Nyt tuli Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovilta taas aivan käsittämätön lausunto; Hän sanoi seuraavaa; Hän syytti EU:ta häikäilemättömyydestä ja sodan lietsonnasta ! Venäjä juuri itse tekee näin; Venäjä aloitti kovan ja häikäilemättömän sodan Ukrainaan, vaikkei sitä edes sodaksi saisi kutsua, vaikka siviilejä murhataan joka päivä siellä. Luin jostakin että Vladimir Pultinin lisäksi kolme Kremlissä olevaa miestä halusivat aloittaa Ukrainan sodan.
Kun lukee Pultinin johdolla annettuja lausuntoja sodan syistä aina terroristeistä ja fasisteista ja natseista lähtien jotka ovat mukamas uhanneet Venäjää, niin tällaisia natseja ei ole Ukrainassa. Venäjällä on oikeasti ollut uusnatseja, jotka ovat pahoinpidelleet ja surmanneet. esim, ulkomaalaisia opiskelijoita, varsinkin tummaihoisia ja homoseksuaaleja.
Tuntuu jo siltä, että Vladimir Pultin on mennyt aivan sekaisin, hän kuvittelee kokoajan, että Venäjää uhkaa EU, NATO ja varsinkin Amerikan Yhdysvallat jota Pultin pitää arkkivihollisenaan. Pultin ei hyväksy demokratiaa missään asiassa, eikä ilmeisesti käsitä mitä tarkoittavat ihmisarvo ja kaikki ihmisoikeudet.
Nyt pitäisi pystyä mennä auttamaan Azolin tehdasalueella olevia haavoittuneita sotilaita ja lääkintähenkilökuntaa, jota ilmeisesti on vielä jonkun verran siellä. YK:n ja SPR:n tulisi mennä apuun sinne ukrainalaisten pelastusviranomaisten kanssa. He saivat hienosti pelastettua jo kaikki siviilit onneksi pois sieltä maanalaisesta loukosta. Kyllä Venäjän hallinnon ja sotajohdon tulisi osoittaa edes jonkun verran inhimillisyyttä ja reiluutta että edes haavoittuneet sotilaat haettaisiin turvaan sieltä Azolin tehdasalueen uumenista. Jos luvataan pitää tulitaukoa, niin silloin tulitauko tulee pitää, niin kunnian miehet tekevät myös sodassa.
Kremlin kovuus
Anonyymi
1
59
Vastaukset
- Anonyymi
"Tuntuu jo siltä, että Vladimir Pultin on mennyt aivan sekaisin" - Ulkopuolisen silmin asia näyttää juuri tältä MUTTA
Putin on itse järjestelmän / systeemin (KGB) läpikäynyt ja aivopesty joten eihän hänellä ole mitään muuta toimintamallia!
Tämä on juuri se ongelma yksipuolue- ja diktatuurisissa järjestelmissä että vaikka "valta vaihtuu" niin käytännössä uusi hallitsija ei juuri ole edeltäjäänsä parempi jos ajatellaan länsimaisen demokratian kannalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,1223110Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 171942744Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina632176Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S2571512Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.41454Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät231344Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään31191Ei ole liian myöhäistä..
Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala3942Ei osattu ratkaista etääntymistä
Mä jäädyin eikä sulla ole taitoa sulattaa. Parempi antaa olla, vaikka toivoin jotain muuta. Miehelle.115910Esprit hoitokdit Varkaudessa?
Asun keskisuomessa ja käyn satunnaisesti äitini luona Varkaudessa. Äitin tarvitsee kohta hoitajan kotiin tai hoitokodin103883