Siinä on kuule sellanen ämmä jota ei vaimokseen haluaisi. Panoleluksi sen sijaan kyllä. Jotenkin sen kasvonpiirteet saa aikaan tällaisen reaktion. En usko että ne tähdet panisivat pahakseen kun niistä jutellaan, ovathan he jo sulonsa näyttäneet maailmalle muutenkin. Avoimuus. Ne muutes on hyvinkin avoimia kun niiden keskusteluja seuraa vaikka youtubesta. Läppä setti kun pelkästään jo niiden naamat saattavat saada temmin pystyyn vaikka niitä vain asiallisesti haastateltaisiin 😅. Ehdollistumisreaktio ilmeisesti taustalla että näin pääsee käymään.
Mitä mieltä Chechikistä?
Anonyymi
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kuka on hän?
Aikuisviihdetähti. Myönnän että olen itse häntä katsellutkin tässä ajan saatossa 😋. Arvaa mitä? Mulla on paperitolkulla kaikenlaisten tähtien ja videoiden nimiä, lisäksi siinä samassa yhteydessä maininta että mitä palvelua käyttämällä olen niitä videoita katsellut. Xvid**s, P***hub, jne. 😁. Miksikö näin? Siksi, koska noin pitää elämässä tehdä.