Hyvä tietää KELA korvaukset

Kela-korvaus omalla autolla terveydenhuoltoon tehdystä matkasta nousee. Korvauksen määrä kasvaa 0,20 eurosta 0,33 euroon kilometriltä. Korotus tulee voimaan heinäkuun alussa.
Kela maksaa korvauksen, jos matka terveydenhuoltoon on tehty esimerkiksi sairauden, raskauden tai synnytyksen takia. Kelalta voi saada korvausta myös koronarokotukseen, koronatestiin tai kuntoutukseen suuntautuneesta matkasta. Tämä sillä edellytyksellä, että kuntoutus perustuu joko Kelan tai julkisen terveydenhuollon tekemään päätökseen. Matkat korvataan lähimpään hoitopaikkaan ja halvimman matkustustavan mukaan.

Matkasta peritään enimmillään 25 euron suuruinen yhdensuuntaisen matkan omavastuuosuus. Myös alle omavastuuosuuden jäävät kustannukset kerryttävät asiakkaan vuotuista omavastuuosuutta (300 euroa).
Omalla autolla matkustamisesta haetaan korvausta jälkikäteen.

Sivu omavastuuosuus 25 €, molemmat sivut yhteensä 50 €. Eli saa olla pidempi matka jos korvaa 50 euroa. Jos esim. 100 km sivu, yhteensä 200 km, a33 snt-km...
66 € -50 € -nettoaa 13 €.

Kaikki matkat kerryttävät vuosiomavastuuta eli matkakattoa.. Kela LAINAUS>>
Jos itse maksamasi matkakustannukset ylittävät kalenterivuoden aikana 300 euroa, et maksa loppuvuoden matkoistasi mitään. Tähän 300 euron vuosiomavastuuseen lasketaan mukaan yksittäisten matkojen omavastuut ja niitä pienemmät kustannukset.

Jos teet matkan omalla autolla tai julkisilla kulkuvälineillä, muista hakea korvausta myös omavastuuta pienemmistä matkakustannuksista. Myös ne kerryttävät vuosiomavastuuta. Korvaus täytyy hakea 6 kuukauden kuluessa siitä, kun matka on tehty.

Taksilla tehtyjen matkojen kustannukset kerryttävät automaattisesti omavastuuta. Niistä ei tarvitse hakea korvausta erikseen.
Kun vuosiomavastuu on täyttynyt

Kela seuraa vuosiomavastuun täyttymistä.

Kela välittää tiedon vuosiomavastuun täyttymisestä Kela-taksien tilausvälityskeskukselle. Tällöin taksinkuljettaja ei peri maksua matkastasi loppuvuoden aikana. Tarvitset silti todistuksen, että sinulla on oikeus taksin käyttöön.
Saat myös postitse omavastuukortin (SV 191). Jos joudut käyttämään ambulanssia tai matkustat taksilla Ahvenanmaalla, esitä kortti kuljettajalle.

Voit tulostaa OmaKelasta väliaikaisen todistuksen vuosiomavastuun täyttymisestä heti, kun vuosiomavastuusi on vahvistettu ja tieto siitä on postitettu sinulle. Voit myös ottaa kuvan näyttöruudusta, jossa väliaikainen todistus näkyy.

Jos sinulta peritään matkasta omavastuu, vaikka vuosiomavastuusi olisi täyttynyt, Kela palauttaa liikaa perityt omavastuut sinulle ilman erillistä hakemusta.<<

8

471

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kellä paljon Kela kyytejä, hyvä tietää että pienemmätkin kannattaa maksaa, kun 300 euron omavastuu täyttyy, silloin matkoista ei peritä omavastuuta.

      • Anonyymi

        Mutta muistakaa tilata taksikyyti kela-taksin tilausnumerosta, jos otatte taksin normaalitaksimumerosta, Kela EI malsa korvausta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta muistakaa tilata taksikyyti kela-taksin tilausnumerosta, jos otatte taksin normaalitaksimumerosta, Kela EI malsa korvausta.

        Tämä muuttui, voi myös itse tilata tietyin edellytyksin. Papempi kun jokainen uuden säännön tähän katsoo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä muuttui, voi myös itse tilata tietyin edellytyksin. Papempi kun jokainen uuden säännön tähän katsoo.

        Kela-taksien tilausnumerot olen löytänyt tarvitsemilleni paikkakunnille täältä kun klikkaa oikealla paikkakunnalla tuolta kela-taksit "paikkakunta": https://taksihaku.fi/ , nykyään voi valita kahdesta eri keskuksesta kummasta haluaa tilata


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Siis tarkoitin linkissä kela.fi, ei nela.


      • Anonyymi

        Onneksi Kiuru vaihtui Lindtmanniin, niin kelakorvaukset nousevat. Kiuruhan suunnitteli poistavansa yksityisvastaanottojen ja -tutkimusten kelaosuuden TrumpCaren tapaan.


    • Anonyymi

      Kiurun hoitaja uudistus kusi kintuille, nyt yli puolenvuoden jonoissa
      13000, ja lisääntyy vain.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1501
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1113
    3. 82
      982
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      780
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      723
    8. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      710
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      685
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      666
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      41
      544
    18. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      513
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      512
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      508
    Aihe