Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Tuomarit

Pakko myöntää että mm-kisojen tuomari ovat olleet enemmän tai vähemmän surkeita. Erityisesti Usaa vastaan oli selvää puolueellisuutta.
Suomelle vihellettiin pienistäkin asioista jäähyjä, ja usa:lle taas ei. Ja varsinkin usa:n 4-4 tasoitus osoitti että joko tuomari oli Usa:n kannattaja tai supervaltio oli rikastuttanut hänen pankkitiliään. Maali olisi pitänyt hylätä
1: Usa:n pelaaja maalivahdin alueella
2: Maalivahdin häirintä
3: Potkumaali
Kolme syytä hylätä maali eikä näin tapahtunut. Vaikka se tuottikin itselleni lihavamman voittopotin tulosvedossa niin maali olisi silti pitänyt hylätä.
5459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Voihan se nähdä näinkin:

Maali hyväksytiin koska.
1) USAn pelaaja ei ollut maalivahdin alueella, vaan sen edessä hakemassa irtokiekkoa. Kun kiekko ei tainnut sittenkään olla siellä Bäckströmin räpylässä. Tuskin se sieltä noin helposti pois pomppaa.
2) Tilanne ei ollut maalivahdin häirintää, koska kiekko oli koko ajan pelattavissa. Eikä tilanne tapahtunut maalivahdin alueella.
3) Maali ei ollut todellakaan potkumaali, hidastuksista näkee selvästi että kiekko menee luistimen kauttaa maaliin. Mutta se oli puhdasta tuuria, USAn hyökkääjä ei varmasti itsekkään tiennyt missä kiekko oli eikä mitään potkuliikettä nähty, se vaan pomppasi luistimeen ja siitä maaliin.

Vaikka Suomen puolella olen niin minä näin tilanteen noin.

Äänestä
  • 2. En sit tiedä kuinka humalassa olit tai kuinka sokea olet, mutta kiekko oli jo maalivahdin räpylässä ja usan pelaaja tönäs mailalla maalivahtia, joten kyllä se mun mielestä on maalivahdin häirintää!!!
    3. Joo, se ei todellakaan ollut potkumaali, vaan meni tuurilla luistimesta maaliin
    4. Suomi olis voittanut 5-3 jos se v...n paska pärssinen olis laittanut kiekon reppuun, mutta kun äijä ei osaa edes harhauttaa!!!

    Äänestä

  • Flea kirjoitti:

    2. En sit tiedä kuinka humalassa olit tai kuinka sokea olet, mutta kiekko oli jo maalivahdin räpylässä ja usan pelaaja tönäs mailalla maalivahtia, joten kyllä se mun mielestä on maalivahdin häirintää!!!
    3. Joo, se ei todellakaan ollut potkumaali, vaan meni tuurilla luistimesta maaliin
    4. Suomi olis voittanut 5-3 jos se v...n paska pärssinen olis laittanut kiekon reppuun, mutta kun äijä ei osaa edes harhauttaa!!!

    En ollut kyllä kovin humalassa.

    2. Oon kuitenkin tutustunut maalivahdin räpylään sen verran, että ihmettelen suuresti että miten se kiekko voi pompata kiinni olevasta räpylästä ulos. Jos pelaaja tönäisee maalivahtia.

    Vai oliko kiekko sittenkään räpylässä?
    Sitä ei oikein missään vaiheesa nähnyt.

    Äänestä

  • -Jim- kirjoitti:

    Kiekko kävi räpylässä, mutta usa:n pelaaja tuli mailansa kanssa, jonka jälkeen kiekko ei ollut räpylässä.
    Joka tapauksessa henkilö jonka luistimista kiekko meni oli maalivahdin alueella ja jo sen perusteella maali olisi pitänyt hylätä.
    Ja jos tarkasti katsoo niin kiekko sai lisävauhdin pelaajan luistimesta, joka tarkoittaisi sitä että kiekkoa olisi täytynyt "tönäistä".
    Ja Usa:n pelaaja katsoi kiekkoa, jonka jälkeen hän siirsi katseensa maaliin. Sama hommas jos yrität heittää koria. Et seuraa palloa vaan katsot koriin menikö se sinne.
    Jos pelaaja ei olisi tehnyt tahallista potkua hän olisi seurannut koko ajan kiekkoa, eikä siirtänyt katsettaan maaliin.

    Äänestä

  • pelimies_87 kirjoitti:

    Kyllä siitä videolta näkee melko selvästi että kiekko tippui USA: n pelaajan luistimeen, eli hän ei todellakaan POTKAISSUT sitä maalin, ei tehnyt sitä tahallaan. Eikä maalia hylätä vain sen takia jos muutama sentti luistinta on maalivahdin alueella. Toki siinä vähän tönäistiin maalivahtia mutta sekään ei nauhalta näkynyt kovin selvästi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

pelimies_87 kirjoitti:

Pakko myöntää että mm-kisojen tuomari ovat olleet enemmän tai vähemmän surkeita. Erityisesti Usaa vastaan oli selvää puolueellisuutta.
Suomelle vihellettiin pienistäkin asioista jäähyjä, ja usa:lle taas ei. Ja varsinkin usa:n 4-4 tasoitus osoitti että joko tuomari oli Usa:n kannattaja tai supervaltio oli rikastuttanut hänen pankkitiliään. Maali olisi pitänyt hylätä
1: Usa:n pelaaja maalivahdin alueella
2: Maalivahdin häirintä
3: Potkumaali
Kolme syytä hylätä maali eikä näin tapahtunut. Vaikka se tuottikin itselleni lihavamman voittopotin tulosvedossa niin maali olisi silti pitänyt hylätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu