Joidenkin antirasististein väitteiden mukaan iso osa suomalaisista on rasisteja. Nythän politiikassa on tilanne, että rasistiksi epäillyt puolustautuvat sanomalla "En ole rasisti, mutta..."
Raisisteja myös syrjitään Suomen oikeudessa niin, että jos rasistilla on ollut motiivi rikoksen tekemiseensä, hän saa enemmän rangaistusta kuin muut ihmiset. Rasisti voidaan myös tuomita ihan vaan rasistien yleisen mielipiteen julkisesta esittämisestä.
Rasistipuolueen tavoite olisi siis vähintäänkin lopettaa rasisistien syrjintä ja mustamaalaus.
Sitten kun Rasistipuolueen johtajaa haastateltaisiin ja toimittaja kyselisi, että miten tämä tapaus, kun teidän edustaja sanoi tuolla noin rasistisesti jostain ihmisryhmästä, niin johtaja voisi todeta, että kyllä se meni ihan meidän puolueen kannan mukaisesti.
Erityispiirteenä Rasistipuolue voisi toivottaa jäsenikseen kaikki rasistit ihonväristä riippumatta.
Rasistipuolueelle tilausta?
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Rasismista huudetaan nykyään lähes asiasta kuin asiasta, jos siihen liittyy vähänkään ulkomaalainen jollain tapaa. Valitetaan rasismista, vaikka rasismia ei edes ole tai ei välttämättä liity aiheeseen ollenkaan. Heti kun toinen osapuoli on ulkomaalainen tai ihoväri poikkeaa valtavirrasta, niin kaikki on aina mukamas rasismia.
- Anonyymi
Mikäli länsimaana tuleva ei kykene integroitumaan länsimaiseen yhteiskuntaan ja elämään länsimaisten lakien, normien, tapojen ja kulttuurin mukaisesti, niin sitten länsimaa on ilmiselvästi väärä paikka sellaiselle henkilölle. Jotkut pitävät takuulla tätä tosiasiaa ja sen esille tuomista rasistisena asiana.
- Anonyymi
Roskapuolueita on jo ennestään liikaa!
- Anonyymi
Ennemminkin tarkanmarkan puolue! Vastustaa Ukrainaan ja Eun tuhlattuja miljardeja ja Natoon!
- Anonyymi
Nykymuoti on myös, että lähes kaikki asiat leimataan rasismiksi, vaikka kyseessä ei edes olisi rasismi.
- Anonyymi
Äärioikeiston leiman saa helposti, jos vastustaa tuhoavaa haittamaahanmuuttoa, vaikka sen vastustaminen on järkevä linja Euroopan pelastamisessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982