Jenkeissä vaaditaan täydellistä kirkon puhdistamista, jossa joka ikisen täytyy tehdä henkilökohtainen parannus ja sitoutua irti tietyistä jutuista, joita en tarkemmin erittele. Joka tapauksessa liike on murroksen edessä siellä. Valtaosa on väsynyt vatvomiseen ja vatulointiin ja siksi liikkeestä on lähtenyt paljon porukkaa pois.
Milloin nämä laajamittaiset puhdistukset tulevat myös tänne Suomeen? Osa on jo sitä mieltä, että kaikki tässä liikkeessä ei omista oikeaa uskoa. Osa on tosi lakihenkisiä. Sitten on niitä, joiden jalka on juurtunut yhä tiukemmin maailmaan. Monissa perheissä esim. tanssiakaan ei enää täysin kielletä. TikTokit yms ovat tuoneet vieraita elementtejä yhä useampaan kotiin. Tästä johtuen moni liikkeessä mukana oleva onkin ryhtynyt tanssimaan ja tuottaa sellaista musiikkia, jota ei ennen katottu hyvällä. Nyt osa kieltäisi kaikki älyvehkeet, kun toisien mielestä ”sääntöjä” pitäisi keventää entisestään. Vl-uskolla Suomessa on kaksi vaihtoehtoa. Joko hyväksyä yhä erilaisemmat näkemykset, tai sitten oiotaan rivit suoriksi ja puhdistetaan koko liike.
Jenkeissä jo ryhdytty puhdistamaan siionia. Milloin Suomessa?
14
732
Vastaukset
- Anonyymi
Huom. Jenkeissä vl-liike on järjestäytynyt kirkoksi, Suomessa se on ev.lut.kirkon alla toimiva herätysliike.
>>Milloin nämä laajamittaiset puhdistukset tulevat myös tänne Suomeen? >>
Putin aloittaa "puhdistukset" jos hyökkää Suomeen.- Anonyymi
Nyt puhutaan uskon, eli elävän uskon puhdistuksesta. Putin teutaroi vain omilla asioilla, eikä hän edes omista elävää uskoa. Olevinaan puhdaskin ortodoksi, mutta hän käyttää uskontoa vain yhtenä aseistaan. Elävä evankeliumi lepää pääasiassa Suomessa, mutta täältä sitä ollaan kovaa kyytiä viemässä pois, ellei puhdisteta vääriä oppeja ja ismejä keskuudestamme. Sitä ei tehdä teurastusmenetelmällä, mitä Putin harrastaa. Ei, vaan vaaditaan ihmisiltä parannusta ja jos eivät sitä tee, heidät vain luovutetaan Saatanan haltuun.
Anonyymi kirjoitti:
Nyt puhutaan uskon, eli elävän uskon puhdistuksesta. Putin teutaroi vain omilla asioilla, eikä hän edes omista elävää uskoa. Olevinaan puhdaskin ortodoksi, mutta hän käyttää uskontoa vain yhtenä aseistaan. Elävä evankeliumi lepää pääasiassa Suomessa, mutta täältä sitä ollaan kovaa kyytiä viemässä pois, ellei puhdisteta vääriä oppeja ja ismejä keskuudestamme. Sitä ei tehdä teurastusmenetelmällä, mitä Putin harrastaa. Ei, vaan vaaditaan ihmisiltä parannusta ja jos eivät sitä tee, heidät vain luovutetaan Saatanan haltuun.
Suomi pitääkin puhdistaa "elävästä uskosta".
>> Nyt osa kieltäisi kaikki älyvehkeet>>
Korvien välissä olevan älyvehkeen saisikin kieltää.- Anonyymi
Suomessa jopa vanhoillislestadiolaiset kansanedustajat ovat Tikotkissa.
- Anonyymi
On synti suureksi tullut.
- Anonyymi
PasiToivonen3 kirjoitti:
Eikös "Tikotkissa" ole elävää kuvaa.
Raamatuissa on televisiokielto. Elävää kuvaa saa kahtoa kännyköiden, tablettien ja tietokoneiden välityksellä. TV- laitteet on pannassa.
- Anonyymi
PasiToivonen3 kirjoitti:
Eikös "Tikotkissa" ole elävää kuvaa.
Eläväkuva ei ole se, mikä kielletty on, vaan sisältö. Somessa voi jakaa asiallista sisältöä, aivan kuten tellussakin. Mutta molemmissa tuutataan myös kristillisyydellemme vierasta sisältöä, jonka vuoksi moni jää kattoo sellaistakin ja elävä usko sitten kuolee.
TikTokissa jaetaan paljon maailmallismusiikillista sisältöä, jossa jytä on ikään kuin keskiössä. Usein ne ovat myös viihteellisiä ja lyhyitä impulsiivisia, eli juuri sellaisia, jotka on omiaan tuhoamaan elävän uskon sydämestä.
- Anonyymi
Kyllä puimatantereen vielä puhdistetaan
- Anonyymi
Voisiko aloittaja hieman enemmän avata aihettaan. Kuka ja mikä siellä on moottorina käynnistämässä puhdistuksia. Kuulostaa kovasti oudolta koko ajatus puhdistuksista.
- Anonyymi
Ite olen kuullut, että tuo puimatantereen puhdistus on vasta vaatimuslistalla. Osa siis vaatii voimakkaasti puimatantereenn, eli siionin täydellistä puhdistamista. Joka ikisen täytyisi silloin sovittaa asioita, joihin he ehkä ovat syyttäjien vuoksi syyllistyneet. Ja jos tätä toimenpidettä ei tee, heitetään tällaiset ”oksat” pois. Osa vaatii, että sitä myös valvottaisiin, että asiansa ”sovittaneet” todella ovat muuttaneet ”tapansa”. Eli jokaisen siionin asuvaisen olisi seurattava veljiensä ja sisariensa elämää ja puhutella heitä, jos näkevät asiassa jotain ”sopimatonta”. Jos puhuttelu ei auta, niin sitten viedään seurakunnan eteen. Eli käynnistetään ns. hoitokokoukset.
- Anonyymi
Vaikuttaa todella järkyttävältä ajatukselta. Ei liene totta ensinkään. En usko tuohon juttuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741420Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,13957Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79882Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.90828Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51704- 53654
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv46612Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot134608Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs47603Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.50564