Vesirakkuloita käsissä

Mitäpä hoidoksi?

Ääh. Alkaa jo kyllästyttää ainainen ihon raapiminen käsistä (lähinnä vain toinen käsi).

Ongelmat ovat pahimmillaan saunomisen jälkeen, ei niinkään heti, vaan aamuyöstä alkaa armoton raapiminen. Rakkuloita nousee, niin pieniä kuin isompiakin, tulitikun rikkipään kokoisia, ja ne ovat todellakin syyhyäviä (unissaan kun aloittaa raapimisen, niin ei meinaa loppua tulla).
Päiväsaikaan rakkuloitteni kanssa pärjään jotenkin, mutta koitan välttää pesemistä.

Kortisonipohjaisia voiteita (joitakin) olen kokeillut, mutta rakkulat vain tulevat, vaikka muu osa vaurioista (halkeamat ja kuivat kohdat) paranevatkin niillä.

Oireet ovat jatkuneet puolisen vuotta.

Löydänkö kohtalotoveria täältä, joka olisi päässyt samanlaisesta ongelmasta ja tietäisi helpotuskeinon?

8

1647

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • annu

      Itselläni on ollut nyt noin kolme vuotta käsi-ihottumaa. Kuivuutta, halkeamia ja mainitsemiasi viheliäisiä vesirakkuloita. Oman kokemukseni myötä ymmärrän varsin hyvin jatkuvan kutinan vaikutuksen elämän laatuun.

      Ihottumani on diagnosoitu atooppiseksi käsiekseemaksi. Muualla vartalossa ei atopiaa kuitenkaan ilmene, paitsi talvella muutama läikkä kaulassa. Allergiatesteihin eivät olleet terveyskeskuksessa halukkaita lähettämään. Lieneekö syynä rahan puute, tiedä sitten.

      Kun ihottumani oli pahimmillaan, lääkäri määräsi minulle sisäisen antibioottikuurin käytettäväksi samaan aikaan Duocortin kanssa, joka on antibioottinen toisen ryhmän kortisoni. Tämä auttoi todella hyvin. Käteni ns. parantuivat, mutta vain väliaikaisesti. Yhtä aikaa käytin perusvoiteena Lipolania.

      Käteni eivät kuitenkaan pysyneet kunnossa ja yksityinen ihotautilääkäri neuvoi minulle "uudet" ohjeet: edelleen Duocortia 1-2 viikkoa aamuin illoin ja perusvoiteeksi Novalan. Lipolan saattoi aiheuttaa vesikelloja!!!

      Lisäksi käytän suojahanskoja hiustenpesussa ja ruuanlaitossa ja käsisaippuana käytän perusvoidetta. Kortisonina käytän Duocortia tai Locoidia (silloin kun ei ole tulehdusta) heti, kun kutinaa ilmestyy.

      Näillä konsteilla käteni ovat parhaimmassa kunnossa kolmeen vuoteen. Tiedä sitten, mikä ihottumaa aiheuttaa?

      • kärsin myös..

        minulla on nyt ollut noin vuoden verran käsissä ihottumaa,välillä paremman näköset välillä tosi pahat,yöllä kutiaa kamalasti tulee rapattua ja nousee kirkkaat rakkulat.lääkärit ei tiedä mikä on,kävin allergia testeissä ei ollut mitään.tympäsee kun kädet ovat kuivat näyttävät vanhan ihmisen käsiltä.


    • Eizhoffer

      itselläni on välillä samantapaista ongelmaa. minulla rakkulat ovat todennäköisti kylläkin iholla olevaa herpestä.(olen ollut hoidossakin sen takia)

      kun huomaan rakkuloita alkavan tulla, niin ostan apteekista puuvilla hanskoja. Ne estävät hieman raapimista ja rasva imetyy helpommin niiden sisällä.

    • as

      Hei. Minullakin nousi vesirakkuloita sormien väliin silloin, jos olen syönyt edelisenä päivänä tomaattia. Olen tomaattille allerginen.

    • poliiiiiiiiri

      Yleensä nämä sormissa esiintyvät rakkulamaiset paukamat johtuu siitä, että käsien iho on pinnasta kuiva - kokeile siis jotain kevyttä kosteusvoidetta, esimerkiksi aqualan L tai Essex hydrogel lotion käsien kosteuttamieseen.
      Käsien kuivumiseen saattaa johtaa liian usein toistuva pesu tai allergia. Lääkäri on kiva kaveri tässäkin pulmassa.

    • 12+1

      Itselläni on atooppista ihottumaa ja olen sen vuoksi käynyt ihan ihotautilääkärillä yksityisellä. Viimeksi kävin n.vuosi sitten ja sain hyvät rasvat, joista on ollut paljon apua. Käytän Elidel-, Apolar- ja Avantan-nimisiä rasvoja vaihdellen ja välissä taukoja pitäen. Perusvoiteena käytän vaihdellen Aqualan L:ää ja Ceralania, joista Ceralan sopii mielestäni minulle paljon paremmin.

      Vein nyt hiljattain reseptini uusittavaksi lääkäriasemalle, ja uusiminen hoitui siis ilman vastaanotolla käyntiä. Hieman ton uusimisen jälkeen mulle alkoi ilmaantua sellaisia ihme rakkuloita kämmenien sisäpuolille, etenkin vasempaan kämmeneen. Tuosta en siis voinut reseptit uusivalle lääkärille mainita, koska rakkulat ilmaantuivat vasta vähän reseptien uusimisen jälkeen. Nyt mietityttää, että mitä ihmettä noi rakkulat oikein on, kun ei mulla sellaisia ole koskaan ennen ollut? Ovat välillä tosi kutisevia ja välillä sit taas eivät vaivaa juuri ollenkaan. Jos niitä ei raavi, ne paranee yleensä pian, mutta tulevat sitten jossain vaiheessa aina takaisin. Vasen kämmen on sisäpuolelta välillä todella punainen. Outo juttu. En millään viitsisi nyt lähteä minnekään ihotautilääkärille, kun juuri olen saanut hyvät rasvareseptit uusittua vuodeksi eteenpäin.

      Pitäiskö tästä nyt tosissaan huolestua, vai onko kyseessä vain tuohon minulla diagnosoituun atooppiseen ihottumaan kuuluva asia?

    • ...

      Aika selvä allerginen reaktio...mieti mitä syöt, eli siis seuraa mitä syötyäsi alkaa seuraavana yänä raapiminen ja kutina.

      T: saman läpikäynyt (täällä meni suklaa ja korianteri kiellettyjen listalle)

    • kohtalotoveri1

      Moi, mulla oli syyhypunkki. Kokeile syyhyvoiteita joita saa apteekista ilman reseptiä ps.pitäisi helpottaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1646
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      365
      1162
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      136
      938
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      14
      764
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      598
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      558
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      45
      529
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      475
    Aihe