Kun olet ajatuksissani

Vaikka aikaa kuluu, niin silti edelleen ajattelen sinua lämmöllä. Sitä, että olet minulle niin sopivan oloinen ihminen, jotenkin tuttu ja läheinen. Ei sitä pohjiaan myöten pysty selittämään. Uskoin, että olen löytänyt sielunkumppanin, sellaisen, jonka kanssa sydän voi soittaa riemusäveliä, rakkaan, joka ymmärtää ja näkee minussakin jotain todella kiinnostavaa.

Niin, en voi käsittää, ettei tämä ole totta, ettemme kuulu yhteen, eikä kohtaamisemme ole merkinnyt juuri tuota syvällistä suhdetta, jota itse usein ihmetellen olen tuntevinani. Niin monet kerrat olen itkenyt kaivatessani hänen läsnäoloaan. Voi jos hän voisi olla totta minulle, olla tässä läsnä minulle, minua varten ja minä häntä varten. En epäile rakkauttani häneen, se kun on kestänyt jo vuosia ja monia kolhuja. Mutta niin vain näyttää olevan, ettei hän ajattele samoin. Asia, jota minun on lähes mahdotonta käsittää kaiken sen jälkeen, mitä oma sydän on sanonut ja kokenut hänestä. Se yhteenkuuluvuuden tunne, se on selittämättömän vahva. Mitä se sitten lieneekään.

Ilmeisesti pieni ihmissydän kuvittelee ja tuntee kaikenlaista, mikä ei sitten vastaakaan todellisuutta. Miten joku voi ollakin niin tutunoloinen ja läheinen? Ne juttutuokiot ja yhteensopiva huumori, kiinnostuksen kohteet. Kaikki nähttää natsaavan, mutta ei kuitenkaan. Tässä kokee olevansa huijattu sielu.

Hänelle, rakkaimmalle.

Silti.