Hienointa Britanniassa on posti. MUU MAA MANSIKKA; OMAMAA MUSTIKKA.
Muistaako kukaan enää, mitä tarkoittaa nyrkkiposti?
Nyrkkipostista on tullut osa 2020-luvun tavallisten ihmisten tavarankuljetusta Britanniasta Suomeen: tutulle tai tuttujentutulle annetaan matkaan tavara, jonka lähettäminen tavallisella postilla olisi liian hidasta, epävarmaa ja hermoja raastavaa.
Markkinointikielessä puhutaan usein arjen luksuksesta. Yleensä sillä viitataan johonkin ylihinnoiteltuun puoliturhakkeeseen: kylpyvaahtoon, pikanoutonuudeleihin tai kasvonaamioihin.
Todellista arjen luksusta nykypäivänä on kuitenkin se, että arkiset palvelut toimivat. Nopea postinkulku on jo ylellisyyttä. Yli 500 vuotta vanha Royal Mail pelaa – ainakin toistaiseksi – vaikka se on yksityistetty.
Todellista arjen luksusta nykypäivänä on se, että arkiset palvelut toimivat. Nopea postinkulku on jo ylellisyyttä.
Suomalaisten tuttujen on tätä vaikea uskoa. Ihan kuin Suomessa olisi jo alistuttu siihen, että nopeat ja varmat peruspostipalvelut ovat mummojen historiaa.
Britanniassa posti jaetaan yhä kuutena päivänä viikossa eli myös lauantaina.
Kun joku siunattu sielu Suomessa muistaa ulkosuomalaisparkaa ruisleivällä ja kotimaisella uutuusromaanilla, saapuu paketti Lontooseen yleensä alle viikossa. Paketti myös kannetaan kotiin, ilman eri pyyntöä tai veloitusta.
Toinen arkinen peruspalvelu, jonka britit ovat vieneet luksustasolle, on kansalaisille tarkoitettu julkisen sektorin palveluportaali.
Suomessa on tietysti maailman parhaat virkamiehet ja -naiset. Mikään ei korvaa sitä tunnetta, kun henkilökohtaista virka-asiapalvelua voi saada järjestään itseään fiksummilta henkilöiltä.
Henkilökohtainen palvelu alkaa kuitenkin olla jo kortilla joka maassa. Siksi kansalaisten peruspalvelut edellyttävät sujuvia digipalveluja. Tästä on puhuttu yli 20 vuotta.
Britanniassa pääsy kaikkiin valtion palveluihin käy yksien verkkosivujen kautta. Gov.uk-osoitteen takaa löytyvät sosiaalituet, veroilmoitukset, ajokortin uusimiset, koronarokotustodistukset, syntymä- ja kuolintodistukset, oleskelulupahakemukset ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen.
Visuaalinen ilme on selkeä ja yhtenäinen. Palvelua on myös helppo käyttää.
Suomessa ei voi olla koskaan täysin varma, miltä sivuilta mitäkin paperia tai palvelua haetaan. Suomi.fi-sivusto ei anna vastausta kaikkeen. Turvallinen olo tulee vain vero.fi-sivuilla. Siellä ainakin tietää olevansa oikeassa paikassa.
Kun Britannian edistyksellisistä palveluista puhutaan, pitää tietysti mainita myös julkinen terveydenhuoltojärjestelmä (NHS).
Toisin kuin Suomessa, julkiset terveyspalvelut ovat Britanniassa enimmäkseen maksuttomia. Tutkimuksista tai sairaalakäynnistä ei tarvitse poistua kassan kautta, jos on maan kansalainen tai vakituinen ja palveluihin oikeutettu asukas. Poikkeukset (kuten hammashoito) on lueteltu erikseen.
Entä onko muissa maissa palveluita, joita tulee kade Britanniasta käsin? Totta kai on.
Saksalainen yhdeksän euron kesäkuukausilippu lähijuniin, metroon, busseihin ja raitiovaunuihin saa kateudesta vihreäksi.
Hienointa Britanniassa? Onko se parlamentarismin perinne, kalaperunat vai kuningatar?
6
77
Vastaukset
- Anonyymi
Olikin epäilyttävän hyvin kirjoitettu. Onkin sanasta sanaan toimittaja Annamari-Sipilän kolumni hesari eikä pankkomajuri tietenkään lähdettä laittanut.
https://www.hs.fi/visio/art-2000008857855.html - Anonyymi
Ylläpidon tulisi poistaa moiset aloituksen kaltaiset kopiot. Mikäli ei oma järki ja taito riitä tekstin kirjoittamiseen, voisi pysyä poissa tältä palstalta ja mennä vaikkapa kaltaistensa joukkoon huuhaa-palstalle.
Lähdettä turha laittaa, kun täällä niitä jotka ei itse asiaa osaa, vain lähteen löytävät.
Ja sehän on siinä mainittuna, jos nyt lähde on tärkein.
http://www.taivaannaula.org/kuvat/lahde.jpg
Luonnonlähteitä muodostuu kun sadevesi hakeutuu kallioperän ruhjeeseen, harjuun tai muuhun maaperän huokoiseen osaan ja kun pohjaveden pinta leikkaa maanpinnan tason. Lähde voi olla silmäkkeinen, niin sanottu allikkolähde, vettä tuottava tihkupinta, hetteikkö tai purolähde. Purolähde alkaa pohjaveden purkautumiskohdasta, allikkolähteessä taas pohjavesi purkautuu ensin pieneen vesialtaaseen, josta lähtee puro.
Hetteikkölähteessä vesi tihkuu maanpinnan läpi, tällainen lähde voi olla moniosainen lähteikkö. Pohjaveden yläpuolisten maakerrosten päällä olevaa vettä sanotaan orsivedeksi. Keidaskin voi olla lähde. Lähteitä purkautuu paitsi maan pinnalle, myös vesistöjen pohjalle. Suomen peruskarttoihin on merkitty yhteensä 22 085 lähdettä, mutta niitä on tosiasiassa paljon enemmän. Eniten lähteitä on juuri suurten korkeuserojen alueilla eli paikoissa, joissa on niin sanottuja ruhjelaaksoja. Lähteiden kasvillisuus ja ekologia ovat geologisten ominaisuuksien ohella niitä luonnehtivia seikkoja. Maan alla lähteeseen virratessaan vesi liuottaa kivistä mineraaleja, joten lähdevettä pidetään terveellisenä. Erityisen mineraalipitoista lähdevettä pullotetaan luonnon mineraalivetenä.- Anonyymi
Voi sinua raukkaa. Etkö todellakaan pysty itse yhtään mitään tuottamaan? Tuokin on vain suora kopio tästä:
https://urly.fi/2Ffq
Vaikka tietosi asioista olisivat kuinka vähäiset, yrittäisit tuoda niitä esiin omin sanoin. Vaikka sanantaitosi olisi kuinka huono ja kirjoitustaitosi vielä huonompi, ei sinua pidettäisi sellaisena raukkana kuin nyt pidetään. - Anonyymi
Ja niin sitä sujuvasti siirryttiinkin pois itse aloittamastasi aiheesta. Ja oma-aloitteisesti vielä siirsitkin. Pitikö pötkiä pakoon, kun taas otti olkileipä kopsun kanssa?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23745139Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12025951SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32115629Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16110772Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229697Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369121Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla828451Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2386808Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2196463Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!306463