Eläkeläisen mietteitä.

Anonyymi

14 vuotiaana menin kauppaan kesätytöksi. Olin koulun käynnin ajan vapaat ja lomat kaupalla. Pääsin vakituiseksi myyjäksi kunnes kaupungissa päätettiin, että kyseistä liikettä ei tarvita kylässämme. Perustin perheen. Hoidin lapset kotona. Jouduin olosuhteiden pakosta maatilan emännäksi. Työnäni oli hoitaa karja, appivanhemmat hautaan sekä lapset aikuiseksi. Nyt olen eläkkeellä, saan sen alle 900 euron takuueläkkeen, lisäksi 400 euron omaishoidontuen.. Niin työ eläke on pieni koska olen tehnyt ilmaista talkootyötä yhteiskunnalle. Paljonko olisi maksanut laitoshoitopaikka kahdelle vanhukselle, nyt kolmannelle, paljonko lasten päivähoito yhteiskunnalle? Työeläkekään ei karttunut alle 23 vuotiaalle vielä tuolloin.
En ole ainut suomessa. Mutta silti nykyajan työeläkejärjestelmässä olevat väittävät, etten ole työpäivää tehnyt. Myel elläke on muutaman kynpin koska ei silloin pienestä muutaman kantturan maitotilistä tullut kuukausituloa paljoakaan.
Mietinkin tässä tapahtumaketjua näillä pienillä maaseutupitäjillä.
Ensin vietiin kauppa. Kaupan jälkeen lähti posti sekä postipankki. Postiauto, jonka kyydissä pääsi kirkonkylään lopetti. Sitten lopetti ainut linja-auto joka ajoi aamuin illoin kylän läpi. Kyläkouluun lyötiin luukut ikkunoihin ha lapset siirrettiin suurempaan yksikköön, kodka halvemmaksi tuli kuljettaa heitä taajamaan. Todellusuus näyttikin tämän konsultin laskelman vääräksi.

Kylässä on kaksi "isotilallista" , jotka ovat haalineet kaikkien pientilallisten pellot aikana kun pellolla ei ollut arvoa. Pellon hinnan määrää nykyään onko se tukikelpoista vai ei. isotilalliset keplottelivat joiltain pientilallisilta maanvuokran yhteydessä tukioikeudet joten pelto jäi joutomaaksi vuokrauksen jälkeen. Tukioikeudet kaytettiin/käytetään uutismaahan.
Osa pientilallisista on jo kuollut osa kirkolla. Mietin täällä omaa kohtaloani. Asun talossani, jossa puu/sähkölämmitys. Sähkö maksaa, vakuutukset, ruoka ym. Kallistunut. Miten tuo 900 €/kk riittää menoihin.
Eläkeläinen kun ei saa toimeentulotukea eikä asumistukea.
Teistä moni neuvoo: myy talo..kuka ostaa...pitää laittaa umpisäiliöt, tehdä lämpöremontti ja laittaa aurinkokennot. Näin EU-direktiivi määrää.
Eikö se tule yhteiskunnalke halvemmaksi minun asua kotonani ilman kelan asumustukea ja hoitaa puolisoani niin jauan ilman laitospaikkaa kun se olisi mahdollista kotioloissa.
Jotenkin yhteiskunnan pitäisi tulla vastaan meitä vanhoja syrjäkylällä asuvia vanhuksia joiden palvelut, esim ruokakaupoa, tk ym. On yli 20 km päässä.
Ei tullut vapousatasta eikä se vihreiden 44€/kk oikeastaan auta mitään maaseudun energialaskuissa.
Silti kuitenkin meidän kiinteistövero kelpaa mutta mitään emme saa tilalle.

22

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tätähän ne ajavat. Maaseudulta ihmiset pois kaupunkeihin. Maatalouden aladajo on alkanut vuosia sitten.
      Sähkölle monopoli. Kun kaikki siirtyneet sähkölämmitykseen ja muut energiat kiellettyjä voidaan sähköstä maksattaa mitä vain.

      Tässä sitä ollaan.
      EU taluttaa suomea kuin pässiä narussa.

