Kokoomus oli 16 vuotta hallituksessa. Ei mitään positiivista tulosta. Nyt oppositiossa löytyy arvosteltavaa ja ehdotuksia. Miksi 16 vuotta tumput suorina ?
Aho vei sentään Suomen EU:hun ja tuhosi maatalouden. Kokoomus ei saanut edes sitä aikaan. Vain valtavan massatyöttömyyden se onnistui "hallitulla rakennemuutoksella" luomaan, mutta ei poistamaan. Ruotsalaiset saivat ostaa suomalaisyritykset pilkkahintaan Kokoomuksen tuella. Siinä kaikki.
Kokoomus - tee itsemurha tai uudistu !
Aho vei sentään Suomen EU:hun ja tuhosi maatalouden. Kokoomus ei saanut edes sitä aikaan. Vain valtavan massatyöttömyyden se onnistui "hallitulla rakennemuutoksella" luomaan, mutta ei poistamaan. Ruotsalaiset saivat ostaa suomalaisyritykset pilkkahintaan Kokoomuksen tuella. Siinä kaikki.
Kokoomus - tee itsemurha tai uudistu !
Vastaukset 4
Vanhimmat
kirjoittaa noin. Vaaleissa kansa antoi valtakirjan kokoomukselle ja kokoomus -vastuuta koko Suomesta - tavalla hoiti yhteishallituksissa kepun ja välillä demareiden kanssa maamme asioita olosuhteissa, jotka olivat paljon vaikeammat kuin nykyhallituksen aloittaessa. Pelkäänpä pahoin, että kokoomus joutuu taas konkurssipesän hoitajaksi nykyhallituksen jälkeen.
Kaikki ne vastuulliset virkamiehet, jotka tekemättömyydellään ovat ajaneet maan ja kansalaiset köyhyysloukkuun - kenen tuella. Sitten vasta kokoomus pääsee hallitukseen - kansan tuella.
keppuli-demari-jopa vasurijäsenkirjavirkamiehistä.
Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho vaikutti keskeisesti, että reseptilääkkeet halpenevat aivan oleellisesti.
Markkinatalouden aidot kannattajat, kuten yliporemstari Raimo Ilaskivi puhui viime A-talkissa näitä yritysten ylisuuria opitoita vastaan ja tätä muuta ahneutta myös, joka on tullut tämän kvarttaalitalouden myötä.
Vastuullinen porvari toivoo, että kaikilla menisi hyvin ja elintaso nousisi.
"Ei kannata provosoitua, vaikka kuinka provosoitaisiin"
Typerällä "ääliöittelyllä" ei kannata vastata tyhmäänkään viestiin.