Ihan ensimmäiseksi pitää sanoa että tämä on viranomais- kuuleminen siitä, mikä on ufotutkimuksen tilanne yleisellä tasolla nyt USA:ssa. Tämä siis ei ollut tilaisuus, jossa joku siviili kertoo näkemästään.
Viranomaiset (mukaan lukien sotilaat jne) eivät voi ominpäin lähteä tekemään viranomaisasioista omaa ulostuloaan tai viihdettä. PR- puoli hoidetaan virallisesti.
Käytännössä tässä kuullaan vain puolustusministeriötä ja meritiedustelun edustajaa.
Litteroidaan hieman, mitä nämä juttelivat:
Ronald S. "Ron" Moultrie on yhdysvaltalainen tiedustelun ja turvallisuuden puolustusministeri Bidenin hallinnossa. Hän aloitti tehtävässään 1. kesäkuuta 2021, senaatin vahvistettua hänet 29. toukokuuta.
Sanoo näin:
"Tehostamme operationaalista seurantaa, kehitämme datan analysointia, kehitämme tunnistusmenetelmiä jo olemassaolevien systeemien rinnalle ja tässä kehitystyössä on mukana kansalliset tiedustelupalvelut, FAA (Yhdysvaltain ilmailuhallinto), DHS (Yhdysvaltain kotimaan turvallisuusvirasto), FBI, DOE, NOAA (National Oceanic and Atmospheric Administration), DOE National Labs ja NASA.
"Olemme sitoutuneet avoimuuteen Amerikan kansalle, mutta olemme samalla sitoutuneet suojelemaan tietoa, joka suojelee Amerikan kansaa"
National labs: "Energiaministeriön 17 kansallista laboratoriota käsittelevät aikamme kriittisiä tieteellisiä haasteita – ilmastonmuutoksen torjumisesta universumimme alkuperän löytämiseen – ja näillä laboratorioilla on ainutlaatuisia välineitä ja laitteita, joista monia ei löydy mistään muualta maailmasta"
Mr Scott Bray, laivaston tiedustelupalvelun apulaisjohtaja:
"Laivaston ilma-alusten turvallisuus on ykkösasiamme ja tulemme tekemään kaiken mahdollisen sen turvaamiseksi. Kehitämme mekanismeja tiedon välittämiseksi ja havaintojen tehostamiseksi. Viesti on selvä, -jos näet jotakin, raportoi"
Kertoo myös saman, eli työskennellään yhdessä kaikkien tutkimusorganisaatioiden ja tiedelaitosten kanssa. Mainitsee metallurgian laitokset, joten heillä on fyysistä materiaalia olemassa ufoista. Tutkittavia tapauksia on noin 400.
Bray esittelee kaksi ehkä selvitettyä tapausta ja sanoo sen jälkeen "En väitä että kaikki tapaukset olisivat selvitettävissä luonnollisesti" On vertaisarvioitua materiaalia jossa eri aikaan eri paikassa eri menetelmin on tehtyn täsmälleen sama havainto"
"Me tutkimme mahdollista uhkaa ja jotkut asiat jätetään salaisiksi. Emme halua julkistaa kaikkea tietoamme emmekä kaikkien tietävän mitä me tiedämme ja mitkä ovat johtopäätöksemme. Jokainen julkitulo on tarkkaan harkittava erikseen"
Bray välttelee kysymyksiä joissa tätä hältä tentataan että miten on mahdollista että ilman näkyvää propulsiota lennellään vastatuuleen suuria nopeuksia ja on tehty tälläisestä objektista "multisensorihavaintoja", eli useilla eri menetelmillä ja todistettu tapauksen todellisuus.
Bray sanoo vain että "Meillä on tietty lukumäärä tapauksia joille ja niiden datalle meillä ei ole selityksiä. Emme paljasta menetelmiä joita on käytetty, mutta sensorimme (tunnistusmenetelmämme) toimii pääasiallisesti juuri niin kun ne on suunniteltu toimimaan"
(siinä vedettiin kalibointimieheltä matto alta)
Bray on kiusaantunut ja hermostunut kongressimies Schiffin kysymyksistä ja vaikuttaa pelkäävän ettei osaa vastata hankaliin kysymyksiin, joten hän vastaa että en kerro.
Tohtori Wenstrupille hän vastaa että "suurin osa havaituista objekteista ovat kiinteitä solideja fyysisiä objekteja, eivät siis pelkkää kaasua, valoa, tms. ja vastaavia havaintoja on tullut myös FAA:n puolelta eikä pelkästään sotilaspuolelta. Jaamme dataa joidenkin liittolaisten kuten Kiinan kanssa, heillä on vastaavia kokemuksia" Kaikkea dataa ei jaeta julkisesti muille? -Ei.
Mr. Himes kysyy Brayltä mitä tarkoittaa kun sanotte että ette osaa selittää? "Meillä on tapauksia joissa dataa ei ole riittävästi ja meillä on tapauksia joissa saamamme data ei anna vastauksia" eli vastaus oli yhtä tyhjän kanssa.
Moultrey toteaa että voi puhua vain tästä tutkimuksesta ja sen tilanteesta tässä tilaisuudessa, eikä ota kantaa muihin mahdollisiin USA:n käynnissä oleviin projekteihin.
Kongressimies Gallagher ottaa esille yksittäisen tapauksen joka on ollut julkisuudessa ja kysyy onko teillä tämä asia tutkinnassa? Moultrey ja Bray kiemurtelee että ovat kuulleet tapauksesta, mutta eivät tiedä onko se virallisessa tutkinnassa.
Kongressimies kysyy että "no kuka sen tietää jos ette te? Ettekö te ole juuri se jolle se kuuluu?" Moultrey sanoo "ettei meillä ole kaikkeen resursseja"
Nämä kaksi urpoa, Moultrey ja Brey eivät osaa vastata mihinkään kysymyksiin kunnolla, tai eivät voi vastata. Läheltäpiti tilanteita on ollut kuulema 11kpl.
Puhuvat potaskaa ettei ole yritetty kontaktia, kun taas epävirallista tietoa on olemassa että kohteita on koetettu tulittaa sen jälkeen kun vastausta ei ole tullut.
Kysymykseen "meriufoista" ei tässä tilaisuudessa vastata.
Tämä on siis USA:n tämänhetkinen virallinen ulosanti aiheesta. Jatkuu...
Litterointia kongressin tilaisuudesta
55
858
Vastaukset
- Anonyymi
Kiitos suomennoksesta ja vaivannäöstä !
Kiitos kiitoksista! Uskoisin että aihe kiinnostaa kaikkia uteliaita ihmisiä, joilla ei ole pupuja pöksyssä ja tabuja kaapissa! 8)
...jatkuu.
Mikä on siviilien osuus tutkimuksessa ja siviiliorganisaatioilla?
Moultrey: "Meidän paras intressimme on pysyä puolustusministeriön kannassa ja kertoa vain se mikä on kansallisen turvallisuuden kannalta olennaista ja faktuaalista"
Mr Welch kysyy onko tutkittu extraterrestriaalista mahdollisuutta? Moultrey vastaa:
"Meillä on mukana organisaatioita kuten NASA, jotka etsii jatkuvasti merkkejä muusta elämästä muualla ja me olemme tässä hankkeessa yhteisellä asialla ja autamme toisiamme"
Welch kysyy ketä me oikein suojelemme, kun emme kerro kaikkea julkisuuteen?
Moultrey vastaa "Meille on tärkeää suojella tietoa, miten tiedämme tietyt asiat, on paljon asioita joita tiedämme muiden valtioiden ajattelusta, asesysteemeistä, siitä mikä on ehkä uhka meille ja muusta, joita on tärkeää suojella tämän asian ohella ja suojella metodejamme mahdollisilta uhilta ja vihollisilta"
"Suojelemme sitä tietoa joka suojelee meitä kansakuntana"
Bray sanoo "Sitten kun tiedämme ettei tiedon julkaiseminen vaaranna kansallista turvallisuutta, voimme kertoa tietomme. En osaa kertoa mitkä (ufot) on ihmisten tekemiä ja mitkä ei"
Moultrey sanoo että meillä on tietty ohjelma joidenkin videoiden ja datan julkistamiseksi, kun ne on analysoitu ja käytetty.
Onko radiotaajuuksilta saatu mitään informaatiota objekteista kysyy kongressimies: Bray sanoo "En tiedä minun täytyy kysyä UAP Task Forcelta tätä"
Moultrey selittelee päälle että se on niin vaikea sanoa mikä lähetys tulee mistäkin.
Carson kyselee että onko varmaa ettemme seuraa omia salaisia laitteitamme?
Bray ja Moultrey vastaa: "Olemme yhteydessä kaikkiin virastoihimme ja tutkimuslaitoksiin sekä avaruushallintoon ja he kertovat meille mitä heillä on ja me kerromme heille mitä me olemme havainneet"
Puhemies Carson kiittää historiallisesta tilaisuudesta ja tilannekatsauksesta.
Samoilla linjoilla siis mennään kuin aiemminkin, että kansallinen turvallisuus sitä ja tätä, mutta se tiedetään nyt millainen panostus asian tutkimiseen on.
Se panostuksen määrä kertoo omaa tarinaansa. Ufoilmiö on todellinen ja se otetaan erittäin vakavasti USA:ssa. Monessa muussa maassa se on otettu virallisesti vakavasti jo kauan aikaa sitten. USA vaan ei tätä ole aiemmin tunnustanut.- Anonyymi
Tilaisuus oli juuri se mitä odotettiin. Siinä käytiin läpi tutkimuksen tilanne kattavasti ja sanottiin että ei saa sanoa koska kansallinen turvallisuus. Mutta kuten hellis suomensit, niin lupasivat uusia paljastuksia sitä mukaan kun tilanne sen sallii eikä kansallinen turvallisuus kärsi.
Tämä tutkimus kongressin alla kun ei ole yksityinen vaan valtiollinen, eikä ollut AATIP myöskään yksityinen, vaan senkin rahat tuli puolustusministeriön kukkarosta.
Ihan turha skeptikkojen riemuita siitä ettei mullistavia ufopaljastuksia tullut, ei niitä kukaan odottanutkaan tässä tilaisuudessa.
Hieno juttu että ufoja nyt tutkitaan isolla volyymillä. Siitä ei ole epäilystäkään ja jokainen jolla vähänkin kykyä ajatteluun, tietää ettei tuollainen rumba ole turhaan ja huvikseen käynnissä. Taivahalla tapahtuu. Niin ja ymmärsinkö oikein, niin meren ufoja tutkii eri organisaatio, vai miksi niistä ei suostuttu tässä puhumaan? - Anonyymi
"Any object we encounter can likely be isolated, characterised, identified and, if necessary, mitigated," Mr Moultrie said.
Tuo kohta Moultreyn puheessa oli täyttä jargonia. "Mikä tahansa objekti voidaan todennäköisesti luokitella, tunnistaa tai sivuuttaa"
Moultrey tietää tasan tarkkaan että sitä luokittelua ja tunnistamista on yritetty jo yli 20 vuotta ja tuloksena on yhden kohteen mahdollinen tunnistaminen neljästäsadasta. Jos oltaisi lähdetty sille linjalle että ne kaikki on suokaasua ja palloja, niin tätä tilaisuutta ja koko tutkimusta ei olisi koskaan tarvinnut tehdä, tai tutkimus olisi voitu lopettaa jo 2002.
"A small number of incidents, however, still have no explanation" HAH! Nehän on yhtä lukuunottamatta kaikki vailla tunnistusta. Aivan käsittämätöntä kansan älyn aliarviointia ja asian vääristelyä. Asia on erittäin yksinkertainen. Tuolla lentelee tunnistamattomia fyysisiä objekteja joista ei tiedetä mitä ne on ja asiaa tutkitaan edelleen aivan täysillä. Ne on ufoja kunnes toisin todistetaan.- Anonyymi
Kysymyksiin vastaaville asiantuntijoille on annettu monenlaisia ohjeita mitä saa sanoa ja mitä ei. Eräs ohjeista taitaa olla että ei saa sanoa että UAP ovat havaintoja ET toiminnasta ja laitteista. Toinen ohje olisi varmaankin että he saavat kertoa vain sen mikä jo on julkista.
- Anonyymi
Tilaisuudessa tuli esille sekin, että muilla valtioilla on käynnissä vastaavia ufotutkimuksia, Kiina mainittiin nimeltä, ja että joidenkin liittolaismaiden kanssa tehdään yhteistyötä tällä saralla. Yhdysvaltain avaruuspuolustuksen kanssa tehtävä yhteistyö tuli myös esille, mikä on tietysti loogista.
Keskustelu on nyt avattu, ja kuten tilaisuuden alussa mainittiin, niin pitkään jatkunut stigma käydä sitä, on poistumassa. On luvallista ja sallittua puhua aiheesta.
Kuinkahan Suomessa saataisi valtiotasolla käyntiin vastaava? Riku Rantala/Tunna Milonoff saattaisivat olla Docventures -dokumenttiensa perusteella yksi väylä avata sitä.
Kysymys Helläkoukulle: Onko sinulla kontaktia kyseisiin herroihin?Enpä tunne TV-alan ihmisiä sen kummemmin. Joskus joitakin ollut samoissa kinkereissä ja kahvipöydässä. Olin itse aikoinaan Kuningaskuluttajassa asiantuntijana, joka oli järkyttävää paskaa suomeksi sanottuna.
Rikua pidin äijänä, siihen kaarnavene-episodiin saakka ja se oli viimeinen niitti, kun kuulin että hän oli takana Lahden doping- vyyhdissä, eli vasikka, jonka vuoksi Mika Myllylä menetti elämänhallintansa ja henkensä.
Pelkään että ilmapiiri Suomessa on vieläkin sellainen, että "ufomiehen" tittelin saavaa poliitikkoa ei nähdä seuraavissa vaaleissa valittuna.
Suomessa ei uskalleta. JAG uskalsi liian aikaisin tehdä populaarista ufo-ohjelmaa ja hänestä leivottiin silloisten radio- ja TV- toimittajien toimesta pelle, vaikka ulkomailla ohjelmansa palkittiin ja ovat ihan katsottavia tänä päivänäkin.
Jokaisen pitäisi ymmärtää ettei populaariviihde eikä edes dokumentti onnistu TV:ssä, jos siellä olisi vain kuivia narisevia ukkoja kilvan kieltämässä ja siihen vielä pari ääriuskovaista päälle, niin sen ohjelman esittäminen loppuisi varsin lyhyeen.
National Geographicilla on hyviä esimerkkejä siitä miten esimerkiksi egyptologiaa voidaan käsitellä mielenkiintoisella tavalla, ilman että se menettäisi uskottavuutensa. Sen suuntaista dokumentin tekotaitoa kaivattaisiin meilläkin. Suomalainen tyyli on kuiva, ja jos innostuneena värität tarinaa spekulaatioilla, niin olet huru-ukko.- Anonyymi
HeIIäkoukku kirjoitti:
Enpä tunne TV-alan ihmisiä sen kummemmin. Joskus joitakin ollut samoissa kinkereissä ja kahvipöydässä. Olin itse aikoinaan Kuningaskuluttajassa asiantuntijana, joka oli järkyttävää paskaa suomeksi sanottuna.
Rikua pidin äijänä, siihen kaarnavene-episodiin saakka ja se oli viimeinen niitti, kun kuulin että hän oli takana Lahden doping- vyyhdissä, eli vasikka, jonka vuoksi Mika Myllylä menetti elämänhallintansa ja henkensä.
Pelkään että ilmapiiri Suomessa on vieläkin sellainen, että "ufomiehen" tittelin saavaa poliitikkoa ei nähdä seuraavissa vaaleissa valittuna.
Suomessa ei uskalleta. JAG uskalsi liian aikaisin tehdä populaarista ufo-ohjelmaa ja hänestä leivottiin silloisten radio- ja TV- toimittajien toimesta pelle, vaikka ulkomailla ohjelmansa palkittiin ja ovat ihan katsottavia tänä päivänäkin.
Jokaisen pitäisi ymmärtää ettei populaariviihde eikä edes dokumentti onnistu TV:ssä, jos siellä olisi vain kuivia narisevia ukkoja kilvan kieltämässä ja siihen vielä pari ääriuskovaista päälle, niin sen ohjelman esittäminen loppuisi varsin lyhyeen.
National Geographicilla on hyviä esimerkkejä siitä miten esimerkiksi egyptologiaa voidaan käsitellä mielenkiintoisella tavalla, ilman että se menettäisi uskottavuutensa. Sen suuntaista dokumentin tekotaitoa kaivattaisiin meilläkin. Suomalainen tyyli on kuiva, ja jos innostuneena värität tarinaa spekulaatioilla, niin olet huru-ukko."Pelkään että ilmapiiri Suomessa on vieläkin sellainen, että "ufomiehen" tittelin saavaa poliitikkoa ei nähdä seuraavissa vaaleissa valittuna."
Minä taas olen sitä mieltä, että asiapohjalla ja ammatimaisella asenteella, ei "riikoslaisuudella", tehtyjen ufo-ohjelmien tekijä saisi myönteistä näkyvyyttä Suomessa. Nyt on sentään aika kokonaan toinen kuin Johan af Grannin vuosina, ja siitä tuo kongressin eilinen miitinki on selvä todiste.
Kun Suomessa pääsee eduskuntaan asti Turtiaisen, Niikon ja Kyllösen kaltaisia ihmisiä, niin kyllä heidän tilalleen mahtuisi järkevä ja muistakin asiosta perillä oleva ufoaiheesta kiinnostunut ihminenkin. Ei siitä ole tarvis kuplaa itselleen tehdä, mutta kun tosiasia on se, että jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa tuo asia tulee kaikesta huolimatta nousemaan esille Suomessakin, niin se joka ennättää ensin olisi pelin tekijän paikalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Pelkään että ilmapiiri Suomessa on vieläkin sellainen, että "ufomiehen" tittelin saavaa poliitikkoa ei nähdä seuraavissa vaaleissa valittuna."
Minä taas olen sitä mieltä, että asiapohjalla ja ammatimaisella asenteella, ei "riikoslaisuudella", tehtyjen ufo-ohjelmien tekijä saisi myönteistä näkyvyyttä Suomessa. Nyt on sentään aika kokonaan toinen kuin Johan af Grannin vuosina, ja siitä tuo kongressin eilinen miitinki on selvä todiste.
Kun Suomessa pääsee eduskuntaan asti Turtiaisen, Niikon ja Kyllösen kaltaisia ihmisiä, niin kyllä heidän tilalleen mahtuisi järkevä ja muistakin asiosta perillä oleva ufoaiheesta kiinnostunut ihminenkin. Ei siitä ole tarvis kuplaa itselleen tehdä, mutta kun tosiasia on se, että jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa tuo asia tulee kaikesta huolimatta nousemaan esille Suomessakin, niin se joka ennättää ensin olisi pelin tekijän paikalla.Pitäisi olla kova luu, joka sellaisen vakanssin itselleen ottaisi. Pitäisi olla valmis siihen että ainakin kolmannes kansasta virnuilisi ruokakaupassa ja lasten koulujuhlissa joku irvileuka tulisi aina juttelemaan että "onko NE tehneet sinulle mitään rektaalipuolen tarkastuksia.. siin NE sieltä jostakin...?" Johonkin virkaan jos olisit ehdokkaana, niin joku kollega toteaisi kokouksessa että "no ei ainakaan sitä foliohattua tänne herranjestas.."
Asia muuttuu siinä vaiheessa, kun tulee sellaiselta taholta selkeää puhetta siitä että heillä on todisteet maan ulkopuolisista vierailijoista. Monille ei riitä tieto siitä että Pentagon pitää ufoilmiötä todellisena. Tarvitaan vielä Pentagonin kommentti niistä toisista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisi olla kova luu, joka sellaisen vakanssin itselleen ottaisi. Pitäisi olla valmis siihen että ainakin kolmannes kansasta virnuilisi ruokakaupassa ja lasten koulujuhlissa joku irvileuka tulisi aina juttelemaan että "onko NE tehneet sinulle mitään rektaalipuolen tarkastuksia.. siin NE sieltä jostakin...?" Johonkin virkaan jos olisit ehdokkaana, niin joku kollega toteaisi kokouksessa että "no ei ainakaan sitä foliohattua tänne herranjestas.."
Asia muuttuu siinä vaiheessa, kun tulee sellaiselta taholta selkeää puhetta siitä että heillä on todisteet maan ulkopuolisista vierailijoista. Monille ei riitä tieto siitä että Pentagon pitää ufoilmiötä todellisena. Tarvitaan vielä Pentagonin kommentti niistä toisista."Ei olla ennenkään tehty näin".
"Aina ennenkin on tehty näin."
Kas tuossa kaksi tapaa ajatella, joiden seurauksena olisimme edelleen Jumalaa edessä tärisevien kirkkovaltio. Onneksemme emme.
Paradigman muutos saattaa tulla yhdellä hyvin tiukalla asialinjalla tehdyllä tv-ohjelmalla, jossa käydään läpi Yhdysvaltain, Britannian, Neuvostoliiton, Kiinan, Brasilian ja muitten maitten ufotapauksia.
Australialainen toimittaja Ross Coulthardt kertoi Curt Jaimungalille kuinka hän ehdotti kainosti aiemmin hyvin nihkeästi aiheeseen suhtautuneen suuren tuotantoyhtiön edustajille ufodokumentin tekoa. Kertoi odottaneensa kikatuksia ja vitsejä. Vastaus oli ollut - Kyllä. Koska aiot aloittaa?
Tämä on sen keskustelun tulos, 7,5 miljoonaa katsojaa pelkästään tubessa.
https://www.youtube.com/watch?v=sm6AL5lA4Zc
https://www.youtube.com/watch?v=JM3kxeU_oDE - Anonyymi
HeIIäkoukku kirjoitti:
Enpä tunne TV-alan ihmisiä sen kummemmin. Joskus joitakin ollut samoissa kinkereissä ja kahvipöydässä. Olin itse aikoinaan Kuningaskuluttajassa asiantuntijana, joka oli järkyttävää paskaa suomeksi sanottuna.
Rikua pidin äijänä, siihen kaarnavene-episodiin saakka ja se oli viimeinen niitti, kun kuulin että hän oli takana Lahden doping- vyyhdissä, eli vasikka, jonka vuoksi Mika Myllylä menetti elämänhallintansa ja henkensä.
Pelkään että ilmapiiri Suomessa on vieläkin sellainen, että "ufomiehen" tittelin saavaa poliitikkoa ei nähdä seuraavissa vaaleissa valittuna.
Suomessa ei uskalleta. JAG uskalsi liian aikaisin tehdä populaarista ufo-ohjelmaa ja hänestä leivottiin silloisten radio- ja TV- toimittajien toimesta pelle, vaikka ulkomailla ohjelmansa palkittiin ja ovat ihan katsottavia tänä päivänäkin.
Jokaisen pitäisi ymmärtää ettei populaariviihde eikä edes dokumentti onnistu TV:ssä, jos siellä olisi vain kuivia narisevia ukkoja kilvan kieltämässä ja siihen vielä pari ääriuskovaista päälle, niin sen ohjelman esittäminen loppuisi varsin lyhyeen.
National Geographicilla on hyviä esimerkkejä siitä miten esimerkiksi egyptologiaa voidaan käsitellä mielenkiintoisella tavalla, ilman että se menettäisi uskottavuutensa. Sen suuntaista dokumentin tekotaitoa kaivattaisiin meilläkin. Suomalainen tyyli on kuiva, ja jos innostuneena värität tarinaa spekulaatioilla, niin olet huru-ukko."Rikua pidin äijänä, siihen kaarnavene-episodiin saakka ja se oli viimeinen niitti, kun kuulin että hän oli takana Lahden doping- vyyhdissä, eli vasikka, jonka vuoksi Mika Myllylä menetti elämänhallintansa ja henkensä."
Riku Rantala oli silloin Helsingin Sanomien rikostoimittaja, ja toimittajilla tuppaa olemaan tapana penkoa asioita, mikäli he siis ovat tutkivia toimittajia eivätkä copypasteerajia.
Kun hän oli päässyt ison jutun jäljille, olisi ollut korruptiivista jättää se tutkimatta. Sinä näytät olevan sitä mieltä, että juuri niin Rantalan olisi pitänyt tehdä, painaa asia villaisella. Erikoinen suhtautumistapa, varsinkin kun olet aiemmin kirjoittanut korruptionvastaisesti.
Mika Myllylä lähti aikuisena ihmisenä mukaan dopingin käyttöön, siis osallistumaan kilpailuihin vilpillisin keinoin, jolloin puhtailta urheilijoilta pienennettiin heidän mahdollisuuksiaan voittoon.
Myllylä myönsi käyttäneensä kiellettyä erytropoeitiinia, eikä se ollut Riku Rantalan hänelle antamaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Rikua pidin äijänä, siihen kaarnavene-episodiin saakka ja se oli viimeinen niitti, kun kuulin että hän oli takana Lahden doping- vyyhdissä, eli vasikka, jonka vuoksi Mika Myllylä menetti elämänhallintansa ja henkensä."
Riku Rantala oli silloin Helsingin Sanomien rikostoimittaja, ja toimittajilla tuppaa olemaan tapana penkoa asioita, mikäli he siis ovat tutkivia toimittajia eivätkä copypasteerajia.
Kun hän oli päässyt ison jutun jäljille, olisi ollut korruptiivista jättää se tutkimatta. Sinä näytät olevan sitä mieltä, että juuri niin Rantalan olisi pitänyt tehdä, painaa asia villaisella. Erikoinen suhtautumistapa, varsinkin kun olet aiemmin kirjoittanut korruptionvastaisesti.
Mika Myllylä lähti aikuisena ihmisenä mukaan dopingin käyttöön, siis osallistumaan kilpailuihin vilpillisin keinoin, jolloin puhtailta urheilijoilta pienennettiin heidän mahdollisuuksiaan voittoon.
Myllylä myönsi käyttäneensä kiellettyä erytropoeitiinia, eikä se ollut Riku Rantalan hänelle antamaa.Tuo on verrattavissa siihen että annetaan viholliselle reittiohjeet omien selustaan. Maanpetoksellista toimintaa.
- Anonyymi
🥱...
- Anonyymi
Ei hiljentynyt viimeinen uskonsoturi, ei ole ufoilmiö yhtään todellisempi, tällekin vuodelle on povattu suuria asioita. Niin se muuttui taas takinkääntäjällä puheet ja aika nopeastikkin.
- Anonyymi
Mitähän nuo mainitut organisaatiot mahtavat siinä tapauksessa oikein tutkia, jos eivät ufoilmiöitä? Ainakin otsikon mukaan he tutkivat UAP-ilmiöitä ja heillä on siitä kertomansa mukaan runsaasti materiaalia. Osaatko kertoa mistä on kyse?
Takinkääntäjä? Miltä osin se takki nyt on kääntynyt? Se iso asia on jo tapahtunut ja se on itse asiassa valtava asia. Suurin asia koko ufologian historiassa ja ihmiskunnan historiassa.
Se on se että ufoilmiö on todettu ja todistettu maailman virallisimmalla taholla ja tasolla todelliseksi ja sen alkuperää selvitetään ennätysmäisellä volyymillä maailman parhaiden asiantuntijoiden toimesta.
Tapahtumien asiantuntijat ja silminnäkijät kun vielä sanovat mielipiteenään ettei ne ole tästä maailmasta, niin ei voi muuta kuin sanoa iso WAU!- Anonyymi
HeIIäkoukku kirjoitti:
Takinkääntäjä? Miltä osin se takki nyt on kääntynyt? Se iso asia on jo tapahtunut ja se on itse asiassa valtava asia. Suurin asia koko ufologian historiassa ja ihmiskunnan historiassa.
Se on se että ufoilmiö on todettu ja todistettu maailman virallisimmalla taholla ja tasolla todelliseksi ja sen alkuperää selvitetään ennätysmäisellä volyymillä maailman parhaiden asiantuntijoiden toimesta.
Tapahtumien asiantuntijat ja silminnäkijät kun vielä sanovat mielipiteenään ettei ne ole tästä maailmasta, niin ei voi muuta kuin sanoa iso WAU!Iso Wau, mielipiteestä ??? Itse kyllä hokisin loppuillan Wauta, todisteesta.
- Anonyymi
Epäselvää todellakin on, onko kyseessä "wau" ilmiö vai ei. Sepustukset muuttuvat lähes päivittäin.
- Anonyymi
Kerro mikä sepustus on muuttunut lähes päivittäin?
- Anonyymi
Oletko joku hapan körttiläinen vai onko elämäsi muuten tylsää ja ilotonta? Elämä itsessään on jo wau ja ajattele että me mennään kahtamiljoonaa halki avaruuden kohti tuntematonta tämän kivipallon kyydissä yhdessä ja meillä on mahdollisuus elää, kokea ja nähdä tämä kaikki!
Ajattele mikä etuoikeus on tietoisuus ja olemassaolo? Piristy hieman ja lakkaa olemasta kyyninen.
- Anonyymi
Suomi on demokrattinen maa kuten joka puolella hössötetään nykyään. Täälläkin enemmistö on vinksaghtanut ufoihin joten hillukoon uskossaan miten haluavat. Järki-ihmisen mielipide ei täällä paina yhtään mitään.
- Anonyymi
Näin sanottuasi sulla ei sitten ole enää mitään syytä kirjoitella tänne, eikö niin?
- Anonyymi
Jos tarkoitat järki-ihmisellä äärikristittyä, niin olet huomattavasti enemmän hukassa kuin hörhöistä hörhöin, koska hörhöjen jutut on nykyaikaa ja sinun jutut on esi-isien mytologiaa.
Skeptismin määritelmän mukaan täyttä varmuutta ei voi saavuttaa. Siinä mielessä minäkin olen skeptikko. Varmimpaankin asiaan jää epäilyksen siemen. Se voi olla häviävän pieni, mutta silti se on olemassa.
Simulaatioteoria ei ole tuore, vaan jo Platon oli sitä mieltä että "vain ideoilla on todellinen aineellinen arvo, kaikki muu on vain varjoa.
Aristoteles jakoi samanlaisia näkemyksiä. Hän uskoi, että "ideat ruumiillistuivat aineellisissa esineissä, joten kaikki on simulaatiota"
Nyt tietokoneaikana kuuluisia simulaatioteorian kannattajia ovat deGrasse Tyson ja Elon Musk. Kuuluisa deGrassen lausahdus on että on 50/50 mahdollisuus, että elämme tietokonesimulaatiossa.
Mummolan kotitilalla isoisä oli tullut yläkerrasta uniltaan tupaan katsomaan, mitä lapset meluaa 20. heinäkuuta 1969 kello 23.20. paikkeilla vielä hereillä. (Minä olin tuolloin vajaa kahden vanha ja nukuin omassakotona parin kilometrin päässä)
Siellä kaikki seitsemän aikuista lasta isäni mukaanlukien oli kokoontunut odottelemaan ensimmäistä kuukävelyä alkavaksi televisiosta. Muualla kun ei ollut lähimailla telkkaria, paitsi mummolassa.
Isoisä oli katsellut minuutin verran lähetystä ja kuunnellut aikuisten lastensa innokasta höpötystä tapahtumasta, repäissyt telkan virtajohdon seinästä ja sanonut "Kaikkeen paskaan työki uskotta, ei sinne voe männä"
Siihen päättyi kuukävelyn seuraaminen sitten heidän osaltaan. Oliko isoisä järkimies, kun ei antanut lastensa katsella "humpuukia", vai oliko hän diktaattori, kun ei kunnioittanut enemmistön tahtoa?
Tutkiskelin joskus paljonkin kuusalkkarijuttuja. Moni asia kertoi salaliitosta, kuten järjettömät riskit ja vain pieni onnistumisen mahdollisuus, etukäteisnauhoitukset ja lavastukset, jotka NASAkin on myöntänyt tehneensä siltä varalta, jos ekalla menomatkalla tai laskeutuessa tapahtuu jotakin traagista.
Oli myös tahattomia tai tahallisia mokia, sillä kahden eri kuulennon kuukävely suoritettiin täsmälleen samassa maisemassa täsmälleen samasta kuvakulmasta kuvattuna, kun tuoreempi laskeutuminen ja kävely suoritettiin kymmenien mailien päässä edellisestä.
Kun laskeutujan paluumoduli ampaisi kuun pinnalta monen G:n voimalla kiertoradalle, Aldrin jutteli samaan aikaan täysin rauhallisella äänellä nauhalle että "oh boy, what a ride".
Noista ja monista muista seikoista huolimatta olen nykyään 95% varma että siellä kuussa käytiin ja isoisä oli väärässä. Viiden prosentin epäilys tulee lähinnä niistä lavastuksista, jotka on todistettu todeksi.
Esimerkiksi Maan kuvaaminen miehistömodulin ikkunasta oli todella hämärä juttu, sillä tuntien aikana Maan asento pilvineen ei vaihtunut laisinkaan vaan kuvattiin selkeästi still- kuvaa eri etäisyyksiltä, jolla luotiin illuusio loittonevasta Maasta.
Anyway, kyllä siellä käytiin, kai, mutta järjettömällä riskillä.
Se että USA:n ufo-ohjelma olisi jotakin muuta kuin ufojen tunnistamista, vaatisi valtaisan salaliiton, jossa olisi mukana kaikki tiedustelupalvelut, tutkimusorganisaatiot, laivasto, Pentagon ja jokainen silminnäkijä ja asiantuntija.
Se olisi vuotanut jotakin kautta tietoon, jos olisi jostakin muusta kyse. Havaintoja ja niiden todellisuutta kun ei ole kiistänyt kukaan, ei USA:sta eikä muista maista.
Kuten Bidenin hallinnon ja laivaston edustajat sanoivatkin, niin he eivät kerro yksityiskohtia ja suurin osa tulee jäämäänkin vain heidän tietoonsa. Syynä kansallinen turvallisuus.
He kiistivät että heillä olisi hallussaan fyysistä ufomateriaalia, mutta sitten Moultrey kuitenkin sanoi että tutkimuksissa on mukana metallurgian laitoksia. Pohdiskeleeko siis metallurgit myös sitä millä ne laitteet pysyy ilmassa vai mikä heidän roolinsa on?
Elizondo vihjasi, että heillä on hallussaan myös fyysistä materiaalia. Elizondohan ei ole enää mukana tässä kongressin alaisessa AATIPin jatkajassa, vaan yksityisessä hankkeessa.
Elizondoa sitonee kuitenkin entisen työnantajan aikana tapahtuneista asioista vaitiolovelvollisuus ja hänkin on ollut kovin varovainen lausunnoissaan.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tarkoitat järki-ihmisellä äärikristittyä, niin olet huomattavasti enemmän hukassa kuin hörhöistä hörhöin, koska hörhöjen jutut on nykyaikaa ja sinun jutut on esi-isien mytologiaa.
😂...." hörhöjen jutut nykyaikaa..." 🤣🤣🤣 ei saatana, nyt tuli kahvit rinnuksille.... tää on oikeesti hauska kaveri.....

Elizondoa sitonee kuitenkin entisen työnantajan aikana tapahtuneista asioista vaitiolovelvollisuus ja hänkin on ollut kovin varovainen lausunnoissaan."He kiistivät että heillä olisi hallussaan fyysistä ufomateriaalia, mutta sitten Moultrey kuitenkin sanoi että tutkimuksissa on mukana metallurgian laitoksia."
Scott Bray:
"UAP-työryhmällä ei ole hylkyjä, jotka eivät olisi selitettävissä, jotka eivät olisi sopusoinnussa maanpäällisen alkuperän kanssa"
Bray siis totesi, että pystetyllä UAP-työryhmällä ei ole sellaisia, mutta onko jossain muualla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
😂...." hörhöjen jutut nykyaikaa..." 🤣🤣🤣 ei saatana, nyt tuli kahvit rinnuksille.... tää on oikeesti hauska kaveri.....
Voihan itkun naamioida nauruksikin, jos oikein vahvassa itsepetoksessa elää uskonsa kanssa. Pitkäpartaisin pastori sitten kesällä hymyilee sinulle teltassa ja pääset suosioon, tai jopa Soliferin peräkammariin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voihan itkun naamioida nauruksikin, jos oikein vahvassa itsepetoksessa elää uskonsa kanssa. Pitkäpartaisin pastori sitten kesällä hymyilee sinulle teltassa ja pääset suosioon, tai jopa Soliferin peräkammariin.
😁😂😂😂😘 ... ja aina paranee...
- Anonyymi
USA edustajainhuone näyttää luotaavan UAP ilmiöiden uhkapotentiaalia tällä kuulemisella. Kirjoitan näin koska kuulemisen on järjestänyt nimenomaan edustajainhuoneen C3 alakomitea. C3 alakomitean (Counterterrorism, Counterintelligence and Counterproliferation) toimialueeseen kuuluvat terrorismin torjunta, vakoiluntorjunta ja asekontrolli, joilla ei pitäisi olla mitään tekemistä ufo ilmiön kanssa.
USA valtion tuutti siis syöttää amerikkalaisille kertomusta jossa UAP eli kansan ajatuksissa ufot ja niillä liikkuvat avaruuskansat ovat ensisijassa uhka maan turvallisuudelle.
Sillälailla ...- Anonyymi
Vaikka tuossa tilaisuudessa hoettiin "läpinäkyvyyttä" niin havaittavissa oli kuitenkin salailun korostamista jopa ylimielisessä määrin. Annettiin signaali että tyhmä lammaskansa ei ansaitse totuutta jota isoveli valvoo ja käyttää omiin salaisiin tarkoituksiinsa. En usko että he enää pitäisivät näitä uhkana, heillä on vaan pelko jos joku muu ehtii ensin hyödyntämään sitä tekniikkaa. USA haluaa olla ykkönen tässäkin asiassa. Hehän puhuvat koko ajan vain oman maansa turvallisuudesta ja "liittolaisten". Kukahan heille sen mandaatin on antanut jakaa maailma ystäviin ja vihollisiin. Natomaa Turkki meni ostamaan aseita Venäjältä niin USA paukautti heti talouspakotteet. Kaupat kuitenkin tapahtui paljon ennen Ukrainan sotaa.

Ehkä siinä salaisessa osassa sitten laskivat kierroksia ja jakoivat tietoa kongressille.
Kongressimiehet esitti kysymyksiä hyvin lempeän kohteliaasti, mutta silti meinasivat vähän hermostua nämä Moultrey ja Bray. Onhan ne pomot niilläkin ja annettu rajat mistä voi puhua niin ei se ole helppo vastata kysymyksiin joihin on kielletty vastaamasta muutoin kuin ympäripyöreästi. Laivaston edustaja on aika isoissa kengissä, kun ottaa huomioon millaiset resurssit ja kalusto US Navylla on. Uusin lentotukialus maksoi enemmän kuin Suomen seitsemän vuoden puolustusvoimien koko budjetti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä siinä salaisessa osassa sitten laskivat kierroksia ja jakoivat tietoa kongressille.
Kongressimiehet esitti kysymyksiä hyvin lempeän kohteliaasti, mutta silti meinasivat vähän hermostua nämä Moultrey ja Bray. Onhan ne pomot niilläkin ja annettu rajat mistä voi puhua niin ei se ole helppo vastata kysymyksiin joihin on kielletty vastaamasta muutoin kuin ympäripyöreästi. Laivaston edustaja on aika isoissa kengissä, kun ottaa huomioon millaiset resurssit ja kalusto US Navylla on. Uusin lentotukialus maksoi enemmän kuin Suomen seitsemän vuoden puolustusvoimien koko budjetti.Erikoista on Yhdysvaltain ilmavoimien roolin puuttuminen kokonaan ufokeskustelusta näkyvyyden osalta. Kyllä mantereen yllä tapahtuu, mutta niistä ei haluta julkista keskustelua, koska tulisi värikynällä korostetuksi, että kuinkas se valtioalueen suvereniteetin ja koskemattomuuden kanssa oikein on, ne kun öttiäiset eivät taida passeja ja viisumeita esitellä tulleessaan.
"Uusin lentotukialus maksoi enemmän kuin Suomen seitsemän vuoden puolustusvoimien koko budjetti."
Sen hinta taisi olla 13 miljardia dollaria.
"Talousarvioesitys 2022
Puolustusministeriön hallinnonala: yhteensä 5 101 milj. euroa"
https://www.defmin.fi/files/5213/TAE_2022_puolustusmenojen_jakauma_27.9.2021.pdf
Tuossa on tosi Venäjän fasismidiktatuurin aloittaman Ukrainaan hyökkäyksen vuoksi tehtyä lisäbudjetointia varsin reilusti, kun varastoja tankataan piripintaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka tuossa tilaisuudessa hoettiin "läpinäkyvyyttä" niin havaittavissa oli kuitenkin salailun korostamista jopa ylimielisessä määrin. Annettiin signaali että tyhmä lammaskansa ei ansaitse totuutta jota isoveli valvoo ja käyttää omiin salaisiin tarkoituksiinsa. En usko että he enää pitäisivät näitä uhkana, heillä on vaan pelko jos joku muu ehtii ensin hyödyntämään sitä tekniikkaa. USA haluaa olla ykkönen tässäkin asiassa. Hehän puhuvat koko ajan vain oman maansa turvallisuudesta ja "liittolaisten". Kukahan heille sen mandaatin on antanut jakaa maailma ystäviin ja vihollisiin. Natomaa Turkki meni ostamaan aseita Venäjältä niin USA paukautti heti talouspakotteet. Kaupat kuitenkin tapahtui paljon ennen Ukrainan sotaa.
Juu, kyllä Putin osaa hoitaa paljon paremmin sekä omat että saman tien myös naapurinsa asiat, että eiköpä annettane valtakunnan avaimet sille neropatille ja odotellaan me vain Rodinan ukaaseja.
Varmasti on ufo discloserinkin jos ei jo järkännyt niin viimeistään Kiovan voitonparaatin yhteydessä sen tekee.
Mistä teitä Kremlin edessä konttaajia sikiää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, kyllä Putin osaa hoitaa paljon paremmin sekä omat että saman tien myös naapurinsa asiat, että eiköpä annettane valtakunnan avaimet sille neropatille ja odotellaan me vain Rodinan ukaaseja.
Varmasti on ufo discloserinkin jos ei jo järkännyt niin viimeistään Kiovan voitonparaatin yhteydessä sen tekee.
Mistä teitä Kremlin edessä konttaajia sikiää?Kannattaa jutella psykiatrille tuosta Kremlista ja Putinista. Tuossa vain todettiin faktat jotka koskee USA:n pyrkimyksiä maailmanherruuteen. Putinilla on omat kuvionsa ja tavoitteensa.
Kumpikaan maa ei välitä kansastaan vaan vain omista bisneksistään. Onko tuo USA sinulle jonkinlainen Jumala ja pelastaja, kun heti kutsut Kremlin edessä konttaajaksi, jos kertoo siitä edes perusfaktoja?
- Anonyymi
Oliskohan aika taas pudotella muutamia palstalaisia takaisin maan pinnalle sieltä pilvilinnoistaan.
- Anonyymi
Ala vaan valehtelemaan, se on niin rattoisaa luettavaa.
- Anonyymi
Olet liian tyhmä pudottelemaan ketään mistään mihinkään. Menehän lauleskelemaan virsiäsi jonnekin muualle ja kalibroi aivosi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet liian tyhmä pudottelemaan ketään mistään mihinkään. Menehän lauleskelemaan virsiäsi jonnekin muualle ja kalibroi aivosi.
Kalibrointi kannattaa aina, onhan se todettu 🤭
- Anonyymi
Ei kannata välittää hurmahenkien ihmenäkymistä ja vetten päällä kävelystä vai joko ne ilmassa kävelevät. Jalat eivät ainakaan ole maassa olleet aikoihin.
- Anonyymi
Miten tuo mökellyksesi liittyy osion aiheeseen - Ufot?
Ei mitenkään. - Anonyymi
Kommentti rikkoo Suomi24:n sääntöjä. Ilmoitus tehty.
"Jokaisella palstalla tulee keskustella palstan aihealueeseen liittyvistä asioista."
https://www.suomi24.fi/opastus/saannot - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommentti rikkoo Suomi24:n sääntöjä. Ilmoitus tehty.
"Jokaisella palstalla tulee keskustella palstan aihealueeseen liittyvistä asioista."
https://www.suomi24.fi/opastus/saannotHurmahenkisyyden mainitsit sinä. Eikö kyse seuroissa ole nimenomaan hurmahengestä?
Skeptikkoina esiintyvät ovat vuosikausia puhuneet ufohumpuukista kuinka ufouskovaisilta huijataan rahat ja järki. Ufouskovaisuus on kuitenkin varsin halpa harrastus verrattuna lestadiolaisuuteen. Ufoharrastaja katselee uutiset ja keskustelupalstat vain silloin tällöin vapaa-ajalla, mutta lesta on aina lesta 24/7 ja vielä maksaa siitä kirkolleen, tai tekee ilmaiseksi töitä. Ufoharrastus tulee maksamaan koko elämän aikana osittaiset nettimaksut, pari kirjaa, eikä juurikaan muuta mutta lestadiolainen uhraa koko elämänsä hurmahenkisyydelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hurmahenkisyyden mainitsit sinä. Eikö kyse seuroissa ole nimenomaan hurmahengestä?
Skeptikkoina esiintyvät ovat vuosikausia puhuneet ufohumpuukista kuinka ufouskovaisilta huijataan rahat ja järki. Ufouskovaisuus on kuitenkin varsin halpa harrastus verrattuna lestadiolaisuuteen. Ufoharrastaja katselee uutiset ja keskustelupalstat vain silloin tällöin vapaa-ajalla, mutta lesta on aina lesta 24/7 ja vielä maksaa siitä kirkolleen, tai tekee ilmaiseksi töitä. Ufoharrastus tulee maksamaan koko elämän aikana osittaiset nettimaksut, pari kirjaa, eikä juurikaan muuta mutta lestadiolainen uhraa koko elämänsä hurmahenkisyydelle.Sinulla on varsin vankka kokemus asiasta ja vielä jaksat täällä länkyttää!
Pakostakin tulee mieleen että jotkut elää oikeasti vähintään 25/7 tai peräti 25/8.
Antaako uskosi niin paljon lisävoimaa. Taidankin heti anoa lestikseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on varsin vankka kokemus asiasta ja vielä jaksat täällä länkyttää!
Pakostakin tulee mieleen että jotkut elää oikeasti vähintään 25/7 tai peräti 25/8.
Antaako uskosi niin paljon lisävoimaa. Taidankin heti anoa lestikseksi.Kiistätkö uskosi? Eikö se ole uskosi vastaista kiistää se? En muutenkaan ymmärrä millainen uskovainen on sellainen joka hyökkii ja herjaa ufoilmiöstä kiinnostuneita kohtaan ihan kuin nämä olisi henkilökohtaisesti tehneet jotakin pahaa. Minä tunnen vain lempeitä ja ymmärtäväisiä uskovaisia, jotka kannustavat lähimmäisiään vaan eivät tuputa omaa uskoansa ainoana totuutena. Heidän viesti menee paljon paremmin perille kuin sinun viestisi. He näyttävät esimerkillään että uskova on tasapainoinen ja tyytyväinen elämäänsä, kun taas tämän palstan lestat vaikuttavat kamppailevan omaa uskoansa vastaan kiukuttelemalla siitä ufoharrastajille. Tämäkin ketju on erinomainen ja on käsitellyt asiallisesti ja analyyttisesti kongressin tilaisuutta, mutta sinä katsoit taas asiaksesi tulla haastamaan riitaa tähänkin ketjuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hurmahenkisyyden mainitsit sinä. Eikö kyse seuroissa ole nimenomaan hurmahengestä?
Skeptikkoina esiintyvät ovat vuosikausia puhuneet ufohumpuukista kuinka ufouskovaisilta huijataan rahat ja järki. Ufouskovaisuus on kuitenkin varsin halpa harrastus verrattuna lestadiolaisuuteen. Ufoharrastaja katselee uutiset ja keskustelupalstat vain silloin tällöin vapaa-ajalla, mutta lesta on aina lesta 24/7 ja vielä maksaa siitä kirkolleen, tai tekee ilmaiseksi töitä. Ufoharrastus tulee maksamaan koko elämän aikana osittaiset nettimaksut, pari kirjaa, eikä juurikaan muuta mutta lestadiolainen uhraa koko elämänsä hurmahenkisyydelle.Mitä helvettiä sinä höpiset lestadiolaisuudesta ufopalstalla? Perkele kun nämä pöljät eivät ymmärrä edes missä osiossa kirjoittavat. Te sotkette tarkoituksellisesti keskustelut ja viette mielenkiinnon koko aiheesta. Mitä vitun ääliöitä te oikein olette?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä helvettiä sinä höpiset lestadiolaisuudesta ufopalstalla? Perkele kun nämä pöljät eivät ymmärrä edes missä osiossa kirjoittavat. Te sotkette tarkoituksellisesti keskustelut ja viette mielenkiinnon koko aiheesta. Mitä vitun ääliöitä te oikein olette?
Miksi olet noin vihainen? Sinulla on samat mahdollisuudet tutustua aihepiiriin ja kirjoittaa siitä omat analyysisi. Mitä arvelet saavuttavasi kettuilemalla ja hekottelemalla kuin vähämielinen kykenemättömänä sanomaan mitään viisasta koko aiheesta?

Tämä on Ufot-osio, mene koukku lestapalstalle höpisemään jos siitä asiasta tahdot keskustella. Sinun kusipäinen jankkaamisesi uskonnoista sotkevat keskustelut ja vievät viimeisenkin innon siltä joka tähän osioon sattuu tulemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä helvettiä sinä höpiset lestadiolaisuudesta ufopalstalla? Perkele kun nämä pöljät eivät ymmärrä edes missä osiossa kirjoittavat. Te sotkette tarkoituksellisesti keskustelut ja viette mielenkiinnon koko aiheesta. Mitä vitun ääliöitä te oikein olette?
Tapelkaa kakarat niin saatte tupakkia!
- Anonyymi
Näitä yritetään salata meiltä vieläkin:https://t.me/DUMBSandCloning/436490
Tuossa videopätkässä on muutamia vähän uudempia, ennen mäkemättömiä pätkiä eri aikakausilta. Liittouman alustyypit puuttuvat vielä.- Anonyymi
Ketkä ovat "me"? Ja miksi "meiltä" salataan kömpelöt elokuvagrafiikat?
- Anonyymi
Seniori-hupiveikko varaktori on palannut palstalle. Dialyysien ja pallolaajennusten jälkeen lääkäri kuunteli keuhkot ja sanoi että vielä ehdit jonkun aikaa soittaa poskeasi ufopalstalla, tai sitten voit käyttää lopun ajan johonkin järkevään, kudo vaikka sukka tai rakenna potkukelkka.
- Anonyymi
Päivityksiä, joissa kerrotaan kulissien takaisista tapahtumista:
https://www.bitchute.com/search/?query=exopolitics&kind=video&sort=new
Tuossa "Exopolitics ~3rd Mission to Atlantic Space Ark - JP Update" kerrotaan sellaisesta, mitä kongressin kuulemisissa jätettiin kertomatta.
Jos ei ymmärrä, mitä tarkoitetaan heillä ja meillä, niin ei ole oppinut mitään vallan ja tiedon jakautumisesta maapallolla. Silloin kuuluu lammaslaumaan, jonka ainoa tehtävä täällä on märehtiä sitä, mitä eteensä sattuu saamaan. Yllättävän moni ei pysty, eikä edes yritä parempaan.
Tässä kuva niistä, jos sattusi vaikka tulemaan vastaan: https://t.me/GitmoTV/14231- Anonyymi
VAROKAA KYSEISIÄ LINKKEJÄ!
- Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
❤️ Tyttö, jolla on hellä kieli ja huulet -> https://cum4.fun/?/fi017432222mr
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982