Rakkaus lähimmäistä kohtaan ei kuole

Kylläpäs oli kauniisti kirjoitettu.

Naantali ei ole synnnyinkaupunkini. Minut on kuitenkin pantu alulle Naantalissa.

Kävin lähikaupassa (siis Alepa) tankkaamassa puolityhjän jääkaappini sisältöä ennen viikonlopun työrupeamaa, ja poistuessani kaupasta lähestyi minua uloskäynnin välittömässä läheisyydessä n. 12-vuotias paikallinen räkänokka.
Tämäkin kaveri on pyörinyt kaupan nurkilla useasti tupakkaa ja milloin mitäkin pummaten, muiden samaan ikäluokkaan kuuluvien opiskellessa ahkerasti kivenheiton päässä sijaitsevassa oppilaitoksessa. Seurasin poikasen lähestymistä kauppakassia roikottaen, ja odotin mitä tuolla esipuberteetin kukkasella on mielessä. "Voisitsä käydä ostamassa mulle sikspäkin karjalaa ja punasen äl-ämmän, sellaisen isomman askin?", kysyi nykyinen / tuleva sosiaalitapaus rutistaen ryppyistä kahdenkympin seteliä likaisessa teinipojan kädessään.
Katsoin pikkumiestä arvioiden ja mietin että eikö se muista kysyneensä minulta tätä samaa noin 20 kertaa vastaukseni ollessa aina sama puolityly ja huvittuneen kielteinen? Nappasin kaverin kaksikymppisen ja laitettuani ostoskassini säilytyslokeroon, marssin takaisin tuonne S-ryhmän ostoparatiisiin. "Äläkä sitten yritä vittu oharia, tai mä vittu teen.... jotain!!!" - huuteli kaveri perääni kun nappasin ostoskorin sisäänkäynnin vierestä.
Kassalla pakkasin ostokset keltaiseen alepan mainoskassiin, iskin silmää kassatytölle hänen ihmetellessä silmillään ostoksiani, ja painuin kaupan ulkopuolelle jossa varhaisteini jo odotteli kiilto silmissään.
Kun kaveri sitten avasi "ostoskassinsa" hamuten sen sisältöä, pääsi hänen suustaan sihisevä "Mitä vittua...", kun hän tuijotti muovikassinsa pohjalla odottavia kahta Smurffi-limupulloa, sipsipussia, valion suklaatuuttia ja läjää Muumi-tikkareita. Lämäytin kaverille saman rypistyneen kaksikymppisen takaisin, ja sanoin että nyt ostoskassisi sisältö vastaa minun näkemystäni hänen ikäisensä vaippapöksyn perjantai-llanvietosta, ja kehotin laittamaan yhden vihreän Muumi-tikkarin suuhun (ne on parhaita!) ja lähtemään jolkottamaan kotiaan kohti, ennenkuin suklaatuutti sulaa muovikassissa syömäkelvottomaksi. Muistutin vielä illan lätkämatsista ja kehotin säästämään herkkuja myös otteluun. Annoin vielä matkamuistoksi puhelinnumeroni todeten että jos esim. terve elokuvaharrastus kiinnostaa itsensä tuhoamisen sijaan, niin saa soitella 24/7.
Kaveri tuijotti minua naamafinnit hehkuen, ja sanoi hassunkuulloisella ja ikäiseltään todellakin kuullostavalla kimeähköllä äänellä "kiitti...ööö.. ja... öh... hyvää viikonloppua", tunki kaksikymppisensä takaisin taskuun ja lähti kohti kaupungin vuokrakiinteistöjä joissa hän nähtävästi vanhempiensa kanssa (toivottavasti) asustelee.
Katselin hetken tuon nuorisotoivomme askellusta märällä ja halkeilleella asfaltilla, ja ajattelin ettei ikinä saa luovuttaa toivoa oman elämänsä suhteen, eikä koskaan saa lakata välittämästä itsestään eikä kanssa-ihmisistä. Ei koskaan. ❤

Onko Naantalissa vielä legenraadista kirkonmäkeä?

Naantaliin voisi muuttaa, mutta se terveyskeskus siellä on huonoissa kantimissa, niin ei voida sinne tulla asumaan.

kiva kaupunki voisin asuu tuolla

Me muutettiin pois Naantalista, koska palvelut eivät toimi kunnolla. Myytiin omakotitalo ja muutettiin Raumalle, jossa tuntuu olevan paremmin niin moni asia. Se mikä haiskahti Naantalissa, oli tuo Luonnonmaan ja Naantalin keskusta-alueen jatkuva rakentaminen ja yleensäkin Naantalin kaupunkiin kuuluvien alueiden luonnon, metsien tuhoaminen. Kaivurit, koneet tuhoamassa kauneutta, se riitti meille. Asumme nyt Rauman alueella, emme todellakaan keskustassa siellä. Maaseudulla ja sellaisella alueella, johon ei ole tulossa mitään tuhoavia koneita kaivamaan maata, louhimaan kallioita ja kaatamaan puita.

Ei rakkaus kuole
Se vain jättää meidät