Mitä käsityksiä ihmisillä on mielisairaista? Ketkä ehkä on ja miten se ilmenee? Mitä psyykkisesti sairas käsite pitää sisällään? Itselläni on selkeä käsitys: mielisairas on tekijä ja psyykkisesti sairas on uhri. Tunnen monia ujoja psyykkisiä tapauksia, jotka on hyvin inhimmillisiä ja kilttejä. Mielisairaiksi luokittelen päinvastaiset eli epäinhimmilliset, luonnevikaiset, jotka tekee muiden elämän hankalaksi. Useasti ne on vallassa tai johtavassa asemassa joko työpaikalla tai perheessä. Perheen äiti esimerkiksi voi olla tyranni ja kun hänen lapsensa kasvavat aikuisiksi, niistä ei kukaan ole yhteiskuntakelvollinen. Heillä on psyyke joutunut kovalle rasitukselle lapsuusvuosina. On syytelty ja vähätelty lähes puolustuskyvyttömäksi. Sitten kun on jo valmiiksi alistettu ei myöhemmissä elämän vaiheissa osaa pitää puoliaan. Joutuu helposti kiusatuksi ja sitä kautta syrjäytyneeksi ja työkyvyttömäksi.
Mielisairas vai psyykkisesti sairas
Anonyymi
1384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Taas näitä omia määritelmiä asioille, jotka on synonyymejä
Kirjoitin aiheesta koska mua ihmetyttää ihmisten käsitykset psyykkisesti sairaista. Monilla on käsitys että ne ovat aivan pöpejä ja vähä-älyisiä. Jopa jotkut lääkärit. Jos valittaa jotain vaivaa vastaus on että sinähän olet psyykkisesti sairas eli potilasta ei tarvitse ottaa vakavasti. Onko se niin että omaa psyykettä joutuu salaamaan ettei saa leimaa otsaansa. Todellisuudessahan ihmiset itse vapaaehtoisesti hakeutuvat psykiatriseen hoitoon eri muodoissa joko lääkärille, psykologille tai terapeutille. Mielestäni se jo todistaa että ihminen on täysijärkinen kun ymmärtää oman tilansa. Tosi asia on myös se että jokaisella ihmisellä on psyyke. Eikä kukaan meistä tiedä millon omalle kohdalle sattuu jotain ikävää joka vie henkiset voimat. Se että on jatkuvasti alamaissa voi johtua myös muista sairauksista tai jonkinlaisesta piilovammaisuudesta.
Kuule lue vaikka iltalehdestä tai sitten ylestä hehän ovat keittiöpsykologeja jotka tietä kaiken. Hehän ovat aina oikeassa kaikessa.
Haluan auttaa muita kaltoinkohdeltuja, joita loukataan jatkuvasti koska he ei ole ihmisinä minkään arvoisia. Toivottavasti joku ammatti-ihminen lueskelee näitä, koska tää sakki on myös lain edessä syrjitty. He ovat monet hyvin hiljaisia ja alistettuja, silläpä ei ole ihmisoikeuksia kuten muilla. Mua on raivostuttanut tää aihe jo vuosia. Siksi oli pakko kirjoittaa vaikka onkin vähän tökeröä. Jälleen kerran tässäkin kirjoitus muodossa. Sitä tuntee aina itsensä epänormaaliksi ja omituiseksi, mutta jonkun on puhuttava kaikkien puolesta.
https://madinfinland.org/mita-ovat-mielen-sairaudet/
Mitä ovat ”mielen sairaudet”?
Edesmenneen psykiatri Thomas Szaszin mukaan vielä 50-luvulla pohdittiin kovasti sitä, mitä mahdollisesti ovat ”mielen sairaudet”. Tämä pohdinta on kuitenkin poistunut muodista jo kauan sitten. Esimerkiksi Oulun ylioppilaslehti kirjoitti taannoin, että ”vuonna 2016 pitäisi olla päivän selvää, että mielenterveyden sairaudet ovat sairauksia siinä missä muutkin”. Psykiatriyhdistyksen blogissa puolestaan psykiatri Sami Pirkolan mukaan valmisteilla oleva mielenterveysstrategia kertoo ”mielenterveyden tärkeyden valtiollisesta alleviivaamisesta.” Tämän puolestaan voi nähdä alleviivaavan ”mielen sairauksien” itsestään selvää luonnetta. Valmisteilla oleva Terapiatakuu, joka sinänsä on hyvä idea, ja jota Nouseva mieli ry sekä Tarpeenmukainen hoito ry kannattavat, puolestaan korostaa kampanjassaan että ”joka toinen suomalainen kokee elämänsä aikana mielenterveyden häiriön”.
Kuten kirjoituksista huomataan, julkisuudessa ei enää ole mitään epäselvyyttä siitä, mitä on mielen sairaus. Tämän mielen sairaus -ideologian ainoa ongelma on kuitenkin se, että kukaan ei osaa lopulta pätevästi määritellä mielen sairautta, joten yritän tarjota tähän pulmaan loogisen ratkaisun.
Olen kirjoittanut useammassakin blogissani siitä, että on tärkeä ymmärtää perustavanlaatuinen ero somatiikan ja psykiatrian välillä. Tämä perustava ero on siinä, että perinteisessä lääketieteessä kartoitetaan potilaan oirekokemusten perusteella kehosta merkkejä tai prosesseja, jotka mahdollisesti viittaavat diagnosoitavaan sairauteen. Tällä sairaudella itsessään ei ole varsinaisesti mitään tekemistä potilaan oirekokemusten kanssa ja hoito kohdistetaan kehon patologiaan. Psykiatriassa taas sairaudet perustuvat potilaan ”omituiseen” puheeseen, ”ei-toivottuihin” tunteisiin, tai mahdollisesti muita tai diagnosoitavaa itseään häiritsevään käyttäytymiseen. Psykiatriset sairaudet eivät siis ole sairauksia siinä missä peräsuolen syöpä tai virtsatientulehdus.
Kuten Thomas Szasz kirjoittaa kirjassaan The Myth of Mental Illness, että mikäli ”mielen sairauksille” löytyy taudin aiheuttaja, ne lakkaavat olemasta mielen sairauksia ja ovat siitä lähtien somaattisia sairauksia. Näin on käynyt muun muassa epilepsialle ja aivokupalle, joista edellistä alettiin hoitaa epilepsialääkkeillä ja jälkimmäistä penisilliinillä. Sinänsä huvittava yksityiskohta kuitenkin on, että aivokupan hoidosta jaettiin ainoa psykiatrin saama lääketieteen Nobelin palkinto vuonna 1927, kun Julius Wagner-Jauregg innovatiivisesti oli keksinyt hoitaa aivokuppapotilaita tartuttamalla heihin malarian.
Muu lääketiede on kehittynyt viime vuosikymmenten aikana siinä määrin, että voidaan olettaa psykiatrian alaan kuuluvan lähinnä vain sellaisia sairauksia, jotka eivät (perinteiseen) lääketieteeseen kuulu. Näille ”mielen sairauksille” on somaattisista sairauksista poiketen ominaista, että ne liittyvät sellaisiin asioihin, joita diagnoosin saavalle ihmiselle on tapahtunut. Tutkimuksissa on osoitettu, että skitsofreniadiagnoosia edeltää yleensä koulukiusaamista ja usein myös muita hyvin vaikeita kokemuksia, kuten seksuaalista hyväksikäyttöä tai vaikeita menetyksiä lapsuuden perheessä. Masennusta puolestaan voi edeltää samantyyppisiä tapahtumia tai esimerkiksi huono työilmapiiri, velkakierre tai muuten stressaava elämäntilanne.
On täysin selvää, että jos ihmistä esimerkiksi pahoinpidellään, niin tällainen tapahtuma aiheuttaa ihmiselle pahan mielen. Ja jos mieli järkkyy erityisen pahasti, ihmisestä voi tulla työkyvytön ja hän voi alkaa kokea eriskummallisia kokemuksia. Esimerkin pahoinpidelty ihminen saattaa toisten ihmisten tuen puuttuessa tai vastoinkäymisten kumuloituessa vetäytyä omiin oloihinsa ja kehittää itselleen ”psykoottisen” maailman, jossa hänen on parempi olla.
Onko yllä kuvattu sairasta ja kuuluuko tällainen ”mielen patologia” lääketieteen alaan? Väitän, että ainoa looginen vastaus kumpaankin kysymykseeni on kieltävä. Psykiatriassa on siis kysymys inhimillisten piirteiden patologisoinnista. Yhdenkin psykiatrisen sairauden olemassaolo kertoo inhimillisen kokemuksen määrittelemistä sairaaksi.
Kuten Thomas Szasz kirjoittaa, mieli ei voi olla lääketieteellisessä merkityksessään sairas. Szasz näkee ”mielen sairaudet” siksi symbolisina, eikä varsinaisesti lääketieteellisinä tiloina. Szasz esittääkin, että mieli voi olla sairas vain samassa merkityksessä kuin kansantalous voi olla sairas. Tästä huomataankin, että ”mielen sairaus” liittyy vahvasti siihen, mikä häiritsee muita ihmisiä tai joskus myös diagnoosin saavaa itseään.
Omaan fantasiamaailmaansa vetäytynyt kovia kokenut henkilö nähdään yhteiskunnallisena uhkana sekä myös uhkana itselleen. Tämä on päällimmäinen syy sille, että psykoosin katsotaan olevan varma merkki ”mielen sairaudesta”. Koska ihminen määritellään mieleltään sairaaksi ja hän saa siitä diagnoosin, hän ei aiheuttamastaan häiriöstä huolimatta ole paha ihminen. Kuitenkin tällaisen ihmisen aiheuttama uhka eliminoidaan viemällä häneltä vapaus ja toimijuus, kunnes henkilö on koulittu ”sairaudentuntoiseksi” ja hänet on saatettu psykiatrisen kontrollin alle.
Vastaavasti syvä surumielisyys aiheuttaa harmia mahdolliselle työnantajalle sekä ongelmia surumielisen perheelle ja tälle itselleen. Tästä syystä surumielisyyden aiheuttamasta harmista poistetaan yhteiskunnallinen moraalinen paha tekemästä tästä inhimillisestä tilasta ”sairaus siinä missä muutkin”. Mikä olisikaan sen törkeämpää kuin väittää, ettei syvästi epätoivoinen ja mahdollisesti vaikeita inhimillisiä menetyksiä sureva ihminen kärsisi sairaudesta siinä missä ykköstyypin diabetesta sairastava potilaskin.
On selvää, ettei tällainen mielisairausideologia voi pysyä kasassa ilman massiivista markkinointikoneistoa. Stigmanpurkukampanjoilla on usein sellainen vaikutus, että yhä useampi kokee kanssaihmisensä olevan mieleltään sairas tämän käyttäytyessä hieman ”omituisesti” ja yhä useampi alkaa epäillä ”mielenterveyttään”. Ei ole enää häpeä myöntää olevansa mieleltään sairas, mikäli esimerkiksi läheisen ihmisen kuolema aiheuttaa surua. Tästä mielen sairaus -ideologian noususta kertovat muun muassa paisunut tautiluokitus, kasvanut psyykenlääkemyynti, nouseva ”mieleltään sairaiden” määrä sekä psykiatrien vaikerointi liian vähäisestä taloudellisten resurssien virtaamisesta psykiatrialle.
Toisinaan kuulee psykiatrien lisäksi myös yhteiskuntatieteilijöiltä ja muilta ihmisten kärsimyksen kanssa tekemisissä olevilta toimijoilta, että psykiatriset sairaudet ovat aivan eri asia kuin normaalit elämän ongelmat. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan kaikki psykiatrian alaan kuuluvat ”sairaudet” kuuluvat olennaisesti ihmisyyteen. Se että kyse ei ole oikeista sairauksista, ei luonnollisestikaan poista tarvetta auttaa kärsiviä kanssaihmisiä. Siksi on olemassa akuutti tarve kehittää sellaisia palveluita, joissa ymmärretään biologisen psykiatrian ideologisuus ja epätieteellisyys. Lisäksi on olemassa akuutti tarve kehittää uusia käsitteitä, joilla puhua inhimillisistä kokemuksista ilman lääketieteen termejä. Yhteiskuntatieteissä ongelma kiteytyy monesti siihen, että nähdään ”mieleltään sairaiden” kokemaa leimautumista ja lähdetään sitten purkamaan tätä vääryyttä ”mielisairaita leimaavien diskurssien” vastaisilla kamppailuilla. Miksi ei mieluummin pohdita kuitenkin ennen kynäsotaa, että mistä oikein on kysymys kun puhutaan ”mielen sairauksista”? Sairauksia ei voi täysin mielivaltaisesti ”konstruoida” vain siksi, että niin katsotaan olevan hyvä.
Yhteenvetona, vastaukseni siihen, mitä ovat ”mielen sairaudet” kuuluu näin: ne ovat tavallisten ihmisten inhimillisiä reaktioita elämään. Ne eivät siis ole sairauksia ollenkaan eivätkä siten todellakaan kiistattomasti lääketieteen alaa. Minusta on itsestään selvää, että kyse ei ole ”sairauksista siinä missä muutkin”, joten kaikki todistustaakka asian suhteen on nyt valtavirtanäkemyksen kannattajilla.
Käytännössä asiat on toisin. Vaikka lääketiede on mennyt eteenpäin tässäkin asiassa niin että potilasta on alettu vihdoin ymmärtämään on valtava määrä tavallisia ihmisiä jotka ei pysty kunnioittamaan ns. psyykkisiä tapauksia. Eli sitä ongelmaa itsessään on visusti piiloteltava jopa lääkäreiltä. On näyteltävä ja esitettävä oikeen vahvaa ja tasapainoista ihmistä. Se on monesti aika vaikeeta jos on perinyt sellaiset geenit että on ujo, lihava ja kömpölö. Pahinta on puhevika. Sillon puuttuu puolustusaseet täysin ja joutuu jokaisen loukkauksen nielemään ja niitä loukkauksia tulee roppakaupalla, koska sellainen henkilö on kun hunajaa koulukiusaajalle, työpaikkakiusaajalle, naapurikiusaajalle ym. Monesti miettii mitä sitä voi tehdä jos puuttuu se teräväpäinen kieli suusta. Kokemuksesta sanon että kiusaaminen voi mennä niin pitkälle että ihmistä ruvetaan vainoomaan. Esimerkiksi tullaan syljeksimään ikkunoihin ja muutenkin häiritään kotirauhaa siksi vaan että kuulut ryhmään 'ei hyväksytty'. Tietenkin on lakeja suojana, mutta millä todistat kaiken. On myös niin että tällaiset ihmiset on aika yksin, joten todistajia tuskin löytyy.
On nähty ja koettu monenlaista ja myös mietitty ja pohdittu, välillä päänsä puhki. En ole itse valinnut erakon elämää tai omaa maailmaa missä elän. Se on kohtalo, mikä on hyväksyttävä. Joskus olen uteliaisuuttani haastatellut muita meneviä sinkkuja ja yllättynyt miten arka aihe se yksinäisyys oikeasti on ihmiselle. Uskoisin että monen erakon tunne-elämä on haavoittunut jo lapsuus aikoina. Sitten myöhemmin on vaikea sietää ihmisiä lähellään. Se on totuus monesta menevästä sinkusta, jolla ei olevinaan ole aikaa seurustella.
Ei se mitään helppoa ole olla yksin. Toisaalta parempi yksin kun huonossa seurassa. Erakolle vesisateet on tervetulleita ja talven pimeys kun saa rauhassa ulkoilla ilman ilkeitä katseita. Joskus ja monesti joutuu ulko-ovelta kääntymään takasin ja psyykkaamaan itsensä ennenkun pystyy näyttäytymään tässä kauheessa maailmassa. Luulen että moni miettii samoja asioita, mutta kun se on niin noloa kertoa totuus.
Nykyinen termi taitaa olla mielenterveyskuntoutuja.
Niin, sitä on varmaan lopulta saanut koottua itsensä ja löytänyt jonkunlaisen elämäntyylin itselleen. Oleellista on se että oppii pitämään puolensa eikä alistu tai lamaannu. Se voi olla kovaakin kamppailua välillä. En mä halua luopua määrätynlaisista luonteen piirteistä itsessäni. Sekin on kai liiallista rikkautta jonkun kiusaajan mielestä että jääräpäisesti elää omaa elämäänsä omalla vapaalla tavalla, vapaana toisten ihmisten orjuudesta. Itse en ole koskaan sekaantunut toisten ihmisten asiohin. Se olisi hyvä jos muutkin ihmiset huolehtisivat ainoastaan omista asioistaan.
"Mielisairaiksi luokittelen päinvastaiset eli epäinhimmilliset, luonnevikaiset, jotka tekee muiden elämän hankalaksi. Useasti ne on vallassa tai johtavassa asemassa joko työpaikalla tai perheessä. Perheen äiti esimerkiksi voi olla tyranni ja kun hänen lapsensa kasvavat aikuisiksi, niistä ei kukaan ole yhteiskuntakelvollinen."
Käytät mielisairas -termiä hyvin samantapaisesti kuin moni muukin ihminen. Usein noilla väitteillä ei ole mitään perää, ne on vaan sanontoja kuten "mielettömän hyvää". Tuo äiti -esimerkki on perusteeton. Äiti ei ole mielisairas, hän voi olla ns. luonnevikainen, eli vaan luonteeltaan äkkinäinen ja itsekäs.
Mielisairaaksi syyttely on jo vanhanaikaista, nyt muodissa on syytellä perusteettomasti ihmisiä narsisteiksi kun eivät toimi siten kuten yhteiskunta edellyttää.
Ei se nyt niin vanhanaikaista ole. Elävässä elämässä sitä leimaamista on vaikka kuinka paljon. Eikä ne henkilöt pahemmin tänne palstoille kirjottele. Jos kirjottelevat kauniita asioita toimivat käytännössä kuitenkin toisin. Teeskentelevät minkä kerkiivät oikeen fiksua ulospäin ettei vaan maine mene. Sitä ei kukaan tiedä ulospäin mitä pimeetä kenenkin ihmisen pääkoppa todellisuudessa pitää sisällään ennenkun käry käy. Juonimmat ei jää koskaan kiinni. Ne vie salaisuuden hautaan asti. Toivottavasti edes siellä jaetaan oikeutta.
Teoria se on sekin. Vaikuttaa siltä että etsitään syyllistä ensin ja sitten keksitään mihin se on syyllistynyt.