Evankeliumi pelastaa synnin vallasta

Anonyymi

Useat meistä ovat nähneet rannalla telineessä tai laivan kaiteeseen kiinnitetyn punavalkean renkaan. Se on pelastusrengas, joka voi pelastaa kuolemanvaaraan joutuneen ihmisen hengen.

Mitkä ovat keskeisimmät piirteet tilanteissa, joissa pelastusrengasta käytetään? Ensiksikään autettava ei ole usein ymmärtänyt joutuvansa vaaralliseen tilanteeseen ja on kykenemätön auttamaan itseään. Toiseksi auttaja ei toimi autettavan puolesta palkkion tai vastapalveluksen toivossa. Hän riskeeraa ja joskus jopa uhraa henkensä toisen puolesta. Kolmanneksi autettava kokee syvää iloa ja kiitollisuutta pelastajaansa kohtaan, eikä hän torju tätä. Näin tapahtuu ajallisissa tilanteissa, mutta kuinka sitten käy hengellisessä mielessä?

Raamatun ydinviesti voitaisiin tiivistää Psalmia 98 mukaillen sanoihin Herra on pelastajamme (Ps. 98:2–9). Vanha testamentti, josta edellä todettu Psalmi löytyy, ei tunne sanaa Jeesus, joka on kreikkaa. Vastaava heprean nimi sieltä kuitenkin löytyy, Joosua tai Jeshua, joka tarkoittaa ’Herra pelastaa’. Uuden testamentin Herra, Jeesus Kristus, on siis Pelastaja.

Kun ihminen jo idullansa saa elämän (Ps. 139:13–16), hän on Herran tuttu ja hänen omansa. Maailmassa on kuitenkin myös paholainen, joka on Jumalan vastustaja ja haluaa alistaa Jumalan omat valtaansa. Jos Jumalan lapsi ei saa syntymänsä jälkeen jatkuvasti Hengen ravintoa, evankeliumia, hän ennen pitkää kuolee eli hukkuu synteihinsä.

Usein hukkuminen tapahtuu niin, ettei ihminen huomaa edes joutuneensa kuolemanvaaraan, jotta voisi huutaa apua. Etsikon aika on aika, jolloin Isä kutsuu hengellisesti kuollutta yhteyteensä. Hän lähettää elävän lapsensa ”heittämään pelastusrenkaan” hukkuvan avuksi. Jos tämä ottaa vastaan ”pelastusrenkaan” eli anteeksiantamuksen evankeliumin ja sanoman sielun pelastuksesta, pelastuu hän elämälle.

Elämälle pelastunut kokee syvää iloa ”pelastusrenkaan heittänyttä” kohtaan, mutta viime kädessä kuitenkin Jumalaa kohtaan. Sekä Raamatun kertomuksissa pelastuksen kokeneet että meidänkin ajallamme uskoon autetut, pelastuksen saaneet ihmiset ovat kiittäneet Jumalaa ja Herraa Jeesusta. Herra on pelastanut synnin, kuoleman ja paholaisen vallasta.

Ilkka Hakulinen

2

60

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Evankeliumi pelastaa. Rauhanyhdistys ei.

      • Anonyymi

        Olisipa mukavaa kuulla joskus tuo evankeliumi lausuttavan myös äänellisesti oikein, kun aina se lausustaan evanKELJUMI, se mikään kelju ole. Opetelkaapa lausuminen tähän tapaan. Evanke-liumi. Häiritsee tuo KELJUMI sana


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      832
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      790
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      620
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      605
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      532
    9. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    Aihe