Elämäsi oli kuin

olisit elänyt shokissa monta vuotta. Et koskaan kunnolla ymmärtänyt miksi se kaikki kummallisuus aloitetiin. Olit tullut kuin toiseen kotiin, löysit oman paikkasi kaksitoista vuotta sitten. Elämä tuntui hyvältä ja turvalliselta taas kaiken sen jälkeen, kun jouduit muutamaa vuotta aikaisemmin lähtemään sinulle niin tärkeästä ja turvallisen tuntuisesta ympäristöstä. Mutta sinulta vedettiin matto jalkojesi alta ja pantiin rämpimään surun ja tuskan erämaassa. Siksi sinä olit enää vain puoliksi sinä ja olet sitä yhä. Et tule koskaan ymmärtämään sitä miksi sinulta ei koskaan kysytty niitä muutamaa kysymystä, mitä sinä elämältäsi toivot ja haluat? Miten helppoa olisikaan ollut ymmärtää se kaikkein tärkein vain muutamalla kysymyksellä. Muut kuvittelivat tietävänsä paremmin kuin sinä itse ja sellainen tapa ajatella ei johda koskaan mihinkään hyvään. Sillä tärkein on aina se mitä kukin itse haluaa, emme ole täällä täyttämässä kenen tahansa toiveita, vaan sen ajan kun täällä olemme teemme, elämästämme mahdollisimman paljon oman näköisemme.