Orimattilan kuolonkolari ja oikeuden päätös.

Uhri todettu syylliseksi kolariin!
Vaikka poliisin ottaman kuvan perusteella, Puimuri esti kaiken muun liikenteen tiellä kun leveys ulottui koko tien leveyden osalle.
Sieltä ei kukaan olisi selvinny hengissä , ei kävelijät ,pyöräilijät ,motoristit ,ei kukaan .
Nuoren uhrin vanhemmat tuomittu suuriin korvauksiin ?
On kiellettävä puimureilla liikennöinti teillä .
Itse valittaisin hovioikeuteen jos olisin uhrin omainen ja vaatisin Puimuri kuskilta satojen tuhansien korvaukset ,nuoren henkilön elämän tuhoamisesta.
On tultava loppu näistä jatkuvista traktoreiden / maatalouskoneiden ja muun liikenteen kolareista.
Moni motoristi myös menettänyt henkensä ,tänäkin vuonna kun traktori kääntyi eteen sivutielle ,motoristin ollessa ohittamassa.
Osanottoni uhrien omaisille.
Tämä on niin väärin.
5125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No uhrin kannattaa valittaa, jos kokee vääryyttä.

Äänestä

Onpahan yksi saastuttaa vähemmän.

Äänestä

Esimerkkisi on ainakin väärin, koska ohittajan on AINA varmistauduttava turvallisesta ohittamisesta ja itselleni ei ainakaan ole kääntynyt eteen ilman vilkkua ja hidastamista, jotka molemmat ovat jo varoittavia indikaattoreita.

Äänestä

Puimurilla on ajo kielletty yleisellä tiellä koska ei ole liikennekelpoinen laite, ei rekisterissä, ei vakuutuksissa. Eli sillä aiheutettu vahinko on korvattava vastapuolelle. Autolla ajanut nuori ei ole voinut olettaa liikennekelvottomia laitteita tielle, eli käräjäoikeuden päätös on tyrmäävän väärä. Kohta lentokonekin tiellä ja jos siihen törmää niin taasko maksaa törmääjä.!!! Päijät-hämeen käräjäoikeuden on todella lopetettava arviosta annettu tuomiot, niitä on usealla ihmisellä. Jos syytä olettaa toisin ei ole syytä tuomita! Phko : tuomarihenpukat laitettava käytännön kurssille!

Äänestä

Uhrin pää oli lentäny yli 50 metriä, rööki oli ollut hampaissa löydettäessä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Uhri todettu syylliseksi kolariin!
Vaikka poliisin ottaman kuvan perusteella, Puimuri esti kaiken muun liikenteen tiellä kun leveys ulottui koko tien leveyden osalle.
Sieltä ei kukaan olisi selvinny hengissä , ei kävelijät ,pyöräilijät ,motoristit ,ei kukaan .
Nuoren uhrin vanhemmat tuomittu suuriin korvauksiin ?
On kiellettävä puimureilla liikennöinti teillä .
Itse valittaisin hovioikeuteen jos olisin uhrin omainen ja vaatisin Puimuri kuskilta satojen tuhansien korvaukset ,nuoren henkilön elämän tuhoamisesta.
On tultava loppu näistä jatkuvista traktoreiden / maatalouskoneiden ja muun liikenteen kolareista.
Moni motoristi myös menettänyt henkensä ,tänäkin vuonna kun traktori kääntyi eteen sivutielle ,motoristin ollessa ohittamassa.
Osanottoni uhrien omaisille.
Tämä on niin väärin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu