Kristillistä kasvatusta kouluissamme lisättävä

Aamuhartauksia enemmän. Virsilaulantaa myös lisää. Kristillistä uskonnonopetusta unohtamatta. Tämä on tärkeää hyvinvointimme ja suomalaiskansallisen kulttuurimme säilymisen kannalta. Jos nykymeno jatkuu, niin saadaan katella asuntojemme ikkunoista moskeijoita ja minareetteja.
1293590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 129

Vanhimmat

Sellainen on oikein!

Äänestä

Ei pidä. Pitäkää ihan omissa tiloissanne, ei verovaroin maksetuissa opinahjoissa.

Äänestä

Kouluissa aamuvirret ja ruokarukouset. Näin on hyvä.

Äänestä
  • Ei ole ruokarukouksia. Missä utopiassa elät ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole ruokarukouksia. Missä utopiassa elät ?

    Onhan ruokarukous hyvä tapa. Kotona ja koulussa voi pitää ruokarukouksen, jossa kiitetään ruuasta ja siunataan ateria. Suomessa on ollut pulaa ruuasta ja yksi Euroopan viimeisimmistä nälänhädistä 1800-luvulla. Nyt ruuan hinta on taas ruvennut nousemaan ja vähävaraiset kärsivät ensiksi.

    Ei ole hyvä tapa. Taikauskon tuputtaminen lapsille on sairasta.

    Äänestä

Moraalin kohottaminen on tärkeää. Siksi kristillinen kasvatus.

Äänestä

Kristinusko on osa suomalaista kansallisperintöä.

Äänestä
  • Ei ole. Kristinusko on tuontitavaraa. Levantin alueen hiekkasandaalikansojen taikauskoa.

    Äänestä

Huuhaa.

Äänestä
  • Usko Jeesukseen pelastaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Usko Jeesukseen pelastaa!

    Ei ole pelastanut ennen, ei pelasta nyt eikä pelasta tulevaisuudessakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole pelastanut ennen, ei pelasta nyt eikä pelasta tulevaisuudessakaan.

    Suomi taisteli toisessa maailmansodassa ylivoimaista ateistista vihollista vastaan. Pientä kristillistä Suomea ei ateistijätti saanut lyötyä. Suomi turvasi sota-aikana voimakkaasti kristinuskoon. Ja se oli Suomen pelastus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi taisteli toisessa maailmansodassa ylivoimaista ateistista vihollista vastaan. Pientä kristillistä Suomea ei ateistijätti saanut lyötyä. Suomi turvasi sota-aikana voimakkaasti kristinuskoon. Ja se oli Suomen pelastus.

    Jaa ? 100.000 kuollutta ja 400.000 ihmistä menetti kotinsa . On sinulla kovat luulot

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaa ? 100.000 kuollutta ja 400.000 ihmistä menetti kotinsa . On sinulla kovat luulot

    Jos Suomi ei olisi puolustautunut silloin ateistivaltiota vastaan, niin nyt meidän nuoria miehiä lähetettäisiin sotimaan Ukrainaan Putinin joukkoihin. Putin on itse ateistisen kommunisti-ideologian tuote, vaikka tuo vähän esiin itsestään sitä puolta, kuin harrastaisi kristinuskoa.

    Kylläpä sinulla heittää kupolista jo oikein kunnolla vaikka helteet eivät ole edes vielä alkaneet.

    Äänestä

Onneksi kristinuskon opetusta on luvattu lisätä. Raamatun kertomuksia ja yleistä moraalioppia ja siveysoppia tulee lisää kouluihin.

Äänestä
  • Ei lisätä. Jaa siveysoppia. Sanos ketä Nooa pani kun rantautuivat ? Aivan , tyttäriään . Ja moneen kertaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei lisätä. Jaa siveysoppia. Sanos ketä Nooa pani kun rantautuivat ? Aivan , tyttäriään . Ja moneen kertaan.

    Hyvin servasit.

    Äänestä

Suomesta tehdään kristillinen kansallisvaltio. Paras hyväksyä tämä tosiasia.

Äänestä
  • Ainut tosiasia on että sinä tarvitset nopeasti psykiatrista hoitoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainut tosiasia on että sinä tarvitset nopeasti psykiatrista hoitoa.

    Kristillisen kasvatuksen jääminen taka-alalle nyky-yhteiskunnassa on johtanut arvotyhjiöön, jossa erilainen pahoinvointi ja huumeongelmat ovat suuresti lisääntyneet. Suomessa ei synny enää edes riittävästi lapsia.

    Äänestä

Olen samaa mieltä. Kristillisyyttä lisää.

Äänestä

Ei suomen kouluissa saa opettaa kristinuskoa koska islam!Rasismia?

Äänestä
  • Kristinuskon opetusta ei saa vähentää, koska muuten on edessä islamisaatio.

    Äänestä

Katolista uskoa on lisättävä Suomen kouluissa. Vain katolinen uskonto on oikea , näin sanoo myös Raamattu.

Äänestä
  • Valitettavasti Raamattu ei tue tuota. Katolisella kirkolla on raamatunvastaisia harhaoppeja, kuten oppi kiirastulesta ja tekojen kautta vanhurskautuminen. Myöskään luostarilaitokselle ja pappien selibaatille ei löydy raamatullista perustetta. Mutta onhan meidän luterilaiseen kirkkoommekin pesiytynyt viime aikoina raamatunvastaisuuksia, kuten naispappeus tai halu vihkiä samaa sukupuolta olevia avioliittoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valitettavasti Raamattu ei tue tuota. Katolisella kirkolla on raamatunvastaisia harhaoppeja, kuten oppi kiirastulesta ja tekojen kautta vanhurskautuminen. Myöskään luostarilaitokselle ja pappien selibaatille ei löydy raamatullista perustetta. Mutta onhan meidän luterilaiseen kirkkoommekin pesiytynyt viime aikoina raamatunvastaisuuksia, kuten naispappeus tai halu vihkiä samaa sukupuolta olevia avioliittoon.

    Katolinen uskonto on maailman toiseksi suurin uskonto heti sunnalaisuuden jälkeen mikä osoittaa että sinä ja sinun pieni lahkosi olette väärässä .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katolinen uskonto on maailman toiseksi suurin uskonto heti sunnalaisuuden jälkeen mikä osoittaa että sinä ja sinun pieni lahkosi olette väärässä .

    Mikään kristillinen suuntaus ei ole täydellinen, mutta protestanttiset kirkkokunnat haluavat tukeutua erityisesti Raamattuun. Kuitenkin on niin, että usko Jeesukseen pelastaa ja takaa sinulle iankaikkisen elämän. Mutta jos kirkkokunnassa on liikaa harhaoppeja, niin se voi eksyttää. Tulee synnin luvallisuutta yms. Mutta vaikka olisit katolilainen, voi pelastua, jos uskot Jeesukseen.

    Protestantteja+on+maaimassa+vain+9+%,+joka+kertoo+siitä,+että+he+ovat+kerettiläisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Protestantteja+on+maaimassa+vain+9+%,+joka+kertoo+siitä,+että+he+ovat+kerettiläisiä.

    Siksi juuri mailma on näin paha ja eriarvoinen. Jos kaikki olisi protestantteja ja aidossa Jeesus uskossa, olisi mailma kaikille taivas.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siksi juuri mailma on näin paha ja eriarvoinen. Jos kaikki olisi protestantteja ja aidossa Jeesus uskossa, olisi mailma kaikille taivas.

    Olet sinä kyllä pihalla kuin lumiukko.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siksi juuri mailma on näin paha ja eriarvoinen. Jos kaikki olisi protestantteja ja aidossa Jeesus uskossa, olisi mailma kaikille taivas.

    Protestanttisuudella on vahva vaikutus seuraaviin maihin: USA, Kanada, Britannia, Saksa, Hollanti, Ruotsi, Sveitsi, Suomi. Nämä ovat maita, jotka maailmassa sanovat, missä kaappi seisoo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Protestanttisuudella on vahva vaikutus seuraaviin maihin: USA, Kanada, Britannia, Saksa, Hollanti, Ruotsi, Sveitsi, Suomi. Nämä ovat maita, jotka maailmassa sanovat, missä kaappi seisoo.

    Laitatko+tilaston+missä+tuo+tosiaan+todetaan.+Missä+japani+?+Ja+muutenkin+kun+tämä+lista+kumoaa+valheeksiTop+10+Countries+with+the+Highest+Percentage+of+AtheistsChina+-+91%+(+aito+kommunismimaa+)Japan+-+87%+(+Japanissa+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)Sweden+-+78%+(+Ruotsissa+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)Czech+Republic+-+76%+(+Tsekissä+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)United+Kingdom+-+73%+(+UK:ssa+ihmiset+eivät+tunnet+toisiaan+)Belgium+-+72%+(+Belgiassa+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)Estonia+-+72%+(+Eestissä+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)Norway+-+70%+(+Norjassa+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)Australia+-+69%+(+Australiassa+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)Denmark+-+68%+(+Tanskassa+ihmiset+eivät+tunne+toisiaan+)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Protestanttisuudella on vahva vaikutus seuraaviin maihin: USA, Kanada, Britannia, Saksa, Hollanti, Ruotsi, Sveitsi, Suomi. Nämä ovat maita, jotka maailmassa sanovat, missä kaappi seisoo.

    Voitko kertoa mitkä maat noista varastivat alkuperäiskansoilta maat, sitten sulkivat heidät reservaatteihin ja sitten tappoivat heitä ?

    Meitä täällä kiinnostaa .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voitko kertoa mitkä maat noista varastivat alkuperäiskansoilta maat, sitten sulkivat heidät reservaatteihin ja sitten tappoivat heitä ?

    Meitä täällä kiinnostaa .

    Minuakin kiinnostaa. 1960 luvulla protestanttinen Englanti ei halunnut että Kenia itsenäistyy. Englannin mielestä Kenia kuuluu sille. Sitten Kenia ilmoitti että haluaa itsenäisyyden ja Englanti tappoi kymmeniä tuhansia kenialaisia. Tuo aloittaja on kuin nuo englantilaiset.

    Ateistinen Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja aloitti talvisodan. Ateistinen natsisaksa aloitti toisen maailmansodan. Ateistinen Neuvostoliitto surmasi miljoonia Stalinin puhdistuksissa. Ateistisen Kiinan "suuri harppaus" tappoi miljoonia nälkään.

    Laitatko linkin tutkimustuloksiin että natsi-Saksa oli ateistinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laitatko linkin tutkimustuloksiin että natsi-Saksa oli ateistinen.

    Ei se mitään linkkiä laita. Ei se ole koskaan laittanut. Älä ruoki tuota trollia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se mitään linkkiä laita. Ei se ole koskaan laittanut. Älä ruoki tuota trollia

    Natsi-Saksa oli kristinuskovastainen pohjinmiltaan ja halusi korvata kristinuskon natsi-aatteella, joka olisi uusi uskonto. Ihmisellä kun on ollut ja on oleva uskonnollisuuden tarve. Samaten Neuvostoliitossa, joka oli periaatteessa ateistinen, halusi luoda uuden uskonnon, kommunismin, johon ihmiset uskoisivat. Kristinuskoa ei saatu siellä kuitenkaan täysin pois kitkettyä. Lisäksi Stalin sota-aikana huomasi kristinuskon yhteisöllisyyttä ja lohtua tuovan puolen ja löysäsi nyörejä kristinuskon harjoittamiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laitatko linkin tutkimustuloksiin että natsi-Saksa oli ateistinen.

    Johtavat natsiupseerit taisivat olla ateisteja. Eivät ainakaan kristittyjä, koska heiltä puuttui kristillinen lähimmäisenrakkaus. Eihän hirmutekoja olisi voinut tehdäkään, jos on sisäistänyt kristillisen lähimmäisenrakkuden ajatuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Natsi-Saksa oli kristinuskovastainen pohjinmiltaan ja halusi korvata kristinuskon natsi-aatteella, joka olisi uusi uskonto. Ihmisellä kun on ollut ja on oleva uskonnollisuuden tarve. Samaten Neuvostoliitossa, joka oli periaatteessa ateistinen, halusi luoda uuden uskonnon, kommunismin, johon ihmiset uskoisivat. Kristinuskoa ei saatu siellä kuitenkaan täysin pois kitkettyä. Lisäksi Stalin sota-aikana huomasi kristinuskon yhteisöllisyyttä ja lohtua tuovan puolen ja löysäsi nyörejä kristinuskon harjoittamiseen.

    Linkki ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Johtavat natsiupseerit taisivat olla ateisteja. Eivät ainakaan kristittyjä, koska heiltä puuttui kristillinen lähimmäisenrakkaus. Eihän hirmutekoja olisi voinut tehdäkään, jos on sisäistänyt kristillisen lähimmäisenrakkuden ajatuksen.

    Linkki ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Linkki ?

    Usko nyt jo. Se on trolli eikä niillä koskaan mitään linkkejä oikeisiin tutkimustuloksiin ole.

    Äänestä

Jos saisin päättää, niin peruskoulussa joka luokalla 2 tuntia uskontoa viikossa.

Äänestä
  • Onneksi et saa päättää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi et saa päättää.

    Kristinusko on täkeä asia suomalaisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kristinusko on täkeä asia suomalaisille.

    On se, kiitos siitä Toivo Hannulalle, jota ei pahuuden voimat estänyt.

    https://www.wikiwand.com/fi/Ämmänristinmäki

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kristinusko on täkeä asia suomalaisille.

    Eipäs olekaan, miksi valehtelet?

    Äänestä

Kristinuskoa pitää opettaa, muuten lapset eivät tiedä ja ymmärrä siitä mitään.
Maailmassa on yli 2 miljardia kristittyä, joten on jo yleistiedon vuoksi hyvä tietää mistä on kyse.
Usko on myös lapselle lohtu ja turva, kun saa laittaa kädet ristiin ja rukoilla, jos joku asia pelottaa. Jos uskontoa opetetaan oikein ja positiivisessa hengessä, se vahvistaa lasten itsetuntoa, kun lapsi ja nuori tietää olevansa Jumalalle rakas.

Äänestä
  • Ei ole mikään tarve siihen. Ne uskovat jotka haluavat uskoa.

    Äänestä

Olet aivan oikeassa.

Äänestä

Ei pidä lisätä. Ajatus on naurettava.

Äänestä

Peruskouluun tunti viikossa lisää kristinopin opetusta kaikille. Se olisi oikein.

Äänestä
  • Kyllä.

    Äänestä

Kristilliset arvot ovat vahva perusta elämälle.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä vahvasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Olen samaa mieltä vahvasti.

    Suurin osa Suomen kansalaisista on eri mieltä.

    Äänestä

  • Oikeustaju ja moraali ovat täysin riittävät. Uskontoa ei tarvita mihinkään.

    Äänestä

Kohta on Suvivirren aika.

Äänestä

Nyt tuli Suomeen kunnon hallitus.

Äänestä

Kohta koulut alkavat ja kristillisdemokraatit ovat hallituksessa, mutta myös ateistihenkinen vasemmisto on siirtynyt oppositioon. Kansan tahto on, että perinteiset kristilliset arvot näkyvät maamme koululaitoksessa.

Äänestä

Lempäälä on Pirkanmaan keskeisintä raamattuvyöhykettä.

Äänestä

Virsiä ja raittiuslauluja enempi kouluihin, kyllä se siitä sitten alkaa uusi nousu.

Äänestä
  • Moraalinen selkäranka on kristinusko.

    Äänestä

  • Sinulla ei ole lapsia.

    Äänestä

Mieluusti enemmän sitä.

Äänestä

Ei pidä lisätä vaan poistaa. Lempäälään ei tule myöskään kristillistä grilliä.

Äänestä

Realismin ja tieteen vihaajia on tällä keskustelupalstalla tasan yksi, joka tekee avauksia ja vastailee itselleen.

Äänestä
  • Tieteellä perusteltiin sosialismia ja jopa kommunismia. Sosialistinen realismi oli hyväksytty taidesuunta sosialistimaissa. Ateismia suosittiin. Mutta kuinka kävikään sosialistimaille?

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Tieteellä perusteltiin sosialismia ja jopa kommunismia. Sosialistinen realismi oli hyväksytty taidesuunta sosialistimaissa. Ateismia suosittiin. Mutta kuinka kävikään sosialistimaille?

    Tieteellä parannetaan syöpiä, käydään avaruudessa ja pelastetaan pieniä viattomia lapsia.

    Tieteellä rakennetaan siltoja ja leikataan keuhoahtaumia.

    Tieteellä rakennetaan pyörätuolia ja leikataan kaihi silmästä.

    Kuinkas sitten kävikään.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Top 10 maata jossa eniten ateisteja
    Yllättäen tieteen kärkimaita. Kuinkas sitten kävikään ?

    China - 91%
    Japan - 87%
    Sweden - 78%
    Czech Republic - 76%
    United Kingdom - 73%
    Belgium - 72%
    Estonia - 72%
    Norway - 70%
    Australia - 69%
    Denmark - 68%

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Huono tulevaisuus edessä ateistisissa maissa. Neuvostoliitto, Albania, Kiina. Kansanmurhia ja ihmisoikeuksien polkemista.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Huono tulevaisuus edessä ateistisissa maissa. Neuvostoliitto, Albania, Kiina. Kansanmurhia ja ihmisoikeuksien polkemista.

    Et sitten lukenut listaa.

    Äänestä

  • Se haluaa myös kansallisvaltion ja kristillisen grillin.
    Hän toimii useamman kaupungin 24 palstalla mm. Seinäjoki 24 palstalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Tieteellä parannetaan syöpiä, käydään avaruudessa ja pelastetaan pieniä viattomia lapsia.

    Tieteellä rakennetaan siltoja ja leikataan keuhoahtaumia.

    Tieteellä rakennetaan pyörätuolia ja leikataan kaihi silmästä.

    Kuinkas sitten kävikään.

    Hyvin servasit kristillistä kansallisvaltiota himoavan.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Hyvin servasit kristillistä kansallisvaltiota himoavan.

    No, niitä on vain yksi tällä palstalla ja hän vastailee itselleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    No, niitä on vain yksi tällä palstalla ja hän vastailee itselleen.

    Ateisteja on niin vähän, että joutunevat vastailemaan itselleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    No, niitä on vain yksi tällä palstalla ja hän vastailee itselleen.

    Samaa hän tekee seinäjoki 24 palstalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Top 10 maata jossa eniten ateisteja
    Yllättäen tieteen kärkimaita. Kuinkas sitten kävikään ?

    China - 91%
    Japan - 87%
    Sweden - 78%
    Czech Republic - 76%
    United Kingdom - 73%
    Belgium - 72%
    Estonia - 72%
    Norway - 70%
    Australia - 69%
    Denmark - 68%

    Kerro sitten miten kävi.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Kerro sitten miten kävi.

    Huonosti kävi noille maille. Rappiokulttuureja.

    Äänestä

Matteuksen evankeliumissa (Matt.25:35-36,40) Jeesus sanoo: “Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa… Totisesti kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”
Kerran rasismiakaan ei enää ole

Kerran rasismia ei enää ole

Kerran ei enää ole rasismia.

Äänestä

Jonkun asian jankuttaminen ei asiaa muuta yhtään sen todemmaksi.

Äänestä

Hyviä arvoja kannattaa puolustaa.

Äänestä

Näinä aikoina olen kiitollisena laittanut merkille, että kristilliset seurakunnat ovat tehostaneet toimintaansa.

Äänestä
  • Kirkossakäyntipakko on palautettava lakiin.

    Joka sunnuntai on kaikkien käytävä kirkossa muuten tulee julkinen rangaistus.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Kirkossakäyntipakko on palautettava lakiin.

    Joka sunnuntai on kaikkien käytävä kirkossa muuten tulee julkinen rangaistus.

    Kyllä. Kirkossakäyntipakko on palautettava .

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Kyllä. Kirkossakäyntipakko on palautettava .

    Jos tehtäisiin siitä pakollista - mutta vain papille?

    Äänestä

PAKOLLISEKSI AINEEKSI. PÄIVI RÄSÄNEN HOITAA ASIAN. E RUOTSALAISILLA

Äänestä

Rakkautta ja rajoja unohtamatta.

Äänestä

Nuo ovat hyviä ideoita

Äänestä
  • Sinut juuri servattiin Seinäjoki Suomi24 palstalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Sinut juuri servattiin Seinäjoki Suomi24 palstalla.

    Niin hänet servattiin. Väitti siellä että Euroopan ja Suomenkin laki perustuu raamattuun ja kristinuskoon.

    Vaikka kaikki tietävät, että lakimme perustuvat roomalais-hellenistisiin oikeuskäytäntöihin ja valistusajan uusiin tuuliin.

    Äänestä

aamuhartaus sopii kyllä päivän alkuun

Äänestä

Ennemmin koko Lempäälä uskonnottomaksi kaupungiksi.

Äänestä

Se toteutuu, sillä näin on parasta.

Äänestä

Elämme sellaista aikaa, jossa turvataan kristinuskoon.

Äänestä

Nuorten miesten kristillisyys Suomessa lisääntyy koko ajan. Oikein hyvä asia!

Äänestä

Lempäälä on sellaista raamattu-aluetta. Tämän voi havaita, jos täällä asustelee.

Äänestä

Kyllä rippikoulun käyminen riittää. Liika tuputtaminen on pahasta - tätä aikanaan ihmettelin, kun pitkän matematiikan oppimäärä ja uskonnon oppimäärä oli lukiossa lähes samalla tasolla vaikka toisen sai itse valita ja toinen oli pakkopullaa. Se nosti eräänlaista kapinahenkeä ja en ole käynyt kirkossa sen koommin. Antaa hihhulien olla, mutta ei niitä passaa päästä levittymäänkään eli rikkaruohot pitää kitkeä.

Äänestä

Se on monen toivomus ja haave.

Äänestä

Tämä on aivan totta.

Äänestä

Kristilliset arvot pelastavat Suomen.

Äänestä
  • Kyllä.

    Äänestä

viestiketjun aloittaja on sellainen mielipiteiltään, joka saa paljon pahaa aikaan...

Äänestä
  • Voi kunpa hän ei kirjoittaisi Seinäjoki24 eikä Lempäälä24 foorumille, se olisi meistä kaikista mukavaa.

    Äänestä

Tampereella on kristillinen koulu, niin kuin muissakin isommissa kaupungeissa, hyvää kasvatusta lapsille ja nuorille. Ei kovin kaukana Lempäälästä.

Äänestä

Aloittajalla lienee ruuvit löysällä.

Äänestä

Kristillinen kasvatus on Suomessa yhä tärkeämpää, kun sodat ja epävarmuudet ovat aina vain lähempänä. Paras turva ihmiselle on ikiaikojen Jumala.

Äänestä

Uskonnottomuus ja tiede ovat ihmisille hyväksi.

Ajatella että vielä joku uskoo maan olevan litteä tai että maa on vain muutamia tuhansia vuosia vanha tai että kaikki maailman ihmiset polveutuvat Nooasta.

Nooahan raamatun mukaan yhtyi omiin tyttäriinsä ja niin sai uusi ihmiskunta alkunsa.

Järkyttävää uskoa tuotakin totena.

Äänestä
  • Kristinusko jees!

    Äänestä

Joka aamu kouluissa virsi laulu, kovaa ja korkealta.

Äänestä

Lapset ovat Jumalan Sanan eli Raamatun mukaan lahjoja Jumalalta. Siksi kristillisyys kouluissamme on kovastikin perusteltua.

Äänestä
  • Raamattu on ihmisten kirjoittama eeppos - ei pidä sotkea jumalaa siihen mukaan..

    Äänestä

eipä muu auta, pahinta olisi ateismi, mikä johtaa syntyvyyden laskuun ka kansakunnan taantumaan

Äänestä

Kristinusko pitääkin olla nykyistä näkyvämmin esillä ympäristössämme.

Äänestä

Uskontoa pitäisi olla 2 tuntia viikossa ala-asteella. Tietyt kristinopin perusasiat pitäisi opetella hyvin.

Äänestä

Olipa huono aloitus.

Äänestä
  • Aivan oikein on kristillisyyden lisääminen ympärillämme.

    Äänestä

Lempäälä on pyhitetty kristillisyydelle. Forever.

Äänestä

Niin, onhan se noin, että mitä enemmän kristillisyyttä sen enemmän hyvinvointia.

Äänestä

Nykyinen lainsäädäntö kieltää tuollaiset. Muutamat kunnat ovat jo saaneet kirjaimellisesti keppiä.

Äänestä

On tärkeää, että Suomesta ei tule esimerkiksi Ruotsin, Englannin tai Hollannin kaltaista rappioyhteiskuntaa. Siksi kristilliset arvot ja kristinusko pitää olla näkyvästi esillä kaikkialla.

Äänestä
  • Näinhän tuo on. Ateismiin tukeutuvat yhteiskunnat käyvät kohti pahoja aikoja.

    Äänestä

Lempäälässä ollaan oikeilla linjoilla, kun tukeudutaan kristinuskoon.

Äänestä

Kesälomalla hengähdetään, toivottavasti.

Äänestä

Onneksi uskonnottomuus leviää meillä Lempäälässä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Aamuhartauksia enemmän. Virsilaulantaa myös lisää. Kristillistä uskonnonopetusta unohtamatta. Tämä on tärkeää hyvinvointimme ja suomalaiskansallisen kulttuurimme säilymisen kannalta. Jos nykymeno jatkuu, niin saadaan katella asuntojemme ikkunoista moskeijoita ja minareetteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu