Vauva-palstalle ei saanut kirjoittaa tätä (on mennyt Vauva-palsta ihan sontasivuksi)
Soinnun kaudella oli sentään menoa, Helena oli aivan huippu. Tällä kaudella Henri osasi todella myydä, ja Jaajo antaa parhaalle myyntimiehelle kenkää ja naikkonen voittaa, joka väittää Helsingissä olevan sovelluksen arvoksi 750 000 euroa. Alussa tippui monta hyvää, joista olisi voinut kuoriutua businessnainen/mies, kuten se aasialainen ja siivousalanyrittäjä. Mitäpä ottivat näin nuoria kisaan, Helenan kaltaisia kisaajia kun olisi Diili täynnä, olisi siinä jännää katsottavaa meille katsojille mutta myös Jaajo saisi oikeasti osaavan ihmisen.. mutta ainiin eihän tätä edes palkattu Jaajolle. Kausi oli floppi, jospa ensi kaudella on oikeasti vanhempia mukana ja räiskyviä persoonia ja totta kai kunnon ideoita.
Diilin kausi oli floppi
Anonyymi
4
151
Vastaukset
- Anonyymi
Feministi jaajoneiti valitsi luonnollisesti huonon naisen voittajaksi.
Ensi kerralla ei muita kuin naisia kilpailuun, niin jännitys säilyy loppuun asti. - Anonyymi
Enpä usko, että kukaan sijoittaja lähti mukaan tähän ideaan.
- Anonyymi
Vaikuttaa jotenkin jälkeenjääneiltä nuo osallistujat, varsinkin pari naispuoleista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827066Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267033Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455384Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845218Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605163Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274575Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163417Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003360