Kevät on täällä taas. Ja samoin hulluuteni. Lähes yhtä pahana kuin viimeksi, vuonna 2000.
Tosin, silloin "rakastin" tuota naista joka vei mielenterveyteni ensimmäisen kerran. Tai avasi silmäni ensimmäistä kertaa elämässäni?
Nyt, viime vuoden toukokuussa aloitimme soittelun tämän Virpin kanssa. Tiedän, että missään kohdassa ei käsitelty yksityistä elämää tai intiimielämää mitenkään. Ainoat mitkä viittasivat muuhun, olivat se kun hän viittasi että hänellä on ollut joitain miehiä sekä ehdotti kerran että ottaisimme saman kännykkäliittymän. Kulujen säästämiseksi.
No, hieman ennen Juhannusta kysyin "seurustelusta", hän suuttui. "Aina kun on kiinnostava ihminen niin käy näin". Soittelu kuitenkin jatkui. Tietysti tässä vaiheessa täytyy huomauttaa, että en ole koskaan seurustellut ja ainoa fyysinen kokemus on ollut täysi katastrofi. Ja suudelmat lasketaan parissa kymmenessä. Muutenkin naisen vartalo on tuntematon. Ja "näkemykseni" on rakentunut sille, että nainen "tekee aloitteen ja lopullisen hyväksynnän".
No, kesälomallani soittelu loppui. Yhden päivän katkerissa tekstiviesteissä selvisi, ettei "tästä olisi mitään tullutkaan". No, pettynyt mutta toisaalta "helpottunut". No, kuukausi meni jotenkuten kunnes sain kuulla, että hän seurustelisi työtoverimme kanssa. Sitten alkoi ahdistus. Hän ei enää hymyillyt eikä tervehtinyt. Muutuin harmaaksi. Lääkäri määräsi viikon sairaslomaa ja aloitin taas psyykelääkityksen. 20 mg. Aika kului. Hänen työsopimustaan ei jatkettu. Asiat helpottuivat. Jouluaattona lähettäessäni joulutekstiviestit ja tiedustellessani että ihmisten kotiosoitteet ovat edelleen samat, hän lähetti viestin jossa vahvisti asuvansa Timon kanssa yhdessä. Taas uusi notkahdus. Aika kului.
Kevät tuli. Kaverien seurustelu, lapset yms. saivat ahdituksen nousemaan. Hormonit hyrräsivät. Lisäsimme lääkityksen 40 mg:n. No, törmäsin muutaman kerran häneen hänen ollessaan Timon mukana. Hänen mulkoilunsa ja vihamielisyytensä ahdisti. Sitten hän tuli kilpailijallemme töihin. Nyt tilanne alkoi ahdistamaan kevään yhteydessä.
Ajauduin puhumaan heidän suhteestaan Timon kanssa. Timo oli yllättynyt että asia on minulle ongelma. Hän sanoi ymmärtävänsä minua. Hänellä yksi aiempi kaatunut ihmissuhde, joka ei ehtinyt edes yhdessäasumiseen asti.
No, toissaviikolla jouduin käymään opiskeluissani Jalasjärvellä. Heti sieltä lähtiessäni aavistin kohtaavani Virpin. Ja näin kävi hieman Kyröskosken pohjoispuolella. Hän tuli vastaan. Rekisteriote vain zediin 16400 (A ABC123) ja sain vahvistuksen peloilleni. Ahdistus jatkui. Sitten, viime viikon torstaina kohtasimme. Timo oli paikalla. Hän tuli luoksemme, ja sanoin että tulit vastaan. Hän totesi että ehkä. Luettelin hänen rekisteriotteensa tiedot, kun ahdisti. Hän raivostui. Menetin malttini, ja kerroin että anteeksi että elämäni on riekaleina. Hän sanoi, että häntä ei ilmeisesti kaivata paikalla. Sanoin, että kaivataan, mutta siitä ei ole apua. Hän lähti pois, ja minua alkoi ahdistamaan ja hävettämään. Huusin, että anteeksi. Hän haistatti paskat. Minä kiitin, hän sanoi että ole hyvä. No, pyysin Timolta anteeksi ja seuraavana päivänä toimitin hänen kauttaan käsin kirjoitetun anteeksipyynnön Virpille. Uskoin, että hän repii ko. kirjeen lukematta sitä.
No, tämän viikon keskiviikkona suunnittelupäällikkö soitti ja ilmoitti Virpin pyytäneen palaveria. Se oli eilen. Hän kertoi, että hän oli tärissyt yhteenottomme jälkeen ja soittanut äidilleen joka oli soittanut poliiseille. Hän ilmoitti, että hän hakee lähestymiskieltoa mikäli en lopeta häiriköintiäni. Hän piti myös laittomana tietoja jotka olin hänen autostaan kerännyt. Suunnittelupäällikkö halusi sovitella. Kerroin Virpille että tiedän tilanteen. Se toistaa edellistä rakastumiskehitystä vaikka nyt ei olekaan olemassa rakkautta. Totesin, että viime vuotinen kokemus oli käytännössä ensimmäinen seurusteluni. Ja kerroin, että en tee rekisteriotteella mitään, mutta aina haen tiedostamattani häntä liikenteestä. Hän totesi suunnittelupäällikölle, että miten yhtiömme uskaltaa pitää minun kaltaistani sairasta ihmistä asiakaspalvelutyössä. Jos sekoan. Harmi, etten tajunnut viitata hänen omaan sekoamiseensa kuten kaverini minulle huomautti kuultuaan palaverin sisällöstä. Totesin myös Virpille, että heidän osoitteensa (hänen ja Timon) on saatavissa esimerkiksi väestörekisterikeskuksen nettisivuilta n. 2,5 € summaa vastaan. Virpi myöskin vannotti, että jos hän vielä saa kuulla että olen puhunut hänen ja Timon yhteiselämästä Timon kanssa, hän usuttaa poliisit kimppuuni. Timo parka, on kovan muijan hankkinut itselleen. No, lopputulokseksi päästiin siihen, että minä teen parhaani ja konsultoin psykologini kanssa asiasta. Pyrimme välttämään törmäyksiä työssämme keskenämme. Tämän jälkeen alkoi ahdistus. Kaverit kyllä tukevat, mutta...
Kylmä tosiasia on, kuten tuossakin palverissa sanoin:
Minä olen kohta 27. Minulla ei ole käytännössä yhtään kokemusta seurustelusta, pettingistä ja seksuaaliset kokemukset ovat katastrofaalisia. Odotan kuolemaa. Silloin minusta on vähiten haittaa muille tai itselleni.
Toivottavasti joskus joku osoittaa tämän vääräksi. Tiedän, joku syyttää itsesäälistä tms.
Varmasti oikeassa. Mutta se ei valitettavasti muuta tosiasioita.
Toivottavasti tästä oli jollekulle edes jotain hyötyä. Muillakin saattaa olla samantapaisia ongelmia, tai sitten positiivisesti osoittaa, että jollain menee huonommin?
Jos teillä on rakkaus, älkää hukatko sitä tai möhlikö. Ei yksinäisyys ole hyvästä. Ja hyvää kevättä kaikille.
Tosin, silloin "rakastin" tuota naista joka vei mielenterveyteni ensimmäisen kerran. Tai avasi silmäni ensimmäistä kertaa elämässäni?
Nyt, viime vuoden toukokuussa aloitimme soittelun tämän Virpin kanssa. Tiedän, että missään kohdassa ei käsitelty yksityistä elämää tai intiimielämää mitenkään. Ainoat mitkä viittasivat muuhun, olivat se kun hän viittasi että hänellä on ollut joitain miehiä sekä ehdotti kerran että ottaisimme saman kännykkäliittymän. Kulujen säästämiseksi.
No, hieman ennen Juhannusta kysyin "seurustelusta", hän suuttui. "Aina kun on kiinnostava ihminen niin käy näin". Soittelu kuitenkin jatkui. Tietysti tässä vaiheessa täytyy huomauttaa, että en ole koskaan seurustellut ja ainoa fyysinen kokemus on ollut täysi katastrofi. Ja suudelmat lasketaan parissa kymmenessä. Muutenkin naisen vartalo on tuntematon. Ja "näkemykseni" on rakentunut sille, että nainen "tekee aloitteen ja lopullisen hyväksynnän".
No, kesälomallani soittelu loppui. Yhden päivän katkerissa tekstiviesteissä selvisi, ettei "tästä olisi mitään tullutkaan". No, pettynyt mutta toisaalta "helpottunut". No, kuukausi meni jotenkuten kunnes sain kuulla, että hän seurustelisi työtoverimme kanssa. Sitten alkoi ahdistus. Hän ei enää hymyillyt eikä tervehtinyt. Muutuin harmaaksi. Lääkäri määräsi viikon sairaslomaa ja aloitin taas psyykelääkityksen. 20 mg. Aika kului. Hänen työsopimustaan ei jatkettu. Asiat helpottuivat. Jouluaattona lähettäessäni joulutekstiviestit ja tiedustellessani että ihmisten kotiosoitteet ovat edelleen samat, hän lähetti viestin jossa vahvisti asuvansa Timon kanssa yhdessä. Taas uusi notkahdus. Aika kului.
Kevät tuli. Kaverien seurustelu, lapset yms. saivat ahdituksen nousemaan. Hormonit hyrräsivät. Lisäsimme lääkityksen 40 mg:n. No, törmäsin muutaman kerran häneen hänen ollessaan Timon mukana. Hänen mulkoilunsa ja vihamielisyytensä ahdisti. Sitten hän tuli kilpailijallemme töihin. Nyt tilanne alkoi ahdistamaan kevään yhteydessä.
Ajauduin puhumaan heidän suhteestaan Timon kanssa. Timo oli yllättynyt että asia on minulle ongelma. Hän sanoi ymmärtävänsä minua. Hänellä yksi aiempi kaatunut ihmissuhde, joka ei ehtinyt edes yhdessäasumiseen asti.
No, toissaviikolla jouduin käymään opiskeluissani Jalasjärvellä. Heti sieltä lähtiessäni aavistin kohtaavani Virpin. Ja näin kävi hieman Kyröskosken pohjoispuolella. Hän tuli vastaan. Rekisteriote vain zediin 16400 (A ABC123) ja sain vahvistuksen peloilleni. Ahdistus jatkui. Sitten, viime viikon torstaina kohtasimme. Timo oli paikalla. Hän tuli luoksemme, ja sanoin että tulit vastaan. Hän totesi että ehkä. Luettelin hänen rekisteriotteensa tiedot, kun ahdisti. Hän raivostui. Menetin malttini, ja kerroin että anteeksi että elämäni on riekaleina. Hän sanoi, että häntä ei ilmeisesti kaivata paikalla. Sanoin, että kaivataan, mutta siitä ei ole apua. Hän lähti pois, ja minua alkoi ahdistamaan ja hävettämään. Huusin, että anteeksi. Hän haistatti paskat. Minä kiitin, hän sanoi että ole hyvä. No, pyysin Timolta anteeksi ja seuraavana päivänä toimitin hänen kauttaan käsin kirjoitetun anteeksipyynnön Virpille. Uskoin, että hän repii ko. kirjeen lukematta sitä.
