Menikö Vaasan yliopisto halpaan?

Miksi meille on neuvonantajaksi otettu täysin kouluttamaton henkilö ? Kerrotaan, että koulutuksena on vain avoimessa suoritettu mba-tutkinto. Eikö ole edes ylioppilas? Minkälaisia valmiuksia sellainen tutkinto antaa yliopisto-tasoisille opiskelijoille ja henkilökunnalle? Täällä ollaan menty halpaan kuten aikanaan Jyväskylän yliopiston tekoäly hankkeessa. Rahaa meni, mutta matkustella sai.
Mitkä ovat hänen valtikat? Vai tiedetäänkö ne "edellisten" toimien perusteella?
10710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Huijaus on In. Sillä pääsee pitkälle, raha hanoihin. Kuten Tytti Yliviikari.

Äänestä
  • Eikös tuo MBA tutkinto ole sellaisille, joilla ei ole mitään koulutusta ja sivistystä eikä ole päässyt mihinkään opiskelemaan ? Yleensä työnantaja pistää sivistymättömät opiskelemaan. Tuohan ei ole varsinainen tutkinto, vaan rahastuskeino. Siinä pistetään kova hinta todistukselle. Yleensä ulkopuolinen maksaa sen ei itse "opiskelija". On sitten kirjekurssityylinen helposti läpipäästävä tutkinto, joka ei johda mihinkään . On vain rahastusta. Uteliaisuuttani tutustuin tuollaiseen.

    Äänestä

Kuka on valittu???

Äänestä
  • Täysin sama kuvio kuin Jyväskylän yliopistossa, missä professori ajoi kyseisen firman luennoitsijan ulos. Eli se siitä ammattitaidosta ja luennoinnista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täysin sama kuvio kuin Jyväskylän yliopistossa, missä professori ajoi kyseisen firman luennoitsijan ulos. Eli se siitä ammattitaidosta ja luennoinnista.

    Onko luentojenkin taso samaa kuin täällä Jyväskylässä ibm:n voimin? Luennoitsijat ajetaan ulos luentosalista ja sama yliopistosuhteiden nainen vie professorin korruptiomatkoille, onko näin tapahtunut teilläkin? Vai onko vielä parempaa???vai pahempaa?

    Äänestä

Tilauudistus on ollut huvittavaa, henkilökuntaa on niin sanotusti "kuultu", mutta ei huomioitu, ja niin sanotusti "osallistettu".

Mutta tilauudistus päätettiin ensin ja vasta sen jälkeen alettiin "kuuntelemaan" ja "osaalistamaan" henkilökuntaa.

Äänestä

Rehtorin niins sanottu "vastine" Ilkka-Pohjalaisessa oli pahinta roskaa mitä Vaasan yliopistossa on ikinä tuotettu ja kaikki sen allekirjoittajat pitäisi irtisanoa Vaasan yliopistosta.

https://ilkkapohjalainen.fi/yleisolta/yliopistoyhteisö-mukana-kampuksen-kehitystyössä

Äänestä
  • Älä välitä, ei tuo yliopisto kauaa enää ole toiminnassakaan.

    Äänestä

Silloin ennen kun Matti Jakobsson vielä johti yliopistoa sitä saattoi kunnioittaa ja arvostaa, mutta nykyjohto on kyllä onnistunut riisumaan kaiken arvostuksen ja kunnioituksen Vaasan yliopistolta.

Äänestä
  • Kuka nyt on valittu ja mitä tekemään???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miksi meille on neuvonantajaksi otettu täysin kouluttamaton henkilö ? Kerrotaan, että koulutuksena on vain avoimessa suoritettu mba-tutkinto. Eikö ole edes ylioppilas? Minkälaisia valmiuksia sellainen tutkinto antaa yliopisto-tasoisille opiskelijoille ja henkilökunnalle? Täällä ollaan menty halpaan kuten aikanaan Jyväskylän yliopiston tekoäly hankkeessa. Rahaa meni, mutta matkustella sai.
Mitkä ovat hänen valtikat? Vai tiedetäänkö ne "edellisten" toimien perusteella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu