Pitkä sitoutuminen

Ennen 1969 tapahtunutta avioitumistamme en ajatellut mitään ikuista sitoutumista vaan sitä juridista vastuuta jota avioliitto edustaa. Avioituminen tapahtui vaimoni aloittesta. Ei painostuksesta.
Omien vanhempieni avioliitto oli karmea esimerkki siitä mihin julkisivun ylläpitäminen johtaa. Jatkuvaa rettelöä! Siis todella päivittäistä.
Jouluaatot olivat pakkosopuisia päiviä mutta jo joulupäivinä repesi.
Vaimo valinnassa halusin varmistua, ettei elämämme ja lapsemme tule kokemaan mitään vastaavaa.
Emme ole rajoittaneet toistemme elämää mutta tietenkin olemme ottaneet kumppanin hyvinvoinnin ja mieliteot huomioon.
Meillä on kaikki yhteistä. Kumpi tahansa olisi milloin tahansa voinut viheltää pelin poikki ja lähteä omilleen puolen omaisuuden kanssa.

Uskollisuus on selvyys! Mitä se tarkoittaa on toinen asia.

Pitkäikäisyys saattaa tekemään yhdessä elämässä temput.

Pitkä avioliitto ei suinkaan tarvitse olla riippakivi!

Molemmin puolinen rehellinen, kunnioittava ja luottavainen asennoituminen yhteiseen elämään on enemmän kuin onnellista. Tuollaisssa avioliitossa ei edes tarvitse haaveilla "eroamista".
Tuollaisessa avioliitossa kumpikin osapuoli tekee omia harrastuksiaan ja kerää oppeja: onhan se yhteinen rikkaus kun voi kertoa toiselle uusista asioista!

Kerrot että teillä on lapsi: hänen kouluttaminen, ohjaaminen ja opettaminen yhdistää teitä parina, entistä enemmän. Olettehan te sen yhdessä aikaansaaneet ( ei haikara). Te opitte yhdessä lapsenne kautta taas uusia asioita ja uusia kokemuksia.

Kuinka voi haaveilla että tulee jäämään jostain paitsi pitkässä avioliitossa!?

Mikäli haaveilet että uusi kumppani olisi jotai parempaa..... hmmmm. Jätetään se oman arvonsa nojaan.

Mutta , kuten alussa sanoin; tuohon rikkauteen tarvitaa molemminpuolinen arvostus ja kunnioitus. Sitä ei saa päästää lipsumaan.

54v naimisissa

25v aviossa ja 30v yhdessä ja tiesin, että kun kaksin jäämme, eroan. Kyllä siinä ne vuodet meni, mutta itsekseen elämistä kuitenkin odotin. Kyllä sitten helpotti ja yksin asuminen ja eläminen on ihanaa.

Ikisinkun ajatuksia. Ajattelen ja fantasioin nuorempana, et elämä muuttuu ajan saatossa, ihmiset oppii arvostamaan toisessa eri asioita, toki unohtamatta tärkeintä, rakkautta. Antamisen ilo ja hyödyksi toiselle oleminen, kasvattaa enemmän henkisesti, kuin jatkuva riitely ja epävarmuudesta olo. Arvostuksen kasvaessa toiseen, syntyy pysyvyyttä.

Haluaako mitään muuta jos toiselta saa kaiken tarpeellisen ja yhdessä olo on kaikella tapaa mielekästä. Aina on huonoja päiviä, mutta hyvät päivät näkyy ja muistuu enemmän mielessä. Luottamus, jos toinen on luottamuksen arvoinen, miksei halua myös itse olla. Vähään tyytyväinen saa lopulta enemmän mielihyvää.

Mielikuvat, myönteisen kokeman kautta luo illuusion itselle, josta haluaa pitää vahvemmin kiinni. Siitä ei halua luopua vaan sen eteen haluaa nähdä ja tehdä enemmän työtä ja kokea uusia asioita.

Nähnyt vanhoja liittoja ja niistä huokuu ulkopuolellekin molemmin puolinen ymmärrys toista kohtaan, hyvine ja huonoine puolineen. Kohtuus kaikessa on hyvän ja pitkän liiton salaisuus. Tolkku on oltava elämän lankana.

Vapauksia hyvä olla, niitä tulee luottamuksen myötä. Omaa aikaa ja tilaa hyvä olla, miksei harrastuksiakin. Lottovoittajia ovat kaikki parit, jotka kykenee pitkän sitoutumisen tuomaan tukeen ja turvaan yhdessä. Vaatii vain sen oikean ihmisen löytämisen rinnalleen. Oma, kokemattoman miehen mielikuva.

Herätys tähän päivään. Avioliitto ei nykyään merkitse mitään. Se on vain niille jotka uskovat sen olevan joku taikasana onnelliseen ja hyvään elämään. Se mitä lapsena opit ei päde enää tänä päivänä. Ajat muuttuu ja tulevaisuudessa avioliitto on vain joku hassu huuhaa liitto joita tehtailtiin kun ei tiedetty muustakaan.