Särjit kirjoituksillasi minut ammattilisesti, ystävyyden ja rakkauden osuukailta. Olin zombi sen jälkeen, en pystynyt kuuntelemaan musiikkia kuukauteen. Melkein totaalinen romahdus. Vuosia mennyt selvitä ja menee edelleen. Sullakin on ollut omat vaikeutesi. Olen silti hakeutunut lähellesi höpisemään, koska olen rakastanut sua silti kaikki nämä vuodet.. Muutama vuosi sitten kun lopulta uskalsin puhua siitä sinulle miten se loukkasi, käskit unohtaa ja sanoit ettet halua kuulla puhuttavan siitä. Eikö sun tullut mieleen yhtään pyytää anteeksi? Sitä odotan. Se oli taas mulle romahdus. Nii kuin ne kaikki kerrat kun olin tuntenut meidän välillä rakkauden ja sinä sanoit ei. Edelleen minun täytyy nähdä sinua ajoittain, nykyään uskallan moikata jos saan suhun katsekontaktin, koska olet jättänyt vastaamatta ja pidän mykkäkoulua, ainoa kenen kanssa siihen pystyn, ethän sinä varmaan vastaisi mulle mitään. Silti minä mietin ja ajattelen sua. Anteeksi jos julkiset vierailuni ja kirjoitukseni ahdistavat sua. Mutta se yksi la ne katseet ja hymyt meidän välillä... Puhu sinä jos sinäkin tunnet samoin tai jos ahdistut musta. En voi unohtaa niitä ainutkertaisia hetkiäbsun kanssa. Olisin sun jos niin haluaisit...
Se ei ole vanha juttu
Anonyymi
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.