Jyrki Lehtolan loistava kolumni Ylen jorinaohjelmista

Kateellinen ku ei saa kutsua jorinoimaan. En muista, koska olisin lukaissut herran kommentteja.

-Kuntelin ennen useinkin Ehrnroothin Georgin "jorinoita". :)

Mitäänsanomattomia jorisijoita, paljonkohan YLE maksaa noille palkkioita tuollaisesta tyhjänpäiväisyydestä.

Joutavanpäivistä kulttuurimarxilais-natohenkistä hölynpölyä. Helsingin "älymystön" idiootit osoittavat loismaisuutensa.

Juurikin näin se on kuin aloittaja kirjoitti. Merkittävä osa myös Ylen radio-ohjelmista ovat nykyään sellaisia, että laitetaan studioon kaksi ja joskus kolmekin toimittajaa jorisemassa keskenään. Juttelevat yleensä niitä näitä omista asioistaan ja mielipiteistään. Eräänkin päivänä kuuntelin, kuinka toimittajat kymmeniä minuutteja keskustelivat keskenään millaisia pyöriä omistavat ja millaisia aikovat jatkossa hankkia. Ketä kiinnostaa?
Samoin saa kuulla mitä toimittaja ja hänen perheensä on lähiaikoina tehnyt tai tekemässä. Ja jos toimittajat eivät keksi keskinäistä jorisemista, he katsovat aiheita iltapäivälehdistä.
Minusta toimittajien pitäisi puhua kuuntelijoille eikä toisilleen.

Kokoomus johtaa YLE jorinaa.

Asiaohjelmia on mahdotonta tehdä, kun kaikki vähänkin tärkeät asiakirjat on julistettu salaisiksi. Valiokuntien ja etujärjestöjen kokouksiin ei tietenkään ole pääsyä puhumattakaan alustavista bilderberg-henkisistä saunailloista.

Niin totta, Lehtola osuu kyllä asian ytimeen ainakin tässä asiassa ja aika monessa muussakin, ikävä kyllä asianosaiset eivät varmaan edes lue näitä sattauisi omaan nilkkaan.

Miten tällainen yle voi olla vielä toiminnassa?

JUTELTAISIINKO mukavia?

Mentäisiinkö oikein tv-studioon? Olisiko mukavaa, olisiko nam?

Nato, Venäjä, tuleva mansikkakesä? Joristaisiin niistä ja kutsuttaisiin sitä sisällöksi. Nam!

Kotikatsomoissakin olisi varmasti mukavaa niin kuin nukahtaisi lämpimään puuroon ja se tunne, kun ei saa ilmaa, mutta ei enää välitä, koska puuro on lämmintä, sen tunteen nimi on Yleisradio.

YLEISRADIOSSA päätettiin jossain vaiheessa, että parasta keskustelua, melkein hiljaisuuden veroista, on sellainen, jossa toisilleen tutut samanikäiset ihmiset ovat samaa mieltä asioista, joihin jopa he ovat kyllästyneet.

Jorinaa kutsutaan paneeliohjelmiksi, ja niillä on sellaisia pasilalaisesta hengen lennosta kertovia nimiä kuin Jälkiviisaat, Jälkinäytös, Jälkipörssi, Kulttuuriykkösen kisastudio ja Kulttuuricocktail Live.

Ohjelmat saavuttivat nopeasti päämääränsä: ne jatkuivat eikä kukaan välittänyt.

KAIKEN piti olla hyvin.

Yle-panelistit kuuluivat Suomen eli Helsingin yritteliääseen uuteen turisijaeliittiin. He asuivat muutamilla Helsingin postinumeroalueilla, halailivat toisiaan samoissa juhlissa, joivat Porin SuomiAreenalla samaa ilmaissamppanjaa ja kuuluivat samaan uskonlahkoon, jossa polvistuttiin nöyrinä oman kiinnostavuuden alttarille.

Sellaisesta saa mukavaa rupattelusisältöä.

Huomiotaloudessa on tärkeää, ettei huomioida väärällä tavalla ja panelistit pitivät huolen, etteivät hämmentäisi kenenkään aamuhetkeä sanomalla jotain, mitä ei ollut aiemmin sanottu.

SITTEN kävi niin ikävästi, että paneeliohjelmia alettiin kritisoida siitä, että ne antoivat laiskan käsityksen sananvapaudesta ja Suomesta. Yleisradiossa jouduttiin mukavuusalueen ulkopuolelle, reagoimaan, kyseenalaistamaan omaa tokkuraista yksiäänisyyttä.

Sen seurauksena uutena Jälkiviisaat-panelistina aloitti Timo Soini. Moniäänisyyden kriteerit täyttyivät, kun horinoihinsa rakastuneen helsinkiläisen turisijaeliitin joukkoon saatiin horinoihinsa rakastunut, eri ikäluokkaa edustava espoolaisturisija.

Reisillehän se meni.

Jälkiviisaat-panelisti, toimittaja, kirjailija, yhteiskunnallinen vaikuttaja jne. Maryan Abdulkarim ilmoitti jättävänsä Jälkiviisaat, koska Soini toi rasismin Suomeen.

Nyt ei ollut mukavaa! Soinin mukanaoloa kritisoitiin, Abdulkarimin päätöstä kritisoitiin, Yleisradion olemassaolo huomioitiin.

SAMAAN aikaan Ylellä on käynnissä viisivuotinen hanke ”Hyvin sanottu – Bra sagt”, jonka tehtävä on ”parantaa suomalaista keskustelukulttuuria”, koska Ylen uudessa strategiassa on ”missio lisätä ymmärrystä toisistamme ja maailmasta”.

Oikein mukava, Yleisradion näköinen hanke, missio ja strategia!

Vähän niin kuin Ylen paneeliohjelmat, hoetaan tyhjiä sanoja tyhjiössä ja toivotaan, etteivät muut suomalaiset tule pilaamaan paremman keskustelukulttuurin syntyhetkiä kyvyttömyydellään ymmärtää, että hyvin sanottu on se, ettei sano mitään.

Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja.