Umpikujassa

En saanut tänään jatkoa sairaslomalle, koska oon voinut nyt paremmin sairaslomalla enkä oo täysin työkyvytön vaan osittain. Enkä saanut siis enää takautuvasti sairaslomaa vaikka tätä luvattiin aiemmin että onnistuu. Ei pystynyt lopulta pidättämään itkua vaan itkin lääkärin vastaanotolla koska en tiedä miten nyt pärjään rahallisesti. Koska asun yhdessä avopuolison kanssa enkä saa edes toimeentulotukea. Enkä pysty tekemään kuitenkaan tavallisia töitä. Tuntuu että nyt en enää jaksa. Enkä enää tiiä mitä tekee. Tekisi mieli vain hypätä ikkunasta alas tai vetää kaula auki puukolla.
4168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Asioilla on tapana järjestyä. Lääkärisi arvioi sairasloman tarpeen sillä perusteella mikä on vointi. Jos et ole työkykyinen niin sairaslomaa pitää hakea uudestaan.

Äänestä

Jos on aikomuksena saada jatkoa sairaslomaa niin ei kannata paljon kertoilla voineensa paremmin. Toisekseen ei ole olemassa mitään takautuvaa sairaslomaa. Ei sellaista ole

Äänestä

Voi kuulostaa kornilta, mutta masennushan ei masentumalla lähde, vaan sillä että löytää elämäänsä jotain mielekästä sisältöä. Ehkä jopa pahinta mitä masennukseen voi tehdä, on jäädä saikulle.

Ongelma on tietysti siinä, että se mielekäs tekeminen tai elämä, ei ole helppoa tehdä, eikä tule itsestään.

Äänestä

Hei,

Hyvä, että kirjoitit tänne! On tärkeää voida keskustella mieltä painavista asioista. Ulkopuolisen kanssa keskusteleminen voi helpottaa ja tuoda uusia näkökulmia.

On olemassa monia matalan kynnyksen auttavia tahoja, joista voi saada tukea elämän erilaisissa kriisitilanteissa. Kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä ja keskustella omasta tilanteesta ja ajatuksista joko ammattilaisen, tai vertaisten kanssa. Alla tiedoksesi tahoja joihin voit halutessasi olla yhteydessä anonyymisti ja maksutta:

- Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/

Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

Lisäksi maanantaista torstaihin klo 15-19 on aikuisten kahdenkeskinen Solmussa-chat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa elämän ongelmatilanteesta.

Tukinetissä on myös monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.

Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.

Keskusteluapua on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös seuraavilta tahoilta:

- Valtakunnallinen kriisipuhelin

Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.

- Kriisikeskukset

Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Myös etävastaanotto on mahdollista osassa paikoista. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/

Ystävällisin terveisin
SOS-kriisikeskus/Kata

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

En saanut tänään jatkoa sairaslomalle, koska oon voinut nyt paremmin sairaslomalla enkä oo täysin työkyvytön vaan osittain. Enkä saanut siis enää takautuvasti sairaslomaa vaikka tätä luvattiin aiemmin että onnistuu. Ei pystynyt lopulta pidättämään itkua vaan itkin lääkärin vastaanotolla koska en tiedä miten nyt pärjään rahallisesti. Koska asun yhdessä avopuolison kanssa enkä saa edes toimeentulotukea. Enkä pysty tekemään kuitenkaan tavallisia töitä. Tuntuu että nyt en enää jaksa. Enkä enää tiiä mitä tekee. Tekisi mieli vain hypätä ikkunasta alas tai vetää kaula auki puukolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu