Remontin asbestialtistumisen muodostama riski

Hei

Noin 14-vuotiaana omakotitalossamme tehtiin kylpyhuoneremontti, johon minut on vasten tahtoani muutamaksi tunniksi pistetty työskentelemään. Talo rakennettu 70-luvulla, joten todennäköisesti on sisältänyt asbestia kaakelitasoitteissa ja muovimaton liimassa.

Nuo muutamat tunnit eivät osuneet pölyisimpään ajankohtaan, vaan tapahtuivat vasta kun kylpyhuone oli purettu ja paikkoja siivottu jonkun verran.

Kysymys kuuluu, kuinka ison syöpäriskin tämänkaltainen altistuminen muodostaa?
302506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Tämäkin tilanne on hirvittävä...

Äänestä

Miten siellä on mitään purkutöitä tehty ilman asbestikartoitusta, jos asbestia saattaa löytyä?

Äänestä
  • Vuosi oli 2015, jolloin asbestikartoitus ei ollut vielä pakollinen, joten jätettiin tekemättä vaikka asiasta varoittelin. Ja tästä johtuen aivan normi remonttina tehtiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vuosi oli 2015, jolloin asbestikartoitus ei ollut vielä pakollinen, joten jätettiin tekemättä vaikka asiasta varoittelin. Ja tästä johtuen aivan normi remonttina tehtiin.

    No asbestoosi kehittyy jonkun 30 vuoden kuluessa jos on kehittyäkseen. Kannattaa käydä lekurilla joskus vuoden 2040 tienoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No asbestoosi kehittyy jonkun 30 vuoden kuluessa jos on kehittyäkseen. Kannattaa käydä lekurilla joskus vuoden 2040 tienoilla.

    Asbestoosia en niinkään pelkää, sillä tiedän sen aiheutuvan vasta voimakkaasta altistumisesta.

    Enimmäkseen mahdollisia tietoja mesoteliooman riskistä haluaisin saada lisätietoja, sillä sen suhteen pienintä turvallista altistumisrajaa ei ole.

    Äänestä

Entä miten siitä on saatettu aloituskin tehdä?

Äänestä

Ihan asiallinen kysymys, mutta foorumi väärä. Ei näitä kirjoituksia jaksa fiksut seurata, paitsi googlen hakutulosten kautta jotain tiettyä probleemaa selvittäessään viimeisenä oljenkortena. :)

Äänestä

Käytännössä olematon riski.

Äänestä

Tuhannesosa siitä jos polttaa tupakkaa.

Äänestä

Ilmeisesti lääkäriltä saisit parempia ennusteita kuin palstan kuhnuripummeilta.

Äänestä
  • Heh, keuhkolääkäriltä olen kohta kyselemässä mutta lähinnä tänne pistin kysymyksen, jos lisätietoa tai linkkejä asiapitoisiin teksteihin löytyisi.

    Äänestä

Taitaa asbestin aiheuttama keuhkosyöpä olla harvinainen. Enollani vanhoilla päivillään sellaista epäiltiin, mutta hän oli touhunnut asbestin kanssa koko työikänsä.
Mekin vanhahkot olemme hengitelleet asbestia tietämättä sen vaarasta. Palosuojana oli asbestikangasta hitsaushommissa ym. ym.

Äänestä
  • Oikeassa olet, luulen itsekin että todennäköisesti ennen aineen vaaran tiedostamista monessa ammatissa on voinut jonkin verran altistua.

    Hieman tässä olisi tarkoitus kartoittaa omia riskejä, mutta hankalaa on sillä altistuminen tapahtunut kuitenkin työelämän ulkopuolella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikeassa olet, luulen itsekin että todennäköisesti ennen aineen vaaran tiedostamista monessa ammatissa on voinut jonkin verran altistua.

    Hieman tässä olisi tarkoitus kartoittaa omia riskejä, mutta hankalaa on sillä altistuminen tapahtunut kuitenkin työelämän ulkopuolella.

    Asbestia oli aiemmin joka puolella. Autojen jarrupalat vinkuivat, kun niistä jätettiin asbesti pois. Jotenkin se on hoidettu kuntoon.
    Luvattomia asbestipurkuja tehdään melko yleisesti. Tuossa naapurissa sanottiin että saahan omansa purkaa. Oma ilmakehähän heillä on!

    Äänestä

Tämä on vähän kuin jos olisit polttanut yhden tupakan. Ongelmia on niillä, jotka ko. hommia tekivät ammatikseen vuosien ajan.

Äänestä

Jännityksellä odottamaan seuraavaa aloitusta asbestista...

Äänestä

Juuri teetettiin kylpyhuoneremontti vuoden 1975 alkuperäisasuisessa kylpyhuoneessa.
Ennen remonttia asbestikartoitus, tuloksena ei asbestia muovimatossa, seinässä eikä lattiatasoitteessa. Eli välttämättä et ole altistunut asbestille lainkaan ja muutenkaan en tuosta muutaman tunnin keikasta olisi kovin huolissani.
70-luvulla kuitenkin poltettiin joka paikassa sisällä ja ulkona ja vaihdettiin vauvoille vaippoja tupakka suupielessä yms.
Olet passiivisenakin tupakoitsijana saanut varmasti tuhatkertaisen keukosyöpäaltistuksen .

Äänestä
  • Ah, siinä OK -köyhäiliän ajattelumallia. Ei meillä, kun ei toisaallakaan. Ja kun jostain löytyy mallisuoritus, missä asbestia ei ollut, nin ei ole meilläkään. Sama pätee myös radoniin ja ihan kaikkeen ylimääräisiä kustannuksia aiheuttavaan. Sitäpaitsi riski on pieni enkä tunne yhtään keuhkosyövän saanutta, joten taitaa olla valetta koko juttu!

    Lisäksi pitää muistaa, että abestin voi purkaa itse, kuhan vaan sumuttelee vähän vettä pinnoille. Jätteet voi ja pitää haudata omaa pihaan tai mieluummin jonkun toisen metsään .Siinä missä jäteöljytkin yms. Näin on aina ennenkin.... eikä ennen kuoltu syöpään tai mihinkään muuhunkaan!

    Äänestä

  • En välttämättä, ehkä sitä puoltaa se, että remontissa olivat mukana talon alkuperäiset rakentajat jotka totesivat että käytetyissä materiaaleissa ei ollut asbestia. Toisaalta vain kartoitus kertoo totuuden.

    Tietty eihän sitä pientäkään riskiä halua ottaa, sillä vaarallisesta aineesta kyse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En välttämättä, ehkä sitä puoltaa se, että remontissa olivat mukana talon alkuperäiset rakentajat jotka totesivat että käytetyissä materiaaleissa ei ollut asbestia. Toisaalta vain kartoitus kertoo totuuden.

    Tietty eihän sitä pientäkään riskiä halua ottaa, sillä vaarallisesta aineesta kyse.

    Ennen asbestia tungettiin lähes joka paikkaan, joten on kyllä pieni ihme ettei 70-lukuisen talon kylpyhuoneessa sitä löydy. Mutta mahdollista toki, asbestikartoitus eli näytäpalojen mikroskooppinen tutkimus sen kertoo. Nykyään tuo on pakollinen eikä siinä riitä rakentajan vakuuttelu asbestittomuudesta.
    Omatoimisia remonttireiskoja tämä tietenkään ei koske, ainoastaan alan yrityksiä.
    Sisäilman radonpitoisuus on muuten myös mitattu, tulos 90 Bq/m3, alittaa uusien talojen pitoisuusvaatimuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ennen asbestia tungettiin lähes joka paikkaan, joten on kyllä pieni ihme ettei 70-lukuisen talon kylpyhuoneessa sitä löydy. Mutta mahdollista toki, asbestikartoitus eli näytäpalojen mikroskooppinen tutkimus sen kertoo. Nykyään tuo on pakollinen eikä siinä riitä rakentajan vakuuttelu asbestittomuudesta.
    Omatoimisia remonttireiskoja tämä tietenkään ei koske, ainoastaan alan yrityksiä.
    Sisäilman radonpitoisuus on muuten myös mitattu, tulos 90 Bq/m3, alittaa uusien talojen pitoisuusvaatimuksen.

    Niinpä, sen takia oletankin mieluummin että sitä siellä on ollut. Onneksi olin työmaalla vasta siivouksen ja tuuletuksen jälkeen.

    Äänestä

Ei kait asbestista niinkään syöpää sikiä vaan asbestoosi, joka on hengityselinten rappeumaa. Se aiheutuu noiden asbestihiukkasten koteloitumisesta keuhkorakkuloihin ja näin hapen siirtopinta-ala pienenee ajan kuluessa. Itse olen työskennellyt kesätöissä telakalla putkiverstaassa, jossa eristettiin putkia asbestilla. Tuo oli -68 - 72 neljänä kesänä. Ei ole havaittavissa keuhkoissa matkamuistoja noilta ajoilta. Kannattaa muistaa, että yksi maailman suurimmista yrityksistä jäi kiinni asbestin lisäämisestä lasten talkkiin, eikä sekään aiheuttanut mitään epidemiaa.

Äänestä
  • Niin, syöpöhän on huijausta, jos ei siihen itse satu kuolemaa tai joku tuttu kuole.

    Pikkulapsen asteelle jääneet kykenevät ymmärtämään vain asioita, joita voivat nähdä, kosketella ja tunkea suuhunsa. Jos normaalisti on 1/10 miljoonaa riski kuolla johonkin syöpää ja aineen X käsittelyn jälkeen riski on 1/2 miljoonaa, niin ao toiminta 5-kertaistaa riskin. Mutta vajakin mielestä riski on aina 0, koska vajakin sormet eivät riitä näin isojen lukujen käsittelyyn.

    Äänestä

  • Asbesti kuuluu karsinogeeniluokkaan 1, mutta kyllä siitä myös asbestoosia tulee. Keuhkolääkäri myös mainitsi että keuhkokuvista on jälkikäteen mahdollista nähdä plakit jo kuvailemasi altistuksen tasosta johtuen. Hyvä kyllä jos sinulla kävi tuuri eikä mitään aiheutunut!

    1Äänestä

  • Kaverilla on ollut onnea, minä tiedän miehen joka oli telakalla kesän töissä ja on sairastunut asbestin aiheuttamaan syöpään. Että sillä lailla.

    Äänestä

Asbestipotilaita hoitavan keuhkolääkärin kanssa juteltu. Sanoi riskin syöpään tietenkin olevan olemassa, sillä nolla se ei ikinä ole millään altistumistasolla. Kuitenkin mainitsi sen olevan pieni tai mitätön, sillä varsinaiseen purkuvaiheeseen en ole osallistunut.

Lämpimästi kehotan myös muita palstalaisia kääntymään ammattilaisen
puoleen, mikäli on saattanut itse altistua.

Äänestä
  • Eiköhän sinun olisi olisi syytä jutella ihan toisen lajin lääkärin kanssa...

    Äänestä

  • Täytyy muistaa että edelleen noin joka viides vai oliko se peräti joka neljäs suomalainen sairastuu elämänsä aikana johonkin syöpään. Toki suurin osa selviää hengissä tai parantuu täydellisesti, mutta siis syöpäriski jokaisella meillä on tämä. Ei siinä muutaman tunnin oleskelu 15 vuotta sitten jossain ehkä asbestia sisältävällä alueella merkittävästi riskiä nosta.
    Eli ota rauhallisesti, lisäriski tuosta hommasta on mitättömän pieni tai olematon.

    Äänestä

Julkulan sairaalaan lääkärit odottava lämpimästi yhteydenottoja muka asbestialtistuksen saaneilta...

Äänestä

Ei elämästä selviä hengissä, kuolo korjaa ennen pitkää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hei

Noin 14-vuotiaana omakotitalossamme tehtiin kylpyhuoneremontti, johon minut on vasten tahtoani muutamaksi tunniksi pistetty työskentelemään. Talo rakennettu 70-luvulla, joten todennäköisesti on sisältänyt asbestia kaakelitasoitteissa ja muovimaton liimassa.

Nuo muutamat tunnit eivät osuneet pölyisimpään ajankohtaan, vaan tapahtuivat vasta kun kylpyhuone oli purettu ja paikkoja siivottu jonkun verran.

Kysymys kuuluu, kuinka ison syöpäriskin tämänkaltainen altistuminen muodostaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu