PerusSuomalaiset vahvistuu hurjasti koko ajan..

Sen näkee näistä mielenvikaisista kirjoituksista täällä jotka yrittävät mollata. Se on kun uhmaikäisen lapset uhmaa vanhempia kohtaan. Kiukuttelua ja rajojen kokeilua itkupotkukohtauksin.
PS on parasta suomalaisille ja ehdottomasti suomalaisten juttu!
3474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Kiitos Riikka, olet super hyvä.

Äänestä
  • Et sitten Osmium76 oikein kestä reaalitettejä. Ainoa vahvuus jos on moukkamaisuus ja poistatuksen epämielyttävistä totuuksista. Ei oikein lupaavaa multinikiltä.

    Äänestä

  • toivottavasti ei pidä paikkaansa mitä sanot osmium76 mutta kun katsoo nykyhetkeen ja maailman historian politiikkaan taaksepäin niin onhan siellä pahoja asioita tapahtunut kuten hitler, putin, kiina, pohjois-korea, Valko-venäjä, unkari, USA;n trump, lähi idän maat, turkki ja stalin esimerkiksi. Yhteistä näissä kaikissa on mm homoviha paitsi että trump ei tainnu/taida kovin vihata homoja. On myös toisenlainen esimerkki joka tulee Englannista jossa oikeistokonservatiivi boris johnson on osoittautunut aika vaarattomaksi. Maailman kaikki pahat poliittiset johtajat ja puolueet niin ne joko tekee kommunistista politiikkaa tai kovaa oikeistopolitiikkaa. Tämä on ihan oikeastaan fakta. Perusfiksu ihminen tietää että tuollaisia poliittisia suuntauksia tulee karttaa eikä äänestää valtaan mutta ihminen ei näy oppivan historiasta mitään. Nykyäänkin viljellään ympäri maailmaa ihan liikaa joko kovaa oikeistolinjaa tai kommunismia. Lopputulema molemmissa on kurjuus, kuten henkinen kurjuus&tyhjyys, joka vie väkivaltaan, suuret kustannukset, rahat myös loppuu molemmissa sillä kova oikeisto vie siihen että heikoimmilta kuten sairailta, työttömiltä ja eläkeläisiltä loppuu raha jos kova oikeisto leikkaa rajusti ja kommunismissa loppuu raha liian kovan verotuksen takia.

    Äänestä

  • Siis jos tuollainen toteutuisi niin minä kuolisin ensimmäisten joukossa, koska elän sosiaalitukien varassa. Olen eläkkeellä.

    Äänestä

  • Vanha katkera eläkeläismies on tullut taas purkamaan katkeruuttaan. Koeta kestää. Ilmeisesti on päässyt vähäksi aikaa pois pannasta. Taitaa kohta joutua uudestaan kieltolistalle.

    Äänestä

Tai sitten isänmaallinen enemmistö alkaa vain lopullisesti kyllästyä epäisänmaallisiin oikeistopopulisteihin... Persukuplan öyhötyksessä tätä ei välttämättä huomaa mutta tilanne on eri täällä kuplan ulkopuolella reaalimaailmassa.

1Äänestä
  • Aika puuduttavaa tuo pakkomielteesi. Voiko kukaan kommentoida, sinun lisäksesi palstalle ilman että käyt kimppuun valheellisilla syytöksilläsi? Pidätkö sinä itseäsi persuna, antipersuna vaiko pelkkänä palstahäirikkönä`

    🤔🤨

    Äänestä

  • Mielenvikaisen m vanhankomuakan typerä aloitus,yrittää saada keskustelua aikaiseksi,vastaa ja kysele itseltäsi,näin saa jotenkin aikansa kulumaan .

    Äänestä

  • Eikö sinun olisi aika jo vihdoin ja viimein rauhoittua? Sinähän olet kuukausia sekoillut mielikuvitusolennoillesi kirjoitellessassi.

    Äänestä

  • Ei tuollaista nikkiä ole vastaan tullut, hulluhan sinä. Mielikuvitusolentojesi kanssa kommunikoija.

    Äänestä

  • Soinin mukana lähti Perussuomalaisista myös populismi. Menneisyyteen jämähtäneenä, tietystikin kaikenlainen muutos on sinulle mahdotonta ymmärtää. Siksi näitä toistojasi ja höpinöitäsi ei oikein jaksaisi. Kun et saa minkäänlaista realismia ja faktaa mukaan. Pelkkää vanhojen toistelua ja joko tyhmyydestä tai / ja typeryydestä johtuvaa väärinymmärtämistä, joita ei sinulle kukaan jaksa vuosia oikoa, joka kommenttiisi. Sinulle ei tunnu kuuppaan tarttuvan mikään reaalimaailmasta.

    Äänestä

  • No jopas jotain. Seinähullun sekoilua. Mitä yrität sanoa? Etkö todellakaan itse huomaa sitä, sinä olet SEINÄHULLU SEKOILIJA!!

    Äänestä

  • Todellakin onnistunutta kommentointia, kommenttiesi kopsujen toistoja . . . Luetko itse yhtään, mitä kopioit ja mitä kirjoittelet. Jos niin teet, kyllä mahtaa vallita älykäs tunnelma.

    😄😅😂🤣

    Äänestä

Persussuomalaiset on onnistunut pudottamaan oppositiossakin kannatustaan niin, että sillä on vielä melkoinen tarpominen edessä, jos meinaa saada teulevissa eduskuntavaaleissa edes saman verran ääniä kuin se se viime eduskuntavaaleissa.

Perussuomalaisten kannattaisikin koittaa karsia kommenteistaan mielenvikaisuutta ja kirjoittaa hiukan enemmän jostakin muustakin kuin Sannan perseestä.

Äänestä
  • Gallupeilla ei ole merkitystä, kuin median myyntiin. Päätöksentekoon ja vaikuttamiseen ei. Kyselykannatukset ei anna valtaa, se on viihdykettä. Kyselyt kun saadaan sopimaan aina tarpeeseen, ne eivät ole mitään totuuden mittareita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Gallupeilla ei ole merkitystä, kuin median myyntiin. Päätöksentekoon ja vaikuttamiseen ei. Kyselykannatukset ei anna valtaa, se on viihdykettä. Kyselyt kun saadaan sopimaan aina tarpeeseen, ne eivät ole mitään totuuden mittareita.

    Gallupeilla ei ole tällä hetkellä merkitystä, mutta silloin oli kun Perussuomalaisten gallupkannatus huiteli 23 prosentin pinnassa.

    Silloin Perussuomalaiset oli suurin, vahvin ja komein. Oi niitä aikoja!

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/16679245/perussuomalaiset-suurin-vahvin-ja-komein!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Gallupeilla ei ole tällä hetkellä merkitystä, mutta silloin oli kun Perussuomalaisten gallupkannatus huiteli 23 prosentin pinnassa.

    Silloin Perussuomalaiset oli suurin, vahvin ja komein. Oi niitä aikoja!

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/16679245/perussuomalaiset-suurin-vahvin-ja-komein!

    Tuolloin elettiin persujen kunnianpäiviä. Nyt heidän puolueensa loistava tulevaisuus on takana päin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Gallupeilla ei ole tällä hetkellä merkitystä, mutta silloin oli kun Perussuomalaisten gallupkannatus huiteli 23 prosentin pinnassa.

    Silloin Perussuomalaiset oli suurin, vahvin ja komein. Oi niitä aikoja!

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/16679245/perussuomalaiset-suurin-vahvin-ja-komein!

    Niillä gallupeilla ja kyselyillä ei ollut silloin sen enempää merkistystä, kun on nytkään. Kannatukset mitataan vain vaaleissa, sillä on merkitystä. Gallupit ja kyselyt ovat mielipidemuokkausta varten.

    Äänestä

  • Päättömien kopsujen jako jatkuu . . .

    Äänestä

  • Ihan oikeasti, aikuisten oikeasti. Tunnetko itsesi missään muodossa älylliseksi olennoksi noiden kommenttiesi kanssa, ja sitten nuo epätoivoa kuvaavat hymiöt. Viittaahan se sentään siihen, että edes hiukan, välillä sinulla ajatus kulkisi ja tunnet tyhmyytesi menneen liian pitkälle.

    Äänestä

SDP hoitelee asiamme tosi huonosti. Sähkön, bensan, ruuan hinnat noussut todella rajusti. On alkanut köyhien todellinen pudotuspeli ja vieläpä vasurien toimesta. Piste.

Äänestä

Persut pullistelivat täällä kuinka heidän kannatuksensa nousi viimeisimmässä gallupissa, mutta jättivät visusti sanomatta sen, että Demarien kannatus nousi vielä enemmän.

Äänestä
  • Se nyt ei selvästikään kerro mitään mistään, että täällä joku anonyymi provosoi toista samanlaista. Mutta mieluusti se toinen samanlainen kertoo kuinka täällä aina kaikki persut . . . .

    Äänestä

Hakkarainenkin kävi kännissä Suomessa. Mitä se muuta aiheuttaisi kuin kovaa kansansuosiota?

Äänestä

Persujen linjakkuus NATO- ja työmarkkina-asioissa ovat tuoneet varsinaisen kannatusryöpyn puolueelle, minkä takia puolue onkin noussut gallup-luvuissa huippuunsa.

Äänestä
  • Kirjoitettuina iva ja sarkasmi ovat vaikea taiteenlaji;)

    Äänestä

Ei ole persu työläisten puolue sillä Riikka Purra sanoi telkkarissa suorassa lähetyksessä ettei ole Suomessa varaa nostaa hoitajien palkkoja. Muistan myös Halla-Ahon kannanotot työnjohtajien ja työntekijöiden työehtosopimukseen liittyen. Purran kommentti on nyt selvä homma, että miten se ajattelee työläisistä. Lisäksi tuntuu persuja ahdistavan pakolaiset ja maahanmuuttajat. Ihme, ettei persut ole suuremmin ahdistuneet ukrainalaisista pakolaisista. Varmaan oisivat rajoja laittamassa kiinni jos saisi itse päättää kokonaan, mutta onneksi yksikänä puolue ei päätä täysin itsevaltaisesti politiikka asioista. Ei ainakaan tällä hetkellä. Toki joskus voi asiat mennä pahasti pieleen Suomessakin eli tänne voi tulla joku paha johtaja joka alkaa johtamaan maata esim Putinin tavoin. Koti, uskonto ja isänmaata ne höpöttää koko ajan. ja koko ajan höpöttää rahasta ja työstä. Ei kovin empaattinen puolue. Kustannusten kova minimointi on yksi puolueen teeseistä eli ne haluaa pitää kustannukset hyvin matalalla kuten esim hyvin matala verotus, matalat palkat , isommat leikkaukset ja investointien isompi jäädytys. Ei tiedä hyvää. Persut on paljon enemmän oikealla kuin kokoomus. Voisin jopa äänestää kokoomusta jos taloustilanne on semmone Suomessa, että vaatii puoluetta joka tekee leikkauksia maltillisesti&jonkun verran. Mieluusti äänestän kepua ja demareita sillä kumpi8kaan puolue ei ole tuottanut mun elämääni vaikeuksia. Kepu on ehkä paras puolue.

Äänestä

Eräs persu sanoi minulle kerran, että ei ole varaa tehdä mukavaa politiikkaa, koska mukava politiikka ei ole realistista. Mä en sanonu hänelle mitään vaan lähdin pois saman tien paikalta.

Äänestä
  • Eräs persu sanoi minulle kerran, että oli tavannut antipersun joka oli ihan itse saanut tarralenkkarit jalkaansa. Minä sanoin hänelle etten minä ole tavannut antipersua joka olisi siihen kykenevä ja lähdin palkalta pois mutta en sen saman tien paikalta.

    Äänestä

Minä kannatan myös demareiden ja kepun politiikkaa. Siksi toivon tämän nykyisen hallituspohjan jatkavan.
Persuista ei ole mihinkään, pelkkä yhden virren veisaajia. Puolueeseen on myös haalittu liikaa rikollisia, kaikki Suomen rattijuopot! Ja se Ano ja Hakkarainen! Huhtasaaren kopioinnista puhumattakaan!

Äänestä

No varmasti Riikka Purran kommentti hoitajien palkoista on syönyt persujen kannatusta pikemminkin. Osa persujen kannattajista on joko loikannut keskustaan tai demareihin. Persuissa on myös sosialistisempi siipi ja on sitten se kovempi oikeistosiipi. Ei niistä ota oikein selvää ja toinen kysymysmerkkipuolue on vihreät sillä ei minulle ainakaan mene järkeen liian vihreä politiikka koska ei ole kovin realistista koska esim ruokatuotanto voi joutua vaaraan jos tekee liian kovaa vihreää politiikkaa.

Äänestä
  • Liike nyt tuntuu olevan kysymysmerkkipuolue ja mulle oli Hjallis Harkimon puheet sairaaloiden lopettamisesta ja keskittämisistä isompiin kaupunkeihin aika rajua ja julmaakin. Itsenäisyyspuolue ei ole minulle myöskään suosikki eikä Suomen kommunistinen puolue, eikä Suomen kommunistinen työväenpuolue enkä ole koskaan pitänyt siniset puolueesta enkä kristillisdemokraateista. Kokoomus ei ainakaan ole aiheuttanut minulle koskaan mitään pahaa mutta on se toki kysymysmerkkipuolue omalla tapaa koska pahimmillaan ne voisi veljeillä persujen kanssa tehden tosi kovia leikkauksia ja investointien tosi isoja jäädytyksiä. En väitä että rahaa voi syytää loputtomiin koska ei liika velka ole hyväksi, mutta että persut lähtee pahasti laukalle noissa kustannuksen minimointi tavoitteissa.

    Äänestä

  • Älä sinä sinimusta vapaus valita fani jauha p..skaa persujen kannatusnotkahduksen johtuessa siitä, että persuista potkittiin pihalle tai lähti itse ääliöoikeistolaisia ja salaliittohörhöjä.

    Äänestä

  • Purra sanoi jo kauan kauan sitten kuinka seuraava hallitus leikkaa ja niin paljon että tulee jopa Sipilän hallitusta ikävä jonka saavutukset jäi leikkauksiin ja mamuaaltoon Kempeleen ovien aukaisun houkuttelemina mistä maksetaan hintaa edelleen erinäisten lieveilmiöiden muodossa lestaosaston jatkaessa vihervasureiden nuolemista seurauksella missä Suomesta on koko hallituskauden tehty enemmän ja enemmän koko maailman sosiaalitoimistoa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 37 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sen näkee näistä mielenvikaisista kirjoituksista täällä jotka yrittävät mollata. Se on kun uhmaikäisen lapset uhmaa vanhempia kohtaan. Kiukuttelua ja rajojen kokeilua itkupotkukohtauksin.
PS on parasta suomalaisille ja ehdottomasti suomalaisten juttu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu