Mitä hyötyä on puolueesta, joka elää menneisyydessä?

Vasemmistoliitto elää 1950-lukua, tai paremmin Leninin aikaa. Punalippulaulut vanhoilta kelanauhoilta uudelleen äänitettynä. Selkänahasta ja porvari ja nykyaikainen veroparatiisi iskulauseet kaikuvat homehtuneessa ja ummehtuneessa talossa. Vasemmiston talossa.

Mitä hyötyä on enää päättää Nato-kannasta? Hei haloo! 188-8! Se juna meni jo. Vasemmistoliitto elää menneisyydessä.

Tilastotiede ja talousmiehet paljastavat, että yhden prosentin tuloveroalennus vastaa kolmen prosentin palkankorotusta. Faktaa. Se tarkoittaa, että vasemmistoliiton veronkorotustavoitteet toimivat vastavuoroisesti. Tutkimuksien mukaan (faktaa) verokorotukset ovat Suomessa lisänneet tuloeroja. Sitä Vasemmistoliitto ajaa, kun ajaa veronkorotuksia, realitulojen laskua ja tuloerojen lisääntymistä.

Vasemmistoliitto elää menneisyydessä perustaen omat teesinsä valheisiin ja utopiaan. Hyvä esimerkki valheista oli Arhinmäen johtama soteyritysten mollaaminen veroparatiisipuheilla. Se oli ala-arvoinen valhe, jonka varjolla yksityistä puolta ajetaan alas. Missä on soten veroparatiisiyritykset? Tarkoittaako vasemmistovalehtelijat niitä satoja ympäri Suomen toimivia yksityisyrittäjiä, jotka ovat hoiva-alalla? Yksityispuolella on yli 50.000 soteammattilaista. Veroparatiisipuheet heittävät lokaa näiden päälle. Tosiasia on, että kunnissa ostetaan ulkopuolisilta, koska se on jopa 30% halvempaa ja palvelu on parempaa. Palkankorotuksilla ei korjata hoitajavajetta. Kapasiteettia on, mutta vasemmistoliitto ei anna sitä käyttää. Ihmiset ajetaan mieluummin jonoihin.

Mitä hyötyä on sellaisesta puolueesta, jonka merkitys on vain heittää kapuloita yhteiskunnan rattaisiin, loksuttaa leukojaan ja puhua skeidaa, kuten Putin.
374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Leninin ja Marxin opeilla vasemmistoliittomme tulee voittamaan verenimijä porvarien rahat ja omaisuuden valtiolle.

Äänestä

Ei+mitään?+Mutta+pikkuinen+6-7%+puoluehan+se+jo+onkin.+Kohta+RKP:n+menee+kokoluokassa+ohitse.

Äänestä

Vasemmistoliiton sammaloituneet huru-ukot kuolevat ja puolue sen mukana. Kukaan ei kaipaa kapuloita rattaisiin heittäjiä. Niistä on yhteiskunnalle enemmän harmia kuin hyötyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vasemmistoliitto elää 1950-lukua, tai paremmin Leninin aikaa. Punalippulaulut vanhoilta kelanauhoilta uudelleen äänitettynä. Selkänahasta ja porvari ja nykyaikainen veroparatiisi iskulauseet kaikuvat homehtuneessa ja ummehtuneessa talossa. Vasemmiston talossa.

Mitä hyötyä on enää päättää Nato-kannasta? Hei haloo! 188-8! Se juna meni jo. Vasemmistoliitto elää menneisyydessä.

Tilastotiede ja talousmiehet paljastavat, että yhden prosentin tuloveroalennus vastaa kolmen prosentin palkankorotusta. Faktaa. Se tarkoittaa, että vasemmistoliiton veronkorotustavoitteet toimivat vastavuoroisesti. Tutkimuksien mukaan (faktaa) verokorotukset ovat Suomessa lisänneet tuloeroja. Sitä Vasemmistoliitto ajaa, kun ajaa veronkorotuksia, realitulojen laskua ja tuloerojen lisääntymistä.

Vasemmistoliitto elää menneisyydessä perustaen omat teesinsä valheisiin ja utopiaan. Hyvä esimerkki valheista oli Arhinmäen johtama soteyritysten mollaaminen veroparatiisipuheilla. Se oli ala-arvoinen valhe, jonka varjolla yksityistä puolta ajetaan alas. Missä on soten veroparatiisiyritykset? Tarkoittaako vasemmistovalehtelijat niitä satoja ympäri Suomen toimivia yksityisyrittäjiä, jotka ovat hoiva-alalla? Yksityispuolella on yli 50.000 soteammattilaista. Veroparatiisipuheet heittävät lokaa näiden päälle. Tosiasia on, että kunnissa ostetaan ulkopuolisilta, koska se on jopa 30% halvempaa ja palvelu on parempaa. Palkankorotuksilla ei korjata hoitajavajetta. Kapasiteettia on, mutta vasemmistoliitto ei anna sitä käyttää. Ihmiset ajetaan mieluummin jonoihin.

Mitä hyötyä on sellaisesta puolueesta, jonka merkitys on vain heittää kapuloita yhteiskunnan rattaisiin, loksuttaa leukojaan ja puhua skeidaa, kuten Putin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu