Mistä kumppani

Kyllä se voi olla tosi vaikeaa dysfasian kanssa jo yksinkin, ja ei jyrkät kannat yhtään helpota. Mäkin tiedän jonkusia, kellä hyvin jyrkät ja joustamattomat mielipiteet, mutta myös sitä, että paljon takerrutaan kovasti sinänsä harmittomiin yksityiskohtiin, kuten yksittäisiin vääriin sanoihin tai ilmaisuihin, kun taas merkityksellisä eli mm. sairauksia voidaan vähätellä. Kiinnostus voi myös olla hyvin jyrkästi jakautuvaa ja stressin ja ristiriitojen sieto huonoa. Autismiin voi liittyä tuota monen muun ohella, mutta kai kyse voi myös olla jostain muusta tunnekylmyydestä toisia kohtaan. Jos meinaa toisten kanssa oikeesti pärjätä, pitää olla joustava, hyväksyä ja kuunnella muita mielipiteitä, välitä aidosti eikä vain pintapuolisesti.

Muuten en noista parisuhdejutuista osaa sanoa mitään - kun itsellä kuulemma joku kehityshäiriö ja ei kiinnosta - vaan oikeampi vastaus on moninainen sairauskirjo, joista osa sosiaalisesti ja toiminnallisesti hyvin hyvin vaikeita. Ihan semmoinen juntti en kylläkään ole pohjimmiltani mikä mielikuva voi joskus tulla mikä tosin on osaksi väärää tulkintaa. Joskus ollut enemmän sosiaalista toimintaa ja onpa mulla hyvä kognitiivinen peruskapasiteetti ja kohtalaiset sosiaaliset taidot, mutta puhumisen kanssa ongelmia eri syistä, mutta kahden kesken ei julkisessa tilassa sujuu paremmin ellei ole väsy, fatiikki, nälkä ja jano. Että tämmöstä, vähän ehkä kaukaa sivuaa kysymääsi...

Monisairas

Miten niin ei testien mukaan aspergeriä mutta kuitenkin
lääkäri antoi asperger-diagnoosin, koska äitinä
arvelit että se "auttaa".

Jotain outoa tuossa nyt on.

Se, että haluat hyvin nenttimäisesti pojallesi kumppania mutta et selvästikään
halua ymmärtää, että aspergerille (jos poikasi edes sellainen on ) sellainen
on poikkeuksellisen vaikeaa löytää ainakaan ihan normaalien nenttien
joukosta. Samankaltaisten pariin poikasi olisi syytä saada, ei suinkaan
enemmistöä edustavien nenttien pariin mieleltään rikkoutumaan.
Mikään työntäminen väkisin ihmissuhteisiin ei koskaan aspergerin
kohdalla onnistu. Eikä normaalin enemmistönkään kohdalla.
Tärkeintä pojallesi olisi löytää joku joka ymmärtää hänen
erilaisuuttaan. Pahinta on jos hänet harhautetaan ulkokohtaisesti
muka "seurustelemaan" jonkun sellaisen kanssa, joka
MUIDEN mielestä "sopii" hänelle.

Poikasi itsensä löytäminen on ilmeisesti hyvin kesken, sillä
äidissä roikkuminen - ja äidin roikkuminen hänessä - ei
kuulosta itsenäiseltä aikuiselta elämältä, eikä varsinkaan
itsenäisen aikuisen asperger-ihmisen elämältä.

Kumppanin voi löytää vasta sitten, kun on löytänyt itsensä.

Äiti ei koskaan voi löytää poikansa puolesta pojalleen oikeaa tietä.
Pojan on itse löydettävä oma tiensä, varsinkin kun hän on
jo aikuinen.

Poikaa on rakastettava sellaisena kuin hän on. Tämä ohje
on tarkoitettu varsinkin hänen äidilleen, sinulle!

Etenkin terveyspalstalla on nykyään yhen kirjoittajan taholta sekoitettu sukupuoliroolit.
Hän esiintyy naisena, ettei häntä tunnistettaisi eläkettään nostavaksi mieheksi.

Onkohan kukaan yrittänyt esiintyä aspergerina, vaikka on todellisuudessa luonnehäiriöinen? Ainakin todelliset assit huomaavat tuollaisen
esiintymisyrityksen feikiksi.

Eikös se ollut joku Munchausenin oireyhtymä, kun vanhempi " tekee " lapselleen sairauden kuin sairauden ?

Jos lääkäri toteaa, ettei Asbergeriä ole, niin ei se sellaista diagnoosiakaan anna, vain helpottaakseen jotain tilannetta.

Aikuinen poika voi halutessaan myös itse etsiä itselleen kumppanin sellaisen halutessaan, vanhemman painostus on turhaa.
Ei edes aikuinen lapsi ala seurustella sen takia, että isi tai äiti niin haluaa.

Asperger tai dysfasia, hakalaa on. Sellaista kumppania ei kukaan kauan jaksa.

Mitä mä luin?

Jos nyt ihan rauhoitut ja annat AIKUISEN lapsesi päättää omasta elämästään.
Itselläni ei ole aspergeria eikä dysfasiaa tai mitään muitakaan nepsy piirteitä. Olen elänyt jo monta vuotta sinkkuna ja todennut, että hyvä näin. Lapsia en ole koskaan halunnut. Luojan kiitos voinee tässä kohtaa sanoa, että äitini on lukenut paljon asioista. Hän ei kyseenalaista mun elämää ja valintoja, koska tietää, että ihmisiä on erilaisia. Joo ja minä en kärsi tilanteestani.

Anonyymi 20:52 kirjoitti:
"Asperger tai dysfasia, hankalaa on. Sellaista kumppania ei kukaan kauan jaksa."

Tuo ei pidä paikkansa.
Kyllä aika moni aspergeri eli assi on onnellisesti naimisissa.
Asperger-ihmiset ovat tutkitusti hyvin uskollisia.
Onnellinen pitkä avioliitto asperger-ihmisen kanssa
edellyttää kumppanilta tietenkin sitä, että tietää
Aspergerin syndroomasta riittävästi, ymmärtää esim. sen, että
AS on synnynnäistä ja pysyvää ja että sen takia esim. kaikki
nalkuttavat yritykset muuttaa AS-kumppani "normaaliksi"
ovat tuhoon tuomittuja.

Ne, jotka sanovat, että AS-ihmisen kanssa eivät voisi tulla
toimeen, ovat lähes aina ns. telaketjunormaaleja, jotka
pelkäävät ja inhoavat kaikkea erilaisuutta ja muukalaisuutta.
Sellainen "aspergerfobia" on sukua homofobialle ja ksenofobialle
ja se kertoo ihmisen henkisestä vajaakykyisyydestä ja synkästä
puolesta.

Aika moni assi elää kuitenkin mieluiten yksin.
Assina tiedän, mistä tämä johtuu.
Se johtuu siitä, että niin moni assiton ihminen on niin
ennakkoluuloinen, niin tietämätön, niin kiinni
ns. normaalin enemmistön siinä tapa- ja asennekulttuurissa,
johon valitettavasti vielä vuonna 2022 näyttää
kuuluvan aikansa elänyt käsitys asperger-ihmisestä
"hirveänä kehityshäiriönä", johon verrattuna mikä
tahansa ns. normaali on muka "paljon parempaa".

Kuinka moni "hirveän kehityshäiriöinen" asperger-ihminen
onkaan noussut ihmiskunnan merkkihenkilöiden (suurten
keksijöiden, tieteilijöiden ja taiteilijoiden) joukkoon!