sen mukaan.Rakennus on suojelukohde ja nykyisellään jo remontin tarpeessa.
Kiinteistön käyttökulut olivat viime vuonna noin 171 000 euroa. Vuokratuloja tiloista saatiin 13 336 euroa. Kiinteistön tasearvo on 1,4 miljoonaa euroa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rakennus on suojelukohde ja nykyisellään jo remontin tarpeessa.
Kiinteistön käyttökulut olivat viime vuonna noin 171 000 euroa. Vuokratuloja tiloista saatiin 13 336 euroa. Kiinteistön tasearvo on 1,4 miljoonaa euroa.Kanttilaa ei ole suojeltu rakennusuojelulailla. Rakennus on arvioitu kaupungin kaavoituksen yhteydessä paikalliseksi kohteeksi säilyttämisen osalta. Paikallinen kohde on aina kaupungin poliittisen tahdon asia säilyttää tai hävittää, kuten oli purettu kaupungin talokin. 171 000 eurolla saa paljon aikaan ikäihmisille ja nuorille. Kiinteistöverojakaan rakennus ei tuota kaupungille, sen omistaessa rakennuksen. Tasearvo on vain luku paperilla, joka ei kerro rakennuksen arvoa markkinoilla. Rakennuksen tasearvo on täysi nolla, koska yhtään kunnollista tarjousta ei tullut kevään huutokaupassa. Kaupungin kirjanpidon poliittiset kikkailut tasearvoilla pitäisi ajaa alaskirjauksina kerralla vastaamaan todellisia arvoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rakennus on suojelukohde ja nykyisellään jo remontin tarpeessa.
Kiinteistön käyttökulut olivat viime vuonna noin 171 000 euroa. Vuokratuloja tiloista saatiin 13 336 euroa. Kiinteistön tasearvo on 1,4 miljoonaa euroa.Veturitalli on esimerkki vajaaseen käyttöön remontoinista. Kanttilaa ei kaupunki tarvitse, vaan rakennus on maalaiskunnan identtiteetin jäänne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kanttilaa ei ole suojeltu rakennusuojelulailla. Rakennus on arvioitu kaupungin kaavoituksen yhteydessä paikalliseksi kohteeksi säilyttämisen osalta. Paikallinen kohde on aina kaupungin poliittisen tahdon asia säilyttää tai hävittää, kuten oli purettu kaupungin talokin. 171 000 eurolla saa paljon aikaan ikäihmisille ja nuorille. Kiinteistöverojakaan rakennus ei tuota kaupungille, sen omistaessa rakennuksen. Tasearvo on vain luku paperilla, joka ei kerro rakennuksen arvoa markkinoilla. Rakennuksen tasearvo on täysi nolla, koska yhtään kunnollista tarjousta ei tullut kevään huutokaupassa. Kaupungin kirjanpidon poliittiset kikkailut tasearvoilla pitäisi ajaa alaskirjauksina kerralla vastaamaan todellisia arvoja.
Tuo 170000 € vuoteen riittää huippu juristiin Nykänen vastaan Nykänen käräjiin.
Seuraava vuonna 170000 € riittää Jari Nykäsen kultaiseen kädenpuristukseen ja vahingonkorvauksiin.
Pieksämäki ei ikinä laita takaa mummoihin eikä pappeihin. Niillä elätetään lakimiehiä ja sopuleita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo 170000 € vuoteen riittää huippu juristiin Nykänen vastaan Nykänen käräjiin.
Seuraava vuonna 170000 € riittää Jari Nykäsen kultaiseen kädenpuristukseen ja vahingonkorvauksiin.
Pieksämäki ei ikinä laita takaa mummoihin eikä pappeihin. Niillä elätetään lakimiehiä ja sopuleita.Vin vin ratkaisu on kun kanttila ja järjestötalo hävitetään.
Toinen vin vin on kun kaupunginjohtaja ja tekninen johtaja eroaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kanttilaa ei ole suojeltu rakennusuojelulailla. Rakennus on arvioitu kaupungin kaavoituksen yhteydessä paikalliseksi kohteeksi säilyttämisen osalta. Paikallinen kohde on aina kaupungin poliittisen tahdon asia säilyttää tai hävittää, kuten oli purettu kaupungin talokin. 171 000 eurolla saa paljon aikaan ikäihmisille ja nuorille. Kiinteistöverojakaan rakennus ei tuota kaupungille, sen omistaessa rakennuksen. Tasearvo on vain luku paperilla, joka ei kerro rakennuksen arvoa markkinoilla. Rakennuksen tasearvo on täysi nolla, koska yhtään kunnollista tarjousta ei tullut kevään huutokaupassa. Kaupungin kirjanpidon poliittiset kikkailut tasearvoilla pitäisi ajaa alaskirjauksina kerralla vastaamaan todellisia arvoja.
Olen samaa mieltä, että aikoinaan tehty investoisti tulee ajaa alas taseista. On kaksi vaihtoehtoa purkaa tai ajaa alas rakennuselinkaaren loppuun eli saattohoitaa. Rakennuksen saattohoito tarkoittaa viidessä vuodesssa jo noin viiden miljoonan kustannuksia kaupungille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lempisen kenkä on joka vakuutusyhtiön oven välissä. Niissä urakoissa on aina ilmaa. Jos on viisi pomoa ja 17 kirvesmiestä ei niillä uskalla isoja asunto kohteita tarjota. Jos urakoista 2/3 on hyväkatteisia vakuutuyhtö kohteita niin eläähän silläkin.
Kanttilan rakensi aikansa kovin ammattilainen Pasi Häkkinen. Arviot rakentamisen laadusta sen mukaan.Pasi Häkkinen on tehnyt työnsä varmaan hyvin, mutta koe rakentaminen on koerakentamista eli suunnitelmat ja tietämys rakenteiden toiminnasta on yli kolmekymmentä vuotta vanhaa tekniikkaa. Maalaiskunnan mestarin kiinteistön heikko ylläpito oli kerryttänyt korjausvelkaa yli kriittisen rajan rakennuksen siirryttyä kaupungin tilapalvelulle 2007 alusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pasi Häkkinen on tehnyt työnsä varmaan hyvin, mutta koe rakentaminen on koerakentamista eli suunnitelmat ja tietämys rakenteiden toiminnasta on yli kolmekymmentä vuotta vanhaa tekniikkaa. Maalaiskunnan mestarin kiinteistön heikko ylläpito oli kerryttänyt korjausvelkaa yli kriittisen rajan rakennuksen siirryttyä kaupungin tilapalvelulle 2007 alusta.
Kaikki Häkkisen tekemät talot 15% kalliimpia käytettynä myydessä kuin nämä 1998 turatimpurien talot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki Häkkisen tekemät talot 15% kalliimpia käytettynä myydessä kuin nämä 1998 turatimpurien talot.
Häkkisen aika oli ja meni 30 vuotta sitten kupruun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veturitalli on esimerkki vajaaseen käyttöön remontoinista. Kanttilaa ei kaupunki tarvitse, vaan rakennus on maalaiskunnan identtiteetin jäänne.
Veturitalleille tekninen virasto Kanttilasta - ollisko parempi paikka,,,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kanttilan peruskorjaus maksaa varovastikin arvioiden 4,4 miljoonaa euroa. Huoltokorjauskustannukset ovat olleet huikeat ja ne kertoo paljon rakennuksen turhamaisuudesta. Korjausrahalla vertailun vuoksi vuokraa koko hallinnolle tilat kymmeniksi vuosiksi.
Minä perkele maksan! Voitin hevosilla sen verra ja ylikin. Ruottin humma näyttää hieman mallia jotta paikat kuntoon kun on kerran pitänyt ne saadakin.
Hitto mitä touhua....
Waldhor - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lempisen kenkä on joka vakuutusyhtiön oven välissä. Niissä urakoissa on aina ilmaa. Jos on viisi pomoa ja 17 kirvesmiestä ei niillä uskalla isoja asunto kohteita tarjota. Jos urakoista 2/3 on hyväkatteisia vakuutuyhtö kohteita niin eläähän silläkin.
Kanttilan rakensi aikansa kovin ammattilainen Pasi Häkkinen. Arviot rakentamisen laadusta sen mukaan.Lempiset tykkää hiihtelystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vin vin ratkaisu on kun kanttila ja järjestötalo hävitetään.
Toinen vin vin on kun kaupunginjohtaja ja tekninen johtaja eroaa.Vin vin ratkaisu parempana on kun Kanttilasta Pieksämäen Kaupungintalo ja Järjestötalo kulttuurirakennuksena sillä tommoista arkkitehtuuria ei ole pahemmin enää paljoakaan näillä seuduin.
Ja se kaupunginjohtaja eroaa. Onhan se jo kumma kun kaikki sen ympärillä erotetaan milloin milläkin verukkeella jne, Seuuraavata! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pasi Häkkinen on tehnyt työnsä varmaan hyvin, mutta koe rakentaminen on koerakentamista eli suunnitelmat ja tietämys rakenteiden toiminnasta on yli kolmekymmentä vuotta vanhaa tekniikkaa. Maalaiskunnan mestarin kiinteistön heikko ylläpito oli kerryttänyt korjausvelkaa yli kriittisen rajan rakennuksen siirryttyä kaupungin tilapalvelulle 2007 alusta.
Tuohan nyt ei ole totta ensinkään. Taas tapaillaan kupermukkelimakkelis.
Tässä maalaiskunnan alkuperäiset kirjanpidot, yms laskelmat, kaavat ja kaupungin houkutuskirjelmät vatuutetuille kuntaliitokseen lattialla levällään uutta väitöskirjaani varten. Melko poikkeavia nyt julkisiin.,
Ai niin....se väitöskirja käsittelee kuntakorruptiota ja siihen liittyvää...palkittavasti paljonkin.
- Anonyymi
Kaupungin elinkeinojen kähttämisestä vastaavat voisivat selvittää sellaisen vaihtoehdon, että rakennus puretaan osittain mahdollisille tuleville käyttäjille sopivaksi.
- Anonyymi
Tapio Turunen ratkaisi kunnossapitoasiat.
Uusi veturitori 15M€. Uusi pesula 6M€. Rusasen vanha pesula 1M€. Iglu koulu mitäntekemättömät suunnitelmat 1M€. Tasalle 200000€ erorahoja. Kymmeniä tuhansia Ideapark töyhötyksiin ja paljon virkamiesten työaikaa. Siunasi Koistisen matkat nuorten naisten kanssa Eurooppaan. Kari kävi peltikadun toisessa päässä.
Nämä kanttila pohdinnat on pikkurahoja kaupungin perinteisessä kiinteistö strategiassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tapio Turunen ratkaisi kunnossapitoasiat.
Uusi veturitori 15M€. Uusi pesula 6M€. Rusasen vanha pesula 1M€. Iglu koulu mitäntekemättömät suunnitelmat 1M€. Tasalle 200000€ erorahoja. Kymmeniä tuhansia Ideapark töyhötyksiin ja paljon virkamiesten työaikaa. Siunasi Koistisen matkat nuorten naisten kanssa Eurooppaan. Kari kävi peltikadun toisessa päässä.
Nämä kanttila pohdinnat on pikkurahoja kaupungin perinteisessä kiinteistö strategiassa.Turunen ja Koistinen oli ja meni, politikkojen öyhötyksen seurauksena. Kantila on puhelinosuuksien rahojen tuhoamiskohde, kun maalaiskunta alkoi kilpailemaan kaupungin kanssa kulttuuritalopoleniasta. Kantilan ylläpitokustannukset vajaa käyttö on ajankohtainen, kun maaselän koululle valmistui uudet monitoimitilat alueen asukkaille käytettäviksi kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Aikakausi on nyt toisenlainen ja ennen näkemättömässä murroksessa.
- Anonyymi
Ketkä vastaavat elinkeinojen kehittämisestä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tapio Turunen ratkaisi kunnossapitoasiat.
Uusi veturitori 15M€. Uusi pesula 6M€. Rusasen vanha pesula 1M€. Iglu koulu mitäntekemättömät suunnitelmat 1M€. Tasalle 200000€ erorahoja. Kymmeniä tuhansia Ideapark töyhötyksiin ja paljon virkamiesten työaikaa. Siunasi Koistisen matkat nuorten naisten kanssa Eurooppaan. Kari kävi peltikadun toisessa päässä.
Nämä kanttila pohdinnat on pikkurahoja kaupungin perinteisessä kiinteistö strategiassa.Tapio Turunen takasin. Näyttää mallia miten avoimin mielin mennää, eikä supatella ja suhmuroida piruja kumarrellen!
Elema
- Anonyymi
Olen ihmetellyt Kanttilan arkkitehtuuria ja tullut siihen tulokseen, että rakennus muistuttaa 90-luvun korpihotellirakennusta, jossa arkkitehti on päässyt toteuttamaan ideoitaan.
- Anonyymi
Näitä korpihotelleja on rikkaitten rannoilla.. Veksinraitilla, Vangasjärven rannalla ja Ahvenlampi Jäppilä. Ensimmäinen oli Peltolantiellä Nokkalassa.
Varsinainen lato jossa ei naisen kädenjälki näy on laattaseinä talo missä maakuntahallituksen puheenjohtaja asuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näitä korpihotelleja on rikkaitten rannoilla.. Veksinraitilla, Vangasjärven rannalla ja Ahvenlampi Jäppilä. Ensimmäinen oli Peltolantiellä Nokkalassa.
Varsinainen lato jossa ei naisen kädenjälki näy on laattaseinä talo missä maakuntahallituksen puheenjohtaja asuu.Kantilassakin laatat irtoilevat, kun eivät kestä pakkasrasitusta ulkoseinässä.
- Anonyymi
Maybe:) Arkkitehtuurihan on joidenkin pinttynyt mielipide sillain että, 1kpl neliön muotoinen seinillä kattoa kannatteleva kuutio. Ei sitten millään jääräpäisestä savusauna ja pikku torppa ajatuksesta poiketa. Hyihitto jos on hiukka poikkeava muotoilu ja ryhmittely niille neliön kulmille. Purettu vanha kaupunkintalohan täytti kaikki alan kriteerit. Suorakulmio lasiikkunoin.
Kanttilahan kelpais milloin vaan vaikkapa Espoon West End:iin.
Oliko -90 luvulla korpihotelleita rautateiden risteysasemapitäjillä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kantilassakin laatat irtoilevat, kun eivät kestä pakkasrasitusta ulkoseinässä.
Finlandia-talosta myös. Ei hevin heti sitä pureta parin laatan takia.
- Anonyymi
Kanttilan rakensi S A Tervo Oy 1988 samaan aikaan sama firma teki VR varikon
- Anonyymi
Olihan hyvä syötti tuo Häkkinen. Demarien ammatti haukkujat lyttäsi Häkkisen pystyyn vaikka eivät ymmärrä sen enemmän kuin sika hopealusikasta rakentamisesta. Demareilla on Whatsup ryhmä jonne työnnetään kaikkea paskaa ja se lingotaan turuilla ja torilla eteenpäin. Totuus velvoitetta ei ole. Joku oli ajanut humalassa koneen ulkoteatterin suonsilmään vaikka koko Harju on pelkkaa moreenia.

Syötti Häkkisestä meni vikaan vedättäjillä, koska vedättäjät menee aina vipuun, kun jatkaa vedättää hyvä uskosta vedättäjää. Kaikkihan tietää kuka pettää aina. Totuus on, että työmaalla kaivinkone upposi Savikoon, joka paljastui kuivakuorisen moreenin alta. Varma tieto on saatu elossa olevalta työmaalla töissä olleelta rakentajalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olihan hyvä syötti tuo Häkkinen. Demarien ammatti haukkujat lyttäsi Häkkisen pystyyn vaikka eivät ymmärrä sen enemmän kuin sika hopealusikasta rakentamisesta. Demareilla on Whatsup ryhmä jonne työnnetään kaikkea paskaa ja se lingotaan turuilla ja torilla eteenpäin. Totuus velvoitetta ei ole. Joku oli ajanut humalassa koneen ulkoteatterin suonsilmään vaikka koko Harju on pelkkaa moreenia.
Pieksämäen kaupungin alueella olevat trumliinit eli moreenimuodostelmat sisältää myös silttikerrostumia. Siltiä kansanomaisesti sanotaan savikoksi. Siltti on herkästi häiriintyvää maa-ainesta, kun siinä oleva vesi koneiden tärinän vaikutuksesta muuttuu juoksevaan muotoon. Nykyisten hiekanpään koulurakennukset ja vanhainkoti/päiväkoti sijaitsee rinteessä myös moreenitrumliinin kyljessä silti kerroksien päällä. Rakennusten perustamisolosuhteet olivat vaativat, johtuen myös rinteestä tulevista sadevesistä johtuen.
Kanttilan rakennus sijaitsee vastaavalla maaperällä moreenimuodostelman kyljessä ja rakennustyön aikana vedellä kyllästynyt maaperä oli päässyt kaivinkoneen tärinästä johtuen häiriintymään. Maankäyttö ominaisuudet tällaisilla alueilla vaatii hyvää pohjarakennusosaamista. Siltti on myös toimii maaperästä kapillaari veden lähteen rakennuksen alapohjaan, kun rakentamisaikana ei ole tehty riittävää kapillaariveden katkoa karkeimmilla maa-aineksilla ja suodatin kankaalla. Kanttilaan ei ole tehty kapilaarikatkoa pohjarakentamisen yhteydessä ja on todennäköistä, että kellarikerroksen tunkkainen haju johtuu pohjarakenteista nousevasta kapillaarivedestä rakenteisiin. Maalaiskunta on rakentanut siihen aikaan alueensa pohjarakenteet alueen harjuista saatavilla olleesta sorasta ja hiekasta, jotka ovat vuosien saatossa liettyneet kapillaariveden mukana tulleen siltin vaikutuksesta.
Kantilan pohjaviemäri on puunattu ja huuhdeltu viemärin aukaisuautolla rakennuksen historian aikana lähes kuukausittain, kun se on mennyt tukkoon. Rakennus on painunut rakennuksen alla olevan silttikerroksen vaikutuksesta ja halkeamat näkyy seinä ja lattia rakenteissa ja niitä on seurattu rakennuksen alkuhistorian aikana. Rakennuksen painumisesta johtuen kevyempi pohjaviemäri on jäänyt ylemmäs rakennuksen seinustalla, joka aiheuttaa viemärin tukkeentumisia, kun viemäri viettää väärään suuntaan. - Anonyymi
Eihän yli kolmekymmentä vuotta vanhaa rakennusta koske mitkään takuut enää. Turha vatvoa kuka teki rakennuksen, koska rakentaja yritys tekee mitä rakennuttaja tilaa. Rakennutajana oli Pieksämäen maalaiskunta, Pieksämäen maalaiskunnan suunnittelun ohjausryhmä vastasi suunnitelmista. Vertailun vuoksi: Montako yli kolmekymmentä vuotta vanhaa autoa on liikenteessä ja tuiskussa ja tuulessa pihalla?
Kanttilan elinkaari syöksyy jyrkästi materiaalien teknisen käyttöiän tultua täyteen. Rakennusta on pidetty ns. tekohengittämällä pysyssä viimeisinä vuosina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän yli kolmekymmentä vuotta vanhaa rakennusta koske mitkään takuut enää. Turha vatvoa kuka teki rakennuksen, koska rakentaja yritys tekee mitä rakennuttaja tilaa. Rakennutajana oli Pieksämäen maalaiskunta, Pieksämäen maalaiskunnan suunnittelun ohjausryhmä vastasi suunnitelmista. Vertailun vuoksi: Montako yli kolmekymmentä vuotta vanhaa autoa on liikenteessä ja tuiskussa ja tuulessa pihalla?
Kanttilan elinkaari syöksyy jyrkästi materiaalien teknisen käyttöiän tultua täyteen. Rakennusta on pidetty ns. tekohengittämällä pysyssä viimeisinä vuosina.Kaupungin maankäytön olisi pitänyt tehdä kaavoituksen yhteydessä riittävät selvitykset rakennuksen käytettävyydestä, mutta säilyttämisen uho ajoi päättäjiä ja kaavamerkintä oli vanhentunut jo syntyessään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupungin maankäytön olisi pitänyt tehdä kaavoituksen yhteydessä riittävät selvitykset rakennuksen käytettävyydestä, mutta säilyttämisen uho ajoi päättäjiä ja kaavamerkintä oli vanhentunut jo syntyessään.
https://www.geologia.fi/2018/06/03/savi-ja-siltti/
Pieksämäellä ei ole savikoita - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pieksämäen kaupungin alueella olevat trumliinit eli moreenimuodostelmat sisältää myös silttikerrostumia. Siltiä kansanomaisesti sanotaan savikoksi. Siltti on herkästi häiriintyvää maa-ainesta, kun siinä oleva vesi koneiden tärinän vaikutuksesta muuttuu juoksevaan muotoon. Nykyisten hiekanpään koulurakennukset ja vanhainkoti/päiväkoti sijaitsee rinteessä myös moreenitrumliinin kyljessä silti kerroksien päällä. Rakennusten perustamisolosuhteet olivat vaativat, johtuen myös rinteestä tulevista sadevesistä johtuen.
Kanttilan rakennus sijaitsee vastaavalla maaperällä moreenimuodostelman kyljessä ja rakennustyön aikana vedellä kyllästynyt maaperä oli päässyt kaivinkoneen tärinästä johtuen häiriintymään. Maankäyttö ominaisuudet tällaisilla alueilla vaatii hyvää pohjarakennusosaamista. Siltti on myös toimii maaperästä kapillaari veden lähteen rakennuksen alapohjaan, kun rakentamisaikana ei ole tehty riittävää kapillaariveden katkoa karkeimmilla maa-aineksilla ja suodatin kankaalla. Kanttilaan ei ole tehty kapilaarikatkoa pohjarakentamisen yhteydessä ja on todennäköistä, että kellarikerroksen tunkkainen haju johtuu pohjarakenteista nousevasta kapillaarivedestä rakenteisiin. Maalaiskunta on rakentanut siihen aikaan alueensa pohjarakenteet alueen harjuista saatavilla olleesta sorasta ja hiekasta, jotka ovat vuosien saatossa liettyneet kapillaariveden mukana tulleen siltin vaikutuksesta.
Kantilan pohjaviemäri on puunattu ja huuhdeltu viemärin aukaisuautolla rakennuksen historian aikana lähes kuukausittain, kun se on mennyt tukkoon. Rakennus on painunut rakennuksen alla olevan silttikerroksen vaikutuksesta ja halkeamat näkyy seinä ja lattia rakenteissa ja niitä on seurattu rakennuksen alkuhistorian aikana. Rakennuksen painumisesta johtuen kevyempi pohjaviemäri on jäänyt ylemmäs rakennuksen seinustalla, joka aiheuttaa viemärin tukkeentumisia, kun viemäri viettää väärään suuntaan.https://www.geologia.fi/2018/06/03/savi-ja-siltti/
Tuo yllä oleva tarina on täyttä paskaa. Pieksämäellä ei ole savi/ silsikoita. Demari valtuustoryhmän huiviin vetoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.geologia.fi/2018/06/03/savi-ja-siltti/
Tuo yllä oleva tarina on täyttä paskaa. Pieksämäellä ei ole savi/ silsikoita. Demari valtuustoryhmän huiviin vetoa.Pieksämäen keskustassa on kymmenittäin yli 30 vanhoja rakennuksia. Takatukka demareilla on huono yleistieto kun katselee vain tanssikengät kärkiä kävellessään.
Kaupungintalo meni purkukuntoon kun kaupungin virkamiehet kuseksi nurkkiin kun ei pyttyyn sattunut krapula vapinassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pieksämäen keskustassa on kymmenittäin yli 30 vanhoja rakennuksia. Takatukka demareilla on huono yleistieto kun katselee vain tanssikengät kärkiä kävellessään.
Kaupungintalo meni purkukuntoon kun kaupungin virkamiehet kuseksi nurkkiin kun ei pyttyyn sattunut krapula vapinassa.Koko Pieksämäen keskusta ja Kontiopuisto on rakennettu hettosuon päälle. Kaupungin kaavoittajat ja arkkitehdit olivat enemmän kiinnostuneet vieraista naisista kuin humalaisten mittateknikoiden tekemisistä. Mitta teknikot pelasi brikgea työajalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koko Pieksämäen keskusta ja Kontiopuisto on rakennettu hettosuon päälle. Kaupungin kaavoittajat ja arkkitehdit olivat enemmän kiinnostuneet vieraista naisista kuin humalaisten mittateknikoiden tekemisistä. Mitta teknikot pelasi brikgea työajalla.
Kun kaupungin Iglu koulun suunnitteluryhmä vastasi ylläolevan selvityksen mukaan suunnittelusta. Kun suunnitteluryhmän muodosti Turunen, Koistinen ja Raunio kouluhankkeesta tuli miljoonan euron kupru kaupungin taseeseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupungin maankäytön olisi pitänyt tehdä kaavoituksen yhteydessä riittävät selvitykset rakennuksen käytettävyydestä, mutta säilyttämisen uho ajoi päättäjiä ja kaavamerkintä oli vanhentunut jo syntyessään.
Kun valtuusto päättää luoka ja kaavat täällä kaupungin mittausteknikot vähättelee valtuuston päätöksistä. Tämä demari mittaporukka on vielä niitä Turusen aisankannattajia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun kaupungin Iglu koulun suunnitteluryhmä vastasi ylläolevan selvityksen mukaan suunnittelusta. Kun suunnitteluryhmän muodosti Turunen, Koistinen ja Raunio kouluhankkeesta tuli miljoonan euron kupru kaupungin taseeseen.
Suunnitteluryhmässä oli valtuutettujen edustus myös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pieksämäen keskustassa on kymmenittäin yli 30 vanhoja rakennuksia. Takatukka demareilla on huono yleistieto kun katselee vain tanssikengät kärkiä kävellessään.
Kaupungintalo meni purkukuntoon kun kaupungin virkamiehet kuseksi nurkkiin kun ei pyttyyn sattunut krapula vapinassa.Pieksämäellä on paljon vanhempiakin, mutta on paljon nuorempiakin purettu huonoon kuntoon pääseitä rakennuksia kuin 30-vuotta. Jokaisella rakennuksella on erilainen elinkaari, johon vaikuttaa rakennusvaiheen suunnitelmat, materiaalit, rakennuksen huolto peruskorjaus ajankohdat ja käyttäjät. Kanttila on rakennettu sellaisin materiaalein ja rakenneratkaisuin, joilla ei ole ollut pitkäaikaista käytön kokemusta. 90-luvun vaihteessa markkinoille tuli paljon M-luokan rakennusmateriaaleja, jotka ovat osoittautuneet huonoiksi sen aikaisella rakennustekniikalla toteutettuna.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupungin maankäytön olisi pitänyt tehdä kaavoituksen yhteydessä riittävät selvitykset rakennuksen käytettävyydestä, mutta säilyttämisen uho ajoi päättäjiä ja kaavamerkintä oli vanhentunut jo syntyessään.
Kanttilasta ei ole tehty käytettävyys- ja ominaisuusselvitystä eli ns. nykytilaselvitystä, vaikka kaava on tuore. Käytettävyysselvityksessä selvitetään mm. muuntojoustavuus, terveellisyys ja turvallisuus. Ominaisuuksien ja ominaispiirteiden selvityksissä selvitetään rakennuksen saatujen tutkimustulosten perusteella rakennuksen sopiva käyttö.
Kanttilan elinkaari on ylittänyt peruskorjausajankohdan ja rapistuminen on nähtävillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pieksämäen kaupungin alueella olevat trumliinit eli moreenimuodostelmat sisältää myös silttikerrostumia. Siltiä kansanomaisesti sanotaan savikoksi. Siltti on herkästi häiriintyvää maa-ainesta, kun siinä oleva vesi koneiden tärinän vaikutuksesta muuttuu juoksevaan muotoon. Nykyisten hiekanpään koulurakennukset ja vanhainkoti/päiväkoti sijaitsee rinteessä myös moreenitrumliinin kyljessä silti kerroksien päällä. Rakennusten perustamisolosuhteet olivat vaativat, johtuen myös rinteestä tulevista sadevesistä johtuen.
Kanttilan rakennus sijaitsee vastaavalla maaperällä moreenimuodostelman kyljessä ja rakennustyön aikana vedellä kyllästynyt maaperä oli päässyt kaivinkoneen tärinästä johtuen häiriintymään. Maankäyttö ominaisuudet tällaisilla alueilla vaatii hyvää pohjarakennusosaamista. Siltti on myös toimii maaperästä kapillaari veden lähteen rakennuksen alapohjaan, kun rakentamisaikana ei ole tehty riittävää kapillaariveden katkoa karkeimmilla maa-aineksilla ja suodatin kankaalla. Kanttilaan ei ole tehty kapilaarikatkoa pohjarakentamisen yhteydessä ja on todennäköistä, että kellarikerroksen tunkkainen haju johtuu pohjarakenteista nousevasta kapillaarivedestä rakenteisiin. Maalaiskunta on rakentanut siihen aikaan alueensa pohjarakenteet alueen harjuista saatavilla olleesta sorasta ja hiekasta, jotka ovat vuosien saatossa liettyneet kapillaariveden mukana tulleen siltin vaikutuksesta.
Kantilan pohjaviemäri on puunattu ja huuhdeltu viemärin aukaisuautolla rakennuksen historian aikana lähes kuukausittain, kun se on mennyt tukkoon. Rakennus on painunut rakennuksen alla olevan silttikerroksen vaikutuksesta ja halkeamat näkyy seinä ja lattia rakenteissa ja niitä on seurattu rakennuksen alkuhistorian aikana. Rakennuksen painumisesta johtuen kevyempi pohjaviemäri on jäänyt ylemmäs rakennuksen seinustalla, joka aiheuttaa viemärin tukkeentumisia, kun viemäri viettää väärään suuntaan.Siis parempi rakentaa suolle
- Anonyymi
Kaava on selvä. Olemme suolla. Tämä on suon tarina.
- Anonyymi
Kaupungin alueelta on tarkemmat maaperätutkimukset tehty ja niistä on olemassa kaupungissa aineistot, Valtakunnan karttaa on turha esitellä, koska se on suuntaa antava. Rakennuksia ja katuja suunniteltaessa kaupungin alueella on tehty pohjatutkimukset kairaamalla. Ongelmahan ei ole maaperä, vaan miten tehdään perustukset saatujen pohjatutkimusten perusteella. Geosuunnittelija tekee perustamistapasuunnitelmat pohjatutkimusten perusteella.
Mitenkähän Kanttilan arkiston käy kellarissa, joka on riskirakenteiden ympäröimänä. Arkistoinnista on säännöt sisäilman kosteuden, lämpötilan, valaistukset suhteen jne , joista on pidettävä säännöllistä ylöskirjattua kirjausta arkistoistavastaavien.
https://arkisto.fi/uploads/normit/valtionhallinto/maarayksetjaohjeet/maarays_ja_ohjeet_arkistotiloista01032013.pdf - Anonyymi
Nyt tajusin. Tehän olette kaupungin valtuutettuja!! Nyt tsot tsot. Pulinat pois netissä. Eihän tässä paasaamisessa ole mitään järkeä.
- Anonyymi
Yhteisten asioiden ja tilojen hoitaminen on politiikkaa. Kävin jokunen aika sitten asioimassa Kanttilassa ja kiinnitin huomioita isoihin sisäkukkiin ja kasveihin. Huomasin, että kukkia oli kasteltu runsaalla vedellä, kun lakattu koivupuutasanne kukan pitkäaikaisen kastelun johdosta saanut kosteutta ja tummunut ja lakka hilseili irti. Jäljistä näki selvästi, että tilojen käyttäjät oli aiheuttanut kosteusvaurion. Otin kukat puheeksi vanhemman ruovashenkilön kanssa ja kertoi hoitavansa kukkia, koska ne puhdistaa ilmaa ja tuovat viihtyisyyttä. Pitäisikköhän kukkien hoitaja kierrättää välillä kaupungin muihinkin tiloihin töihin kukkien kanssa?
Paikallinen lehtikin piiloviestittää kanttilan kuvilla, että yhteisten tilojen ratkaisun umpisolmu on Kanttila ja rakennuksen kunto. Kanttila on rakennutettu entisen maalaiskunnan maamerkkirakennukseksi. Rakennus on menettänyt alkuperäisen statuksen noin 15 vuotta sitten ja rakennuksella on paikallista symboliarvoa. Suurimmalle ryhmälle valtuustossa Kanttila on voimakkaasti mielipiteitä jakava asia.
Kanttilan julkisivuissa on käytetty marmorijäljitelmä vaaleaa laatta, jota ei nykyisin valmisteta ja se rapautuu saman tyyppisesti kuin finlandia talon julkisivut säänrasituksista. Kantilassa rakennuksessa on runsaasti vastaavia yksityiskohtaisia ratkaisuja, joiden ennallistaminen ja peruskorjaaminen tulee huomattavasti kustannuksiltaan korkeammaksi kuin korjaukset perusratkaisuissa rakennuksissa. Kaupungin talouden näkökulmasta Kanttila on "pommi". joka pitäisi purkaa. On ajauduttu sellaiseen tilanteeseen, että rakennukselle ei ole näköpiirissä pitkäaikaista käyttöä julkisena rakennuksena, jotta varmuudella mahdolliset peruskorjauksiin sijoitettavat useat miljoonat veroeurot saadaan järkevästi käytettyä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhteisten asioiden ja tilojen hoitaminen on politiikkaa. Kävin jokunen aika sitten asioimassa Kanttilassa ja kiinnitin huomioita isoihin sisäkukkiin ja kasveihin. Huomasin, että kukkia oli kasteltu runsaalla vedellä, kun lakattu koivupuutasanne kukan pitkäaikaisen kastelun johdosta saanut kosteutta ja tummunut ja lakka hilseili irti. Jäljistä näki selvästi, että tilojen käyttäjät oli aiheuttanut kosteusvaurion. Otin kukat puheeksi vanhemman ruovashenkilön kanssa ja kertoi hoitavansa kukkia, koska ne puhdistaa ilmaa ja tuovat viihtyisyyttä. Pitäisikköhän kukkien hoitaja kierrättää välillä kaupungin muihinkin tiloihin töihin kukkien kanssa?
Paikallinen lehtikin piiloviestittää kanttilan kuvilla, että yhteisten tilojen ratkaisun umpisolmu on Kanttila ja rakennuksen kunto. Kanttila on rakennutettu entisen maalaiskunnan maamerkkirakennukseksi. Rakennus on menettänyt alkuperäisen statuksen noin 15 vuotta sitten ja rakennuksella on paikallista symboliarvoa. Suurimmalle ryhmälle valtuustossa Kanttila on voimakkaasti mielipiteitä jakava asia.
Kanttilan julkisivuissa on käytetty marmorijäljitelmä vaaleaa laatta, jota ei nykyisin valmisteta ja se rapautuu saman tyyppisesti kuin finlandia talon julkisivut säänrasituksista. Kantilassa rakennuksessa on runsaasti vastaavia yksityiskohtaisia ratkaisuja, joiden ennallistaminen ja peruskorjaaminen tulee huomattavasti kustannuksiltaan korkeammaksi kuin korjaukset perusratkaisuissa rakennuksissa. Kaupungin talouden näkökulmasta Kanttila on "pommi". joka pitäisi purkaa. On ajauduttu sellaiseen tilanteeseen, että rakennukselle ei ole näköpiirissä pitkäaikaista käyttöä julkisena rakennuksena, jotta varmuudella mahdolliset peruskorjauksiin sijoitettavat useat miljoonat veroeurot saadaan järkevästi käytettyä.Ne järkevät käytöt sinä valtuutettu varmana tiedät!
- Anonyymi
https://www.lansi-savo.fi/paakirjoitus-mielipide/5561660
Tänään kirjoitus lehdessä- Anonyymi
Minä vuonna tehtiin ensimmäinen tuulivoimala Suomeen, joka kytkettiin sähköverkkoon? Kaun on mennyt ennen kuin kehitys saapui Pieksämäen alueelle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä vuonna tehtiin ensimmäinen tuulivoimala Suomeen, joka kytkettiin sähköverkkoon? Kaun on mennyt ennen kuin kehitys saapui Pieksämäen alueelle?
Nuutin ja Reslakadulla on pari. Harvarannassa kolmas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuutin ja Reslakadulla on pari. Harvarannassa kolmas.
suomeen tehtiin ensimmäinen tuulivoimala vuonna 1986, joka kytkettiin sähköverkkoon.
- Anonyymi
Suomessa kun ei osata rakentaa kuin sutta..Ja kiireellä pilataan kaikki rakennukset.
- Anonyymi
Pieksämäellä voitaisiin tehdä kaikkien puolueiden hyväksymä teko tulevaisuuden ja sisäilman parantamiseksi. Lopetetaan norjalaisen kalan osto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pieksämäellä voitaisiin tehdä kaikkien puolueiden hyväksymä teko tulevaisuuden ja sisäilman parantamiseksi. Lopetetaan norjalaisen kalan osto.
Kaupunkilaiset ihmettelevät Pieksämäen kummalliselämää ja suurin osa ei tunnista puolueita, joihin nykyiset valtuutetut kuuluisivat. Valtuuston kokoukset muistuttaa rähinäremmiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupunkilaiset ihmettelevät Pieksämäen kummalliselämää ja suurin osa ei tunnista puolueita, joihin nykyiset valtuutetut kuuluisivat. Valtuuston kokoukset muistuttaa rähinäremmiä.
Valtuusto koostuu nousukkaista pullistelijoista jotka tyhjää täynnä kuin ilmapallo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtuusto koostuu nousukkaista pullistelijoista jotka tyhjää täynnä kuin ilmapallo.
Miten roiskuu tuulivoimaloiden ympärillä maan rakennustöiden osalta, kun paikalliset yrittäjät ja virkamies on kimpassa ja kyynärpäät ylhäällä. Kallioaines tulee parannettaviin yleisiin teihin destialta ja tornaatorin mailata. Onneksi tuulivoimaloiden osalta on tehty eduskunnassa asetus nopeutetusta menettelystä ja mataramäen maanomistajien lähikallioluvat menee viivytyksettä asetuksen mukaisesti vuoden sisällä läpi.

Vessu osti säästöpankin 100000€. Oli muuten kova tinkiminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vessu osti säästöpankin 100000€. Oli muuten kova tinkiminen.
Vessu teki hyvät kaupat, ettei käy samalla tavalla kuin savon solmun hutihuutokupassa. Kaavoitusta vitkuteltiin savon solmun alueella maankäytön vastaavan kautta viimeiseen asti. Kun ikänsä kävelee kylän raittia ei se ole maailman katsomus kovin lavea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vessu teki hyvät kaupat, ettei käy samalla tavalla kuin savon solmun hutihuutokupassa. Kaavoitusta vitkuteltiin savon solmun alueella maankäytön vastaavan kautta viimeiseen asti. Kun ikänsä kävelee kylän raittia ei se ole maailman katsomus kovin lavea.
Veronmaksajien rahoilla on mukava leikkiä liikemiestä. Työväen säästöpankin pelastaa ne rikkaat rautatieläiset joiden rahaa seisoo tileillä. Alamäki alkoi kun pankki lähti.
Seuraava alkaa Keskuskadun ha Kauppakadun toiselta puolen. Joku ostaa kiinteistöt eurolla kaupungille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veronmaksajien rahoilla on mukava leikkiä liikemiestä. Työväen säästöpankin pelastaa ne rikkaat rautatieläiset joiden rahaa seisoo tileillä. Alamäki alkoi kun pankki lähti.
Seuraava alkaa Keskuskadun ha Kauppakadun toiselta puolen. Joku ostaa kiinteistöt eurolla kaupungille.Rakennuksia ei osteta historiansa vuoksi, vaan paljonko on rakennuksella jäljellä elinkaarta ja vuosittaisten kulujen mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veronmaksajien rahoilla on mukava leikkiä liikemiestä. Työväen säästöpankin pelastaa ne rikkaat rautatieläiset joiden rahaa seisoo tileillä. Alamäki alkoi kun pankki lähti.
Seuraava alkaa Keskuskadun ha Kauppakadun toiselta puolen. Joku ostaa kiinteistöt eurolla kaupungille.Miksi ja kuka kävi kaupungin varoilla korjauttamassa yksityisen omistuksessa olevan Savon solmun julkisivuja, juuri ennen velkojien hakuprosessia. Korjauttamista olisi kaupungin varoin monen talon julkisivuissa yhden vertaisuus periaatteella.
- Anonyymi
Tehtään paska...puretaan paska...tehtään uusi paska..hähä...ettekö tajua, meillä täält teille sama paska pyörii ja tämä kunta maksaa samasta paskasta moninkertaisesti. Ja täällähän ei meitän paskaan usko lopu. Lupasivat kaverit siellä valtuustossa nii ja kohta ollaan koko sakki Brasiiliaassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupunkilaiset ihmettelevät Pieksämäen kummalliselämää ja suurin osa ei tunnista puolueita, joihin nykyiset valtuutetut kuuluisivat. Valtuuston kokoukset muistuttaa rähinäremmiä.
Se on mun hiekkalapio. Se on mun mato-onki.ja meitän fifi tarttee isomman hiekkalaatikon...Jani Petterillä on nuha
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vessu teki hyvät kaupat, ettei käy samalla tavalla kuin savon solmun hutihuutokupassa. Kaavoitusta vitkuteltiin savon solmun alueella maankäytön vastaavan kautta viimeiseen asti. Kun ikänsä kävelee kylän raittia ei se ole maailman katsomus kovin lavea.
Mitäpä sitä tuttua raittia muuttamaan tuntemattomaksi. Eksyy....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rakennuksia ei osteta historiansa vuoksi, vaan paljonko on rakennuksella jäljellä elinkaarta ja vuosittaisten kulujen mukaan.
En enää anna sulle ....ääntäni
Virpi
- Anonyymi
Talvi vei rakennuksilta maalarin ja rapparin.
- Anonyymi
Miten säästöpankin nykynen rapistunut elinkaari on pitempi kuin kanttilan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten säästöpankin nykynen rapistunut elinkaari on pitempi kuin kanttilan.
Eihän säätökeskusta ja Kanttilaa luokitella samaan luokaan samana päivänäkään, koska rakennukset ovat käyttökustannuksiltaan, sijainniltaan ja rakenteiltaan eri planeetalta. Toinen on korpihotellityylinen maalaispellon harakanpesä ja toinen pääkadun linjakasedustusrakennus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten säästöpankin nykynen rapistunut elinkaari on pitempi kuin kanttilan.
Kanttilassa ei ole elinkaarta määritetty, vaan kaupungin hallitus laittoi rakennuksen luokittelemattomaksi. Säästöpankin taloon on tehty vuosittaiset korjaukset isännöintitodistuksen mukaankin ja suunnitelmat jatkosta. Kanttila on todettu retuperän rakennukseksi ja velvoitettiin tekninen toimi hoitamaan asiat totuuden mukaisiksi.
- Anonyymi
Muurari vei tiiletkin Purkupoikien kera.
- Anonyymi
Avataan keskustelu uudelleen.
- Anonyymi
Rapparilla, maalarilla ja Kanttilan hanslankarilla on paikat jäissä, näillä keleillä. Surkeaa on katsella Kantilan murenevaa portaikkoa ja tippuvia laattoja ja kiviä seinillä. Konesaumakatto vaatii satojen tuhansien korjaukset, Alakerta haisee ummehtuneelle. Kanttilassa on runsaasti kylmäsiltoja seinissä ja kylmää julkisivupintaa, jossa on paljon vuotoja, jotka näkyy kuurana pakkasilla seinillä. Vajaakäyttöisiä, energiasyöppöjä kiinteistöjä ja kalliitta ylläpidettäviä rakennuksia ei pidä ylläpitää kerätyillä kiinteistöveroilla .
- Anonyymi
Kanttilasta ei ole ollut päivääkään lämmöt ja sähköt pois päältä maksamattomien laskujen vuoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kanttilasta ei ole ollut päivääkään lämmöt ja sähköt pois päältä maksamattomien laskujen vuoksi.
Paikat jäissä tarkoittaa korjausrakennustöitä mm. ulkoseinien osalta ja työt eivät ole edenneet rapparilla, maalarilla ja hanslankarilla. Pintapuolisia vuosittaisia huoltokorjaushipistelyjä on tehty, mutta riskirakenteet kylmäsiltoineen on peruskorjaamatta. Kanttilhan on veroeuroilla ylläpidetty rakennus ja ei liity mitenkään maksamattomiin yksityisten yritysten laskuihin. Kanttila oli jo myynnissä julkisesti keväällä, mutta nykyisellä käyttöasteella, rakennuksen kunnolla ja vuosittaisilla kiinteistökustannuksilla yritykset eivät jättäneet ainoataan tarjousta rakennuksen käytön jatkamistarkoituksella.
- Anonyymi
Kaupungin hallitus valtuuston ohjeistuksen mukaan on vihdoin ottanut ohjat hoidettavikseen kaupungin kiinteistöistä. Kyllä se on vaan niin, että koira heiluttaa häntää, eikä isäntä.
- Anonyymi
Kaupunginhallitus nostaa Kanttilan luokkaan A. Jäppilän ja Virtasalmen kiinteistöt puretaan. Näin on viisikko päättänyt kokouksessaan järjestötlolla jaka sekin siirretään luokkaan A.
- Anonyymi
Kävin Kanttilassa alustavasti selvittämässä tulevaa rakennuksen purkua ja totesin, että vähän on kierrätykseen menevää rakennustuotetta saatavilla purun yhteydessä. Rakennus on tehty epämääräisillä mitoilla ja käyttönsä loppusuoralla olevaa vanhentunutta tuotetta, joilla ei ole jatko markkinoita.
- Anonyymi
Kävin kanttilassa kaupungin pakettiautolla useita kertoja ja otin kyytiin tuoleja ja pöytiä talteen ettei jää betoniromun sekaan kuten ammattikoululla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kävin kanttilassa kaupungin pakettiautolla useita kertoja ja otin kyytiin tuoleja ja pöytiä talteen ettei jää betoniromun sekaan kuten ammattikoululla.
Pölyttyneitä ja ummehtuneelle haisevia kalusteita ei huolittu edes maaselän uudelle koululle kanttilasta. Kalusteen ovat lähinnä ongelmajätettä, myrkky maaleineen ja lakkoineen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pölyttyneitä ja ummehtuneelle haisevia kalusteita ei huolittu edes maaselän uudelle koululle kanttilasta. Kalusteen ovat lähinnä ongelmajätettä, myrkky maaleineen ja lakkoineen.
Kalusteita on myyty kirpputoreilla jo pitkään. Kaupungin miehille hyvä bisnes. Ilmaiset kalusteet , ilmainen kuljetus ja homman voi hoitaa työajalla. Rahat laitetaan saunaillan kaljakassaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pölyttyneitä ja ummehtuneelle haisevia kalusteita ei huolittu edes maaselän uudelle koululle kanttilasta. Kalusteen ovat lähinnä ongelmajätettä, myrkky maaleineen ja lakkoineen.
Ummehtuneet, myrkylliset ja haisevat vanhan kaupungintalon kalusteet selittää latomon työilmapiirin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ummehtuneet, myrkylliset ja haisevat vanhan kaupungintalon kalusteet selittää latomon työilmapiirin.
Kaupungin talo on purettu kalusteineen. Latomossa toimii hyvin kaupungin henkilöstöhallinto.
- Anonyymi
No jopas. Torikauppiaatko näistä täällä nyt jo päättää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pölyttyneitä ja ummehtuneelle haisevia kalusteita ei huolittu edes maaselän uudelle koululle kanttilasta. Kalusteen ovat lähinnä ongelmajätettä, myrkky maaleineen ja lakkoineen.
Äkkiähän ne kelpaamattomiksi luokitellaan kaikki mitä näkee kun joku saadaan niin sanomaan.
- Anonyymi
Miksi te kaupungin päättäjät täällä tätä skeidaa jauhatte?
- Anonyymi
Minä en täällä skeidaa puhuta. Minä olen iso rva.boss ja vaadin että täällä alaiseni puhuvat paskaa mahtollisimman hämäävän älykkäästi.
Minä...the BOSS
- Anonyymi
https://www.pieksamaenlehti.fi/
Niin komeasti laulaa mieskuoro - Anonyymi
Näkisin tämän keskustelun aiheen olevan rele/vantti
- Anonyymi
Kaupungin demarit väittää että Markus Vesterisen ansiota on koko tuulipuisto case. Miehestä kun ei ole mihinkään.
Kaupungin työmiehet todistaa että johto halusi omat kalusteet kaupungintalolta latomoon. Niillä pöydillä oli monet pikkujoulun jatkot pantu putkeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupungin demarit väittää että Markus Vesterisen ansiota on koko tuulipuisto case. Miehestä kun ei ole mihinkään.
Kaupungin työmiehet todistaa että johto halusi omat kalusteet kaupungintalolta latomoon. Niillä pöydillä oli monet pikkujoulun jatkot pantu putkeen.Kanttilassa koko henkilöstö laitettiin sekaisin ja muidenkin asiat. Pöydät on kasteltu kukkia hoidellessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupungin demarit väittää että Markus Vesterisen ansiota on koko tuulipuisto case. Miehestä kun ei ole mihinkään.
Kaupungin työmiehet todistaa että johto halusi omat kalusteet kaupungintalolta latomoon. Niillä pöydillä oli monet pikkujoulun jatkot pantu putkeen.Silloin, kun työmiehet arvostelee johtajaa, asiat ovat yleensä hyvin ja pomo ei ole silloin hajuton ja mauton.
- Anonyymi
Kaupungilla ja yksityisellä sektorilla on paljon työntekijöitä, jotka saa "korvauksia" maa- ja metsätaloudesta. Hoitavat metsiänsä ja myyvät esim. joulukuusia. Julkisen sektorin palkat, kun eivät kilpaile yksityisen sektorin palkkojen kanssa, niin jostakinhan sitä on leivän jatketta haettava, että kotona nälkäiset suut pysyy tyytyväisenä. Kun henkilöstöhallinto teknisellä puolen on kuralla, niin on hyvä siirtyä pois ns. omiin töihin, kun on vähintään kaksi mahdollisuutta.

Prox projekti insinööri viljelee kylmäessä viljaa ja myy lintukauraa eläinkaupassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Prox projekti insinööri viljelee kylmäessä viljaa ja myy lintukauraa eläinkaupassa.
Johtaminen saa jo riittää ja töihin! Kansalaiset ovat läpeensä kyllästyneitä keskustalaisten teatteriin edunkuntavaalien alla. Se on taas eduskuntavaalien alla mylläkkä, joka kunnassa ja kaupungissa, joissa on keskustalaisia. Kuntavaltuutettuja suurin määrä keskustalla, koska on paljon pieniä maaseutukuntia, pienimmät alle tuhannen asukkaan keskuksia.

Mitäpä noista keskustan tapauskovaisista maaseutukuntien äänestäjistä. Tyhjentyneiden kylänraittien viimeistä tallaajista on tullut ikäihmisiä. Heidän elämän kaari on siinä vaiheessa, että ikäihmisten terveyspalvelut ja kirkon palvelut on taattu.

Kylät täyttyy konepajalla töissä olevista maatalonpoika demareista. Jotta pääsee konepajalle töihin on perinteen mukaan otettava sdp jäsenkirja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylät täyttyy konepajalla töissä olevista maatalonpoika demareista. Jotta pääsee konepajalle töihin on perinteen mukaan otettava sdp jäsenkirja.
Tikat ei rummuttele enää talousmetsissä ja hakkuut ovat vieneet pesäpaikat. Kirjanpainajaisen toukat syö keskenkasvuiset talousmetsien puut. Korvauksiakin pitäisi saada yhteiskunnalta toukkien tuhoalueille. MTK:n konttori on Helsingin kaupungin keskeisellä paikalla ja ovet on avoinna maa- ja metsätalousministeriöön.
Paljoa ei ole muuttunut aika ikäpolven edustajien ajoista, jolloin työväentalon tansseissa tuoksui tummeli ja maamiesseurojen talolla vaseliini. Maalaistalojen nuoret neidot kävivät tansseissa työväentalolla. Pellon reunan heinäladoissa lempi leiskui ja nuoret tummelin tuoksuiset nuoret maatalon naiset kotiin palasivat ilmanseuralaisia vaivihkaa. Linja-auto ja junalasteittain ikäpoven edustajia suuntaa ehostusmatkansa aikaudelle tyypilliseen tapaan risteilyille, ulkomaille ja viikonloppuina mm. Viroon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupungin demarit väittää että Markus Vesterisen ansiota on koko tuulipuisto case. Miehestä kun ei ole mihinkään.
Kaupungin työmiehet todistaa että johto halusi omat kalusteet kaupungintalolta latomoon. Niillä pöydillä oli monet pikkujoulun jatkot pantu putkeen.Ahaa...tutut panokalusteet. Ilmankos.
- Anonyymi
Mitä tuo nyt on? Rehellistä suhmurointia. Höh.
Olen kaupungin palkkalistoilla. Tuhdilla palkalla jopa, sekä myös yritykseni on kaupungin ulkoistamia toimia suorittava. Saan virastani kaupungilta palkan ja työntekijäni myös jotka ovat kaupungin viroissa hekin. Nostan yritykseltäni palkkaa niinkuin työntekijänikin ja kaupungin ulkoistamien toimien takia yritykseni laskuttaa kaupunkia. Siisältää urakoinnit yms. näpräilyn, minun ja työntekijöitteni palkat kaikkine korvausineen.
Huömautan korostaen että kaupunki maksaa mulle palkkaa palkan päälle lisineen kaikkineen. niinkuin tyomiehillenikin jotka tunnustavan olevan mukavata kun ei tartte jossain kopissa istuskella kun voipi vaiikapa nojailla johonkin raittiissa ilmassa.
Ja on todettu täysin lailliseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johtaminen saa jo riittää ja töihin! Kansalaiset ovat läpeensä kyllästyneitä keskustalaisten teatteriin edunkuntavaalien alla. Se on taas eduskuntavaalien alla mylläkkä, joka kunnassa ja kaupungissa, joissa on keskustalaisia. Kuntavaltuutettuja suurin määrä keskustalla, koska on paljon pieniä maaseutukuntia, pienimmät alle tuhannen asukkaan keskuksia.
Eikun torille kapinoimaan:)!
- Anonyymi
Aika toivottoman kuvan maalaatte kaikesta. Olette varsinaisia rappareita ja maalaajia. Ei pojat näin pieksämäki nouse? Voin kuvitella seuraavan viestin jossa taas tulee, mutta kun..... Ketä tämä ketju hyödyttää? Katkerien tilitystä. Vaikka asiat olisivatkin pielessä niin tyhjän kanssa ajan käyttöä.
- Anonyymi
Tosiasioiden tunnistamisesta se kehitys alkaa.
- Anonyymi
Totta.Mie nautin elämästä ja lähden jälleen lumitöihin.En valita vaan toimin.
- Anonyymi
Mielipide | Vielä kerran kiinteistöohjelmasta ja lyhyesti budjetista
Toivottavasti 14.12. valtuustoon saadaan selkeitä esityksiä, jotta päätöksiä saadaan tehtyä. Viimeksi keskustelu oli osin sekavaa, ja päätökset siirtyi vain eteenpäin. Meillä on puolue, jolla käy kaikki esitykset mitä kaupunginjohdolta tulee, samoin yksittäisiä valtuutettuja, joille kaikki on yes.
Silti toivoisin kylien päättäjiltä ryhtiliikettä toimia omia kylien puolesta reippaasti. Kyläläiset kysykää omien edustajien kantaa kiinteistöohjelmaan. Vaaleissa kai toivotaan oman kylän edustajia päättäjiksi, jotka pitää omien puolta. Kaupungin uusi strategiakin tukee kylien säilyttämistä elinvoimaisena. Kaikilta päättäjiltä selkeää arviota, mikä on järjestötalon kohtalo. Ja naarajärveläisiltä, toivotteko Kanttilalle Savon Solmun kaltaista kohtaloa, hajotettua ja purkua odottavaa rötisköä vai nähdäänkö kiinteistöllä jotain arvoa. Kaupunginjohto odottaa ihmettä, että joku ostaisi Kanttilan, tätä tuskin tapahtuu.
Kaupunginjohto on selkeästi jarruttanut kehitystä, että Kanttila säilyisi toimivana kiinteistönä alas ajamalla toimintoja kiinteistössä. Valtuustokin on nykyään Poleenissa Kanttilan sijasta. Kiinteistöt ei sinällään ole itseisarvo vaan toiminta. Jos joku kiinteistö halutaan hävittää, pitää olla heti vaihtoehto, missä toiminta jatkuu yhtä hyvin. Elävässä kaupungissa on eloa, toimintaa, järjestöille, yhdistyksille ja kaikille kuntalaisille. Kaupunginhallituksen esityslistaa kun luin, niin siellä on että selvitellään tiettyjen kiinteistöjen tilannetta. Tämä on yhtä turha selvitys kuin aiemmin toimistotilaselvitys. Tehdään valtuustossa selkeitä päätöksiä, eikä siirretä niitä eteenpäin.
Kiinteistöt ovat kaupungin oma painajainen, muutkin kuin omat. On jouduttu erittäin huonoon kierteeseen. Ja tulevina vuosina purkamiseen menee yhä enemmän euroja. Purkaminenkaan ei todellakaan ole ilmaista. Kaupunkikuva autioituu entisestään. Toivottavasti nostettakin on, että uusia kerrostalojakin rakennetaan vielä.
Vaikka joskus on näkemyksiä, että vasemmisto tuhlaa, niin meillä on pidetty tiukahkoa linjaa, kritiikkiä turhille menokohteille. Nytkin näen hyvänä, että budjetin menot ja tulot pysyvät melko hyvässä tasapainossa, sillä vältetään ne isot leikkauslistat kun elämme kohtuudella. Tärkeää on, että kaikki vähenevät eurot käytetään tarkasti yhteiseen hyvään, ei turhuuteen. Kaupunginjohtaja esittelee oman budjettiluonnoksen, mutta ei se ole ainoa totuus. Muutoksia täytyy voida tehdä, jos tarvetta sellaisiin koetaan olevan.
Risto Mykkänen
valtuutettu ja eduskuntavaaliehdokas (vas.) - Anonyymi

valtuutettu ja eduskuntavaaliehdokas (vas.)Euro on hyvä konsultti kaupungin kiinteistöjen säilyttämisissä. Kanttilalla on käyttöarvoa, mutta ei tarvetta hyvinvointi alueella ja kaupungilla. Kanttilan nykyinen käyttöaste on 10 % luokkaa. Vuotuiset kiinteistökulut ja kertynyt korjausvelka, riskirakenteet ovat 280 000 euron luokkaa vuositasolla. Kaupungin käytettävistä vähenevistä rahoista etusijalle menee mm. ikäihmisten ja nuorten paikalliset hyvinvointipalvelut.
Savon solmu ei ole ollut milloinkaan kaupungin hallinnassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Euro on hyvä konsultti kaupungin kiinteistöjen säilyttämisissä. Kanttilalla on käyttöarvoa, mutta ei tarvetta hyvinvointi alueella ja kaupungilla. Kanttilan nykyinen käyttöaste on 10 % luokkaa. Vuotuiset kiinteistökulut ja kertynyt korjausvelka, riskirakenteet ovat 280 000 euron luokkaa vuositasolla. Kaupungin käytettävistä vähenevistä rahoista etusijalle menee mm. ikäihmisten ja nuorten paikalliset hyvinvointipalvelut.
Savon solmu ei ole ollut milloinkaan kaupungin hallinnassa.Latomon käyttöaste on 15%. Jos kiertää ympäri niin rakennuksen ympäri perusta 1,5 metriä märkä katutasosta ylöspäin. Työntekijöillä vaikeita astma ongelmia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Latomon käyttöaste on 15%. Jos kiertää ympäri niin rakennuksen ympäri perusta 1,5 metriä märkä katutasosta ylöspäin. Työntekijöillä vaikeita astma ongelmia.
Kuka omistaa latomon? Onko kaupunki vuokralla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka omistaa latomon? Onko kaupunki vuokralla?
Latomossa on useita vuokralaisia myös kaupunki. Kiinteistöohjelma on menossa nyt oikeaan suuntaan Kanttilankin osalta, kun sen on kaupungin hallitus laittanut luokittelemattomaksi ja selvitettäväksi. Ennustukseni on, että teknisessä toimessa ei pitäisi hoitaa ollenkaan kiinteistöluokitusasioita, koska asioiden valmistelu valtuustolle on ollut keskeneräistä ja heikkoa ja rähinät oli sen mukaisia valtuuston viime kokouksessa. On selvästi nähtävissä, että on tulossa useamman vuoden soutaminen ja huopaaminen kuten Pertin kujan kaavassa. Valtuuston pitäisi huomata, että kaupunginhallitus voi teetättää tarvittavat selvitykset, joihin eri hallintokunnat voivat vaikuttaa. Käytännössä selvitettäville rakennuksille pitää tehdä kuntotutkimukset, haitta-aineselvitykset, lämpökuvaukset, putkistojen kuvaukset ja riskirakenteiden selvitykset. Edellä mainittujen puutteiden, kanttilan portaikon ja julkisivujen kesken eräisyyden, perusteella korjaamisrakentamisen erityisosaamista kaupungin hallituksen täytyy hankkia ja varata määrärahat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Euro on hyvä konsultti kaupungin kiinteistöjen säilyttämisissä. Kanttilalla on käyttöarvoa, mutta ei tarvetta hyvinvointi alueella ja kaupungilla. Kanttilan nykyinen käyttöaste on 10 % luokkaa. Vuotuiset kiinteistökulut ja kertynyt korjausvelka, riskirakenteet ovat 280 000 euron luokkaa vuositasolla. Kaupungin käytettävistä vähenevistä rahoista etusijalle menee mm. ikäihmisten ja nuorten paikalliset hyvinvointipalvelut.
Savon solmu ei ole ollut milloinkaan kaupungin hallinnassa.Olen samaa mieltä, että kanttilan kertynyt korjausvelka ja rakennukseen tarvittavat peruskorjaus kustannukset pitää laittaa rakennuksen vuotuisiin kustannuksiin, jotta saadaan todellinen vuotinen ylläpitokustannus. Viimekädessähän kaupungin valtuusto päättää rakennuksen elinkaaren jatkamisesta mikäli ovat valmiita pitämään yllä verovaroin lähes tyhjillään olevia vajaakäytöisiä ja tarpeettomia, jotka eivät ole yhteiskunnalle kriittisiä rakennuksia. Tällaisina aikoina yhteiskunnan toiminnan varmistamiseen kriittisten kohteiden osalta ja syrjäytyneisiin tarvitaan verovaroja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielipide | Vielä kerran kiinteistöohjelmasta ja lyhyesti budjetista
Toivottavasti 14.12. valtuustoon saadaan selkeitä esityksiä, jotta päätöksiä saadaan tehtyä. Viimeksi keskustelu oli osin sekavaa, ja päätökset siirtyi vain eteenpäin. Meillä on puolue, jolla käy kaikki esitykset mitä kaupunginjohdolta tulee, samoin yksittäisiä valtuutettuja, joille kaikki on yes.
Silti toivoisin kylien päättäjiltä ryhtiliikettä toimia omia kylien puolesta reippaasti. Kyläläiset kysykää omien edustajien kantaa kiinteistöohjelmaan. Vaaleissa kai toivotaan oman kylän edustajia päättäjiksi, jotka pitää omien puolta. Kaupungin uusi strategiakin tukee kylien säilyttämistä elinvoimaisena. Kaikilta päättäjiltä selkeää arviota, mikä on järjestötalon kohtalo. Ja naarajärveläisiltä, toivotteko Kanttilalle Savon Solmun kaltaista kohtaloa, hajotettua ja purkua odottavaa rötisköä vai nähdäänkö kiinteistöllä jotain arvoa. Kaupunginjohto odottaa ihmettä, että joku ostaisi Kanttilan, tätä tuskin tapahtuu.
Kaupunginjohto on selkeästi jarruttanut kehitystä, että Kanttila säilyisi toimivana kiinteistönä alas ajamalla toimintoja kiinteistössä. Valtuustokin on nykyään Poleenissa Kanttilan sijasta. Kiinteistöt ei sinällään ole itseisarvo vaan toiminta. Jos joku kiinteistö halutaan hävittää, pitää olla heti vaihtoehto, missä toiminta jatkuu yhtä hyvin. Elävässä kaupungissa on eloa, toimintaa, järjestöille, yhdistyksille ja kaikille kuntalaisille. Kaupunginhallituksen esityslistaa kun luin, niin siellä on että selvitellään tiettyjen kiinteistöjen tilannetta. Tämä on yhtä turha selvitys kuin aiemmin toimistotilaselvitys. Tehdään valtuustossa selkeitä päätöksiä, eikä siirretä niitä eteenpäin.
Kiinteistöt ovat kaupungin oma painajainen, muutkin kuin omat. On jouduttu erittäin huonoon kierteeseen. Ja tulevina vuosina purkamiseen menee yhä enemmän euroja. Purkaminenkaan ei todellakaan ole ilmaista. Kaupunkikuva autioituu entisestään. Toivottavasti nostettakin on, että uusia kerrostalojakin rakennetaan vielä.
Vaikka joskus on näkemyksiä, että vasemmisto tuhlaa, niin meillä on pidetty tiukahkoa linjaa, kritiikkiä turhille menokohteille. Nytkin näen hyvänä, että budjetin menot ja tulot pysyvät melko hyvässä tasapainossa, sillä vältetään ne isot leikkauslistat kun elämme kohtuudella. Tärkeää on, että kaikki vähenevät eurot käytetään tarkasti yhteiseen hyvään, ei turhuuteen. Kaupunginjohtaja esittelee oman budjettiluonnoksen, mutta ei se ole ainoa totuus. Muutoksia täytyy voida tehdä, jos tarvetta sellaisiin koetaan olevan.
Risto Mykkänen
valtuutettu ja eduskuntavaaliehdokas (vas.)Olen vanhana Rakuunapataljoonan miehenä jotakuinkin samaa mieltä. Pientä viilausta Ratsumieskollegan sanoihin toivon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Latomon käyttöaste on 15%. Jos kiertää ympäri niin rakennuksen ympäri perusta 1,5 metriä märkä katutasosta ylöspäin. Työntekijöillä vaikeita astma ongelmia.
Eivoi olla! Siunatussa pythätössä.
- Anonyymi
Voi voi Pelkkää potaskaa täällä suolletaan .
- Anonyymi
Lukkiutuneiden ja valmistelemattomien asioiden kasvava lista on huonosti hoidetun hallinnon seuraus. Asioiden valmistelusta paistaa osaamattomuus, josta on seurannut nokittelu.
- Anonyymi
Ei nämä Pieksetynmäen sotkut näytä muuten selviävän kuin että yhdistetään 2023 kaikkien toimialajohtajien virat ja valitaan näitä hoitamaan yksi taatusti pätevä mies, Peter Marks.
https://kuntalehti.fi/uutiset-aihe/peter-marks/- Anonyymi
Pohjolan Betoni ja Rapa on aloittanut toimintansa Pieksetyllämäellä. Vastahakoisesti Pieksetynmäen kaupunki on hyväksynyt Mölymäen ja Keskustan välisen vesi- ja viemäröintihankkeen-2023 äänin 23-22. Tehtävään valittiin niin-ikään vastahakoisesti Pohjolan Betonin ja Ravan tarjous, joka oli huomattavasti halvempi kuin erään Helsinkiläisen firman tarjous.
Toimitusjohtaja Jaatinen vähätteli Pieksetynmäkisten osalta vastahankaan asettuneen Tie-ja Vesivellivaltion edustajan E.Jämingin pullikointia sanoin "minä järjestän tälle pitäjälle semmoisen opetuksen että on koko kunta kontallaan". Nähtäväksi jää miten P.B. & R. etenee kunnassa ja miksei se etenisi kun suitsissa on itse Kenraali-Majuri A.Jaatinen.
A.Pyörähtälä ja T.Manssila valittiin johtokunnan jäseniksi ja sihteerin virkaa hoitamaan joku Soppelaisen akka.
Näin saadaan seuraaviin vaaleihin asti olla turvallisin mielin, joihin A.Jaatisellä on omien sanojensa mukaan hyvinkin tiukka muutos odotettavissa.
Roivas kuitenkin on jättäytynyt eroanomuksen pappisvirkansa tiimoilta.
Jäämme odottelemaan tilanteen kehittymistä.
14.12.2022 K.Rummukainen - Anonyymi

14.12.2022 K.RummukainenMaalaiskunnan ”Jaatisella” palaa valot pitkään toimistolla ja kotona aamutunneille. Sihteerikkö käy yöaikaan kanttilassa valoja sammuttelemassa Jaatisella toimistosta aamulla lumessa näkyvien sisäänpäin käätyneiden kengänkärkien jälkien perusteella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maalaiskunnan ”Jaatisella” palaa valot pitkään toimistolla ja kotona aamutunneille. Sihteerikkö käy yöaikaan kanttilassa valoja sammuttelemassa Jaatisella toimistosta aamulla lumessa näkyvien sisäänpäin käätyneiden kengänkärkien jälkien perusteella.
Asematunnelin tunnelmissa maalaiskunnan insinööri Jaatinen istuu illat toimistossa, kun unta ei saa, kun johtajan paikkaakin olisi tarjolla. Sihteerikkö käy levottomana työpaikkansa pysyvyydestä yöt häntä juoksuttaa.
- Anonyymi
Joko ootte hiihtämässä käyny?
- Anonyymi
Reunavuotoja on nähty valtuuston kokouksissa. Ensivuodelle rahaa satulatuoleihin, jotka istuu paremmin takapuoliin ja karkaillut pysyy ”paketissa” reunavuodoitta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Reunavuotoja on nähty valtuuston kokouksissa. Ensivuodelle rahaa satulatuoleihin, jotka istuu paremmin takapuoliin ja karkaillut pysyy ”paketissa” reunavuodoitta.
Rakennusyrittäjät ruiskubetonoi valtuuston iltakoulussa niin meneehän siinä väljissä vehkeissä osa reisille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rakennusyrittäjät ruiskubetonoi valtuuston iltakoulussa niin meneehän siinä väljissä vehkeissä osa reisille.
Kolmijalkaiset lypsyjakkarat ovat ensivuonna istuimina.
- Anonyymi
Ensilumi latu ei vielä valmis .Odotellaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensilumi latu ei vielä valmis .Odotellaan
Persmäkeä voi jo laskea ja enkeleitä tehdä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensilumi latu ei vielä valmis .Odotellaan
Nyt on kymmenillä kiusaajilla hyvä mieli kun on yksi pomo saatu irtisanottua ja köyhä työväenluokka on kostanut 1918 hävityn sisällisodan. Seuraava pomo mestataan samalla lailla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on kymmenillä kiusaajilla hyvä mieli kun on yksi pomo saatu irtisanottua ja köyhä työväenluokka on kostanut 1918 hävityn sisällisodan. Seuraava pomo mestataan samalla lailla.
joo täsä torille hirrttäjäisiä pystyyn. Pirun näköset ensin.
- Anonyymi
Sama fiilis. Aina ei voi voittaa.
- Anonyymi
Oli kyllä hyvä esimies ja edistyksellinen toimissaan todistetusti. Tämä seisoo mustaa valkoisella
Virallisella allekirjoituksella varustettuna.- Anonyymi
Koulutus alan korkeinta mitä rahalla saa ja vaivalla korostetusti.
- Anonyymi
Sängyn alta löytyi villakoira ja "lemmikki" imuroitiin roskapussiin.
- Anonyymi
Kaupunginjohto tiedottaa asiat suomi24 palstalla. Tämä muuten parantaa sitä avoimuutta ja luottamusta demokratiaan. Tätähän juuri ryhmäjohtaja tarkoitti että siirretään asiat sosiaaliseen mediaan. Paska närhet keikkuu päättäjien ikkunoissa.

Haluaa nimetä Pieksämäen maakunnalliseksi PurkuPitäjäksi.
Äänestyskierros alkanee pian.
- Anonyymi
Jokin siinä yhtälössä ei nyt toimi.
Karu totuus - Anonyymi
Sotahan ei yhtä miestä kaipaa, mutta kalliiksi on tullut ja velkaa jää maksettavaksi.
- Anonyymi
Näkee vaivaa sitoutuu tämä on vaivan palkka.
Juurikin tämä lohkovoitto kotiin. - Anonyymi
Haasteellisuus läpinäkyvys tuttuja teemoja
- Anonyymi
Tuula ja Sakari levittää äänestäjilleen taas salassapidettäviä asioita kaupungin hallituksesta.
- Anonyymi
Natunen ei päätöksissään ottanut huomioon kaupungin hallituksen päätöstä, eikä kaupoissa sovellettu kuluttajansuojalain mukaisia säädöksiä. Olisi ollut oikeus purkaa kaupat, mutta näin ei tapahtunut.
- Anonyymi
Miettinen taas ajoi omaa asiaansa niin, että hänen sukunsa firma sai kaupoista voittoa montakymmentä tonnia. Ei paljoa ollut läpinäkyvää.
- Anonyymi
Johtamistapa on ollut heikkoa ja osaaminen. Se on peitelty lennokkaaseen ekoon ja esiintymiseen. Mikä on rekrytoinnissa ja johtamisessa epäonnistut, kun kaupungin päättäjät ovat samojen henkilöstöasioden edessä. Toimivan organisaation vaikeudet ovat jatkuneet vuosikausia.
- Anonyymi
Jokin kaupungin organisaatiossa vetää puoleensa ”pintaliitäjiä”. Kaupungin päättäjiltä puuttuu kyky sosiaalisesta älykkyydestä, koska ajaudutaan tulehtuneeseen ilmapiiriin. Organisaation kehittäminen on keskeisimpiä resurssien hallintaa.

Organisaatio vetää puoleensa kaltaisijaan. Silloin on rakenteellinen valuvika.
- Anonyymi
Minä en ainakaan Natusen asioihin puuttuisi.
- Anonyymi
Pieksämäen tapa että puolison elinkeinoon liittyvät matkat maksaa kaupunki.
- Anonyymi
Ai tämä Natunen?
- Anonyymi
Eikun Vetinen tai Nakinen tai Kutinen tai Otinen
Kiasman johtaja yritti maksattaa puolisonsa yöpymiskuluja veikkausvoittovaroista – sisäinen viesti paljasti väärinkäytöksen
Kansallisgallerian päivitetyn matkustusohjeen mukaan puolison mukana olosta ei saa aiheutua ylimääräisiä kustannuksia riippumatta siitä, missä asemassa työntekijä on Kansallisgalleriassa.
- Anonyymi
Kyllä ne karstat palaa pakoputkista, kun kaasua painetaan tarpeeksi kaun. Nääs kone lopettaa Nykimästä...
- Anonyymi
Tämä ketju ahdistaa.
- Anonyymi
Vessu on tärkeä näissä tuulivoima kokouksissa. Maksaa kaupungin piikkiin tilavuokrat ja tarjoilut. Urakoitsijat pitää kaupungin maksaman tilaisuuden jälkeen omat kokouksensa mihin Vessua ei kutsuta.

Tuleeko tuulivoimaloista valoihin vilkkuvaa sähköä ropelien tahdissa ihmettelee siat tuulimyllyjä? Diskossa joraa koko kaupungin kerma pian.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuleeko tuulivoimaloista valoihin vilkkuvaa sähköä ropelien tahdissa ihmettelee siat tuulimyllyjä? Diskossa joraa koko kaupungin kerma pian.
Joraakohan kaupungin kerma viiskulman baareissa. Niistä löytyy hyviä trippejä tarvitseville.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joraakohan kaupungin kerma viiskulman baareissa. Niistä löytyy hyviä trippejä tarvitseville.
Kermaperseet vuotaa reunoilta diskossa, patukat hakee tuntumaa hitailla.
- Anonyymi
Mies, jonka kaikki tuolit ympäriltä viedään.
- Anonyymi
Täytyy vaan ihmetellä miten jaksatte. Eikö oo parempaa tekemistä?
- Anonyymi
Vaikuttaa että on jäänyt tällä sakilla levy päälle.
- Anonyymi
Tämä on alku muutokselle kummalliselämässä Pieksämäellä. Mitätöinti on osa muutoksen vastustajien luonnollista ihmismielen reagointia. Vaikka valtuustossa valtuutetut ilmoittivat, että sopu on löytynyt asioihin, se ei tarkoita vielä, että muutos on saadaan aikaiseksi. Äänestystuloksista ja valtuuston aloitteista näkyi selvä linjaus, miten asioita viedään jatkossa maaliin.
1. Tekninen toimi järjestellään uusiksi, koska se on ajautunut hallinnollisesti toiminta kyvyttömäksi. Tulee kaupungin kehittämisyksikkö.
2. Kiinteistöohjelma hyväksyttiin ja valtuuston aloite Kanttilan suojelumerkinnän poistamiseksi. Nykyinen suojelumerkintä tulee poistumaan, koska se oli osoittautunut poliittiseksi suojelumerkinnäksi kaavaan ja rajoittaa kaupungin kiinteistöjen uudelleen kehittämistä.
3. Teknisen organisaation tulehtuneeseen ilmapiiriin tulee lisätervehdyttämistoimenpiteitä ja järjestelyjä.
- Anonyymi
Kyllähän ne kaupungin palkkalistoilla olevat suhmuroijat suuttuu kun tulee joku joka paljasta suhmuroimmin.
- Anonyymi
70 -80 luvulla Osuuspankkiin pääsi töihin maanviljelijöiden ja kunnan maatalous sihteerien lapset.
- Anonyymi
Voipi olla, että seura haki seuraa ja pahaa kakkua tulee...
- Anonyymi
Joukossa voi olla luulosairaskin, Luulosairaat, kun epäilee muita, kun omatunto epäilee, että suhmuroinnit ovat onnistuneen muilla paremmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
70 -80 luvulla Osuuspankkiin pääsi töihin maanviljelijöiden ja kunnan maatalous sihteerien lapset.
Keskustalainen maitotilit ja metsänmyynti tulot meni Osuuspankkiin. Jollekin riitti kun möi rantatontteja pankijohtajille Maaveden rannasta.
- Anonyymi
Ai että oikein 70-luvulla on jotain käyny? Ohhoh. Nyt äkkiä ilmottakaa asiasta jonnekkin.
- Anonyymi
Ei tarvitse ilmoittaa mihinkään. Ilmoittavat itse pieksämäen lehdessä kun jäävät eläkkeelle. Talot kyllä rakennutti Kyösti.
- Anonyymi
Metsä vastaa, kun sinne huudetaan. Tunneälyllä on merkittävä vaikutus työyhteisön vuorovaikutuksen laatuun ja työilmapiiriin. Tunnetaidot on merkityksellisiä taitoja yksilön kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja elämässä pärjäämisen kannalta.
- Anonyymi
Tuolla ne kievarin baarissa istui pankin johtaja alut joka viikonloppu viinaa ryystämässä. Moni kyllä ajeli autoo ja oli rautakaupassa töissä muttei isän natsat riittäneet pankin hommiin. Aika kultaa muistot ja paljon unohdetaan lapsille kertoa. Kyösti teki lkv tilin pankkiin.
- Anonyymi
Eiköhän Pmäellä työelämässä pär-jää-miseen riitä, että on vaikkapa tarpeeksi teroitetut naskalit tai muut "välineet" ettei tartte välttämättä selkään puukottaa, sekin on taito jota tarvitaan mikäli on tosiaan pärjättävä. Aidosti olen tätä mieltä. Kuppikunnat yms voivat toki kehua toistensa tunnetaitoja; hurraa me.

Showmies jättää pelikentät noin kahden vuoden välien.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Showmies jättää pelikentät noin kahden vuoden välien.
Selkosuomeksi etsii uuden vieraan naisen kahdenvuoden välein. Työt ei kärsi kun ei niitä ole tehty muutenkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selkosuomeksi etsii uuden vieraan naisen kahdenvuoden välein. Työt ei kärsi kun ei niitä ole tehty muutenkaan.
Näillä VR pomoilla on aina joulumieli. Työreissun jälkeen kulkuset kilisi tyhjyyttään kotiin mennessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näillä VR pomoilla on aina joulumieli. Työreissun jälkeen kulkuset kilisi tyhjyyttään kotiin mennessä.
Jusseilla on jauhot pusseissa ja jyvät laareissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jusseilla on jauhot pusseissa ja jyvät laareissa.
No ainahan se niin on ollut. Muijaa lakoon ja siementä vakoon. Kyllä Jussi pussaa:)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jusseilla on jauhot pusseissa ja jyvät laareissa.
Veneellä tai mökillä viettiin rouvan kanssa hikinen kiihkeä viikonloppu puhtaissa.
Vielä kiihkeämpää oli viedä paras vieraspano samoille lakanoille.
- Anonyymi
Se että muistellaan jopa 70-luvun asioita kertoo sitä perus savolaisesta valu viasta, kateudesta ja katkeruudesta. Elämä on aika rankkaa kun muistaa kaiken eikä osaa jättää asioita. Täällä jankkaaminen on kyllä sairasta puuhaa. Jos edes omilla nimillänne puhuisitte. Hyi.
- Anonyymi
Savolainen selkäänpuukotus ja oman edun ajaminen on kuin holokausti. Ne elinikäiset arvet ei unohdu ikinä. Parhaiten näkyi työsyrjintänä ja loppuelämän huonoina eläkkeitä.

Savolainen lähestyy, kuin kissa kuumaa puuroa. Kaarrellen, kierrellen ja tunnustellen sauttaapi olla tai saattaapi, että ei olla. Tarttuu lopulta asiaan kuin täi lihaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Savolainen lähestyy, kuin kissa kuumaa puuroa. Kaarrellen, kierrellen ja tunnustellen sauttaapi olla tai saattaapi, että ei olla. Tarttuu lopulta asiaan kuin täi lihaan.
Kaupunginhallituksessa on sovittu Salovainio koalitio. Vaalit häviävä keskusta, Kokoomuksen nousukkaat nuorisosasto ja Demareiden tena vaippa osasto. Nykänen saa lopputilin ja Jukka Salovainiosta tulee tekninen päällikkö ilman päivääkään rakentamis kokemusta. Mitä isän kanssa riihtä kengitti.
Jari Nykäsellä voi olla miljoona tilillä rahaa joten voi olla kaupungin Ulla Nykäselle vielä eläkkeellä käräjäpäiviä. Rahalla se selvisi Tapio Turunenkin
Saku ja Tuula lähtee takavasemmalle kuin se kuuluisa esinahka ilman vastuunottoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupunginhallituksessa on sovittu Salovainio koalitio. Vaalit häviävä keskusta, Kokoomuksen nousukkaat nuorisosasto ja Demareiden tena vaippa osasto. Nykänen saa lopputilin ja Jukka Salovainiosta tulee tekninen päällikkö ilman päivääkään rakentamis kokemusta. Mitä isän kanssa riihtä kengitti.
Jari Nykäsellä voi olla miljoona tilillä rahaa joten voi olla kaupungin Ulla Nykäselle vielä eläkkeellä käräjäpäiviä. Rahalla se selvisi Tapio Turunenkin
Saku ja Tuula lähtee takavasemmalle kuin se kuuluisa esinahka ilman vastuunottoa.Puuro on jäähtynyt ja pian kylmenee. Jatkosta voipi olla, että kaupungin hallitus ei huoli ja valtuusto ei pidä kiirettä. Kaupungin metsissä puut kaatuu ja uutta kasvaa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puuro on jäähtynyt ja pian kylmenee. Jatkosta voipi olla, että kaupungin hallitus ei huoli ja valtuusto ei pidä kiirettä. Kaupungin metsissä puut kaatuu ja uutta kasvaa...
Kaupunvaltuusto on kuin kennelliiton vuosikokous. Viisi tuntia pidettiin vaalipuheita henkilövalinnoista ja kehuttiin surutta omia saavutuksista. Saksanpaimenkoiraliiton edustajaa ei valittu kiusaamis ja epäasillisen käytöksen takia jatkamaan luottamus elimissä.
Viisi tuntia kokousta eikä yhtään puheenvuoroa koirista.
Niin se on Pieksämäen valtuustokin. Väännetään hallintosäännöstä, henkilön erottamisesta ja kiinteistöluokituksesta mutta ei yhtään puheenvuoroa kuntalaisista.
- Anonyymi
Jani osti kylän kehittämisyhdistyksen hankkimat pitkospuut verottomana kun projekti muka viivästyi. Seuraavana vuonna joutuivat kuitenkin ostamaan uudet. Tästä ei kilpailutusta kuitenkaan tehty ja näin ollen rikottiin lakia. Tämä tyyli on hyvä esimerkki virka-aseman väärinkäytöstä. Tästä en ole keskustelua nähnyt pieksämäen lehdessä vielä. Olisiko aika nostaa asia pöydälle?
- Anonyymi
Reino taas haki Ruotsista halpaa näkkileipää 80-luvulla. Sitä oli myyty samalla kun tupakan filttereitä ja vessapaperia kaupungin kaikilla varikoilla ja teollisuuden firmoissa. Kukaan ei puuttunut tähän ja se kertoo mielestäni paljon. Verotulojen menetys oli merkittävä.
- Anonyymi
Pieksämäkeläisen kaupunkipolitiikan ja sen ympärillä olevien sidosryhmien tulisi päätöksien valmistelussa tutustua paremmin käytettävissä olevaan asiantuntija palveluun. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että ennakoivassa käsittelyssä poleenin saliin otettaisiin skybe yhteys tähän ryhmään.
- Anonyymi
Vesse ja Kari K kävi Hiekanpään koulun opintomatkalla Hampurin Reberban ei hetepäässä. Meno oli rajua eikä paluulento onnistunut kuin jääpussi persiin alla. Kaupunginjohtaja kysyi miten meni niin vastaus oli perästä kuuluu.
- Anonyymi
Onko päätöksien teko halvaantunut? Mitä siitäkään tulee, kun ns. asiantuntijat säätävät, kummalliselämähän siitä seuraa. Huono herraonni jatkuu...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko päätöksien teko halvaantunut? Mitä siitäkään tulee, kun ns. asiantuntijat säätävät, kummalliselämähän siitä seuraa. Huono herraonni jatkuu...
Hommat kriisiytyy, kun osaaminen puuttuu. Alkoi älämölö.
- Anonyymi
Venemessuilta ostettiin hiekanpäähän kanootti. Eikä kilpailutetettu.
- Anonyymi
Se hankinta on rikka rokassa kun kaupunginjohtajan luvalla 100000 € hävitettiin ensilumen vesialtaaseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se hankinta on rikka rokassa kun kaupunginjohtajan luvalla 100000 € hävitettiin ensilumen vesialtaaseen.
Ensilumen latu on useamman vuoden projekti. Teknisestä toimesta ei ollut sen toteuttajaksi, vaan sen vetovastuu annettiin liikuntatoimelle ja toteuttajaksi tilapalvelu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensilumen latu on useamman vuoden projekti. Teknisestä toimesta ei ollut sen toteuttajaksi, vaan sen vetovastuu annettiin liikuntatoimelle ja toteuttajaksi tilapalvelu.
Ei ole tilapalvelua ja liikuntapäälikkökin vaihtoi maisemia. Eihän tätä menoa Erkkikään kestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se hankinta on rikka rokassa kun kaupunginjohtajan luvalla 100000 € hävitettiin ensilumen vesialtaaseen.
Jos et huomannu niin se oli vitsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et huomannu niin se oli vitsi.
Se että 100000€ meni vesialtaaseen ei ollut vitsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se että 100000€ meni vesialtaaseen ei ollut vitsi.
Uhonmäkeen on uusittu hiihtolatu, kuntoportaat, kunnallinen vesi ja viemäri jne. On saatu valtion avustuksiakin. Se on positiivista, kun kaupunki satsaa liikuntapaikkoihin resurssiensa puitteissa lähes vuosittain. Uhonmäen vesivarastoa tarvitaan, kun asiat etenee seuraavaan vaiheeseen.
- Anonyymi
Vitsi oli tuo veneen kilpailutus.
Mutta ylipäätään, mitä väliä millään on? - Anonyymi
Pieksämäellä on yksi puolue ollut vallassa tällä vaalikaudella ja se on sekoomus, vaikka sellaista puoluetta ei ollut viime vaaleissa ja sillä ei ollut ainoatakaan ehdokasta.
- Anonyymi
Kun kellosta otetaan punnukset pois, säästyy energiaa paljon kaupungin pattereista ja viisarit jätetään asentoon kymmentä vaille kaksi.
- Anonyymi
Noniin, uusi vuosi. Annetaan menneiden olla. Olen huolissani teistä.
- Anonyymi
Viimeinen virsi on laulettavana valtuustolla loppiaisen jälkeen. Pitelee hyviä rekikelejä ja Tapio metsän henki puhdisti metsät uudeksi vuodeksi lumesta. Hyvältä tuntuu, kun taakka tippuu ja seuraavaksi Tapio metsänhenki kylvää kevät hangille uudiskylvönsä.
- Anonyymi
PeterMarks on PiotrMarkoLehtonen entiseltä nimeltään.
- Anonyymi
Koukonen pois hallituksesta.
- Anonyymi
Alkoi roikkumaan...
- Anonyymi
Koukonen on ainut rehellinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koukonen on ainut rehellinen.
Höpö höpö! Tutustu asioihin ennen kuin alat puhumaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö! Tutustu asioihin ennen kuin alat puhumaan.
Koukonen on ainut kaupunginhallituksessa joka pystyy katkomaan silmiin puhuessaan. Kepulaiset puhuu mitä Arto käskee. Demarit puhuu mitä puoluetoimisto käskee. Kokoomus keikkuu älykkö Valtarin ja omia etuja ajavien karvahattu tason rakennusyrittäjien välillä. Teemu käy eduskuntavaali kampanjaa kun ei ole vielä päässyt puskaradio modersattoriksi.
- Anonyymi
Uusi rappari tehdään kaupungin hallituksessa rapparin kisällistä.
- Anonyymi
Vielä jaksatte
- Anonyymi
KOUKONEN ULOS HALLITUKSESTA....ULOS ULOS ULOS..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KOUKONEN ULOS HALLITUKSESTA....ULOS ULOS ULOS..
Ainoat rehelliset Pieksämäen kunnallispoliitiikassa on vasemmistoliitto. Se on Ritva Sormusen ja Ville Vehviläisen perintö.
- Anonyymi
Vieläkö valtuusto ajaa ihmisiä itsemurhan partaalle ?
En kusiskaan P-mäelle päin.- Anonyymi
VR palkat ja eläkkeet on niin huonot että on pakko kerjätä suolarahoja valtuustosta.
Kun ei saanut VR llä mitään aikaiseksi niin akka ajaa valtuustoon .
- Anonyymi
Minua ei kyllä pätkääkään kiinnosta kaupungin hallituksen asiat.
- Anonyymi
Tahinlammella muuten roiskuu. Kun ilma lämpenee. Nimiä pöytään
- Anonyymi
Anaaliseksi tarkoittaa peräaukkoon keskittyvää seksuaalista kanssakäymistä, tyypillisesti anaaliyhdyntää eli siittimen työntämistä peräaukkoon.
Siihen voi kuulua myös muunlaista peräaukon ja peräsuolen kiihottamista.
Anaaliseksiä harjoittaa osa niin hetero- kuin homopareistakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anaaliseksi tarkoittaa peräaukkoon keskittyvää seksuaalista kanssakäymistä, tyypillisesti anaaliyhdyntää eli siittimen työntämistä peräaukkoon.
Siihen voi kuulua myös muunlaista peräaukon ja peräsuolen kiihottamista.
Anaaliseksiä harjoittaa osa niin hetero- kuin homopareistakin.Siittimen työntämisessä peräsuoleen vaikeinta on terskan saaminen sisään.
Sen jälkeen siittimen varsi menee sisään helposti. Vastaanottava osapuoli voi tällöin tuntea voimakasta ulostamisen tarvetta peräsuolen venyessä.
Jotkut kokevat tämän aluksi epämiellyttävänä, mutta tunteeseen voi tottua ja jopa oppia nauttimaan siitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siittimen työntämisessä peräsuoleen vaikeinta on terskan saaminen sisään.
Sen jälkeen siittimen varsi menee sisään helposti. Vastaanottava osapuoli voi tällöin tuntea voimakasta ulostamisen tarvetta peräsuolen venyessä.
Jotkut kokevat tämän aluksi epämiellyttävänä, mutta tunteeseen voi tottua ja jopa oppia nauttimaan siitä.Anaaliyhdynnän voi suorittaa eri asennoissa. Sulkijalihas on helpointa rentouttaa makaamalla selällään jalat levitettyinä tai polvet koukussa rintakehän yllä.
Takapuolen alle voi tällöin sijoittaa myös tyynyn. Myös niin sanotussa koira-asennossa ja kylkiasennossa voidaan saavuttaa rentous.
Kylki- eli lusikka-asento mahdollistaa sekä rentoutumisen että läheisyyden ja onkin usein aloittelijoille hyvä ensimmäinen asento. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anaaliyhdynnän voi suorittaa eri asennoissa. Sulkijalihas on helpointa rentouttaa makaamalla selällään jalat levitettyinä tai polvet koukussa rintakehän yllä.
Takapuolen alle voi tällöin sijoittaa myös tyynyn. Myös niin sanotussa koira-asennossa ja kylkiasennossa voidaan saavuttaa rentous.
Kylki- eli lusikka-asento mahdollistaa sekä rentoutumisen että läheisyyden ja onkin usein aloittelijoille hyvä ensimmäinen asento.Kipu voidaan välttää suorittamalla anaaliseksi huolellisesti ja rauhallisesti.
Vastaanottava osapuoli voi myös etukäteen harjoituttaa peräaukkonsa sulkijalihaksia rentoutumaan esimerkiksi työntämällä sormensa peräaukkoon suihkussa, tai käyttämällä anaalitappia.
Tällöin sulkijalihakset tottuvat ajan myötä peräaukkoon työntymiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kipu voidaan välttää suorittamalla anaaliseksi huolellisesti ja rauhallisesti.
Vastaanottava osapuoli voi myös etukäteen harjoituttaa peräaukkonsa sulkijalihaksia rentoutumaan esimerkiksi työntämällä sormensa peräaukkoon suihkussa, tai käyttämällä anaalitappia.
Tällöin sulkijalihakset tottuvat ajan myötä peräaukkoon työntymiseen.Anaaliyhdyntä ei aiheuta peräaukon pidätyskyvyn menetystä eli anaalista inkontinenssia.
Anaaliseksin kautta ei voi tulla raskaaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anaaliyhdyntä ei aiheuta peräaukon pidätyskyvyn menetystä eli anaalista inkontinenssia.
Anaaliseksin kautta ei voi tulla raskaaksi.Lapsipornografia on pornografian kategoria, joka sisältää ne pornografiset teokset, joissa esiintyy alle 18-vuotiaita.
Lisäys vaikutti teinipornografian laillisuuden arviointiin, sillä osassa EU-maita oli ollut laillista käyttää alle 18-vuotiaita näyttelijöitä teinipornografisissa tuotannoissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.nejm.org/cms/10.1056/NEJMvcm1510280/asset/6b3cc841-e2cd-4ba3-a4fb-c297d9a9c825/assets/images/large/nejmvcm1510280_f4.jpg
Peppu tarkastus kuva.Laita CV liitteeksi tuollanen kuva jos olet nainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laita CV liitteeksi tuollanen kuva jos olet nainen.
Vertaillaan hakijoiden kuvia.
Kelpoisuus ehdot laita kuva anaalistasi CV. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vertaillaan hakijoiden kuvia.
Kelpoisuus ehdot laita kuva anaalistasi CV.Elokuva staroiksi palkataan tosiaan.
Lisäys vaikutti teinipornografian laillisuuden arviointiin, sillä osassa EU-maita oli ollut laillista käyttää alle 18-vuotiaita näyttelijöitä teinipornografisissa tuotannoissa.
Netiin videot asiakkaat ostaa tuollaista laadukasta elokuva tuotantoa. Sarjatuotantona. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elokuva staroiksi palkataan tosiaan.
Lisäys vaikutti teinipornografian laillisuuden arviointiin, sillä osassa EU-maita oli ollut laillista käyttää alle 18-vuotiaita näyttelijöitä teinipornografisissa tuotannoissa.
Netiin videot asiakkaat ostaa tuollaista laadukasta elokuva tuotantoa. Sarjatuotantona.Nuoret naiset sopii elokuviin. Naisen rooliin.
Lisäys vaikutti teinipornografian laillisuuden arviointiin, sillä osassa EU-maita oli ollut laillista käyttää alle 18-vuotiaita näyttelijöitä teinipornografisissa tuotannoissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuoret naiset sopii elokuviin. Naisen rooliin.
Lisäys vaikutti teinipornografian laillisuuden arviointiin, sillä osassa EU-maita oli ollut laillista käyttää alle 18-vuotiaita näyttelijöitä teinipornografisissa tuotannoissa.Ajaisin suomeenkin kuukautiset Kun alkavat naiselle. Saa harrastaa seksuaalista toimintaa. Sellanen mittari tuohon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajaisin suomeenkin kuukautiset Kun alkavat naiselle. Saa harrastaa seksuaalista toimintaa. Sellanen mittari tuohon.
Elukoilla on tuo sama panevat heti Kun vaan voivat.
- Anonyymi
Lisäys vaikutti teinipornografian laillisuuden arviointiin, sillä osassa EU-maita oli ollut laillista käyttää alle 18-vuotiaita näyttelijöitä teinipornografisissa tuotannoissa.
Apina pornoa asiakkaat ostaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäys vaikutti teinipornografian laillisuuden arviointiin, sillä osassa EU-maita oli ollut laillista käyttää alle 18-vuotiaita näyttelijöitä teinipornografisissa tuotannoissa.
Apina pornoa asiakkaat ostaa.Kaksi apinaa irstailee luontoelokuva tyyppinen Asia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaksi apinaa irstailee luontoelokuva tyyppinen Asia.
Varsinkin isot ihmisapinat ovat hyvin älykkäitä.
Simpanssi osaa käyttää työkaluja, ja gorillat ja orangit oppivat kommunikoimaan ihmisen kanssa viittomakielellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsinkin isot ihmisapinat ovat hyvin älykkäitä.
Simpanssi osaa käyttää työkaluja, ja gorillat ja orangit oppivat kommunikoimaan ihmisen kanssa viittomakielellä.Aikaisemman luokituksen mukaan ihmisapinoihin kuului kolme heimoa: gibbonit eli pienet ihmisapinat (Hylobatidae), suuret ihmisapinat (Pongidae) ja ihmiset (Hominidae).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikaisemman luokituksen mukaan ihmisapinoihin kuului kolme heimoa: gibbonit eli pienet ihmisapinat (Hylobatidae), suuret ihmisapinat (Pongidae) ja ihmiset (Hominidae).
Ihmisapinat
Tieteellinen luokittelu
biologian tapa luokitella eliöitä hierarkkisiin kategorioihin
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768