No, tämän viikon keskiviikkona suunnittelupäällikkö soitti ja ilmoitti Virpin pyytäneen palaveria. Se oli eilen. Hän kertoi, että hän oli tärissyt yhteenottomme jälkeen ja soittanut äidilleen joka oli soittanut poliiseille. Hän ilmoitti, että hän hakee lähestymiskieltoa mikäli en lopeta häiriköintiäni. Hän piti myös laittomana tietoja jotka olin hänen autostaan kerännyt. Suunnittelupäällikkö halusi sovitella. Kerroin Virpille että tiedän tilanteen. Se toistaa edellistä rakastumiskehitystä vaikka nyt ei olekaan olemassa rakkautta. Totesin, että viime vuotinen kokemus oli käytännössä ensimmäinen seurusteluni. Ja kerroin, että en tee rekisteriotteella mitään, mutta aina haen tiedostamattani häntä liikenteestä. Hän totesi suunnittelupäällikölle, että miten yhtiömme uskaltaa pitää minun kaltaistani sairasta ihmistä asiakaspalvelutyössä. Jos sekoan. Harmi, etten tajunnut viitata hänen omaan sekoamiseensa kuten kaverini minulle huomautti kuultuaan palaverin sisällöstä. Totesin myös Virpille, että heidän osoitteensa (hänen ja Timon) on saatavissa esimerkiksi väestörekisterikeskuksen nettisivuilta n. 2,5 € summaa vastaan. Virpi myöskin vannotti, että jos hän vielä saa kuulla että olen puhunut hänen ja Timon yhteiselämästä Timon kanssa, hän usuttaa poliisit kimppuuni. Timo parka, on kovan muijan hankkinut itselleen. No, lopputulokseksi päästiin siihen, että minä teen parhaani ja konsultoin psykologini kanssa asiasta. Pyrimme välttämään törmäyksiä työssämme keskenämme. Tämän jälkeen alkoi ahdistus. Kaverit kyllä tukevat, mutta...
Kylmä tosiasia on, kuten tuossakin palverissa sanoin:
Minä olen kohta 27. Minulla ei ole käytännössä yhtään kokemusta seurustelusta, pettingistä ja seksuaaliset kokemukset ovat katastrofaalisia. Odotan kuolemaa. Silloin minusta on vähiten haittaa muille tai itselleni.
Toivottavasti joskus joku osoittaa tämän vääräksi. Tiedän, joku syyttää itsesäälistä tms.
Varmasti oikeassa. Mutta se ei valitettavasti muuta tosiasioita.
Toivottavasti tästä oli jollekulle edes jotain hyötyä. Muillakin saattaa olla samantapaisia ongelmia, tai sitten positiivisesti osoittaa, että jollain menee huonommin?
Jos teillä on rakkaus, älkää hukatko sitä tai möhlikö. Ei yksinäisyys ole hyvästä. Ja hyvää kevättä kaikille.
Vastaukset 4
Vanhimmat
VOI JUMA MITÄSEKOBOLTISJUTTUA. PAINU KOTIIN IDIOOTTI!
Olen jo kotona.
Pahoittelen, että jokin kirjoituksessani loukkaa teitä. Haluatteko kertoa tarkemmin mikä?
ei varmaan muuta kuin, että kirjoituksesi oli hieman outo! Täytyy ikäväkseni todeta, että jos tosissasi kirjoitit kertomuksesi niin kannattaisi käydä jossakin puhumassa asioista.
Ollaan jo käyty keväästä 2000 lähtien.
Nyt toista kertaa syödään Seroniliä (40mg). Onneksi on sentään työ, mutta nyt alkaa tuntua siltä ettei se enää riitä pitämään mieltä kasassa. Edelleenkin olen pahoillani jos jokin kirjoituksessani on loukannut. Minä en voi sille mitään mitä olen, ja voin sanoa, että monet asioista kauhistuttavat itseänikin todella paljon. Tietysti kirjoitushetken olosuhteet ja tunnelma aina hieman värittävät kirjoitusta. Mutta silti tuntuu oudolta. Psykologilla (tai terveydenhoitaja se taitaa olla) käyntien ihmeellinen "taika" jatkui: jälleen samana päivänä näin Virpin. Viikonloppuna hän tuli vastaan ja myöskin tänään. Useimmat näistä kohtaamisista ovat sellaisia, kuin Konginkankaan bussiturma, että jos jompikumpi olisi muutaman sekunnin nopeampi tai hitaampi, kohtaamista ei tapahtuisi. En usko sinänsä kohtaloon tai "jumalaan" mutta nyt tuntuu siltä että joku haluaa tieten tahtoen "kiusata tai koetella" minua. Ja minähän en kestä.
Tätä tämä taas on.