Hienointa Britanniassa? Onko se parlamentarismin perinne, kalaperunat vai kuningatar?

Hienointa Britanniassa on posti. MUU MAA MANSIKKA; OMAMAA MUSTIKKA.
Muistaako kukaan enää, mitä tarkoittaa nyrkkiposti?
Nyrkkipostista on tullut osa 2020-luvun tavallisten ihmisten tavarankuljetusta Britanniasta Suomeen: tutulle tai tuttujentutulle annetaan matkaan tavara, jonka lähettäminen tavallisella postilla olisi liian hidasta, epävarmaa ja hermoja raastavaa.
Markkinointikielessä puhutaan usein arjen luksuksesta. Yleensä sillä viitataan johonkin ylihinnoiteltuun puoliturhakkeeseen: kylpyvaahtoon, pikanoutonuudeleihin tai kasvonaamioihin.
Todellista arjen luksusta nykypäivänä on kuitenkin se, että arkiset palvelut toimivat. Nopea postinkulku on jo ylellisyyttä. Yli 500 vuotta vanha Royal Mail pelaa – ainakin toistaiseksi – vaikka se on yksityistetty.



Todellista arjen luksusta nykypäivänä on se, että arkiset palvelut toimivat. Nopea postinkulku on jo ylellisyyttä.
Suomalaisten tuttujen on tätä vaikea uskoa. Ihan kuin Suomessa olisi jo alistuttu siihen, että nopeat ja varmat peruspostipalvelut ovat mummojen historiaa.

Britanniassa posti jaetaan yhä kuutena päivänä viikossa eli myös lauantaina.
Kun joku siunattu sielu Suomessa muistaa ulkosuomalaisparkaa ruisleivällä ja kotimaisella uutuusromaanilla, saapuu paketti Lontooseen yleensä alle viikossa. Paketti myös kannetaan kotiin, ilman eri pyyntöä tai veloitusta.

Toinen arkinen peruspalvelu, jonka britit ovat vieneet luksustasolle, on kansalaisille tarkoitettu julkisen sektorin palveluportaali.
Suomessa on tietysti maailman parhaat virkamiehet ja -naiset. Mikään ei korvaa sitä tunnetta, kun henkilökohtaista virka-asiapalvelua voi saada järjestään itseään fiksummilta henkilöiltä.
Henkilökohtainen palvelu alkaa kuitenkin olla jo kortilla joka maassa. Siksi kansalaisten peruspalvelut edellyttävät sujuvia digipalveluja. Tästä on puhuttu yli 20 vuotta.

Britanniassa pääsy kaikkiin valtion palveluihin käy yksien verkkosivujen kautta. Gov.uk-osoitteen takaa löytyvät sosiaalituet, veroilmoitukset, ajokortin uusimiset, koronarokotustodistukset, syntymä- ja kuolintodistukset, oleskelulupahakemukset ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen.
Visuaalinen ilme on selkeä ja yhtenäinen. Palvelua on myös helppo käyttää.
Suomessa ei voi olla koskaan täysin varma, miltä sivuilta mitäkin paperia tai palvelua haetaan. Suomi.fi-sivusto ei anna vastausta kaikkeen. Turvallinen olo tulee vain vero.fi-sivuilla. Siellä ainakin tietää olevansa oikeassa paikassa.

Kun Britannian edistyksellisistä palveluista puhutaan, pitää tietysti mainita myös julkinen terveydenhuoltojärjestelmä (NHS).
Toisin kuin Suomessa, julkiset terveyspalvelut ovat Britanniassa enimmäkseen maksuttomia. Tutkimuksista tai sairaalakäynnistä ei tarvitse poistua kassan kautta, jos on maan kansalainen tai vakituinen ja palveluihin oikeutettu asukas. Poikkeukset (kuten hammashoito) on lueteltu erikseen.

Entä onko muissa maissa palveluita, joita tulee kade Britanniasta käsin? Totta kai on.
Saksalainen yhdeksän euron kesäkuukausilippu lähijuniin, metroon, busseihin ja raitiovaunuihin saa kateudesta vihreäksi.

6

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ylläpidon tulisi poistaa moiset aloituksen kaltaiset kopiot. Mikäli ei oma järki ja taito riitä tekstin kirjoittamiseen, voisi pysyä poissa tältä palstalta ja mennä vaikkapa kaltaistensa joukkoon huuhaa-palstalle.

    • Lähdettä turha laittaa, kun täällä niitä jotka ei itse asiaa osaa, vain lähteen löytävät.
      Ja sehän on siinä mainittuna, jos nyt lähde on tärkein.
      http://www.taivaannaula.org/kuvat/lahde.jpg

      Luonnonlähteitä muodostuu kun sadevesi hakeutuu kallioperän ruhjeeseen, harjuun tai muuhun maaperän huokoiseen osaan ja kun pohjaveden pinta leikkaa maanpinnan tason. Lähde voi olla silmäkkeinen, niin sanottu allikkolähde, vettä tuottava tihkupinta, hetteikkö tai purolähde. Purolähde alkaa pohjaveden purkautumiskohdasta, allikkolähteessä taas pohjavesi purkautuu ensin pieneen vesialtaaseen, josta lähtee puro.

      Hetteikkölähteessä vesi tihkuu maanpinnan läpi, tällainen lähde voi olla moniosainen lähteikkö. Pohjaveden yläpuolisten maakerrosten päällä olevaa vettä sanotaan orsivedeksi. Keidaskin voi olla lähde. Lähteitä purkautuu paitsi maan pinnalle, myös vesistöjen pohjalle. Suomen peruskarttoihin on merkitty yhteensä 22 085 lähdettä, mutta niitä on tosiasiassa paljon enemmän. Eniten lähteitä on juuri suurten korkeuserojen alueilla eli paikoissa, joissa on niin sanottuja ruhjelaaksoja. Lähteiden kasvillisuus ja ekologia ovat geologisten ominaisuuksien ohella niitä luonnehtivia seikkoja. Maan alla lähteeseen virratessaan vesi liuottaa kivistä mineraaleja, joten lähdevettä pidetään terveellisenä. Erityisen mineraalipitoista lähdevettä pullotetaan luonnon mineraalivetenä.

      • Anonyymi

        Voi sinua raukkaa. Etkö todellakaan pysty itse yhtään mitään tuottamaan? Tuokin on vain suora kopio tästä:

        https://urly.fi/2Ffq

        Vaikka tietosi asioista olisivat kuinka vähäiset, yrittäisit tuoda niitä esiin omin sanoin. Vaikka sanantaitosi olisi kuinka huono ja kirjoitustaitosi vielä huonompi, ei sinua pidettäisi sellaisena raukkana kuin nyt pidetään.


      • Anonyymi

        Ja niin sitä sujuvasti siirryttiinkin pois itse aloittamastasi aiheesta. Ja oma-aloitteisesti vielä siirsitkin. Pitikö pötkiä pakoon, kun taas otti olkileipä kopsun kanssa?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      107
      6449
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      363
      5862
    3. Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?

      Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam
      Maailman menoa
      21
      4314
    4. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      70
      3567
    5. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      12
      3565
    6. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      108
      2808
    7. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1900
    8. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      21
      1807
    9. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      18
      1634
    10. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      192
      1297
    Aihe