Lääkäri haluais mulle pitkäaikaisinjektion

Anonyymi

Olen sairastanut skitsofreniaa 15-vuotiaasta saakka ja ekan psykoosidiagnoosin sain 20-vuotiaana sekä psykoosilääkkeet samaan aikaan. Sitä ennen kaikkea pidettiin dissosiaationa. Olen nyt 25 ja lääkitykselle kuulemma pyritään hakemaan tehoa pitkäaikaisella injektiolla, koska en ole aina kovin halukas syömään vain kiltisti pillereitä.

Toistaiseksi mua ei pakoteta injektiolle väkisin, mutta asun palvelulaitoksessa, jossa vahditaan lääkkeenottoa (voin silti esittää ottaneeni lääkkeet tai oksentaa ne pois). Suoraan sanoen mua vituttaa kumpikin vaihtoehto (mahdollinen injektio tai jatkuva pillerien kyttääminen), mut injektio olis maksalle armollisempi ilmeisesti. Toisaalta tiedän kokemuksesta, ettei mikään mun syömä lääke ole juurikaan pitänyt psykooseja poissa.

Mulla menee nyt kaksi psykoosilääkettä: Aripipratsoli ja Peratsin. Molemmista on olemassa pitkäaikainen piikki, mutten tiedä, voiko niitä kumpaakin piikittää yhtä aikaa. Isoimmaksi ongelmaksi tällä hetkellä elämässäni koen oikeastaan masennuksen, en niinkään psykoosia, mut tähän mun masennukseen ei lääkkeet auta ja mulla saattaakin olla pohjalla myös kaksisuuntainen, joten masennuslääkkeitäkään mulle ei uskalleta määrätä enää.

Joka tapauksessa lääkäri kokee nyt, että mut ois saatava piikille mieluusti, että lääkepitoisuus on koko ajan tasaisena elimistössä ja mä itsekin alan jo vähän suostua asiaan useita vuosia vastusteltuani. Mut mitä mieltä te ootte?

19

1208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ehkä kannattaisi ainakin kokeilla.

    • Anonyymi

      No auttaako ne lääkkeet johonkin oireeseen? Johtuuko psykoosit siitä, ettet syö lääkkeitä säännöllisesti?

      • Anonyymi

        Psykoosi johtuu juurikin lääkkeiden aiheuttamasta aivojen kemiallisesta epätasapainotilasta.
        Psykoosi-hypoteesi on psykiatrien propagandaa ja "itsensä toteuttava ennuste" ja seuraus lääkkeistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykoosi johtuu juurikin lääkkeiden aiheuttamasta aivojen kemiallisesta epätasapainotilasta.
        Psykoosi-hypoteesi on psykiatrien propagandaa ja "itsensä toteuttava ennuste" ja seuraus lääkkeistä.

        Samaan tapaan kuin kiusatun sanotaan olevan passiivis-agressiivinen ja vahingoksi itselleen ja ympäristölleen, mainitsematta kiusaamista, jonka luonnollinen seuraus on taistele tai pakene.


      • Anonyymi

        Useinhan juuri nämä potilaat jättävät lääkkeet ottamatta kun tuntevat voivansa paremmin, ymmärtämättä että voivat paremmin juuri lääkkeen ansioista.
        Monella on juuri tuo oåpitkäaikais juttu hyvä ratkaisu olo kohenee ja ei tartte syödä pillereitä . Mikä sen parempaa sairaalle ihmiselle .kun voidaan pitää oireet poissa , se kun kiikutetaan sairaalaan tämän tästä psykoosissa .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykoosi johtuu juurikin lääkkeiden aiheuttamasta aivojen kemiallisesta epätasapainotilasta.
        Psykoosi-hypoteesi on psykiatrien propagandaa ja "itsensä toteuttava ennuste" ja seuraus lääkkeistä.

        Minä olen työssäni nähnyt paljon näitä potilaita eikä kellään ole mikään psykoosi tullut päälle lääkkeiden vaikutuksesta , ainoastaa jos lääkkeitä ei oteta säännöllisesti , eräs potilas otti joka päivä minuutilleen lääkkeensä ja hänelle se oli hyvä valinta että lääkevalmisteita oli prikulleen sama joka päivä .joten kun lääkkeet otetaan kuten ohjeessa lukee niin kyllä niistä on apua.


    • Anonyymi

      heippa! miten kauan olet pisimmillään yhtäjaksoisesti syönyt psykoosinestolääkkeitä?
      jos se on katkennut niin mihin se on loppunut? mitä sen jälkeen tapahtui?
      mikä olisi kurjintta siinä ajstuksessa että lääke olisi injektiomuotoisena annettu?

    • Anonyymi

      Vastustele Herran kanssa. Herra on hyvä ja pelastaa maailman fyysinen työ kerrallaan. Henkinen työ kuten tämä (kirjoittaminen) on Suomessa mädätetty tyhjäksi jo 5 minuuttia ilmestymisensä jälkeen. Arvo kumotaan. Katso the Thing ja siinä Nato-Norja ei esiinny ainoana oikeana maailman herrana. Mutta mutta, minähän olen demoni. Kevyt-demoni. Sanoi Herra. Toinen. Ei sillä väliä. Kahta armeija ei suvaitse. Toinen on oma ajattelu. Kolmas on Stolten..bäri

    • Anonyymi

      Olen kauimmillaan syönyt psykoosilääkettä yhtäjaksoisesti kuntoutusosastolla ollessani eli reilu puoli vuotta. Vaikutus oli aika heikko ja jossakin vaiheessa aloin saada sähköhoitoa. Tosin indikaationa sähköhoitoon oli itsemurhayritys, joka lähes onnistui sekä joka suuntaan vaihtelevat mielialat, jotka teki olosta hyvin tuskallisen, mut sähkö auttoi myös harhoihin niin kauan kuin sitä annettiin.

      Koen vähän kahdenlaisia fiiliksiä koko lääkkeistä: Toisaalta pelkään, et ne tuhoo aivot ja vaan hiljentää potilaat, toisaalta toivonkin jotain sedatiivisia eli rauhoittavia lääkkeitä, koska oon niin peloissani ja ahdistunut usein esim. vainoharhojen takia. Tiedän olevani vainoharhainen välillä jälkikäteen, mut itse tilanteen ollessa päällä mun on mahdoton sanoa, mikä on totta ja mikä ei.

      Äh, pelottaa, että teen virheen, jos hyväksyn injektion/injektiot, mut toisaalta välillä en epäluuloiltani kykene ottamaan lääkkeitä pillereinäkään. Jotain perin nöyryyttävää siinä myös on, jos puoliväkisin tuikataan jokin piikki ihon lävitse. Olkoonkin, et se voidaan laittaa käsivarteen.

      Mietin myös, voiko psykoosilääkitys aiheuttaa masennusta, koska taas pamahti erittäin vaikea masennuskausi päälle ja sain BDI-testistä yli 40 pistettä vähän aikaa sitten. Koko tää skitsofreniadiagnoosi ja kuntoutustuki eli tilapäiseläke saa mut miettimään itsemurhaa erittäin vakavasti.

      • Anonyymi

        Kyseinen diagnoosi on pelkkä leimaamiseen käytetty "olkiukko".
        Se olisi hyvä kaikkien ymmärtää, sekä ymmärtää että psykiatria on sairas ihmisten tuhoamiseen kehitetty järjestelmä.


    • Anonyymi

      Laista pois pakkolääkintä!

      • Anonyymi

        Nähtiin Ukraina-keississä kuinka harhaluuloisia ja vainoharhaisia ihmiset on, ei ihme että psykiatrin luomilla olkiukko-uhilla saadaan kansan hyväksyntä pakkolääkityksille.

        Kun mielenterveyslaista poistetaan pakkolääkintä, siitä ei jää mitään jäljelle ja voidaan poistaa koko laki.

        Parempi että koko ihmiskunta tuhoaa itsensä sodassa, ei se pahempi asia ole kuin viattomien kidutus huumausaineilla. Samalla loppuu natsi-psykiatrin ihmisoikeusrikokset.


      • Anonyymi

        "Laista pois pakkolääkintä!"

        Suomen valtion ei nähtävästi tarvitse piitata ihmisoikeuksista.

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/17173303-b5d4-4873-80bf-5fef8bb04ea6

        Suomen valtio loukkasi kansalaisen ihmisoikeuksia
        Hovioikeus pohti, loukkaako pakkolääkitseminen ihmisoikeuksia.

        Hovioikeus: ihmisoikeuksia loukattu
        Hovioikeudessa tilanne muuttui. Oikeus päätyi sen kannalle, että miehen perus- ja ihmisoikeuksia on loukattu.

        Oikeus ei arvioinut lääkityksen lääketieteellisiä perusteita vaan miehen mahdollisuuksia hakea oikeutta.

        – (Miehellä) ei ole ollut mitään mahdollisuutta saada pakkolääkintää keskeytetyksi, hovioikeus toteaa.

        Pakkolääkinnästä aiheutui miehelle sivuoireita ja se kesti yli kaksi kuukautta. Oikeus katsoo, että valitusmahdollisuuksien puuttuminen on ollut omiaan lisäämään tilanteen aiheuttamaa kärsimystä.

        Pakkolääkintä ollut esillä EIT:ssa
        Hovioikeus otti perusteluissaan huomioon muun muassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisun vuosien takaa. Siinä Suomi velvoitettiin maksamaan pakkolääkitylle kansalaiselle vahingonkorvauksia.

        Ratkaisussa on katsottu, että Suomen lainsäädäntö ei kokonaisuutena arvioiden tarjonnut riittävää suojaa mielivaltaa vastaan. Lakia ei ole tämän jälkeen muutettu.

        Samoin hovioikeus katsoo, että miehellä ei ole ollut käytössään mitään sellaista oikeussuojakeinoa, joka olisi voinut johtaa siihen, että hänen pakkolääkintänsä olisi lopetettu.


    • Anonyymi

      Tärkeä kysymys on se mitä sinä haluat?

    • Anonyymi

      Ymmärsinkö minä nyt taas tämän ketjun oikein, että pakkolääkintä pitää saada pois, koska AP saa valita?

      Mutta vattuilu sikseen. Itse asiaan.

      Kohtaamistani ihmisistä, suurin osa tulee toimeen injektioiden kanssa. Seuraavaksi suurin osa on niitä jotka inhoavat injektioita ja valitettavasti vähemmistö on niitä ihmisiä, jotka aidosti hehkuttavat injektiohoidon puolesta.

      Jos pärjäät ilman niin hienoa, mutta kukaan tällä foorumilla ei sinun puolesta löydä sopivaa lääkitystä, tai elämäntasapainoa ylipäätään. Se on pitkä ja kivinen tie, joka täytyy kulkea itse.

      • Anonyymi

        Injektiota on helpompi valvoa ja tavallaan lääkäri voi ajaa sinut sillä tavalla pakolliseen avohoitoon, ihan mitä mieltä sinä olisit itse lääkityksestäsi. Sinulla ei ole tällaisessa ns. pakollisessa avohoidossa mitään oikeusturvaa, ei tarvitse tehdä hallintopäätöstä mikä yleensä pakkohoitoon liittyy, koska se on ns. ennakoivaa ja perustuu lääkärin laajaan "lääketieteelliseen" harkintavaltaan. Eli mielivaltaan toisin sanoen. Tavallaan voit käyttää aina pakkohoitoa perusteena sille, että kun potilas lopettaa lääkityksen niin hänet voi hakea poliisisaattueen kanssa laitokseen, koska hänen mielisairautensa uhkaa pahentua eikä potilas syö vapaaehtoisesti lääkkeitään, toisin sanoen muuta vaihtoehtoa ei ole hoidolle. Nappeja voi teeskennellä aina vetävänsä, niin itsekin tein. Lääkäri kehuikin minua, kuinka kyseinen x lääke sopikin oikein mainiosti kun pää toimi kirkkaasti. Lääkäri ei tosiaan minun puolestani löytänyt sopivaa lääkitystä, ihan itse sen jouduin tekemään vastoin lääkärin tahtoa ja näkemystä tosiaan.

        Kysymys kuuluu, mitä hyötyä tuollaisista kehitysvammaisista hyväksikäyttäjistä on ja miksi heille maksetaan verovaroilla noin järkyttävää palkkaa? Jos jokainen itse oman elämänsä ja kivisen tiensä rakentaa, niin miksi joillakin jälkeenjääneillä ihmisillä on oikeus vastoin potilaan tahtoa määrätä aivojen toimintaa lamaavia, aineenvaihduntaa häiritseviä hermomyrkkyjä pelkän käytöksen ja puheen perusteella? Eikö kaikilla olekaan oikeutta ottaa vastuuta elämästään, onko se vain joku jälkeenjäänyt vitsi jonka pointtia kirjoittaja ei itsekään ymmärrä? Ota vastuu elämästäsi kunhan tuhoat hermostosi ja aineenvaihduntasi minun myrkyilläni, joiden antamisessa minun ei tarvitse kunnioittaa perusoikeuksia eikä kehollista koskemattomuutta? Vähän kuin käskisi toisen mennä hakattavaksi joka keskiviikko pakkohoidon uhalla, ja hankkia elämäänsä tasapainoa lopun aikaa, olemmehan me oman onnemme seppiä eikös vaan? Jotta ihminen voisi ottaa vastuun elämästään, hän tarvitsee aidon vapauden vastuun ottamiseen. Hänellä pitää olla oikeus kieltäytyä hoidosta ja oikeus saada asiallista tietoa hermomyrkyistä joita hänelle tyrkytetään.


      • Anonyymi

        Tabletit ovat parempia ja myös halvempia. Tabletit vaikuttavat tasaisemmin koska niitä otetaan päivittäin. Ei ole sitä efektiä että kuun alussa olisi enemmän lääkettä kehossa ja sitten kuun lopussa vähemmän. Ymmärrän että injektiot voi olla käytössä osastolla jos joku on agressiivinen, mutta muuten en niiden käyttöä kyllä yhtään ymmärrä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tabletit ovat parempia ja myös halvempia. Tabletit vaikuttavat tasaisemmin koska niitä otetaan päivittäin. Ei ole sitä efektiä että kuun alussa olisi enemmän lääkettä kehossa ja sitten kuun lopussa vähemmän. Ymmärrän että injektiot voi olla käytössä osastolla jos joku on agressiivinen, mutta muuten en niiden käyttöä kyllä yhtään ymmärrä.

        Tabletit vaan tuppaa unohtumaan. Eihän meillä olisi mitään anibiooteille vastustuskykyisiä super bakteerejakaan jos ihmiset muistiasivat syödä antibiotti kuurit loppuun.


    • Anonyymi

      No, mun edesmenneellä naapurilla oli injektio ja se ei kyllä näyttänyt takaavan tasaista vointia, vaan päinvastoin hän oli aina loppukuusta ennen seuraavaa injektiota tosi kärttyinen ja riidanhaluinen, kun edellisen piikin vaikutus alkoi kaikota.

      Kuka tahansa olisi masentunut, kun asuisi noin nuorena palvelutalossa, jossa lääkkeiden syöntiä valvotaan. Suosittelisin, jos kerran voit teeskennellä ottaneesi lääkkeet, että jemmaat niitä, esim. joka kolmannen päivän lääkkeet jätät ottamatta ja jemmaat. Aripipratsolin kokonaan yhtäkkiä poisjättämisestä voi nimittäin seota. Nähty on kaverin kohalla. Oli aivan maaninenseko, ei sen kans tahtonu pärjätä.

      Niin sen takia jemmaat, että nyt on kesä. Kerää nyt kesä-heinäkuu joka kolmannen päivän lääkkeet varastoon, sitten elokuussa hommaat retkivarusteet; makuupussi, alusta, teltta, pressu teltan suojaksi, rinkka ja hirvikärpästakki ja otat hatkat sieltä laitoksesta. Teltta, pressu ja rinkka ei oo välttämättömiä, koska aina joku katos tai laavu tai lato löytyy sateensuojaksi, mutta hirvikärpästakki, sääskilakki ja makuupussi on. Sulla on sitten lääkkeet joksikin aikaa myös, että et sekoa... Elo-syyskuu menee hyvin telttaillessa ja sinäaikana etit jonkun majapaikan talveksi. Masentaahan se nuoren ihmisen palvelutalossa asua...

      Kaikille ne haluais sitä injektiota nykyään. Siksi en oo missään vaiheessa suostunu tablettimuotoseenkaan, kun seuraavaksi olisi vaadittu injektiota, josta onkin sitten vaikeampi päästä eroon... Porttiteoria toimii ;)

      -Mielenterveyskuntoilija

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona

      Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      88
      2079
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      11
      1692
    3. T-mies tässä

      Kerro nainen huolesi niin pohditaan yhdessä. 😎
      Ikävä
      102
      1162
    4. Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta

      Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin
      Maailman menoa
      350
      1136
    5. Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."

      No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed
      Ensitreffit alttarilla
      3
      1123
    6. Harmi, kun sillä nousi

      kaikki huomio päähän. Vaikutti aluksi niin mukavalta ja vaatimattomalta 😔
      Ikävä
      53
      851
    7. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      21
      839
    8. Miten saisin

      Hurmattua sinut uudelleen,? Pissin omiin muroihini ensinmäisellä kerralla koska olin tyhmä ja liiaksi kiinni menneess
      Ikävä
      31
      787
    9. Persu Meri Valkama kadehtii Sanna Marinin menestystä

      Taas yksi persu tuli nolaamaan itsensä kadehtiessaan menestynyttä Suomen kansan supertähteä Sanna Marinia. https://demo
      Maailman menoa
      237
      737
    10. Raamatun tärkein lause

      Ja Mooses tuli alas vuorilta missä jumala oli, Mooseksen mukaan, ilmoittanut hänelle, että hän ja koko juutalainen väki,
      Hindulaisuus
      367
      719
    Aihe