Ilman tukia suomi jäisi miinukselle

Ajattelin muistuttaa teitä tukiaisista kitiseviä kaupunkilaisia ym asiaa ajattelemattomia, että suurin osa maataloustuesta tulee EUlta eikä suomen valtiolta. Se ei siis ole pois keneltäkään.
Ilman tukia suomi olisi nettomaksaja eli elättäisimme jotain etelä-euroopan tyyppejä rahoillamme. Nyt elätämmä maanviljelijöitä suomessa.

Siitä on lisäksi sellainen hyöty kuin kerrannaisvaikutus. Jokainen euro, joka tulee suomeen takaisin EUsta, menee täällä myös kulutkseen, ja sen saa sitten joku duunari palkakseen. Kerrannaisvaikutuksesta voi lukea lisää kansantaloustieteen oppikirjoista, se on suurempi juttu kuin tahvo tavallinen tajuaakaan.

Se on sitten ihan eri asia onko järkevää kasvattaa ruokaa näin pohjoisessa yleensäkään, mutta ilman omaa ruokatuotantoa suomea voisi kiristää poliittisesti ja taloudellisesti erittäin helposti, olisimme aivan vailla sananvaltaa. Ruoan hinta voisi myös olla ihan toinen, kun maahantuojat ja ulkomaiset uottajat pystyisi enemmän sanelemaan hintoja.

Kannattaisi opiskella asioita enemmän, ennenkuin alkaa naama PUNAISENA huutamaan täällä lapsellisia väitteitä omasta päästää.
12611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Saanen selventää Arvoisan Nimimerkin tietoja seuraavilla tiedoilla:

Suomi on ollut ainoastaan yhden vuoden NETTOSAAJANA EU:lta. Tämä oli ensimmäinen EU-vuosi, ja sen jälkeen Suomi on ollut AINA nettomaksajana.

Joissakin laskelmissa on väitetty, että Suomi olisi ollut kahtena (2) vuotena nettosaajana, mutta tämä tulos on saatu siten, että ei ole huomioitu menetettyjä tullimaksuja, jotka menevät EU:lle suoraan.

Äänestä
  • edellä oleva pitää paikkansa eli maksajia olemme ja mites se menikään tuo kansallinen vs eu-tuki?
    Mutta se että "kiristääkö" kukaan suomea ruoan hinnalla onkin toinen juttu.Tuottajia on enempi kuin esim öljyllä ja silläkään kiristäminen ei näytä opecilta aina onnistuvan.

    Äänestä

Ai että ruoan hinta voisi olla ihan toinen jos maataloustukia ei maksettaisi? Eikös se ole jo nytkin kalliimpaa kuin euroopassa ja koko muussa maailmassa keskimäärin. Vai tarkoititko että se voisi vihdoinkin laskea inhimilliselle tasolle?

Äänestä
  • Ruuan raaka-aine suomessa on saman hintaista kuin muualla euroopassa mutta verotus alv17% muualla 0-12% sekä kallis elintarviketeollisuus ja kauppa korottaa hinnan pilviin, ei suomessa tällä tyylillä voi ruoka kuluttajalle koskaan olla edullista.

    Miltä tuntuisi jos kaupasta saisit ostaa 1.30€/kg
    kyljyksiä tai ulko/sisäfilettä eli samalla hinnalla minkä tuottaja saa sianlihasta, vertaa kaupan hintaa ja tuottajahintaa niin näet kuka siinä välitä vetää.

    Pitää huomioida tosisiat eikä vaan Hakaniemen propakantaa.

    Äänestä

  • Nälkänen kirjoitti:

    Ainakin yksi lause tuosta selvityksestä hyppäsi silmille: "mitä enemmän elintarviketuotantoa suojellaan, sitä kalliimmaksi kuluttajahinnat nousevat." (s. 20)
    Että se niistä tukiaisista ja niiden vaikutuksista ruoan hintaan.

    muu asia siinä raportissa toi mielees?

    Mitä osaa elintarviketuotannosta tarkoitat?

    Äänestä

  • mietteitä kirjoitti:

    muu asia siinä raportissa toi mielees?

    Mitä osaa elintarviketuotannosta tarkoitat?

    Loppujen lopuksi, eipä toi selvitys juurikaan anna vastausta siihen miksi ruoka on Suomessa kallista. Vastaukseksi esitetään mm. korkeita työvoimakustannuksia, mutta eipä ne tilastojen mukaan ole juuri korkeammat kuin muussa euuroopassakaan. Esim. Ruotsissa ne ovat paljon korkeammat, silti ruoka on siellä samanhintaista kuin täällä. Ruotsissa vaan on paremmat palkat ja sosiaaliturvakin ihan eri tasolla joten niillä on varaa siitä ruoasta maksaakin. Ota noista nyt selvää..

    Ei minulla sinänsä ole mitään maataloustukiaisiakaan vastaan, harmittaa vaan että niitä jaellaan vähän turhan hölläkätisesti sellaisillekin ihmisille jotka eivät niitä elääkseen tarvitse. Harmittaa myös maanviljelijöiden ainainen kitinä köyhyydestään. Onko ikinä nähty yhtäkään maanviljelijää sossunluukulla tai leipäjonossa? Ei taatusti. Siellä olemme vain me työttömät, opiskelijat, eläkeläiset ja muu roskasakki.

    kortistossa eikä sosiaaliluukulla näe koska ei sellaiseen ole oikeutta.

    Minä en ainakaan kadehdi yhdenkään työttömän elämää on niitä omassa tuttanpiirissä aivan tarpeeksi.

    En tiedä itsekään miksi täällä ruoka maksaa vaikka raaka-aineitten hinnat on samalla tasolla kun muuallakin, joku siinä vetää välistä rankimman päälle.

    Vielä tuohon maanviljeliöitten köyhyyteen sanoisin että ei jokainen maatila ole satojen hehtaarien kokoinen herraskartano, noissa laajentaneissa tiloissa saattaa olla suurin osa helvetin velkaisia eikö sen vuoksi todellisuudessa isännällä ole muuta omaa omaisuutta kuin housut jalassa.

    Ittellä on pieni maatila enkä ala laajentaan koska ikää on sen verran ettei se ole järkevää, se palkka mitä tänään käteen jää (noin 700€/kk -vero) on enää kolmasosa siitä mitä ennen eu:ta, juuri ja juuri omillan menee kunhan elää suu säkkiä myöten, mutta en valita itte olen valintani tehnyt ja elän sen kanssa.

    Eiköhän sitä kitinää kuulu yhtä paljon myös palkanansaitsija puolelta mitä suurempi palkka sen suurempi kitinä esimerkiksi paperimiehet, harvemmin ne pienipalkkaiset äänessä on vaikka olis aihetta olla.

    On tämä suomi aika erikoinen maa!!!

    Yritetään molemmat taas selvitä huomisesta yli ja seuraavasta päivästä jne jne.

    Äänestä

  • meitä kirjoitti:

    No siitä olen samaa mieltä että Suomi on erikoinen maa. Välillä tuntuu että kaikki on vaan toistensa kurkuissa kiinni syyttelemässä toisiaan, eikä kukaan oikein tiedä missä mennään ja kuka on vastuussa mistäkin jos kukaan mistään.

    Parlamentarismi ja "demokratia" on johtanut siihen että kenelläkään ei enää tunnu olevan todellista valtaa eikä siis todellista vastuutakaan.

    Kekkosen aikaan vallalla oli sentään kasvot, nykyään kun noita poliitikkoja katselee tulee vähän sellainen olo kuin katselisi nukketeatteria tai jotain, vieläpä tylsää sellaista.

    No, onneksi on kesä ja nämä foorumit missä saa vähän päästellä höyryjä kun oikein kiukuttaa.

    yritetään pitää yllä ja julkisuudelta piilossa tehdään jotain aivan päinvastaista.

    Loppujen lopuksi aika lähellä toisiaan tuntuu meidänkin ajatukset kulkevan.

    Nousi se aurinko tänäänkin, no joillekin se paistaa vaan vähän kirkkaammin kuin toisille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Smoukka kirjoitti:

Ajattelin muistuttaa teitä tukiaisista kitiseviä kaupunkilaisia ym asiaa ajattelemattomia, että suurin osa maataloustuesta tulee EUlta eikä suomen valtiolta. Se ei siis ole pois keneltäkään.
Ilman tukia suomi olisi nettomaksaja eli elättäisimme jotain etelä-euroopan tyyppejä rahoillamme. Nyt elätämmä maanviljelijöitä suomessa.

Siitä on lisäksi sellainen hyöty kuin kerrannaisvaikutus. Jokainen euro, joka tulee suomeen takaisin EUsta, menee täällä myös kulutkseen, ja sen saa sitten joku duunari palkakseen. Kerrannaisvaikutuksesta voi lukea lisää kansantaloustieteen oppikirjoista, se on suurempi juttu kuin tahvo tavallinen tajuaakaan.

Se on sitten ihan eri asia onko järkevää kasvattaa ruokaa näin pohjoisessa yleensäkään, mutta ilman omaa ruokatuotantoa suomea voisi kiristää poliittisesti ja taloudellisesti erittäin helposti, olisimme aivan vailla sananvaltaa. Ruoan hinta voisi myös olla ihan toinen, kun maahantuojat ja ulkomaiset uottajat pystyisi enemmän sanelemaan hintoja.

Kannattaisi opiskella asioita enemmän, ennenkuin alkaa naama PUNAISENA huutamaan täällä lapsellisia väitteitä omasta päästää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu