Pavea heitettiin juuri ostetuilla crocseilla!

Olimme ystäväni Paven kanssa viettämässä rantapäivää. Mukanamme olivat molemmilla jo muutaman päivän käytetyt Pattayan rumimmat naikkoset; siis noin naamaltaan. Nakuina olivat hyvin kauniita ja muutenkin oikein ihania.

Näiden hankinnasta olen aiemmin kertonut että he olivat vedonlyönnin tuloksia kumpi hankkii rumemman oppaan parissa tunnissa. Tasapeli tuli ja yläfemmat löimme.

Yhtäkaikki. Vesiskootterit oli ajeltu, ravut imeskelty ja jäätelöt nuoltu.
Sanoin Pavelle josko lähtisimme päiväpanoille silleen salaa? Pave oli kohteessa vasta toista kertaa mutta oli heti ajatuksessa mukana.
Istuimme siinä vakiopaikallani rannan alkupäässä kun kävelykadulta katsotaan.
Mumisimme tytöille jotain epämääräistä ostoksista tms., että nyt meidän täytyy mennä.

Parin- kolmensadan metrin päässä sanoin Pavelle että valkkaa tosta palmunalustyttönen niin mennään tuohon tuntihotelliin. Näin teimme.
"Hotelli" maksoi siihen aikaan kadun toisella puolella 100 thb tunnilta ja sisälsi 2 pyyheliinaa ja kondomin jos sellaista katsoi tarvitsevansa.
Olin valinnut todella hoikan tytön ja Pavella oli oikein nuori kaunotar.

Paluumatkalla Pave sanoi että nyt pitää keksiä joku syy poissaolollemme. Olin samaa mieltä ja Pave osti crocsit.
Näytti niitä sitten oppaalleen joka heitti niillä Pavea.
Olivat vietävät vakoilleet kulkuamme.

Eivät sitten kuitenkaan olleet lainkaan vihaisia vaan seesteisenä jatkui rantarapäivämme, Aurinko paistoi ja laiskan lempeästi pikku aallot löivät rantahiekkaan......
793
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Taitavia ovat tuossa vakoilussa. Oltiin jompparilla ja kaveri alkoi olla tuskastunut, kun sama heila oli kyljessä kiinni ollut jo viikkotolkulla, eikä siunaaman rauhaa.
Minä olin suomalaisen naisen seurassa ja kaveri sanoi meille että lähdetään keskustaan syömään ilman tuota hänen heilaansa. Sanoi hyvin tiukasti tälle naiselle että me mennään katsomaan yhtä juttua, menee pari tuntia ja sinä voit odottaa huoneessa sillä aikaa. Heila nyökkäsi reippaasti ja lähti hotellin ravintolasta huoneeseen.
Hypättiin lavataksiin joka tuli kohdalle juuri sopivasti. Kohta oltiin kakkoskadun kulmassa ja käveltiin lähimpään pystybaariin rantakadun kulmaan.
Ehdittiin saada bisset eteen, kun kaveri sanoi että voihan vi..u. Nurkan takaa vilkuili hänen heilansa. Eihän siinä auttanut kuin pyytää se pöytään ja lähdettiin siitä sitten porukalla syömään.

Kaveri oli istunut pari kertaa linnassa ja totesi että luuli tulleensa lomalle vapaana miehenä ja sai kuitenkin tuon vanginvartijan heti peräänsä.

Äänestä

Satu-Setä Topelius taas asialla. Montako kuksallista kiljua tuli taas juotua.

Äänestä

Poitsu väsähti kunnolla aamulla touhutessaan ulkona, niin ehdin tähän liittyen kertoa nopean tarinan.

Olin poikamiehenä ollut hetken aikaa ennen armeijaa juhannuksena. Juhannusreissuun lähdettiin kolmen jenkkiauton voimin Mäntyharjulle leirintäalueelle.

Minulla oli uunituore nätti tyttö kainalossa, joka oli löytynyt jostakin torilta autojen kokoontumispaikalta Lahdessa. Tanja muistutti kovin paljon tätä näyttelijää Courteney Coxia nuorena. Tumma ja tulinen.

Saavuttiin leirintäalueelle ja alettiin laittaa telttoja pystyyn autojen viereen, poppi soi ja ekat juomat oli jo menossa verenkiertoon. Hyvä fiilis, hyviä ystäviä ja kaunis sää.

Tanja lähti siitä sitten muistaakseni moikkaamaan tuttujaan, jotka oli nähnyt toisella puolella leirintäaluetta ja aikoi tulla kohta takaisin.

Siinä nousuhumalassa hölistiin poikain kanssa kun paikalle lehahti blondi, jota olin "nasauttanut" joitakin viikkoja aiemmin. Hän ampautui suoraan suutelemaan ja ennenkuin tajusin, oltiin jo teltassa ja suoraan hommiin.

Kun tämän blondin pää metelin kera painautui oranssin kupoliteltan seinämään tasaiseen tahtiin, kuulin ulkoa puhetta. "Keitä tuolla teltassa on?" -Se oli Tanjan ääni.

Teltan vetoketju aukesi ja Tanja totesi että voihan v.. Se oli se romanssi sitämyöten taputeltu. Tanjaa en enää nähnyt sinä juhannuksena. Hieman harmitti, varsinkin kun se blondi oli melkoinen hirviö ja se oli laitettava kävelemään samantien siitä.

Viettelinpä sitten sen juhannuksen poikamiehenä siitä eteenpäin. Olisiko ollut viikko kaksi sen juhannuksen jälkeen, kun tapasin tulevan vaimoni.

Jos se blondi ei olisi tullut silloin juhannuksena siihen, olisin ollut Tanjan kanssa suhteessa varmaan vähintään armeijaan saakka, enkä koskaan olisi tavannut tulevaa vaimoani, enkä saanut lapsia hänen kanssaan.

Niin se voi kohtalo puuttua asiaan ja tuoda väärän blondin oikealla hetkellä kontalleen kupoliteltan hempeään tunnelmaan, jotta tilaa jäi sille oikealle.

T 2010

Äänestä

Kiva kun täällä on edes yksi täysipäinen aloitus.
Olemme nähneet vain mielisairaita.

Äänestä
  • Kaikella kunnioituksella ystävällisesti kysyn, että eivätkö muka mielestäsi esim. Kympin aloitukset ole olleet täysipäisiä?
    Niin ja mistä näemme sinun täyspäisiä aloituksia? Mainitset nyt varmasti edes yhden aloituksista, mikä on sinun tekemä? Jos tällaisia ei ole, niin mikä sinua estää tällaisen täyspäisen aloituksen tekemästä?
    ViktorAtaman muuten tekee aloituksensa sinisellään. Eli helppoa jättää lukematta jos ei kiinnosta.
    Miksihän muuten NumBall ei tee aloituksiaan sinisellään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikella kunnioituksella ystävällisesti kysyn, että eivätkö muka mielestäsi esim. Kympin aloitukset ole olleet täysipäisiä?
    Niin ja mistä näemme sinun täyspäisiä aloituksia? Mainitset nyt varmasti edes yhden aloituksista, mikä on sinun tekemä? Jos tällaisia ei ole, niin mikä sinua estää tällaisen täyspäisen aloituksen tekemästä?
    ViktorAtaman muuten tekee aloituksensa sinisellään. Eli helppoa jättää lukematta jos ei kiinnosta.
    Miksihän muuten NumBall ei tee aloituksiaan sinisellään?

    Koska vetää vihreitä pillereitä. Ennen vanhaan rotanmyrkkynä käytettiin strykniiniä, joka on myös stimulantti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Koska vetää vihreitä pillereitä. Ennen vanhaan rotanmyrkkynä käytettiin strykniiniä, joka on myös stimulantti.

    Pahoittelen toki kirjoitus- ja ajatteluvihrettäni.

    Tarkoitin toki että useimmat palstan aloitukset ovat aivottomia.

    Veteraanien kirjoitukset kyllä täältä erottaa yleisen paskan seasta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ViktorAtaman kirjoitti:

Olimme ystäväni Paven kanssa viettämässä rantapäivää. Mukanamme olivat molemmilla jo muutaman päivän käytetyt Pattayan rumimmat naikkoset; siis noin naamaltaan. Nakuina olivat hyvin kauniita ja muutenkin oikein ihania.

Näiden hankinnasta olen aiemmin kertonut että he olivat vedonlyönnin tuloksia kumpi hankkii rumemman oppaan parissa tunnissa. Tasapeli tuli ja yläfemmat löimme.

Yhtäkaikki. Vesiskootterit oli ajeltu, ravut imeskelty ja jäätelöt nuoltu.
Sanoin Pavelle josko lähtisimme päiväpanoille silleen salaa? Pave oli kohteessa vasta toista kertaa mutta oli heti ajatuksessa mukana.
Istuimme siinä vakiopaikallani rannan alkupäässä kun kävelykadulta katsotaan.
Mumisimme tytöille jotain epämääräistä ostoksista tms., että nyt meidän täytyy mennä.

Parin- kolmensadan metrin päässä sanoin Pavelle että valkkaa tosta palmunalustyttönen niin mennään tuohon tuntihotelliin. Näin teimme.
"Hotelli" maksoi siihen aikaan kadun toisella puolella 100 thb tunnilta ja sisälsi 2 pyyheliinaa ja kondomin jos sellaista katsoi tarvitsevansa.
Olin valinnut todella hoikan tytön ja Pavella oli oikein nuori kaunotar.

Paluumatkalla Pave sanoi että nyt pitää keksiä joku syy poissaolollemme. Olin samaa mieltä ja Pave osti crocsit.
Näytti niitä sitten oppaalleen joka heitti niillä Pavea.
Olivat vietävät vakoilleet kulkuamme.

Eivät sitten kuitenkaan olleet lainkaan vihaisia vaan seesteisenä jatkui rantarapäivämme, Aurinko paistoi ja laiskan lempeästi pikku aallot löivät rantahiekkaan......

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu