Dingo demottamassa.

Anonyymi

Facebookin puolella oli juttua että Dingo on käynyt demottamassa uusia biisejä. Onkohan bändi milään levy-yhtiöllä tällä hetkellä? Uutta musaahan ei ole juurikaan julkaistu sitten vuoden 2008.

15

880

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uutta musiikkia on julkaistu viimeksi v. 2018 Tähtenä taivaalla -singlen verran. Nykyään ei ilmeisesti enää solmita levytyssopimuksia ja sitten mennä studioon vaan voidaan tehdä jopa täysin julkaisukelpoista materiaalia jonka julkaisu sitten kilpailutetaan levy-yhtiöiden kesken. Toivottavasti syksyllä jotain julkaistaan. Nämä liian pitkät julkaisutauot yleensä heikentää artistin näkyvyyttä, mikä musiikkialalla olisi tärkeää.

    • Anonyymi

      Mahdollisimman alkuperäinen tai muuten tyylikäs ja luja kokoonpano kasaan, rekvisiittaskebat ja ylimääräiset keikkajuomat hiiteen, ja hyvin harkituilla näkemyksillä hyvin valituista vanhoista biiseistä liikkeelle.

      Muutenhan hommat on varmaan helposti lähinnä pahenevaa puuhastelua.

    • Anonyymi

      Olen aina ihmetellyt sitä kuinka Nipa Neumann monissa haastatteluissa on sanonut että kasarilla biisit syntyivät 10 minuutissa. Eikö niitä olisi kannattanut tehdä silloin pöytälaatikkoon enemmänkin kun kynä oli tulessa? Nyt olisi sitten mitä julkaista.
      On Dingo kyllä erikoinen orkesteri Suomalaisella musakentällä. Bändi on edelleen vankassa livesuosiossa, vaikka livesetti koostuu pääosin vuosina 84 ja 85 julkaistujen levyjen materiaalista. Vielä erikoisemmaksi sen tekee se minkä huomasin pudiksella juhannuksena . Aivan nuoret juuri ja juuri teini-iän ohittaneet ihmisen alut osasivat biisit sanasta sanaan ulkoa, olivat kai paikalla Blind Channelin takia. Se oli hämmästyttävää huomata, mistä helvatasta nuo teinit ovat noita biisejä edes kuulleet? Ei niitä millään nuorisokanavilla soiteta ollenkaan. Erikoinen ryhmä on Dingo, mutta ei missään nimessä huonossa mielessä. Uusia lauluja ryhmän kyllä kannattaisi tehdä niin saisivat juurikin sitä media näkyvyyttä.

      • Anonyymi

        Dingo on monella tapaa erikoinen yhtye suomalaisella musiikkikentällä. Bändi vetää edelleen hyvin yleisöä keikoille, vaikka tosiaan settilista on pääasiassa 1984-85 levytettyä kamaa.

        Erikoisen tekee myös se, että bändi on tehnyt ties kuinka monta comebackia ja aina se ylittää uutiskynnyksen. Kun famous five palasi 2017, se pääsi ihan Ylen pääuutislähetykseen asti.

        Dingon 80-luvun jälkeiset levytykset eivät ole myyneet kovin hyvin. Ehkä siinä syy, miksei sitä uutta musaa enää niin taajaan tule. Edellisestä studiolevystä on kyllä jo vierähtänyt tovi, peräti 13 vuotta? Sama aika oli Via Finlandian (1994) ja Purppuraan (2005) välillä.

        Mutta oon samaa mieltä, että edes joku uusi sinkku Dingolta olisi nyt paikallaan. Nykyinen kokoonpanohan ei ole julkaissut muuta kuin Tähtenä taivaalla-sinkun 2018.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uutta musaa on ollut ihan turha tehdä tähänkin asti.

        Neumann kokoaisi itsensä, pistäisi tiukan bändin kokoon (alkuperäisjäseniä unohtamatta) ja lopettaisi perseilyt (lähinnä juomisen), siinä kaikki.

        Ehkä sitten voisi jonkun sinkunkin yrittää tehdä, kun keikkakunto löytyisi ensin.

        Tuo luovuuden paras vaihe vs. ehtyminen ei eroa käytännössä kenestäkään muusta alalla. Eikä ole Niemisen syytä, että teki pari albumia kuolemattomia pariin vuoteen.

        Milloin Ismo Alanko tai Syrjän veljekset tai Nurmio tai Röyhkä tekivät parhaat biisinsä ja levynsä? Montako vuotta kului uran alusta tai muusta vaiheesta?

        Nipahan ei ole tainnut juoda edes pariin vuoteen mitään. Ja mitä Syrjän veljesten tekemisiin tulee, niin Epuilla on 14 studiolevyä välillä 1976 - 2007. Pikkusen eri katalogi, mitä Dingolla, joka soittaa käytännössä kahden levyn biisejä keikoilla. Eipä siinä, hyviä biisejä mutta jumalauta kahdelta levyltä kun soittaa, niin settiä ei paljon vaihdella.

        Nipä ei ole ollutselvinpäin pariin viime vuoteen.

      • Anonyymi

        En tiedä puhutaanko nyt samoista henkilöistä, mutta ainakin minä ja kaveri 16v laulettiin hullun lailla pudiksella eturivissä kaikki sanat, dingon takia tultiin ja äideiltä ollaan bändistä kuultu. 😄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nipahan ei ole tainnut juoda edes pariin vuoteen mitään. Ja mitä Syrjän veljesten tekemisiin tulee, niin Epuilla on 14 studiolevyä välillä 1976 - 2007. Pikkusen eri katalogi, mitä Dingolla, joka soittaa käytännössä kahden levyn biisejä keikoilla. Eipä siinä, hyviä biisejä mutta jumalauta kahdelta levyltä kun soittaa, niin settiä ei paljon vaihdella.

        On siinä kolmannella levyllä ihan hyviä myös. Muuta ei tarvita, ja klassikoita on enemmän kuin valtaosalla muista suomitekijöistä koskaan (pari poikkeusta pois lukien).

        Kyllä ne Eppujenkin olennaiset studiolevyt tuli tehtyä ekaan kymmeneen vuoteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä puhutaanko nyt samoista henkilöistä, mutta ainakin minä ja kaveri 16v laulettiin hullun lailla pudiksella eturivissä kaikki sanat, dingon takia tultiin ja äideiltä ollaan bändistä kuultu. 😄

        Varmaan puhutaan, tai sitten ei. Dingohan on Suomen Beatles. Ei tuossa mitään ihmettelemistä ole.

    • Anonyymi

      Aina kannattaisi yrittää kerta on sellainen lahja annettu että biisejä osaa tehdä. Nykyään olisi niin helppoa julkaista uusia biisejä koska välttämättä sitä fyysistä levyä ei tarvitse painaa. Jos biisi on hyvä ja kaikki aurat ovat kohdallaan niin se nousee hitiksi vaikka julkaisun takana ei olisikaan mitään isoa levy-yhtiötä.

      Hyvänä esimerkkinä on Ramses II "villieläin" sinkku. Sehän julkaistiin omakustanteena jo kesällä 2021, siitä se lähti sitten pikku hiljaa lentoon. Nyt on Ramses jo isohkolla levy-yhtiöllä ja "villieläin"soi radiokanavilla ympäri Suomen.

      Dingonkin kannattaisi syöttää uusia biisejä tasaisesti pelikentälle ja katsella sitten rauhassa ajan kanssa että nouseeko niistä joku jonkinlaiseen suosioon, vaikka keikkasuosioon, jos ei muuhun.
      Dingo on orkesteri joka ei uskalla ottaa enään minkäänlaisia riskejä, mennään tavallaan sitä helppoa keskitietä. Varmaan noinkin saa sen leivän pöytään mutta aineksia olisi paljon parempaankin. Sellaista kasarisoundeilla olevaa poppia vain peliin, sellaista ei bändi ole tehnyt sitten Pyhä Klaani levyn.

    • Anonyymi

      Kauheaa paskaa. Pitäisi lailla kieltää.

    • Eihän nykyään mitään levy-yhtiöitä edes tarvita, omia biisejä voi julkaista suoraan SoundCloudiin tai Spotifyyn ja voi ryhmittäytyä yhteen saman genren edustajien kanssa ihan muuten vain.

      Levy-yhtiöiden rooli on lähinnä artistien oikeuksien suojelu ja mainonta, tosin haittapuoliakin siihen liittyy kun levy-yhtiö omii osan oikeuksista itselleen.

    • Anonyymi

      Pitkäsoitto ilmestyy kauppojen hyllyille syksyllä. Maestro on nimennyt levyn osuvasti: kakka prööts.

      • Anonyymi

        Sopii täydellisesti muuhun markkinaan siinä tapauksessa. Pönttökorvat kehuvat.

        Ei mitään uusia paskalevyjä. Kunnon bändi ja keikkoja. Antaa uskottavien humpankierrätysräppärien tehdä julkaisuja pönttökorville.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9549
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      392
      4057
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2810
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2574
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      183
      2559
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1813
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      69
      1645
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1590
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1403
    Aihe