Rasmus oli surkealla biisillä ja typerällä esiintymisellään viidenneksi viimeisin kaikista esiintyjistä. Keski-ikäinen ukko riehui lavalla meikit naamassa ja ilman paitaa.
Ammattiraadit ja yleisö yksimielisiä: Rasmus oli täysin P-A-S-K-A!
129
1040
Vastaukset
- Anonyymi
Minä uskoin loppuun asti Rasmukseen. Olin varma, että menestyneen taloarkkitehti Ylösen päässä olevat taikasulat saavat Euroopan polvilleen.
Isot pistehanat aukeaa viimeistään yleisöäänestyksessä.- Anonyymi
Ei suomesta ole mihinkään ei edes laulajiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei suomesta ole mihinkään ei edes laulajiksi.
Turha haukkua laulajaa jos koko äänestysprosessi on petosta.
Kun ensin äänestää kansat omissa maissaan ja antaa oikeat pisteet niin kaiken voi kumota yleisöllä joka tavallaan saa toisen äänioikeuden ja pisteet lasketaan moninkertaisina verrattuna kokonaisten kansojen ääniin.
Koko Suomi antoi parhaalle 12 pistettä mutta yleisö sai antaa "parhaalle" yli 200 pistettä.
Täysin valheellinen äänestysmalli. Mutta valhe onkin tämän ajan jumala. - Anonyymi
Pelkkää sontaa koko kisa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turha haukkua laulajaa jos koko äänestysprosessi on petosta.
Kun ensin äänestää kansat omissa maissaan ja antaa oikeat pisteet niin kaiken voi kumota yleisöllä joka tavallaan saa toisen äänioikeuden ja pisteet lasketaan moninkertaisina verrattuna kokonaisten kansojen ääniin.
Koko Suomi antoi parhaalle 12 pistettä mutta yleisö sai antaa "parhaalle" yli 200 pistettä.
Täysin valheellinen äänestysmalli. Mutta valhe onkin tämän ajan jumala.Suomen ammattilaisraati ei nähnyt Ukrainaa parhaana. Ei antanut sille pistettäkään. 😁
Suuri yleisö antoi pisteensä, koska tyhmä kansa kuvittelee auttavansa Ukrainaa sodassa kun sen edustaja pyysi apua. Diskata se olisi pitänyt! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turha haukkua laulajaa jos koko äänestysprosessi on petosta.
Kun ensin äänestää kansat omissa maissaan ja antaa oikeat pisteet niin kaiken voi kumota yleisöllä joka tavallaan saa toisen äänioikeuden ja pisteet lasketaan moninkertaisina verrattuna kokonaisten kansojen ääniin.
Koko Suomi antoi parhaalle 12 pistettä mutta yleisö sai antaa "parhaalle" yli 200 pistettä.
Täysin valheellinen äänestysmalli. Mutta valhe onkin tämän ajan jumala.Nolla Kojo sai seurakseen Ventti Laten.
Siis oikein jos lasketaan, niin maat voivat antaa 275 ja yleisö 200 pointsia parhaalle. Joten se siitä väittämästä. - Anonyymi
Aloittaja on kateellinen persse.
- Anonyymi
Suomen karsintakisan voitti aivan väärä bändi ja väärä ihminen. Naurettava sulkapää.
Danny oli kisassa mukana väkivahvalla tulkinnallaan "Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua". Hän olisi ansainnut paikan Eurovision loppukilpailuun.- Anonyymi
Dannyhän on kuin Jumala. Tai paremmin Allah. Hänellä lapsirakastajattaria.
- Anonyymi
Danny nyt oli paskin karsinnassa🤣
Täysi pelle ja karsea biisi. Se kun olis viisuihin lähetetty ni ois saanut hävetä silmät päästään
Mutta paska oli Rasmuskin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Dannyhän on kuin Jumala. Tai paremmin Allah. Hänellä lapsirakastajattaria.
Danny on jo ikämies happamia on sano kettu marjoista. Nykyajan trendit eivät seuraa määkivää papparaista kusisissa alkareissa
- Anonyymi
Nuo pelleviisut saavat lähinnä haukottelemaan. Vuodesta toiseen lavalla heilutaan hopeanvärisissä paljettiasuissa ja kieutaan mieleenjäämättömiä geneerisiä retrodiskobiisejä tai balladeja. Taiteellisen sisällön puutteessa sitten satsataan friikkishow'hun transvestiitteineen ja sateenkaarineen.
- Anonyymi
Tuo touhu on tätä päivää. Tyhjän renkutusta ja ilman mitään musiikillista tajua. Mitä enemmän keksit hullua maan ja taivaan välillä niin se puree. Pöljät pellet hyppii lavalla ja taahaavat ympäri estraadia. Lapsenpäästö housut jalassa ja yläosa paljaana. Surkeaa tasoa nykyajan euroviisut. Erikoisuuden tavoittelu mennyt överiksi.
Joopa, kyllä sitä vanhempi tässä kaiholla muistelee 70-80 - lukujen viisuja, kun niissä oli arvokkuus tallella. Keskipisteessä oli nimenomaan laulajan ja taustan suoritus eikä jokin helkkarin koreografia ja sirkus-look!
- Anonyymi
ILMA-JOE kirjoitti:
Joopa, kyllä sitä vanhempi tässä kaiholla muistelee 70-80 - lukujen viisuja, kun niissä oli arvokkuus tallella. Keskipisteessä oli nimenomaan laulajan ja taustan suoritus eikä jokin helkkarin koreografia ja sirkus-look!
Kun katsoin 1989 Suomen karsinnan niin siinähän voitti tyhjä rallatus Dolcevitasta. Kaikki politiikkaan tai ihmisyyteen kantaaottavat laulut hävisi rankasti.
Eli se näytti myös täysin maksetulta / lahjotulta äänestykseltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo touhu on tätä päivää. Tyhjän renkutusta ja ilman mitään musiikillista tajua. Mitä enemmän keksit hullua maan ja taivaan välillä niin se puree. Pöljät pellet hyppii lavalla ja taahaavat ympäri estraadia. Lapsenpäästö housut jalassa ja yläosa paljaana. Surkeaa tasoa nykyajan euroviisut. Erikoisuuden tavoittelu mennyt överiksi.
Joo. Menin nukkumasn. Oli niin sairasta menoa.
- Anonyymi
Aloittaja on varmaan Uuno Turhapuron näköinen mies verkkopaita päällään.
Tuo Rasmuksen kyseinen kappale on jo Radio-Hitti Euroopan Radioasemilla, ja varmaan meilläkin totta kai. Olen kuullut, mutta en vielä kappaletta kanavilla kuullut.
Niin sanottuja "Ammatti/Asiantuntija-raateja"? en ole itsekään ikinä ymmärtänyt. Ei niiden mielipiteet ole ikinä olleet samoilla linjoilla kuulijoiden kanssa.
Ai Danny olisi pelastanut meidät? Voi olla vaikka miten koskettava ja puhutteleva teksti biisissä, mutta jos se on suomenkielinen, niin se on siellä ihan tyhjän kanssa. Englanniksi siellä pitää laulaa. Ruotsalaiset tajusivat tämän jo alusta asti.- Anonyymi
Jos joku radioasema jossain on kerran soittanut tuon biisin niin se ei siitä mitään hittiä tee. Missään maassa biisi ei ole noussut listoille.
- Anonyymi
Lauri Ylönen on aivan sen näköinen, kuin jos Uuno Turhapuro ja Euroviisujen "Partainen nainen" Conchita Martinez olisivat saaneet lapsen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lauri Ylönen on aivan sen näköinen, kuin jos Uuno Turhapuro ja Euroviisujen "Partainen nainen" Conchita Martinez olisivat saaneet lapsen
Se on joku ihmiskokeen tulos
Niin kuin ihmiskoe-KEN - Anonyymi
Radio-Huttua ventti laurin biisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lauri Ylönen on aivan sen näköinen, kuin jos Uuno Turhapuro ja Euroviisujen "Partainen nainen" Conchita Martinez olisivat saaneet lapsen
En tiennytkään että on bi
- Anonyymi
Ensimmäisen kerran kuultuani Rasmuksen biisin totesin, että kappale on laimea, mielikuvitukseton, tylsä ja tasapaksu, eikä sellainen pärjää Euroviisuissa, joissa arvostetaan värikkyyttä, monipuolisuutta, raikkautta, positiivisuutta, sekä sellaista ajankohtaisuutta, joka sopii myös kansainväliseen ja poliittiseen ilmapiiriin. Sanoin myös n. kaksi kuukautta sitten, että Ukrainalle tullaan lahjoittamaan voitto myötätunnon osoituksena, koska se oli täysin selvää ja odotettavissa. Minusta kuitenkin noloa, että musiikkikilpailu mädätetään sodalla ja politiikalla.
- Anonyymi
Täh? Eikös se ollutkaan Ukrainan tukikonsertti? 😣
Niiden edustajakin vetosi, että lahjoittakaa! Tein työtä käskettyä. - Anonyymi
No joo. Olen kanssasi samaa mieltä, että ei pitäisi politiikkaa sotkea näin paljoa joka paikkaan. Ei musiikkiin, eikä urheiluunkaan. Kulttuuriin missään muodossa oikeastaan. No ei mihinkään. Se biisi edellä siinä pitäisi pohjimmiltaan mennä. Itsekin arvasin, että Ukraina tämän voittaa.
Toinen hyvä pointti minkä sanoit oli ajankohtaisuus. Joku erilainen tähän aikaan liittyvä teksti olisi varmasti toiminut paremmin. Mutta en nyt tiedä mistään laimeudesta tai tasapaksuudesta melodian osalta. Olihan siellä nyt hirveimpiäkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No joo. Olen kanssasi samaa mieltä, että ei pitäisi politiikkaa sotkea näin paljoa joka paikkaan. Ei musiikkiin, eikä urheiluunkaan. Kulttuuriin missään muodossa oikeastaan. No ei mihinkään. Se biisi edellä siinä pitäisi pohjimmiltaan mennä. Itsekin arvasin, että Ukraina tämän voittaa.
Toinen hyvä pointti minkä sanoit oli ajankohtaisuus. Joku erilainen tähän aikaan liittyvä teksti olisi varmasti toiminut paremmin. Mutta en nyt tiedä mistään laimeudesta tai tasapaksuudesta melodian osalta. Olihan siellä nyt hirveimpiäkin.Suomen ammattilaisraati sentään äänesti rehellisesti eikä antanut Ukrainaan pistettäkään. Yleisöltä tulikin sitten 12. Kuinkahan moni luulee auttaneensa maata sodan keskellä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No joo. Olen kanssasi samaa mieltä, että ei pitäisi politiikkaa sotkea näin paljoa joka paikkaan. Ei musiikkiin, eikä urheiluunkaan. Kulttuuriin missään muodossa oikeastaan. No ei mihinkään. Se biisi edellä siinä pitäisi pohjimmiltaan mennä. Itsekin arvasin, että Ukraina tämän voittaa.
Toinen hyvä pointti minkä sanoit oli ajankohtaisuus. Joku erilainen tähän aikaan liittyvä teksti olisi varmasti toiminut paremmin. Mutta en nyt tiedä mistään laimeudesta tai tasapaksuudesta melodian osalta. Olihan siellä nyt hirveimpiäkin.Mun mielestä Ukrainan biisissä ei ollut mitään voittaja-ainesta. Miltähän niistä esiintyjistä tuntuu, kun tietävät aivan varmasti, että he eivät omilla ansioillaan voittanut kilpailua? En mä ainakaan pystyisi nauttimaan voitosta, jos tietäisin, että en ollut se oikea voittaja, vaan voitin säälipisteillä, koska tilanne nyt niin vaan vaati.
Anonyymi kirjoitti:
Suomen ammattilaisraati sentään äänesti rehellisesti eikä antanut Ukrainaan pistettäkään. Yleisöltä tulikin sitten 12. Kuinkahan moni luulee auttaneensa maata sodan keskellä?
Kenelle Suomen raati antoi enimmät pisteet, en seurannut wiisuja.
- Anonyymi
ILMA-JOE kirjoitti:
Kenelle Suomen raati antoi enimmät pisteet, en seurannut wiisuja.
Tuolta saat esiin klikkailemalla monenlaista dataa.
https://eurovision.tv/event/turin-2022/grand-final
Suomen raati antoi Ruotsille täydet, sitten tulivat Englanti ja Australia.
- Anonyymi
Onko aloittaja samaa mieltä viime vuoden voittajasta, koska perustelut uppoavat? 😂
Rasmus esiintyi hyvin ja biisi oli hyvä, mutta kilpailu on läpikorruptoitunut.- Anonyymi
Niin. Jonkinlainen korruptio ja "hyvä veli-verkostot" varmaankin rehottavat läpeensä kyseissä tapahtumassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin. Jonkinlainen korruptio ja "hyvä veli-verkostot" varmaankin rehottavat läpeensä kyseissä tapahtumassa.
Kuule, euroviisut on yhtä puhdas kuin olympiakartelli. Puhdas hihii...
- Anonyymi
Rasmuksen kappale tulee soimaan eri puolilla Eurooppaa ja sitä kuunnellaan miljoonia kertoja. Melodia on mieleenpainuva. Kappale on ihan eri kaliiberia kuin Sveitsin uikutus tai Englannin.
Voittajakappaleestakaan kukaan ei muista säveltäkään, näin se menee, että unholaan jää nuo balladit ja sätkytykset, joissa ei ole mitään melodiaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rasmuksen kappale tulee soimaan eri puolilla Eurooppaa ja sitä kuunnellaan miljoonia kertoja. Melodia on mieleenpainuva. Kappale on ihan eri kaliiberia kuin Sveitsin uikutus tai Englannin.
Voittajakappaleestakaan kukaan ei muista säveltäkään, näin se menee, että unholaan jää nuo balladit ja sätkytykset, joissa ei ole mitään melodiaa.Se on menestys koska se julistaa EUn jumalaa Iisebeliä.
- Anonyymi
Ukraina ei voittanut esiintymisansioillaan, vaan ennalta valittuna, epärehellisesti.
Kaikki, mikä liittyy Ukrainaan, perustuu kaiken aikaa johonkin vilppiin. Kalliit kisat ja maat nähneet paljon vaivaa ja loputulos ennalta päätetty. Muita maita huijattiin.
Sanomatalon IS, sivistymättömin kieltosanoin, haluaa estää arvostelemasta tätäkin vilppiä, estämällä toisinajattelevat mielipiteet: "Pulinat pois!" Sama henki, eli rasistinen asenne kuin natotuksessakin. Rikosuhreilla ei "pulina"-, eli valitusoikeutta.
Valhemedia, jolla roskatoimittajat. Taloushuijausta samoin mokomat viisut, joita valhemediat tukevat. - Anonyymi
Eikö tuota esiintymistä pitäisi jo jotenkin uudistaa tuota samaa kaavaa veivattu jo 90-luvulta
- Anonyymi
No ensi vuonna laitetaan raskasta rokkia, sitä seuraavana heavy metallia. Niin ja jos sitten taas kokeiltais metallia.. Hei haloo, tätäkö se on se suomalainen osaaminen. Pelkkää junttipaskaa, mistä EI TOD muualla Euroopassa välitetä. Todella typerää tämä suomalainen musiikkimaailma.
- Anonyymi
Silmiinpistävää homoutta koko kisa! Pitäkööt mädätyksensä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silmiinpistävää homoutta koko kisa! Pitäkööt mädätyksensä!
Kuitenkin kiinnostaa..
- Anonyymi
Vuonna 2013 Suomella oli hyvä ehdokas (Mikael Saari), mutta senkin hurrimafia pilasi lähettämällä Kristan lesboilemaan kansainväliselle lavalle.
https://www.is.fi/viihde/art-2000008784520.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuitenkin kiinnostaa..
Kannatin Rasmusta, mutta joka vuosi saa pettyä. Ei tuolla viisutouhulla ole todellisuuteen mitään yhteyttä. Miten Suomi jäi nollille Norjan yleisöäänissä? Kyseessä on kuitenkin rock-maa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannatin Rasmusta, mutta joka vuosi saa pettyä. Ei tuolla viisutouhulla ole todellisuuteen mitään yhteyttä. Miten Suomi jäi nollille Norjan yleisöäänissä? Kyseessä on kuitenkin rock-maa.
Norjassa ja Ruotsissa ymmärretään, että ei keskinkertaiselle rock-kappaleelle kannata ääniä antaa. On rock-musiikki kuitenkin ollut Norjankin ehdokkaana vuonna 2005.
Euroviisuvoittaja Secret Garden hyvä esimerkki norjalaisesta laatutuotannosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Norjassa ja Ruotsissa ymmärretään, että ei keskinkertaiselle rock-kappaleelle kannata ääniä antaa. On rock-musiikki kuitenkin ollut Norjankin ehdokkaana vuonna 2005.
Euroviisuvoittaja Secret Garden hyvä esimerkki norjalaisesta laatutuotannosta.Ruotsalaisyleisö rankkasi Rasmuksen kolmanneksi parhaaksi koko joukosta.
- Anonyymi
Viron molemmat raadit sekä Ruotsin yleisö tykkäsivät Rasmuksesta. Silmiinpistävää on yleinen linjattomuus, kertooko se äänten manipuloimisesta?
- Anonyymi
Ruotsissa asuu vajaat miljoona suomalaistaustaista ihmistä, jotka joka vuosi äänestävät Suomen biisiä, vaikka olisi kuinka paska tahansa
- Anonyymi
Nykymusiikki on tuollaista lavalla hillumista, se kuvastaa ajan henkeä.
- Anonyymi
Eikö NE vieläkään tajua, että paljon enemmän sekopäistä järjetöntä
RYMINÄRÄMINÄÄ, ja isoja pieruja, niin saisivat enemmän ääniä.- Anonyymi
Haaraniijauksia paljaita kankkuja ja samansukupuolisia pusuja ...ne on euroviisujen brändi.
- Anonyymi
Juu, olihan tuo aika säälittävä näky. Elähtäntyt vanha pomppija esittää vielä paskan kappaleen, niin ei voi paljoa odottaa.
- Anonyymi
Anustappi-Ylönen on jo nähty.
- Anonyymi
Aivan, sellainen hohhoijaata oleva perinteinen tasapaksuinen luritus. Seuraava...
- Anonyymi
Kuuntelitteko ollenkaan niitä muita? 😂🤣
- Anonyymi
EUROVIISUT on tullut tiensä päähän ammattilaisraadit antavat pisteitä monesti naapuri maille täysin politisoitunutta ja tänä vuonna Ukraina sai lisää ja lisää politiikka pisteitä ammattilaisraadeilta ja sympeeraus pisteitä yleisöltä. Idioottimaista että yksi ihminen voi äänestää jopa 20 kertaa, näin ei tehdä edes politiikassa.
- Anonyymi
Paitsi Amerikassa, jossa kuolleetkin äänestivät Bidenia
- Anonyymi
Suomella ei mikään erikoinen kappale kuten ei Ukrainallakaan. Tähän oli sekoitettu nyt mukaan sota ja politiikka...jotenkin samanlaisia piipityksiä kaikki. Itse en ymmärrä esim tota Ruotsinkaan biisiä...lattee oli mutta kauheesti kehutaan...näin meillä on eri mielipiteitä...
- Anonyymi
Se Oliveran "Thank god I'm an atheist" oli tänä vuonna se selvästi paras biisi. Kyllä Suomen karsinassa on aina joku hyvä mut eihän tää maa mitään hyvää lähetä.
Umpityhmä kansa valitsee aina jotain keskinkertaista rockpop paskaa joka saa Euroopan haukottelemaan.- Anonyymi
Viime vuonna oli hyvä esiintyjä ja hyvä biisi ja menestystäkin tuli enemmän, kuin osasin odottaakaan.
- Anonyymi
Saattoi ollakin , eihän siitä julistusta tarvinnut vakavasti ottaa.
- Anonyymi
Espanja oli kolmas. Kuka muistaa mitä ne lauloivat?
- Anonyymi
Jostain peräpäästä siinä oli kyse. Turhanpäiväinen volina.
- Anonyymi
Englannin edustajana oli Jone Nikula… eipäs ollutkaan, vaan mies hymyili!
- Anonyymi
Ei kun hän oli hymyilevä versio Nirvanan Kurt Cobainista. (Kirjotin johonkin viestiketjuun jotain tällaista yön pimeinä tunteina). :)
- Anonyymi
Maku on kuin perse, jokaisella on se omansa. Makuasioista on aivan turha kinata.
- Anonyymi
jos makuasoistakin on tosiaan turha kinata ja tosiasioista ei voi kinata,,mitä jää jäljelle?
- Anonyymi
Rasmuksen biisi on hyvä ja esitys oli hieno. Ei tosin minua sen enempää sykäytä, maksuasioita nuo.
- Anonyymi
The Rasmus oli ihan hyvä esitys sekä kappale.
Se on jo voitto kun pääsivät finaaliin.
Kiitos .The Rasmus❤👍 - Anonyymi
Oikein hyvä toi Rasmuksen biisi. Espanjaa en tajunnut yhtään. Tykkäsin myös Italiasta ja Azerbaijanista.
Hyvä että Ukraina voitti.
Kummallinen se pisteiden jako. - Anonyymi
Rasmuksella oli hyvä aihe ja hyvä musiikki, mutta sanoitus vailla järjen häivää. Väkivaltaa pursuava biisi ei voi menestyä viisuissa. "Jahtaat minua, potkit korkealle päähän jne...."
- Anonyymi
Naisvalta orjuuttaa miehiä. Siksi laulun sanat Iisebelistä ovat aivan oikeat.
Naisvalta murhaa jopa omia lapsiaan.
- Anonyymi
Homolespo kisan voitolla ole mitään väliä. Normaalit ihmiset ei näitä seuraa edes. Ja Ukrainasta tehdään voittaja sodan takia. Käsittämätöntä. Homot ja lespot joo.
- Anonyymi
Ainakin paikalla ollut areenayleisö antoi raivoisat suosionosoitukset Rasmukselle.
-Loppu onkin sitten makuasiaa. Eli voidaan sanoa avaajan olleen väärässä ainoasssa faktisesti mitattavissa olevassa asiassa. - Anonyymi
Jos tilanne olisi ollut toinen, niin Ukraina ei olisi saanut läheskään niin paljon ääniä.
Paljon varmaan ajateltiin, että Rasmusta on ollut parempi olla äänestämättä, että Ukraina varmasti voittaa.
Mahtaakohan Ukrainan voittajaporukka lopultakaan olla kovin iloinen ansaisemattomasta myötätuntovoitostaan.
Se varmaan tuntuu hyvältä, että Ukrainan puolella ollaan, mutta kilpailun pitäisi aina olla reilua peliä.
Toivottavasti Eurooppa ei rahoita ensivuoden viisuja, jotka pitäisi nyt olla Ukrainassa. - Anonyymi
No odottiko joku oikeasti jotain muuta? Mitäs äänestitte Rasmuksia.
Sinällään esitys ei ollut huono, kappale vain vähän sellainen monesti ennenkin kuultu. Ja finaaliin pääsi ihan liikaa todella omituisia ehdokkaita. Ei Rasmus ollut noihin verrattuna lainkaan huono.
Ensi vuonna taas uudelleen ja uusin eväin.- Anonyymi
Joku yhteisesti sovittu politiikka noissa vaikuttaa. Miten muka Rasmus oli niin paljon huonompi kuin viime vuoden Suomen edustaja? Italia oli silloin sovittu voittajaksi ja suomalaiset tulivat sen siivellä, koska genre oli sama.
Miten edukseen erottunut bändi ei nyt sitten menestynyt? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku yhteisesti sovittu politiikka noissa vaikuttaa. Miten muka Rasmus oli niin paljon huonompi kuin viime vuoden Suomen edustaja? Italia oli silloin sovittu voittajaksi ja suomalaiset tulivat sen siivellä, koska genre oli sama.
Miten edukseen erottunut bändi ei nyt sitten menestynyt?Hyviä kysymyksiä. Viisuissa vaan ei välttämättä parhaat esitykset tai kappaleet sijoitu hyvin. Ehkä näissä on jotain salaisia viisukokouksia, joihin ei kaikkia kutsuta.
Viisut on tilaisuus politikoida ja nostaa asioita esiin. Ei ne ole mitkään musiikkikilpailut.
- Anonyymi
Päinvastoin hyvänen aika. Biisi ja esitys olivat oikein hyviä verrattuina kaiken maailman huonoihin itkuvirsiin joita siellä oli useita. Rasmuksella oli asennekin kohdallaan. Olisi ansainnut paremman sijoituksen. Mutta kun näihin pisteisiin vaikuttaa politiikka ja maiden välinen naapurikohteliaisuus, niin ei näitä esityksiä ainakaan paremmuusjärjestykseen pantu.
Täysin turhat viisut näillä äänestystavoilla. - Anonyymi
Luin veikkauksen sivulta jutun että he on pyytäneet bändiin tämän tytön. Luulin että tyttö pääsee laulamaan ja häntäkin näytetään.
Sen sijaan näytettiin vain tätä lauria.
Tuli vähön ylimielinen kuva hänestä.
En tykkää että mues on ilman paitaa.
Se muistuttaa siitäettä naisten vartaloita kontrolloidaan miehiä enemmän, eli miestenkin olisi hyvä solidaarisuudesta pitää paita päällä jos naisten rinnat om seksualisoitu - Anonyymi
Hävettävä "suomalainen multilahjakkuus" Lauri Ylönen muka sunnittelee taloja joista valmistuttuaan tulee paskakasoja maksajilleen ikuinen riesa ja nyt tämä eurobliisuhypetys.
Nolompaa esiintymistä, asuja ja meikkausta ei heti tule mieleen.
Painukoot pätkä-Late orekstereineen sinne mistä tulleetkin! - Anonyymi
Laittakaa Suomesta ensi vuonna kunnon tanssiorkesteri ja rytmikäs humppa tanssijoineen esiintymään ja laulamaan vaikka Suomen puhtaasta luonnosta. Olisi hieman erilaisempaa kuunneltavaa.
- Anonyymi
Eiköhän kaikenmaailman kutrihelunat esittäneet niitä aikoinaan liikaakin.
- Anonyymi
> Koko Suomi antoi parhaalle 12 pistettä mutta yleisö sai antaa
> "parhaalle" yli 200 pistettä.
Tuossahan oli kaikkien 40 Eurovisiomaan äänet koottuna, että kai niiden hiukan enemmän pitääkin saada antaa pisteitä, kuin yksittäisen Suomen.
Pistelaskusta huolimatta, Rasmus ja Lauri Ylönen oli kaikesta huolimatta yhtä paskoja niin ammattiraadin kuin yleisöänkin mielestä. Tup Rasmuksen esitystyyli oli jostakin 1995 huippuvuosien paikkailta kopioitua, vanhanaikaista rokkimahtailua. - Anonyymi
Suomi oli kisoissa menestykäs. Lisäksi Suomella on uskottava puolustus.
- Anonyymi
Venäjän ja Valko-Venäjän musiikilliset sotavoimat eivät selviytyneet edes karsintoihin.
Tällainen kaikista kansainvälisistä kisoista ulos heittely on pidemmän päälle todella nöyryyttävää tavalliselle venäläiselle.
- Anonyymi
Homoviisut, agenda on tärkein.
Nyt slava ukraine oli agendalla.
Musiikin kanssa koko jutulla ei ole mitään tekemistä. - Anonyymi
Hävetti vaikken seurannutkaan. Miksi Yle kehuu ja maksaa tällaista??
- Anonyymi
Lopetin katsomisen kun ruotsi oli kärjes ja työ rasmuksella vaan 5 PST.
Fuulaa koko touhu. - Anonyymi
Tykkäsin Ranskan esityksestä, taiteellinen. Jäi toiseksi viimeiseksi. Varmaan poliitikot taas sanoneet jotain sopimatonta.
- Anonyymi
Jos Suomi olisi joutunut Venäjän hyökkäyksen kohteeksi olisi Rasmus voittanut kisan ylivoimaisesti. 🤣
- Anonyymi
Ja Vironkin esitys oli hyvä, laulajalla tosi hyvä ääni. Ja sijoitus oli . . . jotain 15 paremmalla puolella, muttei 10 joukossa.
Ehkä Yelisradion pitäisi perustaa o i k e a t musiikki- ja laulukilpailut. Mutta kai niissäkin ratkaistaisiin asioita politiikan ja muun tarpeen perusteella.
Tämä nyt vaan on näin, lopettakaa se nillitys. - Anonyymi
The Rasmus vaan pomppii lavalla ilman paitaa ja laulaa jotain rasistista laulua sulat päässään. Häpeän Suomen valintaa Euroviisuihin.
- Anonyymi
Sun häpeäs on sun ongelmas. Miksi muidenkin pitäisi ottaa siitä ongelmaa?
- Anonyymi
Kumihousut ja kumppparit "paskanpudotus alhaalla jaloissaan".
Järkyttävä esitys kaikkea sitä kehdataankin Suomi-nimissä maailmalle lähettää "edustamaan".
- Anonyymi
Jos Ramuksen poika olisi pitänyt takkinsa päällä loppuun asti, sijoitus olisi voinut olla jopa 15:sta. Muutoinkin eikö koko bändi ole jo vanhanaikainen. Eiköhän töyhtötukat, meikitä ja valtaisa määrä tatskoja ole jo menneisyyttä. Bändin pitäisi uudistua jos aikoo vielä jotenkin menestyä. Katsokaa vaikkapa itse videolta oma esiintymisenne, luulisi teistäkin jotain pitäisi tehdä.
- Anonyymi
No sijoitus kyllä oli vähän pettymys, itse olisin veikannut sijoitusta jonnekin 10-15 väliin. Minusta kappale ei ollut mikään huono, mutta ehkä esitystä pidettiin vähän tylsänä: no bändi soittaa rokkia ilmapallojen kanssa...
- Anonyymi
En tiedä olisiko toiminut paremmin, jos UMK:n tapaan esityksessä olisi vihjailtu, että kitaristi Emppu olisi se Isebel? 😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä olisiko toiminut paremmin, jos UMK:n tapaan esityksessä olisi vihjailtu, että kitaristi Emppu olisi se Isebel? 😁
Meinaatko, että jotakuta kiinnostaa?? Ai niin ihmiset katsovat kauniita ja rohkeita ja salkkareita.
Toisaalta, jos biisiin liittyy jotain aitoa, niin sellaisen välittäminen yleisölle tunteella vetoaa aina. Feikki onnistuu lahjakkaalta taiteilijaltakin, mutta ei ihan kaikilta
- Anonyymi
Rasmus on paras! Kaikki muut olivat enemmän tai vähemmän skeidaa!
Katsokaa vaikka hittilistoja!- Anonyymi
Kuka osaa tai ylipäätänsä viitsii kuunnella Englannin, Ruotsin tai Ukrainan muka hyviä biisejä? Eivät ne jää mieleen millään lailla.
- Anonyymi
Oliko tämä Ukrainan poliittinen tukikonsertti, ettekö huomanneet sitä. Ettekö ole vieläkään huomanneet, että Euroopan väki ei pidä minään suomalaisia, on se sitten musiikkia tai politiikkaa, aina hävitään. Viisu ei nyt ollut kummoinen, mistä lie kotoisin, kyllä oli niin huono kuin se varoitusvärinen keltainen takki, jota heiteltiin.
- Anonyymi
Maurilla on aina ne silmänalusmeikit. Se on niin että tosimies meikkaa!!
- Anonyymi
Juu, kyllä hävetti. Jossain pätkässä, olisko ollut senifinaalissa, se ulvoi jalat levällään ilman paitaa. Frederikiltä se vielä onnistuu puoli huumorilla, mutta Rasmuksen olemuksella se oli aika säälittävää.
Tanssitaito, tunnelataus ja luovuus olisivat kova sana koko porukalle. Ei tuo lauluäänikään pikkusilmällä kummoinen ole. Katsekontakti kameraan tekee myös paljon. Dima Bilanin Vremja Rekassa Diman katse oli lähes maaginen. Tuli toiseksi Lordin voitettua.
Paljon on porukalla vielä opittavaa, kunhan ymmärtävät sen - Anonyymi
Euroviisuissa täytyy aina suhtautua vähän varauksellisesti pistelaskuun ja muistettava että musiikkikilpailu ei ole mikään objektiivinen urheilukilpailu jossa voittajan suoritus on paras suoritus. Jossain korkeushypyssä idea on yksinkertainen, se voittaa joka pystyy ylittämään korkeimalle sijoitetun riman.
Nytkin Euroviisuissa oli havaittavissa ensinnäkin se miten valtavasti yleisöäänet ja ammattiraatien antamat pisteet erosivat toisistaan, varsinkin joidenkin kappaleiden osalta. Ehkä Moldovan esitys oli tuosta paras esimerkki, kansa tykkäsi ihan sikana, mutta ammattiraadit lyttäsivät sen maan rakoon.
Minusta voisi pistelaskua muuttaa niin että ammattiraadit unohdetaan kokonaan ja annetaan kansan päättää voittaja. - Anonyymi
Ikävä kyllä näin voisi todeta.
Yritys on kova palata nuoruuden menestykseen, mutta Laurin 'realistinen' tavoite top 10 joukossa oli epärealistinen.
Peikkolook ja ylävartalon paljastelu meni nyt yli,aika aikansa kutakin.
Tosin kyllähän Jussi 69 tekee samaa, mutta ei vaikuta niin satuhahmolta vaan maskuliinisuutta löytyy.- Anonyymi
Minusta esitys ei ollut ajassa mukana. Äkkiä sitä jumittuu ja kalkkeutuu, jos ei pidä varaansa.
- Anonyymi
Lauri ei osaa edes laulaa, ihmeellistä hönötystä.
- Anonyymi
Samaa mieltä ,itse olen kuullut melko privaatisti esiintyvästä Niilo 69 tapauksesta nyt jo 72 v mutta teema pitää yhä ja nuoretkin dikkaa ,väittää vanhus ;) Tämä lapsuuden peikkolook keski-ikäisellä on aika höpöä, komerosta voi tulla poiskin väliin..,tyyppi vaikuttaa kyllä nololta riivatulta ;)
- Anonyymi
Ruma ilmestys, kuin saatananpalvoja. Ei sitä voinut katsoa eikä kuunnella.
- Anonyymi
Jollain on kovasti jotain Lauria vastaan. Vähän säälittävää, kun kirjoittelee toistuvia kommentteja tänne ja purkaa omaa vihaansa ja kateuttaan.
- Anonyymi
Oletko ajatellut, että hän ei vaan ollut niin hyvä, kuin odotettiin. Asiantuntijaraati kuin myös yleisöraati sen totesivat. Oliko niillä kaikilla jotain Lauria vastaan, kun eivät tykänneet. Ehkä hän vaan jäi parempiensa varjoon ihan vaan syystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ajatellut, että hän ei vaan ollut niin hyvä, kuin odotettiin. Asiantuntijaraati kuin myös yleisöraati sen totesivat. Oliko niillä kaikilla jotain Lauria vastaan, kun eivät tykänneet. Ehkä hän vaan jäi parempiensa varjoon ihan vaan syystä.
Se on ihan sama mitä tänne kirjoitetaan siitä euroviisuskeidasta. Kappaleet olivat hirveitä ja Rasmuksella liiankin hyvä biisi tuohon ala-arvoiseen kisaan.
Toivottavasti saavat siitä uutta kansainvälistä potkua, kuten Krista Siegrids sai aikoinaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on ihan sama mitä tänne kirjoitetaan siitä euroviisuskeidasta. Kappaleet olivat hirveitä ja Rasmuksella liiankin hyvä biisi tuohon ala-arvoiseen kisaan.
Toivottavasti saavat siitä uutta kansainvälistä potkua, kuten Krista Siegrids sai aikoinaan.Euroviisut eivät ole minua pahemmin kiinnostaneet, mutta viime vuosikymmeninä sinne on tullut muutakin kuin iskelmärallia. Toisinaan tulee finaali seurattua. Muutamaan vuoteen en ole katsonut. Tänä aamuna tuli katsottua.
Ja saahan sitä Rasmustain digata, ei siinä mitään. Esityksen kokonaisuus nyt vaan oli aika alkeellinen verrattuna moneen muuhun esitykseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ajatellut, että hän ei vaan ollut niin hyvä, kuin odotettiin. Asiantuntijaraati kuin myös yleisöraati sen totesivat. Oliko niillä kaikilla jotain Lauria vastaan, kun eivät tykänneet. Ehkä hän vaan jäi parempiensa varjoon ihan vaan syystä.
Ei ollut niin hyvä ei, mutta ei silti ole ansainnut tuota samaa pascaa, jota katkeroituneet kärvistelijät syytävät joka vuosi niin etu- kuin takakäteenkin. Kitikitikitikiti.
Ja tänä vuonna ihan varmasti moni äänesti Ukrainaa.
- Anonyymi
Samaa tasoahan noi kaikki olivat . Musiikista ei voine mainita mitää sillä meteliähän nuo olivat
- Anonyymi
Tuollaisessa ylikaupallisessa, ulkomusiikillisessa "friikkishowssa" on kunnia-asia jäädä viimeiseksi.
Sirkushan tuo on, eikä mikään musiikkikilpailu. - Anonyymi
Enpä tiedä, itse olen katsonut viisuja silloin kun ne vielä olivat laulukilpailut, eli noin 40v sitten..
- Anonyymi
Paita olisi voinut pysyä päällä, muuten esitys ihan ok.
Laurin look on hänen juttunsa, tämä uusi kitaristityttö on myös tosi kivan näköinen ja koko bändi hymy herkässä.
Nyt kuitenkin tauko rokkiviisuille Suomessa.
Blind Channel ja voittaja Måneskin pärjäsivät koska kansa kaipasi live meininkiä koronasulkujen jälkeen. BC:llä lisäksi erittäin hyvä biisi.
Ei pidä,tuudittautua siihen että laitetaan edellisvuoden voittajan kaltainen edustaja. - Anonyymi
Hyvä että floppasi totaalisesti, miksi vokalisti ilm. transvestiitti tämä, keikistelee naisellisesti kun transujuttu meni jo partaisen naisen aikaan? Tuo asuvalinta kasakan pussihousut ei olisi voinut huonommin sopia aikaan. Tyylitaju on kyllä yhä sieltä venäjän vallan aikaa.
- Anonyymi
Niin ,tosiaan agenda on sexuaalisesti "erilaisten" euroviisussa, nyt on jo toistakymmentä vuotta menty homosexuaalien tahdissa, muitakin alaryhmiä tulisi päästää estraadille esm. eläimiinsekaatujia ei tunnu kukaan haluavan mukaan, luoko Turkulainen "turrismi" ilmiö vihdoin tilaa taiteellisille eläimiinsekaantujille tai vaikka satulanhaistelijoille, homoilla tämä ulostuleminen alkaa jo olla last season yksi poika juuri kehuin nuolevansa kumppaninsa peräreikää mieluusti, kyllä koiraa harrastava voisi tulla komerostaa, tai pohjamaalla se sian kanssa suhdettaa vaaliva maalaismies, on kuulema iso mies ja kantava äänikin .
- Anonyymi
Ei voi olla viidenneksi viimeisin "kaikista esiintyjistä" sillä Rasmus kuitenkin pääsi jatkoon semifinaalista, mistä moni maa ei edes päässyt finaaliin.
- Anonyymi
Lauri Ylösen renkutus oli sentään ihan hyvä, kun luulin sen olevan peräpään ensimmäinen, mihin kumivaatteisiin pukeutuminenkin ja mahamakkarat olisi sopinut.
- Anonyymi
Persreiän päristystä koko esitys.
Hävettävää! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persreiän päristystä koko esitys.
Hävettävää!Kustansiko Ylen Anto pakkoverotuksillaan saamilla rahoilla Ylösen keikan Europliisuihin?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persreiän päristystä koko esitys.
Hävettävää!Ei mua kyllä hävetä. Mutta mulla onkin kanttia, sulla ei. Sä vaan mietit koko ajan mitä muut susta ajattelee.
- Anonyymi
Mutta mustasilmäinen pallopää sopii euroviisuihin.
- Anonyymi
Ei Ukrainan kappale ollut sen parempi kuin Suomenkaan. Korruptio on näissäkin kisoissa ja voittajat sovittu etukäteen.
- Anonyymi
Ukrainan porukalla oli huippu hyvä vaatetus. Se miellytti minua erityisesti. Koreografiasta jäi mieleen se ketterä tyyppi, joka breikkasi upeasti kansantanssin tyyliä unohtamatta. Huilu ja sello olivat myös hyvä lisä kokonaisuuteen. Rap-tyylin osuus esityksessä ei minua kovin miellyttänyt, mutta kansanmusiikkityyli kuitenkin onneksi hallitsi esitystä. Paljon oli Ukrainan esityksessä ajateltu.
Rasmus sen sijaan vaan juoksenteli pitkin estraadia halvan näköisissä vaatteissa ilman minkäänlaista taiteellista eläytymistä. Pitäis joskus ottaa se lusikka kauniiseen käteen ja ansaita suosio.
- Anonyymi
"Arkkitehti" oli liian lyhyt. Alle 172-senttinen kyllä naurattaa, mutta ei sille pisteitä anneta.
- Anonyymi
Muutenkin aika humanoidi.
- Anonyymi
Miten Käärijä sitten oli jotenkin parempi?? Biisi ja esitys oli vieläkin paskempi.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti36637778Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s896486Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315410Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös213888Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta663032Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi532700Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D612151En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122134Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182061Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.4921979