Suomalaisen pienipalkkaisen köyhyys

Suomalaisille sanotaan että pärjäilkää vaikka hinnat nousevat valtavasti, esimerkikiksi kalaa on kehoitettu syömään runsaasti ja nyt on tarjolla esimerkiksi viikonloppuna cittarissa merilohi 34,90, lapsiperheet ovay todella ahtailla kun vielä muutakin pitäisi pystyä ostamaan kuin vain ruokaa, uusia kenkiä ja vaatteita kun vaan on pakko kun ovat kasvuiässä. täällä suomessa maahanmuuttaja perheet ovat paljon paremmassa asemassa kun pienillä palkoilla elelevät suomalaiset lapsiperheet ja ikäihmiset pienillä eläkkeillään. SUOMI ON TODELLA SURKEA MAA ELÄÄ TAVALLISEN IHMISEN SILMIN KATSOESSA ja surkeammaksi tulee. kesä tulee ja lomat mutta lomille ei pysty lähtemään lasten kanssa minnekään koska ei ole varaa.
12755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jotkut äänesti vihreitä ja sdpunikkeja. Tyhmät kaatavat maan.

Äänestä

Ikävä fakta on, että kansalaiset ovat selkeästi jakaantuneet a- ja b-ryhmään. Fiksut opiskelevat ja pärjäävät hyvin, osa joutuu tyytymään murusiin. Osalla varallisuus kasvaa ja osa elää kädestä suuhun. Osa pohtii hyviä sijoituskohteita ja osa pohtii mistä saa huomisen ruuan.

Huonosti pärjäävien on turha valittaa, pelisäännöt ovat selkeät. Helpommalla pääsee kun tyytyy osaansa ja sopeutuu elämään mahdollisuuksiensa mukaisesti.

Äänestä

Jäniksen selkämyksiä ja kaloja on erikokoisia, eihän olla tultu Teksasiin.

Äänestä
  • Yksinkertaisimmat eivät ole päässeet kansakoulua pidemmälle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksinkertaisimmat eivät ole päässeet kansakoulua pidemmälle.

    hööhhhhh pohjasakkaa, taitavat olla pakottavista syistä yrittäjiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    hööhhhhh pohjasakkaa, taitavat olla pakottavista syistä yrittäjiä.

    Alhaisimmista alinta säätyä siis

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Alhaisimmista alinta säätyä siis

    ö-ryhmää.....ei jatkoon.

    Äänestä

Totta on. Ei kaikki pysty hankkimaan ainakaan merkkituotteita. Mutta eniten rahasta valittaa ne joilla sitä on. On kallista.. Toinen ääripää on säästänyt ja onnellinen kun voi ostaa halutun jutun. Olen huomannut juuri sen että rahasta puhuu ne joilla sitä on.. Me muut yritetään pärjätä kuitenkin ja jotenkin hissukseen. Onneksi on terveyttä toistaiseksi. Kaikki kriteerit on tarkkoja kun tukea pyytää. Olen kuullut ettei siinä tunne ihmisarvoa. Niin kai se on että hyvä antaa vähästäkin paha ei paljostakaan. Ja joskus pilkka voi osuu omaan nilkkaan.

Äänestä

Ennen vanhaa sitä käytiin järvestä kalat onkimasta. Eikä maksanu mitään.

Äänestä

Köyhyys on vain köyhien ongelma. Köyhillä ei ole edunvalvojaa eivätkä köyhät käy äänestämässä. Köyhien elossapysyminen perustuu omistavan luokan hyväntahtoisuuteen.

Hyvinä aikoina köyhät pärjäävät joten kuten. Olemme kuitenkin menossa kiihtyvällä vauhdilla kohti vähemmän hyviä aikoja. Jää nähtäväksi miten Suomen kurjalistolle käy.

Äänestä

Se on paha paikka jos molemmat vanhemmat on työttömiä , lapset on pahemmassa kulutusiässä , laskut tarvitsee maksaa , hankkia ruoka ja vaatteet .Sitä ei semmoset ymmärrä jotka istuu yksiössä saaden kaikki tuet .Ulkomaalaisia hyysätään liian paljon .En tarkoita ukrainalaisia tällä hetkellä.

Äänestä

Suomessa on kyllä rahaa.. Jotka istuu kirstun päällä ei ole tarpeeksi älliä jakaa sitä oikeisiin kohteisiin... Ja oikeesti tarvitseville. Ovat siltä osin köyhiä. Koulutustarjonta on myös yhtä ja samaa vuodesta toiseen.. Samat linjat. On lähdettävä älykkökaupunkeihin jos haluaa opiskella jotain korkeampi tasoista. Onneksi nuoret tajuaa sen ja suuntaa iloisempiin ja antoisampiin paikkoihin. Taitaa työkin löytyä sieltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomalaisille sanotaan että pärjäilkää vaikka hinnat nousevat valtavasti, esimerkikiksi kalaa on kehoitettu syömään runsaasti ja nyt on tarjolla esimerkiksi viikonloppuna cittarissa merilohi 34,90, lapsiperheet ovay todella ahtailla kun vielä muutakin pitäisi pystyä ostamaan kuin vain ruokaa, uusia kenkiä ja vaatteita kun vaan on pakko kun ovat kasvuiässä. täällä suomessa maahanmuuttaja perheet ovat paljon paremmassa asemassa kun pienillä palkoilla elelevät suomalaiset lapsiperheet ja ikäihmiset pienillä eläkkeillään. SUOMI ON TODELLA SURKEA MAA ELÄÄ TAVALLISEN IHMISEN SILMIN KATSOESSA ja surkeammaksi tulee. kesä tulee ja lomat mutta lomille ei pysty lähtemään lasten kanssa minnekään koska ei ole varaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu