Jos joku kertoisi sulle tunteistaan ja sä et tuntisi samoin, niin miten uskot että jatkossa kohtaisitte toisenne?
Vaivaantuneina, hymyillen vai mykkinä?
Vaivaantuneina, hymyillen vai mykkinä?
Mitä tapahtuisi?
Anonyymi
38639
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Hymyillen
Kuten ennenkin
Miksi ”torjunta” vaivaannuttaisi ketään?
Sitä mietin myös.
Ihan normaalisti ainakin edellisellä kerralla. Mutkattomasti se meni. Aikuiset ihmiset käyttäytyvät normaalisti ja ymmärtävät/ kunnioittavat toisen tunteita.
Nuorena ainakin hoidin sen tyylikkäästi. Ystävä kertoi että se rakastaa minua. Luulin että tarkoittaa että rakastaa kuin ystävää ja oli vielä humalassa silloin. Sanoin vaan että joo niin säkin oot mulle rakas. Jatkettiin niin kuin ennenkin. Pikkuhiljaa muuttui etäiseksi. Lopulta tajusin että tarkoitti että oli rakastunut minuun.
Uncomfortable & mute. ✌️
Miksi näin?
No ei siinä kovin ihmeesti toiminta muuttuisi, puhutaan asiat halki ja jatketaan matkaa. Varmaan ekalla kertaa uudelleen kohdattaessa voisi olla alussa oleminen hiukan tunnustelevaa, mutta se nyt kuuluu protokollaan.
Hyvin on tullut pidettyä yhteyttä sellaisiin. Kaksi sellaista naista on yhä ystävänä ja keskustellaan viestein kuukausittain. Nähdään noin kerran vuoteen ja usein mä olen se, joka hurautan vaikka moottoripyöräillessä kahville.
En usko, että jäi yhtään mitään vaivautuneisuutta tapahtuneesta.
Se riippuu pitkälti siitä miten se toinen osapuoli sen torjunnan ottaisi. Itse pyrkisin olemaan mahdollisimman normaali oma itseni. Tosi tilanteesta riippuen saattaisin hieman himmata käytöstäni, vetäytyä, olla vähän vähemmän avoin jne. Jostakinhan ne kuvitelmat mun kiinnostuksestani sille toiselle olisivat tulleet, joten ehkä pieni etäisyys tekisi hyvää.
Raskaasti ottaisin sen, haluan olla myös oma itseni, täällä sitä en ole ollut. Olet ollut täällä, kuten olen ollut itsekkin, olemme jutelleet myös toista kautta.
Oletko tehnyt noita toimenpiteitä vaikka sulle ei ole kerrottukaan mistään tunteista? Mietin että eräs saattaa luulla noin ja pelkään että aiheuttaa käytöksellään vaan etääntymistä. En tiedä, mistä olisi saanut päähänsä että olisin ihastunut häneen, mutta kuvaamasi käytös on kuin hänen käytöksensä viime kuukausilta.
Minä sivusta
Jos toinen ihastuu suhun, ei se tarkota että se kuvittelee sun olevan ihastunut siihen.
"Jostakinhan ne kuvitelmat mun kiinnostuksestani sille toiselle olisivat tulleet"
En, miksi olisin? En pidä tapanani arvailla muiden ajatuksia. Ainoa syy miksi voisin tehdä noin on se, jos joku selkeästi lukisi väärin.
No selkeästi kuvittelee, että jotain kiinnostusta voisi olla toiseenkin suuntaan, jos tekee itseään tykö. Tai no kai maailmasti niinkin kahjoja löytyy, että huvikseenkin itseään tyrkyttävät.
En näe syytä miksi pitäisi olla vaivaantunut. Ei tunteissa ole mitään pahaa ellei se johda stalkkaamiseen ja siihen ettei ei-kiitos tule kuulluksi riistosta huolimatta. Sanoisin mitä kyseissä ihmisessä on hyvää, mutta yrittäisin olla selkeä etten anna väärääkään kuvaa.
A ei kyllä saisi kyllä pakkeja, vaan onnellisen kyllän.
En nyt ainakaan mykäksi alkaisi. Toki jos toinen ryhtyisi hankalaksi, sellaiseen ihmiseen ottaisin mahdollisimman paljon etäisyyttä. Oletan kuitenkin, että nyt puhuttiin normaaleista, fiksuista ihmisistä.
Minäkään en silti uskalla kertoa omista tunteistani miehelle, joka on vienyt sydämeni. Ei se ole helppoa, kun tekemisissä pitäisi pystyä olemaan sen jälkeenkin. Eri asia, jos ei tarvitsisi toista enää nähdä pakit saatuaan.
Koen olevani normaali ja fiksu, sua en jätä, olet tehnyt muhun vaikutuksen viisi vuotta sitten 2017 kun nähtiin ensi kertaa irl
kommenttieni perusteella ymmärrän miksi ajattelet noin.
Koittaisin olla lempeä ja kertoisin totuuden omista tunteistani, oli ne sitten mitä vaan.
Tarjoaisin välittämistä ä ja olisin jatkossa kiltti ja kannustava ja koittaisin vähän huomioida, ettei toisella ole paha tai nolo olo kun olen läsnä.
Mutta minähän olenkin tosi kiltti.
Hymyillen normaalisti, ihmeellisen voimakas on rakkaus ollut jos se loppuu noin äkkiä.
Ihmisestä tykätään ulkonäön ja luonteen vuoksi, mukavia ja kauniita ne ovat, vaikkei yhteiselo alakaan. Luonnostaan toisten kanssa viihtyvä pärjäävät, ja luonto hoitaa myös ne, jotka tarvitsevat itsensä takia etäisyyttä.
https://youtu.be/1HscrBwxtLc
Jos tunteet ei jostain syystä kohtaisi, niin samalla tavalla ystävinä jatkossakin.
Aika vaivaantunutta on ollut. Molemmin puolin.
Varmaan kuten ennenkin. Kaikkea kolmea se on ollut.
Tuskin enää näemme, jos tunteet ei ole molemminpuolisia. Eli noin ei tule käymään. Voin hyvin paljastaa tunteeni hänelle. Pian!
Riippuisi tasan siitä miten suhtautuu itse minuun ja miten kohtelee minua. Jos hyvin, ei mitään syytä mutristella naamaa tai karttaa, jos tylysti en takuulla halua enää lähestyä. Voi mennä mihin lystää jne. enkä kiinnitä enää huomiota jatkossa.
Vastapuolen käytös ratkaisee jatkon.
Olipa kummin päin vaan avauduttu tunteista ja ettei niitä ole.
Noin on käyny monesti mulle niin päin et
Miehet kertonu tunteistaan ja oon torjunu.
Ollaan kaikki aikuisia päälle kolmekymppisiä. Mä en oo mitenkään tyly ollut ja miehet taas ollee tosi ystävällisiä ja väläyttäny vielä et jos mieli muuttuu niin nykäse hihasta.
Ollaan nähty sen jälkeen monesti ja vitsailtu ja jutusteltu ihan hymyssä suin vaikka miehet usein muistaa myös mainita et jos mieli muuttunu niin edelleen olis hän halukas treffeille viemään mut.
Ja näin ne hommat etenee kypsillä aikuisilla ihmisillä.
Teineillä ehkä sit jotain draamailuu
Meistä ei tullut tuttuja edes, saati ystäviä. En ole varma tunnistanko häntä edes enää, jos vastaan tulisi... En ole silti yli päässyt hänestä.
Mistä se johtuu?
Ai se etten pääse yli... En tiedä kun tämä tunne ei vaan kuole, vaikka en edes näe häntä koskaan. Kuvissa vain.
No, en ainakaan samalla tavalla kun hän asian ilmaisi ;rinta rottingilla kehui et nyt se on suuttunut, sai arvostusta osakseen. Kaksi pitkää vuotta olen narinaa kuunnellut, kuinka pitkään tuota sanoitettua vihaa on kestänyt ja kaikki muu paska siihen päälle . Tervehdin jos vastaan tulee .
Aina sen jälkeen nähdessämme osoittelisin häntä sormellani ja nauraisin ivallisesti.
Ensin kiittäisin rohkeudesta kertomisen suhteen. Sitten kertoisin että itse en tunne samoin, valitettavasti. Ja että toivon hänen löytävän ihmisen jonka kanssa tunteet ovat molemminpuoliset.
Jos taas olis ihastus niin sanoisin että niin minäkin olen ihastunut sinuun.
Yhtä monta mieltä kuin on päätä ja yhtä monta rakkautta kuin sydäntä, Tolstoi. Se on aina tapauskohtaista, kevyempi on tietenkin helpompi ohittaa olankohautuksella. Sitten jos tosiaan yksipuolisesti jotain syvempää voidaan siinä tarvita sitä täydellistäkin irtiottoa sitten tuosta episodista. Moni ei ilman vastakaikua tosin tunteitaan kovin pitkälle sitten päästäkään. Ja helposti rakastuvaisen taas luulisi tottuneenkin sydämensä ajoittaisiin kolhuihin. Joku harvoin sydäntään käyttävä se vaikein tapaus.
Masentuisin jos toinen ei halua olla yhteyksissä ollenkaan, vaikka ei tuntisi samoin.
Ai niin, näinhän tosiaan kävikin.
-ikisinkku
Tämä. Mulle kylläkin sanoi että ei tää muuta jatkossa mitään, mutta hiljaista on ollut hänen taholtaan. Mä ehdotan näkemistä ja oon yhteydessä ihan niinku ennenkin,mutta aika surulliselta ja yksipuoliselta tää välillä tuntuu. Harmi, koska hän olisi ystävänäkin niin tärkeä.
Sellaista tilannetta ei tulisi. Mä en tule kertomaan tunteistani miehelle, vaikka sitten vilaukselta joskus näkisi, kuten nähtiin pari kuukautta sitten. Älä kysy miksi. Riittäköön se, että mun elämäntilanne on ollut ja on vaikea viimeisen parin vuoden aikana. Mulle päin taas.....vaikea olisi kertoa, jos niin edes kävisi, kun katoan taas pariksi kuukaudeksi neljän seinän sisään. Nuorempana, ja vielä 10 vuotta sitten jotenkin aina jäädyin kun mulle kerrottiin tunteista, jos ne eivät olleet molemminpuoliset. Tiedän että olen vaikuttanut silloin moukalta, mutta mulla katosi aina sanat, enkä tiennyt mitä ja miten siinä tilanteessa sanoa. Todennäköisesti tapahtuisi samoin, jos kyseessä olisi joku muu kuin hän.