Vaikka aikaa kuluu, niin silti edelleen ajattelen sinua lämmöllä. Sitä, että olet minulle niin sopivan oloinen ihminen, jotenkin tuttu ja läheinen. Ei sitä pohjiaan myöten pysty selittämään. Uskoin, että olen löytänyt sielunkumppanin, sellaisen, jonka kanssa sydän voi soittaa riemusäveliä, rakkaan, joka ymmärtää ja näkee minussakin jotain todella kiinnostavaa.
Niin, en voi käsittää, ettei tämä ole totta, ettemme kuulu yhteen, eikä kohtaamisemme ole merkinnyt juuri tuota syvällistä suhdetta, jota itse usein ihmetellen olen tuntevinani. Niin monet kerrat olen itkenyt kaivatessani hänen läsnäoloaan. Voi jos hän voisi olla totta minulle, olla tässä läsnä minulle, minua varten ja minä häntä varten. En epäile rakkauttani häneen, se kun on kestänyt jo vuosia ja monia kolhuja. Mutta niin vain näyttää olevan, ettei hän ajattele samoin. Asia, jota minun on lähes mahdotonta käsittää kaiken sen jälkeen, mitä oma sydän on sanonut ja kokenut hänestä. Se yhteenkuuluvuuden tunne, se on selittämättömän vahva. Mitä se sitten lieneekään.
Ilmeisesti pieni ihmissydän kuvittelee ja tuntee kaikenlaista, mikä ei sitten vastaakaan todellisuutta. Miten joku voi ollakin niin tutunoloinen ja läheinen? Ne juttutuokiot ja yhteensopiva huumori, kiinnostuksen kohteet. Kaikki nähttää natsaavan, mutta ei kuitenkaan. Tässä kokee olevansa huijattu sielu.
Hänelle, rakkaimmalle.
Silti.
Kun olet ajatuksissani
9
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kaunis runo. En koskaan tahtonut että tässä kävisi näin. Olet tuonut elämääni
iloa, viestisi sai minut tuntemaan rakastetuksi. Rakastuin sinuun yhä enemmän
Olit jotain niin ihanaa josta olen aina vain haaveillut. Muistan katseesi ja hymysi.
Sinua olisin vain halunnut rakastaa. - Anonyymi
Kauniita, niin kauniita sanoja kevätiltaan naisellesi💚
- Anonyymi
Huijattu sielu :,( . Minusta tuntuu, että olen kokenut jotain vastaavaa. Se ei sitten vaan kehittynyt miksikään, vaikka luulin sisältävän kaikki hyvät ja toiseen sitovat elementit. Kaiken mitä syvään, oikeaan rakkauteen voisi kuulua. En ole ollenkaan yli ja asia vaivaa minua. Välillä kun pienet murheet valtaavat mielen, miettii kuinka helppoa olisi asioihin suhtautua ja hoitaa ne alta pois, kun vaan olisi joku tukemassa siinä rinnalla. Mutta päivästä toiseen vaan jatkuu ja ihan yksin. Asiat paisuvat välillä aivan vääriin mittasuhteisiin, vaikka ei olisi mitään sen kummempaa. Yksin on vaan niin kurjaa. Kukaan ei odota minua koskaan missään. Pidän onnekkaina heitä, jotka saavat sielunkumppaninsa tai kaksoisliekkinsä tässä elämässä.
- Anonyymi
En jaksa tätä arpomista missä mun rakas on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En jaksa tätä arpomista missä mun rakas on.
Etsi hänet käsiisi jostain muualta kuin täältä. Varmasti pääsee helpommalla pitkän päälle, uskoisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etsi hänet käsiisi jostain muualta kuin täältä. Varmasti pääsee helpommalla pitkän päälle, uskoisin.
Mulla on hänen numeronsa. Täällä palstalla menee vain puurot ja vellit sekaisin.
Kuka haluaa tosissaan olla täällä, kun muitakin tapoja on löytää toiselle rakas
ihminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla on hänen numeronsa. Täällä palstalla menee vain puurot ja vellit sekaisin.
Kuka haluaa tosissaan olla täällä, kun muitakin tapoja on löytää toiselle rakas
ihminen.Sanoisin että puuro on paksumpaa ja velli hieman vellimäistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla on hänen numeronsa. Täällä palstalla menee vain puurot ja vellit sekaisin.
Kuka haluaa tosissaan olla täällä, kun muitakin tapoja on löytää toiselle rakas
ihminen.Luota intuitioosi, se ei petä. Tällä palstalla lähtee järki. Ja sitä ei (nytkään) saisi menettää.
- Anonyymi
Kunnon keskustelu ajankanssa kahden antaa tällekin spekulaatiolle vastaukset. Näyttää .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k313874- 412599
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut422558Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82345- 292148
- 381779
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461623Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3011505Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t461468- 1411467