Avaus, jonka kerimäen lähisukulainen oli rustannut tuonne alemmas, on säilynyt siellä ja eihän siinä mitään pahaa olekaan.
Tuo kyseinen avaus on joko huumorimielellä kirjoitettu tai sitten yhtä hyvin voi kyseessä todella olla kerimäen lähisukulainen.
Tuon kritiikittömyyden voi silloin ymmärtää täysin rutsaisena kepulaisuuden perimänä, jos kyseessä on keriksen sukulainen.
Eihän kerimäellä itselläänkään ole mitään itsekritiikkiä valheellisten sepostustensa suhteen.
Muiden kirjoituksista hän löytää kaikki mahdolliset viat ja puutteet.
Mutta se, mikä tuossa ketjussa kiinnitti huomioni, oli, että siitä on poistettu ainakin seitsemän viestiä.
Jäljellä oli enää avaus ja kolme vastinetta.
Muunmuassa Wiljamin ja Korhosen tekstit olivat saaneet "kunnian" tulla huomioiduksi sillä, että ne oli poistettu.
Kerimäen taata itse jatkaa tuossa hieman ylempänä sitten taas täysin aihealueen ulkopuolelta veistetyllä valehtelullaan ja sortuu samassa ketjussa sitten tavanomaiseen kyykkyryssittelyyn, kun joku uskaltaa olla eri mieltä.
Niin kerimäkistä, niin kerimäkistä.
Ihmettelen vain, kuinka kauan sekin sepostelu saa olla siinä verkkosivuilta lainattuine pätkineen ja täysin asiaankuulumattomana?

Vastaukset 1
Vanhimmat
--Kerimäen taata itse jatkaa tuossa hieman ylempänä sitten taas täysin aihealueen ulkopuolelta veistetyllä valehtelullaan ja sortuu samassa ketjussa sitten tavanomaiseen kyykkyryssittelyyn, kun joku uskaltaa olla eri mieltä.---
Kerimäen valehtelut oli taas poistettu.
Milloinhan Seppo oppii pysymään aiheessa ja lopettamaan valehtelunsa ja ruokottoman herjaamisensa?
Tuskin milloinkaan.