Liikaa lapsia ilmaiseksi

Anonyymi

Pyhäjärven kaupungilla ovat kaikki varhaiskasvatusyksiköt täynnä ja jonossa on useita lapsia. Pakolaiskriisin myötä lisää lapsia olisi tulossa varhaiskasvatukseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö suosittaa tarjoamaan pakolaislapsillekin varhaiskasvatusta, vaikkei heillä subjektiivista oikeutta olekaan. Näin ollen on tarpeen muodostaa uusi varhaiskasvatusyksikkö.



Uudelle ryhmäperhepäiväkodille järjestyisivät tilat Ollintieltä entisistä Rillankiven tiloista. Tilat eivät vaadi suurta remonttia. Lisäksi sijainti mahdollistaisi yhteistyön ja yhteisiä tiloja eskarikerhon kanssa. Myös piha-alue löytyy läheisestä Perhekeskus Aarnolasta.



Uuden ryhmäperhepäiväkodin perustamisesta on tehty ennakko- ja lapsivaikutusten arviointi. Ryhmäperhepäiväkoti aloittaisi toimintansa 1.9.2022 ja siinä olisi 12-paikkaa.

Uusi ryhmäperhepäiväkoti Ollintielle 1.9.2022:



- Henkilöstökulut (3 htv/4kk) 31 725 euroa

- Kalustus 10 000 euroa

- Vuokra ja juoksevat kulut (4kk) 5 000 euroa

- Yhteensä 46 725 e



Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto vuonna 2022 5 000 e



Sijaismäärärahat 41 550 e



Lisämäärärahatarve yhteensä 93 275 e

30

1247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksi täällä loppuu hoitopaikat vaikka väkivähenee ja työt vähenee?
      Oiskohan turhan löysä tämä hoitoon laittamisen kynnys? Kunnon hoitomaksut ja vain töissäkäyville varmaan ois järkevämpää!
      Jäis tilaa näille meidän uusille asukkaille!

      • Anonyymi

        Kaikille lapsille päivähoito on tarpeellista, oli sitten vanhemmat työssä tai ei, näin kaikki saa yhteneväiset eväät koulun aloitukseen.


    • Anonyymi

      Miksi työttömien pennut vie töissä käyvien lapsien paikat??

      • Anonyymi

        Mielenterveys on monelle ongelma


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenterveys on monelle ongelma

        Olkoot. Huostaanotto on keksitty


      • Anonyymi

        Sossut on narsisteja,eivät päässeet muuhun kuin sossukoulutukseen,muuta kun eivät osaa kuin kytätä toisten asioita


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olkoot. Huostaanotto on keksitty

        Vähän niinkuin sinulle, nimittäin sinulla on mielenterveys sekaisin


      • Anonyymi

        Huolehdi sinä pennuistasi.


    • Anonyymi

      Työttömien lapsille hoitopaikat maksulliseksi. Noloa viedä lapsi hoitoon ja itse jäädä kotiin.

    • Anonyymi

      Noloa kun hyvä palkkaiset eivät maksa hoitopäivästä mitään. Säästö voi ollavuodessa 10.000€!!?

      • Anonyymi

        Anna emäntä leippää.


    • Anonyymi

      Laiska etkö osaa hoitaa lastasi,vai meneekö päivä ryypätessä ja 24 sivustolla

    • Anonyymi

      Lisää hoitopaikkoja ja lisää rekrytään hoitajia.
      Toivotaan että menee tarvitsijoille.
      Kostuukohan tässä murot...

      • Anonyymi

        Laitan vanhusten vaipat niin eivät kastu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitan vanhusten vaipat niin eivät kastu.

        Anna emäntä leipää. . .


    • Anonyymi

      Oranssilappu tarkoittaa usein puolella hinnalla tarjottua laaturiskiä.
      Entä ilmainen?
      Ilmaistapalvelua halutaan niin voimallisesti että resurssit eivät ole enää pysyneet mukana. Vajaat resurssit ovat ilmaisuuden hinta.
      Miten se näkyy tulevaisuudessamme?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Maailmassa on yksinkertaisesti liikaa ihmisiä. Arvioidaan, että vuonna 2025 menee 8 miljardin ihmisen raja rikki. 60-luvulla arvioidaan, että oli alle 4 miljardia ihmistä ja 1700-luvulla arvioidaan olleen alle 1 miljardi ihmistä maailmassa.

    • Anonyymi

      Huomaahan nuo miljardit osuuskaupan kassajonossahhii.

    • Anonyymi

      200 lasta x 100e/kk hoitomaksu. 240000e lasku veronmaksajille vuodessa.

    • Anonyymi

      Mitään ilmaisia "lounaita" ei tulisi olla.
      Toivottavasti tulevaisuudessa saadaan sorvattua tähän maahan sosiaalipolitiikka uusiksi. Yleismaailmalliset tuet pois, harkinnan varaisuutta tilalle.
      Ollaan vaan opittu että palveluja, rahaa tulee seinistä, ovista ja ikkunoista. Itse ei välttämättä tarvitse tehdä mitään. No tämä aikakausi valitettavasti tullut, tulee tiensä päähän.

    • Anonyymi

      Jaa...,että työttömien lapset vie työssäkäyvien pentujen paikat...

    • Anonyymi

      Ei tuu rahaa seinistä, ovista ja ikkunoista. Kyllä täällä voi muutakin yrittää.
      Juu pitää jokaisen miettiä miten tarpeellista se hoito niille lapsille on?
      Ite kun miettii jokapäivä, että kun vaan voisi viettää enemmän aikaa lasten kanssa!

    • Anonyymi

      Köyhät/vähemmän viisaat, toivottavasti ette tee lapsia,joita sitten yhteiskunta elättää,koska se elättää lapsenne kurjasti. Mielenterveysongelmaisten ei tulisi saada lapsia, se on valitettavaa mutta on tosi asia. Periytyvät sairaudet ovat nyky yhteiskunnan kannalta katsottuna raskas taakka ihmiselle itselleen ja läheisille,joten katsokaa sukunne historiaa taaksepäin ja arvioikaa tulevaa sen valossa.

    • Anonyymi

      Joo....tuloraja jos meinoo lapsia tehä....kummankin osapuolen on hankittava määrätty määrä euroja....toisen ansioita ei saa käyttää toisen hyväksi....ja ainakin anoppien mielenterveystidot julki lapsenhakkioille

    • Anonyymi

      Iso palkkaiset hyötyivät kunnan ilmaishoidosta tuhansia jopa kymppitonni vuodessa!? Liekö olleet päättämässä tai esittelemässä!?

      • Anonyymi

        Valtuustossa ja hallinnossa ilmaiseksi lapsia kärrääviä löytyy.


    • Anonyymi

      Iso kannustin ajaa ilmaishoitoa jos saa iteltä siirrettyä kunnalle vaikka 5000€ laskun!

    • Anonyymi

      Ei mene ihan sukseen tämä homma. Eikö hoitopaikat ole tarkoitettu niitä tarvitseville ja ne jotka niitä tarvii ovat yleensä sellaisia joilla siitä ilo maksaa. Tärkeintä olisi, että hoitopaikkoja riittää sopivasti ja niissä on mukavaa niin työntekijöille kuin lapsillekin!
      Se että tätä ilmaseksi väkisin väännetään voi käydä kalliiksi epäilisin.

      Tässä yli 10v kohta väännelly lapsia tuonne hoitoon ja jännästi nyt viimisen vuoden aikana jotenkin alkanu tuntua nihkeeltä lapsille. Onko liian kireetä meno vai mistä lie johtuu. Vähän haiskahtanu hoitajista epäolo.
      Vaikuttaakohan tämä hieno uudistus?

      Itse olen valmis laittamaan siivun tuloista lasten hoiton kunhan se vaan toimii. Jos ei toimi niin onneksi näin yrittäjänä tulot voi siirtää muun kunnan alle.

    • Anonyymi

      Näin on. Jos olisi paikka missä ammattivaatimukset ja lapsimäärä / hoitaja / opettaja vaatimukset täyttyvät niin siitä maksaisin mielelläni. Rekryvaikeuksissa tingitään ammattivaatimuksissa ja lapset ylisuurissa ryhmissä jolloin henkilöstö ei jaksa.

      Jotkut pitävät päivähoitoa säilytyspaikkana ja toiset odottaa että lapsi viihtyy ja oppii.

      Hyvää ei saa ilmaiseksi noin vain nuijan kopsautuksella.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      256
      2432
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      73
      1836
    3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      334
      1559
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      175
      1539
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1085
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      86
      978
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      805
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      177
      800
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      216
      773
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      730
    Aihe