Nato-hakemus osoitti valtakoneiston mahdin.

Kansalaisten kielteisen Nato-kannan kääntäminen sellaiseksi että kansa muka pakotti päättäjät viemään Suomen Natoon osoittaa Valtakoneiston mahdin. Suurimmat puolueet, media ja virkamiehet toimii kuin Neuvostoliiton järjestelmä, jossa kaikki julistaa yhteistä totuutta ja valehtelijat vaiennetaan.
Todellisuudessa puolueet ja heidän vallassaan oleva media manipuloi ihmiset näennäisiksi Naton kannattajiksi, sen jälkeen käännetään asia niin että kansa vaati ja vastahakoiset päättäjät alistui kansan tahtoon.
1069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Parempi olisi olla Isä Putinin suojassa. Valta Kuuluu Kansalle ja Ano varjelee meitä.

Äänestä

Median keksimä hokema että kansa oli aloitteellinen Nato-hakemuksessa on vain yksi valeuutinen. Jäsenyyttä on jo suunniteltu pitkään johtavassa asemassa olevien kesken. Piti vain olla suunnitelma sille että kuinka se tehdään kansan kielteisestä kannasta huolimatta.

Äänestä

Kyllä se mahti, joka pakotti Suomen hakemaan Nato-jäsenyyttä, majailee Moskovan Kremlissä. Siellä Vladimir Putin-niminen henkilö esikuntineen teki sellaisia päätöksiä, jotka pakottivat Suomenkin tekemään näitä puolustusratkaisuja.
Tämä on valitettava tosiasia - paljon parempi olisi ollut se tilanne, että Venäjän kanssa olisi voinut olla siten kuin ystävälliset naapurit keskenään ovat. Mutta kun ei, niin tässä sitä sitten ollaan.

Äänestä
  • Näin ne Suomalaisen demokratian politrukit julistaa järjestelmän sanomaa.

    Äänestä

Pitäisi tunnustaa totuus siitä kuinka tähän pisteeseen on päädytty.
-Kaikki alkoi Syyriasta, jolloin Venäjän armeija tuli Syyrian armeijan avuksi Usan tukemia joukkoja vastaan, Usa hävisi sodan, Syyrian "kansannousu" epäonnistui.
-Syyrian tappion jälkeen Usa päätti kostaa Venäjälle suunnittelemalla Ukrainaan Kiovan vallankaappauksen.
-Tavoite on tuoda Nato Venäjän rajoille ja vaihtaa omat miehet Venäjän johtoon, näin Venäjän luonnonvarojen ryöstäminen olisi helpompaa.
-Vallankaappaus johti sisällissotaan.
-Sisällissota loppui Minskin sopimukseen, jossa Itä-Ukrainan joutuminen alisteiseen asemaan estettäisiin Itsehallinnolla.
-Kiovan hallinto ja Usa ei koskaan pitänyt kiinni sopimuksesta, katsottiin että itsehallinto hankaloittaa projektia kaataa Putinin hallinto.
-Lännessä Kiovan vallankaappausta kutsutaan valheellisesti kansannousuksi, koska se kuulostaa paremmalta.
-Meillä Nato hakemuksen asiantuntijat ovat Matti ja Teppo osastoa, eivät mitään asiantuntijoita joilla olisi jotain salaista tietoa vaan henkilöitä joilla on ollut ikuinen unelma hillotolppa Natosta. Asiantuntijoiden joukossa oli myös henkilöitä jotka näki Nato-jäsenyyden heikentävän maan turvallisuutta. Väite siitä että päättäjät tai asiantuntijat tietäisi jotain sellaista mitä kansa ei tiedä on keksitty vale. Jäsenyys on osa projektia kaataa Putinin hallinto.

Äänestä

Tumma poika oli jo ohjuspatterin ratissa ja valmiina sotimahan?😿😿

Äänestä

On taas niin tökeröä ja ummehtunutta valetta täällä. Jokainen jolla on aivot ymmärtää että naapurissamme on diktatuuri joka ei välitä omista kansalaisistaan mitään, saatikka muiden maiden kansalaisten hengestä. Putlerin vallanhimo on sokaissut hänet samalla tavalla kuin muutkin diktaattorit, toiminta on täysin toisintoa Hitlerin toiminnasta. Pienempien maiden on pakko liittoutua, muutoin ne eivät pärjää maailman rauhaa uhkaavalle diktatuurille. Tämä on vain kylmä totuus, avatkaa silmänne jotka ovat vielä vanhan aivopesun uhreja! Sanat eivät ratkaise vaan teot! Ukrainassa on menossa järjetön lahtaus ja se on vain alkusoittoa jos hommalle ei saada toppia.

Äänestä
  • Populistista jaaritusta jossa tosiasiat sivuutetaan. Media suoltaa pelkkiä väitteitä totuuksina ja politrukit yksinkertaistaa.

    Äänestä

Paasikivi totesi aikanaan viisauden siitä että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Joku toinen Tiedemies sanoi että tiedättekö te miten vähällä järjellä tätä maata johdetaan. Viimeisen 10 vuoden aikana on käynyt selväksi että nämä sanonnat on totta.

Äänestä
  • Vasemmistoliiton Merja Kyllönen olisi pitänyt parempana liittyä Varsovan liittoon?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kansalaisten kielteisen Nato-kannan kääntäminen sellaiseksi että kansa muka pakotti päättäjät viemään Suomen Natoon osoittaa Valtakoneiston mahdin. Suurimmat puolueet, media ja virkamiehet toimii kuin Neuvostoliiton järjestelmä, jossa kaikki julistaa yhteistä totuutta ja valehtelijat vaiennetaan.
Todellisuudessa puolueet ja heidän vallassaan oleva media manipuloi ihmiset näennäisiksi Naton kannattajiksi, sen jälkeen käännetään asia niin että kansa vaati ja vastahakoiset päättäjät alistui kansan tahtoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu