Olin tänään autokoulun ajotunnilla neljännellä ajotunnillani, Sovionkadun ja Kirkkokadun risteyksessä olimme juuri ennen ajotunnin loppumista noin klo 17 aikoihin kun olimme ajamassa autokoulun pihalle, ja siinä risteyksessä silloin sattui liikkellelähtöni hieman tökkimään kun kytkimen täydellisen käytön oppiminen vaatii aikansa. Ja muutenkin päätin olla siinä risteyksessä hieman ylivarovainen kun väistettäviä oli, etäällä toki mutta silti varovaisuus liikenteessä on valttia. Mieluummin kannattaa varoa liikaa kuin liian vähän. Ja sitten kun yritin lähteä liikkeelle niin auto SATTUMALTA sammui parikin kertaa. Joku kusipää siellä takanani alkoi tööttäilemään kun en heti päässyt liikkeelle, eikö hän muka ollenkaan huomannut että kyseessä oli AUTOKOULUN AUTO. Ettekö te nyt hyvät ihmiset tajua sitä niinkin yksinkertaista asiaa että siellä autokoulun autossa VASTA HARJOITELLAAN SITÄ AJAMISTA eikä olla minkään sortin rallikuskeja tai formulakuskeja? Jos teillä ei hermo kestä sitä että autokoulun auto saattaa joskus olla hieman "liian hidas", niin älkää lähtekö rattiin jos noin lyhyt pinna. Antakaa armoa meille autokoululaisille. Kiittäen ja kumartaen, autokoulun oppilas
Törkeää liikennekäytöstä raahelaisilla!
Anonyymi
3199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Raahessa ei osata edes ajaa autolla.monesti näkee törkeitä juntteja liikenteessä.ei ne osaa ajatella että autokoulun auto siinä.ovat niin juntteja.ajetaan ylinopeutta yms ja puhelin kädessä.nämä on niin juntteja.
Raahelaiset ei osaa käyttää vilkkua. Ne luulee, että kaikki tietää minne ne ovat menossa tai heillä ei ole rahat riittäneet autoa ostettaessa enään vilkuun vaan se on jätetty taloudellisista syistä pois.
Ylimieliset miehet ei käytä vilkkua. Oliskohan tehtaan poikia, jotka tööttäilee. Kusta riittää, niin kauan, kuin palkka juoksee.