      • Anonyymi

        eiköhän se muutos alkanut jo 100 vuotta sitten kun työvoimaa tarvittiin tehtaisiin. Ensin lähti maalta ruokapalkkaiset rengit ja piiat paremman leivän ja itsenäisyyden perässä. Maatalous ja maatilat alkoivat koneellistumaan ja ylimääräiset maattomat ja torpparit saivat lähteä hakemaan elantoansa kaupungeista. Traktori ja puimakoneet korvasivat ihmistyön. Moni meni Ruotsiin töihin. Tilakoot ovat kauan kasvaneet kun joku lopettaa ja myy tilansa naapureillensa. Nyt varmaan kyseessä se viimeinen muuttoaalto odotettavissa. Monet isot tilat on muutenkin jo bisnesvetoisia liikelaitoksia. Aloittajalla on se ongelma että periaatteessa hänen olisi pitänyt saada palkkansa vanhemmiltansa mutta ruokapalkalla suostui töitä tekemään vanhempiensa maatilalla. Sellaisesta työstä ei tietenkään eläkettä kerry. Vanhempansa eivät ymmärtäneet että tyttärellensä ei kerry eläkettä pennin pyöriää jos ei työstänsä saa palkkaa tai yritystuloa itsellensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuvitteleeko joku kaupunkilainen, että maatiloilla maksetaan palkkaa perheenjäsenille, jotka osallistuvat tilan töihin?
        Ei siellä ole kuukausipalkkaa edes isännälle. Tuntipalkkakin taitaa olla kulujen jälkeen työstä mitän tehdää 24/7 alle 5€.

        Aloittajalla sama tilanne kuin monella muulla maatilan emännällä, eläke jäänyt pieneksi koska tuolloin ollut työeläkejärjestelmä erilainen kuin nykyään.
        Pientiloilla joilla on ollut muutama lehmä sekä muutama hehtaari maata ja metsää on vielä 1980-luvulla eletty omavaraisesti. Mutta ei silloinkaan palkkaa ole emänmälle ja isännälle maksettu.
        Tuo on totta miten palvelut toisensa jälkeen häipyy maaseutupaikkakunnilta.
        Kuitenkin heidänkin pitää päästä liikkumaan ja elämään normaalia elämää. Ei ole oikein, että polttoaineiden hinta hipoo pilviä koska näitä maaseutupaikkakunnilta nykyään käydään töissä ja monesti se palkka menee töissä kulkemiseen. Vihreät vaativat käyttämään yleisiä kulkuneuvoja, miten käytät kun on käynyt juuri kuten aloittaja kertoo. Yksityisauto on välttämätyömyys.
        Vanhaa taloa ei osta kukaan koska vihreiden sekä EU:n ilmastovaatimukset lisäävät remontti sekä asumiskustannuksia maaseudulla mm. jätevesi, energiatehokkuus, aurinkokenno ym. Helpommalla ja halvemmalla pääsee, jos muuttaa vuokralle kaypungin kanikoppiin. Sinne saa yhteiskunnan tuen asumiseensa asumistuen sekä toimeentulotuen muodossa.
        Entäpä tämä maakunta uudistus. Saamme varautua siihen, että jos lährisemme joutuu jonnekin laitoshoitoon hän voi saada oaikan vaikka maakunnan toiselta puolelta eikä dieltä missä asuinoaikkakunta on.
        Vanhusten ja vammaisten hoito tulevaiduudessa menee diihen kuin torppariaikakaudella, että heitä myydään huutokaupalla kuka galvimmalla hoitaa. Sitä se on jo nyt ja tämä on nimeltään omaishoitajuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eiköhän se muutos alkanut jo 100 vuotta sitten kun työvoimaa tarvittiin tehtaisiin. Ensin lähti maalta ruokapalkkaiset rengit ja piiat paremman leivän ja itsenäisyyden perässä. Maatalous ja maatilat alkoivat koneellistumaan ja ylimääräiset maattomat ja torpparit saivat lähteä hakemaan elantoansa kaupungeista. Traktori ja puimakoneet korvasivat ihmistyön. Moni meni Ruotsiin töihin. Tilakoot ovat kauan kasvaneet kun joku lopettaa ja myy tilansa naapureillensa. Nyt varmaan kyseessä se viimeinen muuttoaalto odotettavissa. Monet isot tilat on muutenkin jo bisnesvetoisia liikelaitoksia. Aloittajalla on se ongelma että periaatteessa hänen olisi pitänyt saada palkkansa vanhemmiltansa mutta ruokapalkalla suostui töitä tekemään vanhempiensa maatilalla. Sellaisesta työstä ei tietenkään eläkettä kerry. Vanhempansa eivät ymmärtäneet että tyttärellensä ei kerry eläkettä pennin pyöriää jos ei työstänsä saa palkkaa tai yritystuloa itsellensä.

        Että maatiloilla on maksettu oikein palkkaakin. Enpä ole ennen kuullutkaan.

        Et kyllä tiedä takavuosien maataloudesta yhtään mitään. Vasta 1950-luvulla alkoi tulla traktoreita. Tiloilla työt tehtiin porukalla , eikä ainakaan perheenjäsenille maksettu palkkaa.
        Luuletko muuten, että heinät tuivat pellolta itsestään latoon? Siihen aikaan heinät nostettiin vielä seipäälle. Tekisi muuten hyvää viherpiipertäjille vanhanajan maataloustyö. Ainiin hehän ovat täysin vieraantuneita työnteosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että maatiloilla on maksettu oikein palkkaakin. Enpä ole ennen kuullutkaan.

        Vihreät latvalaho ei taas ymmärrä sitä aikoinaan rengit tekivät ruokapalkalla töitä, mutta eihän viherpiipertäjä sitä ymmärrä kun ei ite ole tehnyt päivääkään töitä. Se on kivempi loisia toisten siivellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihreät latvalaho ei taas ymmärrä sitä aikoinaan rengit tekivät ruokapalkalla töitä, mutta eihän viherpiipertäjä sitä ymmärrä kun ei ite ole tehnyt päivääkään töitä. Se on kivempi loisia toisten siivellä.

        Ei maatiloilla saa vieläkään palkkaa vaikka omistaisi koko yilan.
        Oikeastaan maatilalliset ovat nykyään pankin renkejä ja elävät kädestä suuhun.
        Kiitos siitä kuuluu EU:lle.
        Ennen maamies sai palkkansa työllään mutta nyt EU:n tukipapereita täyttäen.
        Kannattamattomia tiloja tuetaan eniten. Tilakoot mahdottomia ja urakoitsijat hoitavat esim. lietteen levityksen ja rehunteon.

        Milloin vihreät puuttuu siihen, että lehmien pitäisi päästä laitumelle kesäisin, kuten ennen?

        Milloin lopetetaan tuki-keplottelu ja annetaan tuottajille se hinta tuotetusta ruuasta, että pärjäävät ilman tukiaisia?

        Milloin lopetetaan uutismaiden tekeminen ha otetaan vanhat pellot hyötykäyttöön?
        Metsän istutusta voisi myös alkaa tukemaan.

        Nyt sitten arka kysymys: paljonko energiaa ja vettä kuluu yhteen kaurauramaitolitran valmistamiseen? Vihreillä vastaus tähän.

        Vain 88 % maataloustukien saajista on maanviljelijöitä.
        Luonnonvarakeskus ja Valio taitavat olla suurimpia tuen saajiakuten myös Metsäkeskus sekä Proagria.
        Olisi kyllä hauska tietää näiden viljelyala ja mitä viljelevät ja mitä eläimiä kasvattavat. :)

    • Anonyymi

      Juurikin näin. Miten eläkeläinen pärjää pienellä eläkkeellään mökissään
      (mikä on yhteiskunnalle halvin vaihtoehto, kun ei joudu maksamaan sijoittaijen asunnoista asumistukea eläkeläismummon vuokranavuksi).
      Lämmityslulut sekä sähkö nousseet niin, että tuosta pienestä eläkkeestä jää aina vain vähemmän ruokaan sekä lääkkeisiin.
      Kaikilla ei ole halua eikä mahdollisuutta muuttaa taajamaan. Kuitenkin ne mökin maksut ja kiinteistöverot on maksettava vaikka siellä ei asuisikaan.
      Kun ajattelee miten kallista vuokralla asuminen on luulisi, että myös näitä jotka yrittävät tulla toimeen omillaan tuettaisiin muullakin kuin sillä 44 €/kk rahalla jonka vihreät ovat luvanneet.
      Kaikille minimi eläke 1000 € ja asumistuki sekä toimeentulotuki pois kaikilta. Niillä hoitaisi kummadti eläkkeen korotuksen.
      Samoin eläkekatto ylisuuriin eläkkeisiin.

      • Anonyymi

        Ja tietenkin tuloverot pitää vähintään puolittaa. Kyllä pienen mökin mummo saa tarvittaessa toimeentulotukea siinä kuin suurkartanon emäntäkin, joille sen hakeminen on suorastaan "muoti-ilmiö" näin kalliin sähkön aikoina.

        Ei muuten eläkeläinen saa asumistukea jos sen mökkinsä omustaa.
        Eläkeläisen asumistuki on eri kriteereillä kuin yleinen asumistuki.

      • Anonyymi

        Eläkekatto korkeintaan kolmetuhatta€ kuussa oli sitten virkamies,johtaja,tuunari tai kuka vain keplottaja .Eihän eläkkeen tarkoitus ole tehdä koko perivästä suvusta rikkaita öykkäreitä.Sovittelu eläkkeet pois kansanedustajista.He ovat ottaneet tietoisen riskin hommaan ryhdyessään,että se ei ehkä olekaan loppuikäinen kusetuspaikka.Heitä on kohdeltava samoin kuin muitakin kansalaisia.Tämän jutun pointti on se,että näillä toimilla saataisiin jokaiselle kansalaiselle eläke jolla voisi tulla toimeen ilman monimutkaisia tukia.Silloin voisimme jalkauttaa suuren joukon virkamies kunnastamme yleisille työmarkkinoille tekemään tuottavaa työtä,siivous,hoiva,rakennusala.Näin säästäisimme yhteiskunnan varoja saisimme lisää verotuloja.Nostamatta lisää kaikenlaisia tekemällä tehtyjä maksuja.Virkamieskuntakin huomaisi pian,että oikeita töitä tehdessä ressikin katoaa ja verenpaine laskee menisi viiniäkin vähemmän läskit häviäisi,maksa säästyisi.

        Tämä oli hyvä kommentti. Juuri näin👍

    • Anonyymi

      Ei ole kiva, kun vanhukset kitisee. Unohtavat kokonaan ilmastonmuutoksen ja jatkavat eläinperäisen syömistä. Syökää kasviksia, niin rahat riittää ja maailma pelastuu.

      • Anonyymi

        Ei ole mitään v......un ilmastonmuutosta, kyllä se luonto muuttuu ihan itekseen, jos luonto haluaa että joku kuolee sukupuuttoon niin se myös kuolee. Jos nämä paska puheet ilmastomuutoksesta pitäisi paikkaansa, niin täällä kävelisi vielä dinosauruksetkin vielä.

        Jep. Jos ilmasto ei olisi aikojen saatossa muuttunut olisi täällä vielä jääkausi, eikä koko Suomea edes olisi olemassa!

    • Anonyymi

      Vihreät vois nyt selvittää mitä ensi talvena syödään, miten lämmitetään ja kuljetaan?
      Ei ole pirnipaljkaisella työläiselläkään enään varaa kulkea töihin, olla seurakunnan ruokajonossa. Ei ole varaa aurinkokennoihin, sähköautoon tai uusiin ilmalämpöpumppuihin eikä ole varaa muuttaa lämmitysjärjesyelmää.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Me olemme näitä yhteiskunnan lypsykarjaa.Olemme tehneet yli Viisikymmen vuotuisia työuria,maksaneet eläkemaksut neljäntoista ikäisestä asti,luettu hyväksemme vasta kahdenkymmenen kolmen ikävuoden jälkeen.Nyt nuorisukupolvi haukkuu,että syömme heidän eläkkeet.Olemme kuitenkin kustantaneet heidän koulutuksen,päiväkodit.lastensa hyvinvoinnin,pitkälti heidän sosiaalitukensa.Mitä me itse olemme saaneet,huonot terveyspalvelut,taidetun inteksin olemattomiin eläkkeisiin,hoidamme toisemme kotona ilmaiseksi .Joten olemmeko haukkumisenme ansainneet tässä tukiaisilla elävien sukupolvien maassa.

      • Anonyymi

        Ja tämä asia on juurikin näin.
        Me eläkeläiset emme kehtaa edes mennä toimeentulotukiluukulle tai leipäjonoon kuten nuoret. Heille se on arkipäivää. Yksi rahahana lisää kotona makuuseen.

    • Anonyymi

      Suurin osa eläkeläisistä pärjää ihan hyvin. Osalle tuntuu vain olevan harrastus arvostella nuorisoa. Haluaisivat pakottaa nuoret paskaduuneihin ja jättää ilman kansalaispalkkaa ja myöhemmin eläkettä. En tarkoita kaikkia eläkeläisiä, vaan näitä, jotka tännekin typeryyksiään kirjoittavat.

      • Anonyymi

        Voivoi teitä nuoria, menkääpä itsenne ja miettikää miksi työ ei maistu.
        Marjat jäävät metsään ja pelloille ilman ulkomaalaisia.
        Vielä kansalaispalkka pitäis saada, ettekä tiedä miten paljo nykyiset eläkeläiset teidän eteen teki........ Töitä.
        Nyky yhteiskunta luotu nykyisten boomereiden ansiosta, nyt meillä ei sais olla edes eläkettä.
        No pian asiat muuttuu kun yhteiskunta velkaantuu ja kaikki sohffaperunatkin joutuu leipänsä eteen töitä tekemään.....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1635
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1285
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1190
    4. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1126
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      140
      1121
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1049
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      1001
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      942
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      927
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      804
    Aihe