Maksuhäiriöt poistuu 1.12.2022, mitä sitten?

Anonyymi

Tervehdys kansalaiset,

Eli monella suomalaisella puhdistuu luotot 1.12.2022 uuden lain myötä.
Avataan uusi keskustelu kysymyksellä "Kun luotot puhdistuu mitä aiot tehdä".

Olisi kiva kuulla ajatuksia. Mitä hyötyy on nyt kun luotot puhdistuu versus mitä elämä on ollut kakkoskansalaisena.

Muutama esimerkki alla,

- Vaihtaa asuntoa? (asuntolaina, toinen vuokra-asunto yms.)
- Uudet liittymät? (puhelin, vakuutus, yms.)
- Auto vaihtoon
- Uudet lainat joulukuussa jotta lapset saa lahjoja, tammikuussa taas luottotiedot jäähylle.

346

14069

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uusi liittymä ja kunnon matkavakuutus.

    • Anonyymi

      Mikään ei muutu epäilen että mulle huitastaan vielä muidenkin velkoja että ovat s tanat niin kauan ulosmittaamassa kuin elän saa valto perintöjä velkaa.

    • Anonyymi

      On esitetty sellaisia arveluita, että isommissa lainahauissa hakijalta saatettaisiin jatkossa edellyttää tulotodistuksen lisäksi myös todistusta kahden viimeisen vuoden tapahtumista ulosottorekisteristä. Siis siirtymäaikana ennen positiivisen luottorekisterin voimaantuloa. Mutta tulevaisuus näyttää miten käy.

    • Anonyymi

      Ei koske vielä minua, mutta ajattelen sen tulevan ajan olevan kuin uusi vararaha. Eli, jos laukeaa joku kodinkone tai tekniikka, putket, vesipumppu tai sähkökeskus, saan ostettua tilalle osamaksulla uuden, ja vielä laskulle saan huoltomiehen. Näinhän se elämä meni ennen, en koskaan tullut silloin edes ajatelleeksi etten saisi ostettua.
      Nyt on siperia opettanut kulkemaan nenä maassa, anellen armoa ja pikaista loppua.
      Jos omaisuuden realisointi tuottaa tulosta, saan velat maksettua heti pois. Luultavasti tämäkin asia kestää, on kestänyt jo useamman vuoden, mutta haaveissa on hyvä hymyillä.
      Ai niin, vuokraan sitten heti senioriasunnon kaupungista. Nyt sinne(kään) ei huolita.

    • Anonyymi

      Vaimolta puolet asuntolainasta itselle. Siinä ainoa, isoin ja tärkein. Lisäksi Kakkoskorista pääsy tuo mahdollisuuksia, mutta hurjasti vastuuta.

    • Anonyymi

      Ehkä otan pienemmän vuokra-asunnon yksityiseltä nyt kun se kerta viimein olisi mahdollista. Ei toki ole pakonomaista, 13v mennyt tässä kaupungin vuokrakämpässä yksikseen (kaksio).

      • Anonyymi

        Minäkin muutin pois kaupungin vuokra-asunnossa saatuani puhtaat luottotiedot, ihan vaan sen takia, että ko. asuinympäristö oli levotonta, talon yleisiä tiloja rikottiin ja sotkettiin, piha oli välillä kuin kaatopaikka. Toki on niitä rauhallisiakin/siistejä kaupungin asuntoja, etten nyt yleistämään rupea.
        Nyt asun yksityiseltä vuokratussa melko uudessa asunnossa, siisti ja rauhallinen asuinympäristö.
        Ja nyt kun luottotiedot puhtaat, saa veronpalautuksenkin tilille, sekin on kiva!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutan heti kalliista Lumosta pois heti kun vain mahdollista! Ei minkäänlaista äänieristystä eikä työrauhaa eikä edes saunaa ja savuttomissa taloissa tupakoidaan jatkuvasti aivan tahalleen.

    • Anonyymi

      En osaa oikeasti edes ymmärtää vielä, että saan puhtaat paperit joulukuussa. Minulla ei ole yli kymmeneen vuoteen ollut puhtaita luottotietoja. Nyt pitkän velkavankeuden ja kauranpuuron jälkeen pääsen normaaliksi kansalaiseksi. Ei enää tarvitse kenellekään selitellä mitään. Omalta osaltani ainakin työnhaku helpottuu. Voin hakea omalla alalla mihin tahansa työpaikkaan ilman pelkoa luottotietojen tarkistuksesta. Omalla alalla on tapana aina katsoa luottotiedot. Toinen iso muutos on, että voin vaihtaa asuntoa.
      Ajattelin myös hankkia vaikka jonkun luottokortin ihan siksi koska minulla ei ole ollut sellaista ikinä ja jotta näyttäisin kunnon työssäkäyvälle ihmiselle. Velkaa en kyllä halua enää ottaa se ei sovi mulle.

    • Anonyymi

      Se olisi viimeinen maksuerä ulosottoon lähdössä huomenna ja viimeinen merkintä poistuu 2.7.
      Kyllä menee elämä helpoksi kun jää lähes 1300€/kk enemmän omaan käyttöön ja lähes heti puhtailla papereilla 🥳

      • Anonyymi

        Miten noin nopeasti luottotiedot puhdistuu jo nyt ?? Mulla meni melkein pari vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten noin nopeasti luottotiedot puhdistuu jo nyt ?? Mulla meni melkein pari vuotta.

        Maksuissa mennyt yli 6 vuotta ja viimeinen merkintä tuli 2018 vuonna. Kaikki perintäyhtiöt saaneet riittävän säännöllisesti rahaa niin eivät merkinnän poistuessa hakeneet merkinnällä uusintaa. Se että viimeinen erä ja merkintä sattui näin lähekkäin on lähinnä sattumaa.

    • Anonyymi

      Mulla nyt ei vielä varmaan vuoteen puhdistu, mutta sitten kun puhdistuu, niin yhtään en halua velkaa. Alan säästämään rahaa, koska sitten ei tarvitse miettiä miten paljon saa olla säästössä. Tällä hetkellä pidän "puskurin" alle tonnissa.
      Mä vaan odotan sitä päivää, että tilistä jää 800-1200e enempi käyttöön. Sitten on kiva tehdä ylitöitä ja vuoroja. Nythän en juurikaan ylitöistä hyödy muuta kuin et velka lyhenee paremmin.

    • Anonyymi

      Luottokortti jotta olisi parempi turva etenkin matkoja maksaessa, vakuutuksien kilpailutus. Siinä tärkeimmät. Pari vuotta on jo eletty veloista vapaana ilman luottotietoja ja kallis koulu oli, jatkossa lasken tarkkaan mihin on varaa.

    • Anonyymi

      Saan vihdoin kotivakuutuksen. Pari vuotta saanut jännittää että sattuu jotain ja ilman vakuutusta pahimmillaan loppuelämä pilalla kun makselen jotain vesivahingon tai vastaavan vaurioita kaikille alakerran naapureille..

      • Anonyymi

        Minulla on luottotiedottomana kotivakuutus. Siirtyi vanhalla sopparilla minulle suoraan. Ei haitannut maksuhäiriöt ja kaiken olen aina maksanut ajallaan.

    • Anonyymi

      Mielenkiinnolla odotan kyllä tilastoja, että monellako nyt luottotietonsa takaisin saavalla, ovat ne taas vuoden kuluttua menneet.

      • Anonyymi

        Turhaan odottelet. Älä ainakaan pahalla mielellä.
        Kun näitä suunnitelmia lukee, tulee ihan pala kurkkuun kun me ollaan niin nöyriksi opetettu tässä velkahelvetin aikana.

        Itse voisin vielä lisätä näihin sellaisenkin, että toivon että suku ja lähiomaiset voisivat alkaa muuttaa käytöstään hieman ystävällisempään suuntaan kun saan puhtaat luottotiedot sitten joskus. On ollut nämä viimeiset vuodet kovin yksinäisiä, kun jokainen käänsi selkänsä ja lopetti yhteydenpidon. Olen suvun häpeäpilkku kai.
        Ihminen oppii hiljaiseksi kun ei kukaan juttele vuosiin. Viimeksi olen syönyt jonkun toisen ihmisen kanssa 8 vuotta sitten.

      • Anonyymi

        Isompi romahdus tilastoihin tulee, kun Suomeen saadaan positiivinen luottorekisteri.

        Silloin moni lainoittaja huomaa, että tuolla ja tuolla tyypillä on jo toisista firmoista noin paljon velkaa, enpä uskalla antaa enempää. Lainanhakijalle tulee itku ja parku, kun korttitalo romahtaa ja yhteiskuntaa huudetaan apuun, vaikka itse on elänyt yli varojensa.

        Tämä koskee myös asuntovelallisia. Eli aika moni joutuu toteamaan, että korttitalo romahtaa. Myös asuntosijoittajat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä koskee myös asuntovelallisia. Eli aika moni joutuu toteamaan, että korttitalo romahtaa. Myös asuntosijoittajat.

        Ongelmia tulee ainoastaan, jos tarvitsee uutta lainaa pakollisia lainalyhennyksiä varten.

    • Anonyymi

      Kunnon pahalle keksitään uudet lait. Aikaa voi käyttää eri tavoin.

    • Anonyymi

      Paitsi kun ei puhdistu kun te-toimisto yrittää kaikin keinoin keinoja kaihtamatta savustaa työllisen ulos työpaikalta ja estämään työn teon.

      • Anonyymi

        Kerrotko lisää tästä asiasta?

    • Anonyymi

      Asunnon hakemisen ja saamisen tuo mahdollistaa, mutta muuten asia on jo aika yhdentekevä. Vakuutukset yms. olen saanut maksamalla ne ennakkoon, eikä puhelinliittymien kanssakaan ole ollut ongelmaa kun operaattoreille ei jäänyt mitään pystyyn silloin kun tilanne eskaloitui.

      Mulla on vielä jotain UMS ja UMP -merkintöjä, jotka saa käsittääkseni pois pyytämällä uo:ta ilmoittamaan rekisterinpitäjille, että kaikki on maksettu. Onko kellään kokemuksia kauan tuo prosessi kestää. Laittelin viestiä aiheesta useampi viikko takaperin enkä ole kuullut ulosottolaitokselta yhtään mitään. Takavuosina olivat hyvinkin nopeita liikkeissään kun jotain maksuihin liittyviä asioita piti hoitaa, mutta tämä on kaiketi listalla vähemmän kiireiset asiat ja ne hoidetaan kun hoidetaan, vai onko jossain ihan joku käsittelyaika tms. proseduuri speksattuna ko. prosessiin?

      • Anonyymi

        Lähetä maksukuitti rekistereille itse, saat asian hoidettua paljon nopeammin.

    • Anonyymi

      Ei tästä mitään numeroa ole syntynyt valtakunnassa, koska tämä koskee vain noin 10 tuhatta velkansa korkoineen maksanutta ihmisistä. Kaikki jatkuu niin kuin ennenkin.

      Velallisisilla on velkoja ja maksuhäiriömerkintöjä.
      Ja toisilla on puhtaat tiedot.

    • Anonyymi

      Mitä se tarkoittaa käyttännössä? Että velka poistetaan? Missä luit tämösen päätökseen?
      Kiitos

      • Anonyymi

        Ei mene vielä ihan noin kätevästi.

      • Anonyymi

        Ei velkoja poisteta.

        Tuossa lakimuutoksessa kyse olisi siitä, että sitten kun velka on maksettu niin merkintä poistuu hyvin nopeasti.

        Itse en tätä kannata, koska taloudellisen puskurin rakentaminen vie aikaa. Pitäisi keksiä parempia keinoja auttaa ulosoton asiakaitta.

    • Anonyymi

      Jos on asunnon lainan velka ja siitä maksetaan säännöllisesti. Mutta on otettu lisä kulutajjalainaa. Niin pitkä tarina. Jos en maksa siitä. se menee ulosottoon menekö asunnon laina ulosottoon? kun sen sopimusta ei ole rikkottu?

      • Anonyymi

        No ei tietenkään. Nehän on kaksi eri lainaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei tietenkään. Nehän on kaksi eri lainaa.

        Ei mene.

        Systeemi toimii niin, että jos jotain laskua tai lainaa jättää maksamatta, niitä maksamattomia viedään oikedelliseen perintään.

        Mutta jos tulee se oikeudellinen perintä, siis ulosotto, niin sehän on pakkoperintää että jos rahaa ei ala löytyä niin vouti voi realisoida omaisuutta.

        Asunto ei helposti mene kun ulosotolla on lakisääteinen velvollisuus huomioida velkojan ohessa myös velallista, eli jos siitä on velkaa niin asunnon realisoinnista maksetaan ensiksi loppu asuntolaina ja se mitä jää jäljelle menisi ulosotossa oleviin velkoihin.

    • Anonyymi

      Onnea niille jotka ovat velkansa maksaneet korkoineen. Tämä uudistus koskee vain hyvin pientä osaa, noin 10 prosenttia. Sinne jää edelleen se 90 pros joilla ei ole aikomustakaan maksaa velkojaan ikinä.
      Ei tämä uudistus muuta oikeastaan mitään.
      Jos perseilee niin luottotiedot on taas heti menneet. En usko, että ulosoton kantapään kautta kokeneet niitä enää toistamiseen kovin helposti päästä menemään. Hyvä uudistus.

      • Anonyymi

        Tämän hetkisen tiedon mukaan maksuhäiriöisiä ihmisiä on noin 400 000 ja niitä joilla on ref-merkintä kaikissa merkinnöissä noin 10 000. Eli noin 2,5 prosenttia. Todellisuudessa saattaa kuitenkin näitä kaikki velkansa maksaneita olla hieman enemmän. Siltikin lakimuutos koskee heti joulukuussa vain murto-osaa maksuhäiriömerkinnän omaavista henkilöistä. Kerrankin on kiva olla vähemmistössä.

        Mutta muistaa toki täytyy, että tämä lakiuudistus on vihdoinkin kannustava ja refiin pääsevien määrä voi suurentua huomattavasti, kun on maali johon tähdätä. Itsekin olen tätä sakkia ja myymässä omaisuuteni saadakseni puhtaat paperit sitten aikanaan.

        Sinulla on ollut pitkämielinen uo-mies, kun ei ole jo ulosmitannut omaisuuttasi. Uo-miehen tulisi olla aina tasapuolinen velan kumpaakin osapuolta kohtaan eli velallinen ei yksipuolisesti saaa päättää mitä häneltä ulosmitataan jos mitään.

        Kyllä ne ukot on ulosmitanneet ihan riittävästi. Talo on panttina velkaa vastaan. Voinhan mä polttaakin tämän kiinteistön jos se auttaa asiaa, silloin se on könttäkorvaus vakuutuksesta. Paitsi ettei sitä korvausta saa jos itse tekee tuhotyön.
        Parempi on nyt vaan ootella ja antaa kauppojen tapahtua ihan käypään hintaan. Silloin me kaikki ollaan voittajia.

    • Anonyymi

      Kolme kuukautta ja normaali elämä alkaa taas ...

    • Anonyymi

      Moikka,

      muistattehan että vaikka olisitte maksaneet velkanne niin veloissa tulee olla ref merkintä jotta ne poistuu uuden lain myötä 1.12.22. Itse hain bisnodelta tiedot omista merkinnöistä joita oli 5 kappaletta. Minä olen maksanut velkani ulosoton kautta joten Ref./Info kohdassa oli tapaukseni diaarinumero jonka luulin alun perin tarkoittavan että siinä on ref merkintä. Selvitettyäni asiaa niin eihän se tarkoittanut merkintää että velka on maksettu. Soitin tänään erikseen ulosoton asiakaspalveluun (0295658800) ja pyysin heitä merkitsemään velkani maksetuksi. He kertoivat että siellä on nyt ollut ruuhkaa koska ihmiset pyytävät ref merkintöjä tämän uuden lain vuoksi. Olkaa siis ajoissa yhteydessä velkojiin/ulosottoon niin saatte luottotiedot kuntoon vielä tänävuonna.

      • Anonyymi

        No tietenkin pitää itse noi ref kehoitukset hoitaa, tämähän on ollut näin iät ja ajat, joko info uolle tai suoraan asiakastietoon/bisnodelle. Itse hoidin jälkimmäisellä tavalla ja laittoivat merkinnät kuntoon seuraavaksi päiväksi

    • Anonyymi

      Onko jollain varmaa tietoa että onko maksuhäiriömerkinnät poistuneet 1.12.2022 vai aletaanko niitä poistamaan silloin? Tuolla nyt ei käytännössä ole mitään väliä kun varmastikin joulukuun aikana poistuvat ja on merkintöjen kanssa pystynyt elämään jo vuosia, mutta mielenkiinnosta haluaisin tietää.

      • Anonyymi

        No luulis et poistusivat just tuolloin, lakihan tuli jo kesäkuussa ja siihen 6kk siirtymäaika, mihin tarvittaisi vielä lisää siirtymäaikaa ?

    • Anonyymi

      tuohan koskee vain maksettuja velkoja? kuka idiootti maksaa kun voi odottaa vanhentumista?

      • Anonyymi

        Pitänee paikkansa jos paljon velkaa eikä ne uo lyhene....mut tottahan kannattaa maksaa jos ne saa kohtuu ajassa pois. Itse maksoin n. 60 000e 7,5 vuotta, kyllä kannatti, joulukuussa nimi puhtaaksi :)

        Tosin ei ollut vaihtoehtojakaan kun palkasta veivät, netosta kuitenkin jäi vielä uo jälkeen käteen noin 1500€/kk joten ei kannattanut irtisanoutua..ihan vasn sillä ettei olis halunnut maksaa uo mitään

    • Anonyymi

      On jo nähtävissä että maksuhäiriömerkintöjen poistuminen ei paljoa arjessa muuta. Klarna säilyttää tietoa maksamattomasta laskusta kaksi vuotta, eiköhän pankeillakin ole omat rekisterinsä. Paras mahdollisuus on asioida laitoksissa joihin ei ikinä ole ollut yhteydessä.

      • Anonyymi

        No sillehän ei mitään voi, kyllä minäkin pitäisin kirjaa loppuelämäni siitä joka ei velkaa maksanut. Mutta kuka hullu, varsinkin ulosotosta selvinnyt jotain klarnaaa käyttäisi

      • Anonyymi

        Luottotiedottomuus vaikuttaa muihinkin asioihin kuin luotonsaantiin. Nyt siihen epäkohtaan tulee parannus niillä jotka ovat maksaneet velkansa pois.

        En tiedä mitä laki sanoo siitä, että jos luottotiedottomana haet esim. Nordeasta lainaa, saako Nordea tallentaa omiin rekistereihinsä ikuisiksi ajoiksi luottotietokyselyn tuloksen.

        Nimenomaan.
        Nämä muut toimijat, jopa lakisääteiset, ovat alkaneet käyttää härskisti luottotietorekisteriä myöntääkseen oston. Viimeksi näin, kun vaihdoin auton, jonka liikennevakuutus on ollut samassa yhtiössä (kuten myös muut vakuutukset) vuosikausia. Ja yllätys olikin melkoinen, koska vakuutustapahtuma siirettiin samantien Asiakastiedon rekisteriin. Ja minulle tarjotiin vain koko vuoden summalla pakollista liikennevakuutusta!!! Siis vanha sopimus, jonka mukaan olen maksanut laskujani vuosia, ei pidäkään enää kutiaan.
        Miten tämä voi olla mahdollista?

        Jatkan vielä. Nyt sitten omistan kaksi autoa. Edellisen sopimuksen piiriin kuuluu se vanhempi, ja uusi auto ei saa enää samaa statussopimusta. Syynä maksuhäiriömerkintä, joka on ollut tiedoissani 5 vuotta. Nyt vain se kaivettiin esiin. Miksi?

      • Anonyymi

        Tuota noin, maksuhäiriömerkintöjen poistuminen tarkoitti mielestäni tilannetta että maksuhäiriömerkintään johtanut velka on hoidettu niin sitten saa puhtaaksi 30pv kuluttua.

        Jos on laskuja maksamatta ja maksuhäiriömerkintä poistuu, laittavat maksamattomat laskut uudestaan ulosottoon. Sitten odottavat. että on kaikki on maksettu ja 30pv kuluttua maksamisesta poistuisi.

        Tilanne ei siis muutu mihinkään jos on velkaa joka suuntaan, ei ennen kuin ne maksettu 30pv.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan.
        Nämä muut toimijat, jopa lakisääteiset, ovat alkaneet käyttää härskisti luottotietorekisteriä myöntääkseen oston. Viimeksi näin, kun vaihdoin auton, jonka liikennevakuutus on ollut samassa yhtiössä (kuten myös muut vakuutukset) vuosikausia. Ja yllätys olikin melkoinen, koska vakuutustapahtuma siirettiin samantien Asiakastiedon rekisteriin. Ja minulle tarjotiin vain koko vuoden summalla pakollista liikennevakuutusta!!! Siis vanha sopimus, jonka mukaan olen maksanut laskujani vuosia, ei pidäkään enää kutiaan.
        Miten tämä voi olla mahdollista?

        Se sopimus päivittyi kun vaihdoit auton.

        Maksuhäiriömerkinnän tarkoitus on estää velaksi myynti. Vakuutusyhtiöllä ei ole lakisääteistä velvoitetta tarjota muuta kuin liikennevakuutusta, mutta jos vakuutusyhtiö kieltäytyy myöntämästä vakuutusta, kieltäytymisen syy on ilmoitettava kirjallisesti. Kieltäytymisperusteen on oltava lain ja hyvän vakuutustavan mukainen.

        Maksuhäiriömerkintä ei saa olla automaattinen hylkäysperuste.

        Toisin sanoen, jos on maksettu kaikki vakuutukset ajallaan niin maksuhäiriömerkinnän ei pitäisi vaikuttaa että kunhan kaivaa rahapinkan esiin että maksaa vuodeksi eteenpäin vakuutukset niin pitäisi onnistua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuota noin, maksuhäiriömerkintöjen poistuminen tarkoitti mielestäni tilannetta että maksuhäiriömerkintään johtanut velka on hoidettu niin sitten saa puhtaaksi 30pv kuluttua.

        Jos on laskuja maksamatta ja maksuhäiriömerkintä poistuu, laittavat maksamattomat laskut uudestaan ulosottoon. Sitten odottavat. että on kaikki on maksettu ja 30pv kuluttua maksamisesta poistuisi.

        Tilanne ei siis muutu mihinkään jos on velkaa joka suuntaan, ei ennen kuin ne maksettu 30pv.

        Nyt oli kyllä sekava teksi... Maksuhäiriömerkintä poistuu viim 30 vrk päästä kun siinä on vaan ref -markintä. Muuten ei poistu paitsi toki vanhentuessa tai kun poistumis pvm tulee vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt oli kyllä sekava teksi... Maksuhäiriömerkintä poistuu viim 30 vrk päästä kun siinä on vaan ref -markintä. Muuten ei poistu paitsi toki vanhentuessa tai kun poistumis pvm tulee vastaan.

        Niin. Ja jos on vaikka 5000€ edestä laskuja maksamatta niin äkkiäkös ne laittaa uudestaan ulosottoon ja maksuhäiriömerkintä takaisin päälle.

        Mielestäni se elämän helpottuminen alkaa siitä, että on velat maksettu niin sitten voi saada merkinnän pois nopeammin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin. Ja jos on vaikka 5000€ edestä laskuja maksamatta niin äkkiäkös ne laittaa uudestaan ulosottoon ja maksuhäiriömerkintä takaisin päälle.

        Mielestäni se elämän helpottuminen alkaa siitä, että on velat maksettu niin sitten voi saada merkinnän pois nopeammin.

        "äkkiäkös ne laittaa uudestaan ulosottoon ja maksuhäiriömerkintä takaisin päälle"

        Ei ihan noinkaan, merkintä tulee vasta jos niitä ei pysty ulosmittaamaan, eli sitten ne vasta palautetaan taas velkojille ja laitetaan UMV eli varattomuumerkintä. Tuossakin on sitten uusi juttu, UMV ei pitene enää vuodella kuten ennen.

        Tämän mukaan merkintä tulee kun tulee käräjäoikeuden päätös oikeudellisesta perinnästä: https://www.intrum.fi/fi/asiakaspalvelu/vinkit-ja-neuvot/perinnan-vaiheet/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämän mukaan merkintä tulee kun tulee käräjäoikeuden päätös oikeudellisesta perinnästä: https://www.intrum.fi/fi/asiakaspalvelu/vinkit-ja-neuvot/perinnan-vaiheet/

        Juu kyllä mutta käräjäoikeuden yksipuolisesta tuomiosta voi saada vain yhden ainoan merkinnän per velka, joka vanhenee 3v sen saamisesta. Mutta UMV merkintä tulee aina kun velkaa ei saada perittyä ja se palautetaan velkojalle. Tämä UMV liittyy siis tuohon uudestaan ulosottoon laittamiseen ja sieltä poistumiseen

    • Anonyymi

      Mitä aion tehdä? rahastan käräjillä minusta vääriä tietoja antavia luottotieto yrityksiä 01.01.2023 jälkeen. Maksan velkani 01.12.2022. ja jos joku vaikka asiakastieto ilmoittaa tammikuussa 2023 luottotietoni olevan muka kuralla niin siitä tulee kallis oikeusjuttu.

      • Anonyymi

        Jos joku bisnode tai Suomen Asiakastieto ilmoittaa kuluttajasta vääriä tietoja jotka vaikuttavat vahingoittavasti hänen elämäänsä pois suljettu ei ole myöskään rikosoikeudellinen arviointi. Rikosnimikkeenä on kunnianloukkaus

      • Anonyymi

        Jees ja ota huomioon että ne ei lähde itsekseen vaan velkojen maksusta ja merkinnän poistosta pitää ilmoittaa erikseen, sekä asiakastietoon että bisnodelle, sen tekee ulosotto tai sitten laitat itse kuitit maksuista.

        Aivan kuten nykylain aikana.

      • Anonyymi

        Valitettavasti tämä oikeusjuttu tulee kalliiksi vain sinulle. Suomessa korvauksia saa vain toteutuneesta haitasta.

    • Anonyymi

      Juon pullon kuohuviiniä (omilla säästöillä ostettua).

    • Anonyymi

      Noin 400 tuhatta luottotiedotonta on vakio jatkossakin. Harva ulosottovelallisista pystyy velkojaan maksamaan, saati halua siihen.
      Tämän lain myötä luottotiedoton on jatkossa yhä entistä paskempi yksilö.

      Asikastiedon mukaan luottotiedot menettäneellä on keskimäärin noin 15 eri maksuhäiriömerkintää. Tarkoittaa käytännössä sitä, että eivät niistä selviä ilman ryhtiliikettä.
      Tsemppiä kaikille velkansa maksaneille. Olette todellakin ansainneet tämän. En usko, että vuosia luottotiedottomana ollut niitä enää toiste kovin helposti menettää.

      • Anonyymi

        Vaikka yksilö itse haluaisikin maksaa niin se estetään kaikin keinoin muiden toimesta mm. juonitellaan selän takana uutta velkaa henkilölle, aiheutetaan tahallisia, perusteettomia potkuja, jätetään palkka maksamatta, jätetään tuet maksamatta ja vähintäänkin vitkutellaan tahalleen yli eräpäivän, että henkilölle kertyisi lisää velkaa. Sitten saadaan taas yksi tekosyy kiusata ja haukkua henkilöä kaikin keinoin ja huudellaan, että omaa syytä, omaa syytä.

    • Anonyymi

      Siis miten niin poistuvat...?
      Itsellä ollut luottotiedot romuna vuodesta 1995

      Nytkö ne puhdistuvat.???

      • Anonyymi

        Sinulla on ilmeisesti rikosperusteista korvausvelkaa, joka ei vanhene ikinä. Luottotietojen nopeutettu palauttaminen koskee vain velkansa maksaneita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla on ilmeisesti rikosperusteista korvausvelkaa, joka ei vanhene ikinä. Luottotietojen nopeutettu palauttaminen koskee vain velkansa maksaneita.

        Vuosi sitten sain velat maksettua. Tällä hetkellä 2 merkintää oli vielä varattomuusesteestä jotka poistuu vuoden alussa sekä pitkäkestoisen ulosoton merkintä oli vuoteen 2024. Katoaako nämä merkinnät itsestään vai pitääkö mun tehdä jotain?
        Nimimerk; asiasta tietämätön

        Jotain faktaa tässä.
        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009194758.html

    • Anonyymi

      Pari viikkoa vielä. Tuntuu uskomattomalta että kaiken tämän odotuksen jälkeen kohta koittaa vapaus.

      • Anonyymi

        Ei koita vapaus, vaan vastuu.

    • Anonyymi

      Auto vaihtoo, luottokortit tilaukseen!

      • Anonyymi

        Jos pankki tietää, että sinulle on ollut luottotiedoissa merkintä, et saa luottokorttia, vaikkei nyt merkintää enää olisikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos pankki tietää, että sinulle on ollut luottotiedoissa merkintä, et saa luottokorttia, vaikkei nyt merkintää enää olisikaan.

        Sellasta ripulia sieltä taas.
        Itse sain luottokortin pellillä ref merkinnöillä. Toki minä käyn töissä ja pankkiin on tullut palkka jo vuosia.

        Mitä tulee tähän uuteen lakiin. Tämä ei muuta mitään kuten joku jo sanoikin. Aina on se kiintiö 400 tuhatta luottotiedotonta. Onnea velkansa maksaneille.

        "Sellasta ripulia sieltä taas.
        Itse sain luottokortin pellillä ref merkinnöillä. Toki minä käyn töissä ja pankkiin on tullut palkka jo vuosia. "

        Ei ole ripulia, tiedän painvastaisia esimerkkejä.

        On ylivelkannuttu kulutusluotoilla. Maksettu velka pois Takuusäätiön takaamalla järjestelylainalla, ja sen jälkeen hoidettu omaa taloutta mallikelpoisesti.

        Sama pankki vuosikaudet, samoin sama työpaikka vuosikaudet. Tulos luottokortin hakuun luottotietojen palautumisen jälkeen: hylky. Pankin nimi: Nordea.

        NO tuskin se pankki myöntää ikinä mitään minne on joskus jäänyt velkaa...heh

        Mutta kyllä muut pankit sit myöntää jos on rahahommelit kunnossa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NO tuskin se pankki myöntää ikinä mitään minne on joskus jäänyt velkaa...heh

        Mutta kyllä muut pankit sit myöntää jos on rahahommelit kunnossa

        Kirjoitinkin aivan selvästi, että »jos pankki tietää, että sinulle on ollut luottotiedoissa merkintä, et saa luottokorttia, vaikkei nyt merkintää enää olisikaan».

        Eli jos on hakenut pankista x lainaa, luottotietokyselyn tulos jää pankin rekisteriin ikuisiksi ajoiksi.

        Toisen viestin mukaan tuo väite oli silkkaa ripulia, ja nyt, heh, itsestäänselvyys. Toivottavasti asialla ei ollut sentään sama kirjoittaja.

    • Anonyymi

      Kun on ref merkintä ollut jo kuukausia niin häviääkö heti 1.12 merkinnät? Eli on samantien puhtaat luottotiedot. Onko kellään tästä tietoa?

      • Anonyymi

        Kyllähän ne pitäisi lähteä koska lakihan tuli voimaan jo kesällä ja nyt päättyy sitten puolen vuoden siirtymäaika...ihme homma jos vielä viivästyy!

      • Anonyymi

        Kaikki merkinnät joissa on 1.11 lähtien ollut ref merkintä poistuu 1.12.

        Jos ref merkintä tulee vaikka tänään 22.11 niin silloin ei poistu vielä 1.12....

    • Anonyymi

      Ulosotto maksettu nollille, mutta viisi merkintää näkyy jotka päöttyy 2024.
      Ulosotosta olen pyytänyt viikko sitten ref merkintää. Kuinka kauan kestää että merkintä näkyy. Voiko joku olla vielä esteenä ettei ref merkuntää tulekkaan.

      • Anonyymi

        Jaa-a, laitoitko kuitit tai muut tositteet sinne? Mulla meni tuossa yksi päivä kun reffit oli paikallaan. Laitoin silloin itse maksutiedot jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa-a, laitoitko kuitit tai muut tositteet sinne? Mulla meni tuossa yksi päivä kun reffit oli paikallaan. Laitoin silloin itse maksutiedot jne.

        Itse en ole muualle ollut yhteydessä kuin ulosottoon. Luulin että sieltä hoitavat merkinnän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse en ole muualle ollut yhteydessä kuin ulosottoon. Luulin että sieltä hoitavat merkinnän.

        Ulosotto ei hallinnoi noita rekistereitä, eivätkä ilmoita kuin uo:n kautta maksetut velat. Jälkiperintään siirretyt / erikseen maksetut täytyy pyytää joko perintäyhtiön kautta, tai toimittaa itse kuitit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ulosotto ei hallinnoi noita rekistereitä, eivätkä ilmoita kuin uo:n kautta maksetut velat. Jälkiperintään siirretyt / erikseen maksetut täytyy pyytää joko perintäyhtiön kautta, tai toimittaa itse kuitit.

        Kuitit lähetetty ja bisnodelta tuli ref merkinnät heti, asiakastieto ei vieläkään ole päivittänyt ref tietoja. Taitaa olla ruuhkaa siellä. Harmi jos tuon takia maksuhäiriömerkinnät pysyy pitempään.

    • Anonyymi

      Ei tässä uudistuksessa muutu oleellisesti yhtään mikään. Aina on se vakio 400 tuhatta maksukyvytöntö. Sirkus pysyy mutta pellet vaihtuu nopeemmin. Toki uudistuksen myötä luottotiedoton on entistä paskempi, se ei voi enää vedota edes siihen että maksettu on mutta merkintä kummittelee vielä.
      Sad but True.

    • Anonyymi

      Uudistus on hyvä. Sitä joko on puhtaat luottotiedot tai ei ole. Tämä on ruotsin malli ja aiheutti ruotsissa maksuhalukkuutta ja lisäsi velkojen hoitoa.

    • Anonyymi

      Jos ei ole ulosotossa mitään vaan Velkajärjestelyn maksuohjelma,niin koskeeko tuo maksuhäiriön poistuminen myös heitä.?
      Lainaa en itse ota enää koskaan.kituutan näin.

    • Anonyymi

      Ei todellakaan koske niitä. Niillä on luottotiedoissa merkintöjä ja velkajärjestylässä oleva ei saa mitään lainoja.

    • Anonyymi

      Lisäys. Ulosotto ei ole sama asia kuin luottotiedot.

    • Anonyymi

      Velkajärjestelyssä oleva = luottotietomerkintä.
      Velkajärjestelyssä on todella kovat ehdot.

      Tsemppiä kaikille. Viikon päästä monella velkansa korkoineen ja kuluineen maksaneella on puhtaat luottotiedot. Kuten joku edellä jo sanoikin niin mitäänhän tämä ei varsinaisesti muuta. Luottotiedot on tosi helppo menettää uudestaan, mutta maksaa ne aina täytyy, jotta saa taas puhtaat tiedot. Ja luottotiedoton on todellakin entistä paskempi tämän lain jälkeen.
      Minkäs teet.

      Edellinen luottotietolaki oli oikeasti huono. Joku rikollinen saa jostain törkeästä rikoksesta tyyliin 6kk ehdollista. Ja laskunsa maksuhäuriöön päästänyt saattoi olla laskun maksamisenkin jälkeen vielä vuosia luottotiedoton.

    • Anonyymi

      Sosiaalisen luoton saaminen antaa automaattisesti uuden maksuhäiriömerkinnän. Tämä on kumma juttu. Ensin ajetaan uutta lakia, jolla saadaan valtion takaama ja kuntien hyvinvointialueiden myöntämä halpakorkoinen laina kaikille kansalaisille, jotka kuuluvat sosiaalisen luottorajan piiriin, ja sitten rokotaan lainaajaa näin oudosti. Sitten laki voikin olla syrjäyttävä tekijä.

      Asian käsittelijät sanovat, että sosiaalisen lainan tarvitsija on suuri RISKI. Ja sen tähden koko laina-ajaksi jäädytetään luottotiedot ja merkitään lainaaja stigmalla.
      Tässä päätöksessä jos missään näkyy kansan kaksiajako köyhiin (hakijat) ja rikkaisiin (myöntäjät).
      Valtaa voi käyttää, siltä näyttää.
      Tämä vaan muistutuksena siitä, että samaan jamaan joutuu jos pulaan joutuu.

      • Anonyymi

        Kieltämättä outo käytäntö ja vastoin omaa oikeustajuani. Hyvä tarkoitus (ylivelkaantumisen estäminen) ei mielestäni pyhitä juridisesti hyvin kyseenalaista keinoa.

        Kohta varmaan jos joku hakee toimeentulotukea, niin pyllyyn tatuoidaan merkintä "tt-asiakas". Merkinnän tarkoitus on helpottaa palveluiden kohdentamista.

        Presiis.
        Tämäkin lainvääntö kesti vuosia. Sen aikana tippui useampi kuin vähä kaiken avun ulkopuolelle. Kuolevat odottivat raha-apua, sairaat helpotusta maksuihin. Yh-vanhemmat jotain muuta kuin sitä ainaista stigmaa. Ylivelkaantuneet konkreettista ahdinkoon. Eläkeläiset kättä pidempää, kun oma ei enää kanna eikä ylety.

        Itsekin iloitsin tästä mahiksesta saada vaikka uusi pesukone, mutta en lähe näille orjamarkkinoille. Ei enää koskaan tätä.

    • Anonyymi

      Keskiviikon ja torstain välisenä yönä kello 00.01 tapahtuu. Tuo on automaationa siellä.

      Asiakastiedon luottotieto- ja yritystietorekistereistä poistuu marras-joulukuun vaihteessa

      • 18 200 yksityishenkilöä, joiden kaikissa maksuhäiriömerkinnöissä on lisämerkintä (REF) saatavan maksamisesta tai merkintöjen rekisteröinti on perustunut luottotietolaista takautuvasti poistuvaan pidennyssääntöön.

    • Anonyymi

      Hieman olen epäuskoinen, että luottotiedot palautuisivat 1.12…..

      Miten sen pystyisi testaamaan onko luottotiedot palautuneet?

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Älkää nyt turhaan maksako asiakas tiedolle luottotietojen tarkastuksesta. Ahne firma.
      Käyttäkää ne kerran vuoteen ilmaiset tarkastukset. Bidnode ja asiakastieto.

      Ihan jutku firma toi asiakastieto. Onneksi 2024 positiivinen luottorekisteri on verohallinnon ylläpitämä, sitten toi asiakastieto menee kokkaan kun sillä ei ole enää mitään virkaa.

      • Anonyymi

        Asiakastieto tarjoaa negatiivisia luottotietoja, luottorekisteri taas positiivisia luottotietoja. Molemmille on tarvetta.

        Myös ulosotosta voi kuka tahansa voi tilata kenestä tahansa syytä ilmoittamatta ulosottotodistuksen.

        »Ulosotosta voi tilata todistuksen, josta käy ilmi henkilön tai yrityksen ulosottotiedot. Mikäli ulosottorekisterissä ei kyseisiä merkintöjä ole, annetaan myös siitä todistus.

        Todistukseen merkitään todistuksen pyytämistä edeltäneiden kahden vuoden ajalta seuraavat tiedot:

        ► hakijan ja vastaajan (velkojan ja velallisen) nimi sekä vastaajan syntymäaika ja kotikunta
        ► ulosottoasia, vireilläoloaika ja passiivisaatavaksi rekisteröinti
        ► velkojan saatavan määrä ja velkojalle tilitetty määrä
        ► estetodistuksen laatu ja päivämäärä

        Todistus voidaan antaa neljältä vuodelta, mikäli pyytäjä osoittaa todistuksesta saatavien tietojen olevan tarpeen hänen toimeentulonsa tai muutoin painavan yksityisen edun tai tärkeän yleisen edun turvaamiseksi.

        Jokaisella on oikeus saada tieto, kenelle häntä koskeva todistus on annettu viimeisen kuuden kuukauden aikana. Tämän vuoksi todistuksen pyytäjästä tallennetaan tietojärjestelmään nimi, asuin- tai kotipaikka sekä mahdollinen syy neljän vuoden todistuksen saamiseksi.

        Alle 15-vuotiaista ei anneta todistusta ulosottorekisteristä.

        Todistus ulosottorekisteristä sisältää hyödyllistä tietoa esimerkiksi tilanteissa, joissa vuokraat asuntoa, myyt luotolla, lainaat rahaa, rekrytoit tai haluat todistaa oman taloudellisen tilanteesi.

        Todistuksen voi tilata ulosoton sähköisestä asiointipalvelusta, jolloin se maksaa 6 euroa. Todistuspyyntöön tarvitaan tässä tapauksessa selvitettävän henkilön henkilö- tai y-tunnus.

        Todistuksen voi myös tilata asiakaspalvelusta esimerkiksi puhelimitse tai sähköpostilla, jolloin se maksaa 12,00 euroa.»

    • Anonyymi

      Mulla 6 merkintää, joissa jokaisessa REF merkintä.

      REF merkinnät kyseisiin maksuhäiriömerkintöihin on hoidettu jo alkuvuodesta, eli saanko 1.12.2022 eli tulevana keskiviikon ja torstain välisenä yönä luottotietoni puhtaaksi ilman merkintöjä? Olen vakiotöissä oleva ihminen ja vakituisilla tuloilla tottakai, olisi tarkoitus ottaa muutama tonni (ei mitään isoja) lainaa koska talveksi on tulossa matkaa yms. Luottokortti olisi paras hankinta, mutta en tiedä millä tavalla tuo edes on mahdollista. Kai heillä jotkut rekisterit on, mistä he näkevät, että tuo sai armahduksen takia luottotietonsa puhtaaksi..

      Ennenkuin alatte neuvomaan, niin tulotkin on sellaiset, että yksi muutama tonni ei taloutta kaada jos sen voi osamaksuilla hoitaa pois. Nyt se vain on ollut mahdotonta aiemmin kun luottomerkinnät olleet.

      • Anonyymi

        Saat. Kaikki merkinnät lähtee pois 1.12, joissa on ollut jo 1.11 ref merkintä.

        Onneksi olkoon. Kuulut harvoihin. Sinne jää teidän jälkeen vielä se 4000 tuhatta, jotka on entistä luuserimpia kun ei oo luottotietoja.
        Enää ei voi vedota, että maksettu on mutta merkintä kummittelee. Tai no 30 vrk voi.

      • Anonyymi

        Ei ole mitään salaisia rekistereitä. Niiden pitäminen olisi suomen lain mukaan laitonta. Kukaan järkevä firma ei sellaista edes haluaisi ottaa vastuulleen, mahd tieto murron yhteydessä tulisi kusiset paikat.

    • Anonyymi

      Katotaan kuka on eka joka saa luottotiedot 1.12.

      84 tuntia ja 12 minuuttia kyseiseen ajankohtaan, aika alkaa nyt....

      Jännää....

      • Anonyymi

        Eikös sen voi helposti testata niin 1. joulukuuta, että on tilaavinaan jotain vaikkapa osarilla (klarna) tai ottavinaan jotain luottoa esim vertauspalvelusta jossa eri lainanmyöntäjät sähköisellä hakemuksella kilpailuttavat "parhaan" lainan sinulle.

        Kukaan ei pakota näitä palveluita, esim osarilla heti tilaamaan tai sitä lainaa ottamaan. Siinähän se selviää hakuvaiheessa, että tuleeko ilmoitus että "ei onnistu, sillä tiedoissasi on maksuhäiriömerkintä".

    • Anonyymi

      Asiakastieto ainakin näyttää tarjoavan mihinkään perustumatonta luottoluokitusta. Jos oma statukseni pysyy 1.12. edelleen B:ssä lienee tuo kiertotie ilmaista että henkilöllä on ollut luottotietoja joskus ja tällä evätään jatkossa lainat.

      Sinne on jo tullut infoksi "Jos henkilöllä ei ole maksuhäiriöitä tai muita rekisterimerkintöjä, annettu tieto kuvaa vain yleisellä tasolla luottoriskitodennäköisyyttä tällaisille henkilöille.".

      Koska he eivät tiedä tulojani, omistuksiani eivätkä velkojani, olisi hienoa tietää mihin tällainen luokitus perustuu.

      • Anonyymi

        Asiakastieto on ilmeisesti nyt keksinyt laista porsaanreiän, jota lainsäätäjät eivät tulleet ajatelleeksi.

        Asiakastieto vastusti aikoinaan tätä lakiuudistusta mm. vetoamalla seuraavaan tutukimukseensa:

        »Asiakastiedon tutkimus: Maksuhäiriömerkintä kertoo luottoriskistä, vaikka velka olisi maksettu

        Suomessa maksuhäiriömerkintöjen tallennusajat ovat pohjoismaisittain vertailtuna varsin lyhyitä. Pääsääntöinen tallennusaika on nykyään 3 vuotta. Asiakastieto mallintaa jatkuvasti suurista tietomassoista yksittäisen henkilön ja yrityksen luottoriskiin vaikuttavia tekijöitä. Tilastollinen tutkimus osoittaa, että maksuhäiriöisen kuluttajan luottoriski on huomattavan korkea. Tällä hetkellä maksuhäiriöttömien suomalaisten tilastollinen todennäköisyys saada vuoden kuluessa maksuhäiriömerkintä on 0,9 prosenttia. Jos henkilöllä nyt on alle vuoden ikäinen maksuhäiriö, on uuden merkinnän todennäköisyys peräti 72 prosenttia. Riski pienenee ajan myötä, jos henkilölle ei tule uusia merkintöjä. Silti vielä tuoreimman maksuhäiriömerkinnän ollessa 3-4 vuotta vanha uuden maksuhäiriömerkinnän todennäköisyys on 15,5 prosenttia.»

        https://www.asiakastieto.fi/web/fi/asiakastieto-media/uutiset/datakatsaus-maksuhairiotilastot-2020.html

        Veikkaan, että joulukuussa alkaa hirveä itku ja parku, kun ihmiset eivät saakaan luottoa puhtaista luottotiedoista huolimatta.

        Ilta-Sanomat uutinen 2.12.2022:

        »Asiakastieto keksi laista porsaanreiän – lainanhakijat raivoissaan»

        »Hallituksen vasemmistoryhmä on kokoontunut hätäkokoukseen, kun köyhät eivät saakaan luottoa puhtaista tiedoista huolimatta. Li Andersson raivoissaan..»

    • Anonyymi

      Siis lainanantajat kysyy nykyään pääsyn tilille. Tietokone katsoo tilin läpi minuutissa onko palkkatuloja. Kyse on siitä maksukukyvystä, ei niinkään puhtaista luottotiedoissa, toki nekin pitää olla.

    • Anonyymi

      Asiakastieto vastusti tätä siksi, että mahd moni on siellä ns asiakkaana. Tulee enemmän liikennettä sinne ja rahaa.

      Tämän lain tärkein asia oli oikeus ja kohtuus... Ja se että tämä laki lisäsi ruotsissa työllisyyttä, eli ihmiset meni töihin ja hoiti velat pois, että pääsi aloittamaan puhtaalta pöydältä. Työllisyys on valtiolle parasta. Ei tarvi maksaa tukia ja jengi voi hyvin.

    • Anonyymi

      Tota noin. Ainakin minä sain perjantaina tilattua 3 ref merkinnällä osamaksulla 200e puhelimen.
      Ikinä ennen ei ole onnistunut ja heidän ehdoissaan lukee, että ei onnistu jos on maksuhäiriömetkintöjä. Ja hei ei mitään saarnoja. Tienaan 2k kuukaudessa netto. Otinpa vaan kokeeksi osamaksulla vuoden maksuajalla 0 korolla.

      • Anonyymi

        Et ole oppinut mitään, jos ostelet vain kokeeksi etkä tarpeeseen.

      • Anonyymi

        Sait osarilla REF merkintöjen takia. Itsekin 5kk sitten tilasin reilun 200e ostoksen osarilla, ja 5 REF merkinnällä. Luottoraja tuli 500 euroon heti.

        Ja kyllä, olen viimeiset 6 kuukautta lyhentänyt ostosta aivan sopimuksen mukaisesti. Täten luottorajani todennäköisesti kokee kolauksen ylöspäin kun maksan viimeisen erän. Osarilla en kuitenkaan ole jatkossa ajatellut ostoksia enää tehdä, tein tuon myös itse kokeeksi, ja onnistui. Olisin myös saanut uusimman iphone 14 pro maxinkin 1400e puhelimen. Jätin hankkimati.

    • Anonyymi

      Laina perustuu edelleen pääosin tuloihin. Ei enää saa 20k velkoja jos on työtön vaikka olisi puhtaat tiedot. Luottotietomerkintä estää lainanoton.
      Olkaa huoletta, ei ole olemassa mitään salaisia rekistereitä. Firmoilla voi näkyä jos sinne jotain maksamatta, mutta luottotieto rekisteristä ne tiedot haetaan yleisesti. Pitäkää luottotiedot puhtaana, ei tämä muutos sen kummempi asia ole. Ei ne luottotiedot tule puhtaaksi jos niitä ei maksa. No okei joskus 15-20 vuodessa, mutta moinen henkilö saa uusia sitä mukaa joka vuosi.
      Summa summarum... Luottotiedot joko on tai ei ole. Ja laki on laki. Ei millään muilla kuin luottotieto firmoilla ole oikeuksia säilyttää tai kerätä mitään omia rekistereitä.

    • Anonyymi

      Musta tuntuu jotenkin, että kun ei nää järjestelmät muutenkaan aina tunnu suomessa toimivan pankkeja myöden tiptop että joku tässä hommassa vielä kusee nilkoille. 1.12 saadaan tulla tänne foorumille lukeen, kuinka ei perkele lainaa tai osareita vaan tule "vaikka tiedot pitäisi olla puhtaat".

      Itse ajattelin sitä luottokorttia hankkia, vakityö on ja tulot. Muistaakseni joskus nuorempana kun olin maksanut velkani ja ulosottoni ja hoitanut itselleni puhtaan pöydän, en saanut luottokorttia vaikka olin töissä. Perusteita ei ollut, se oli joku että "emme voi valitettavasti myöntää sinulle luottokorttia" - Maksuhäiriömerkintää ei ollut. joten jostain he aistivat että ei tuolle korttia anneta.

      Oikein pirulaiset tekivät, sillä tästä suivaantuneena otin pikavippiä vipin päälle ja makselin 2 vuotta sitten viimeisen rippeen ulosottoon jonne olen maksanut n. 40 tuhatta euroa korkojen korkojen kanssa. Nyt olen yksi heistä, jonka pitäisi saada tiedot kuntoon 1.12.2022, veikkaan, että luottokortin kanssa tulee taas sama laulu. "Valitettavasti emme voi myöntää luottokorttia". Jaa.. Miksihöhän?

    • Anonyymi

      Kyllä tulee. Velkansa maksanut on maksukykyinen luottolaitosten silmissä, varsinkin jos on Vakituinen työpaikka. Kaikkein paras asiakas on se joka maksaa myöhässä kiltisti, mutta maksaa kuitenkin. Siltä saa nyhdettyä paljon.

      • Anonyymi

        Pankki kysyy myös Asiakastiedolta luottoluokitusta. Puhtaat luottotiedot eivät toistaiseksi auta, jos Asiakastieto antaa huonon luottokelpoisuusarvion. Eri asia sitten, kun Suomeeen saadaan positiivinen luottorekisteri. Nyt siirtymäaikana lainansaanti on vaikeampaa.

    • Anonyymi

      Vaihtakaa pankkia jos oma pankki ei anna luottokorttia puhtaista luottotiedoissa ja vakityöstä huolimatta. Toki täytyy aina ottaa huomioon myös muut velat ja menot ja tulot. Pankkiakin pitää ymmärtää. 2024 tuleva verohallinnon ylläpitämä luottotieto rekisteri on oikeasti hyvä. Se näkee tulot, viime vuoden tulot, kaikki lainat jne. Silloin loppuu monen kulissielämä myös. Toki työttömälle, vaikka ois puhtaat luottotiedo, se on ankara.

      • Anonyymi

        "2024 tuleva verohallinnon ylläpitämä luottotieto rekisteri on oikeasti hyvä. Se näkee tulot, viime vuoden tulot, kaikki lainat jne. Silloin loppuu monen kulissielämä myös."

        Siihen asti voi rakentaa kulissielämää ja isoja rahoja lainalla :D 2024 se loppuu vasta.

    • Anonyymi

      Kaikki kelan, sossun yms maksuliikenne tilillä on hälytys pankeille jos hakee luottokorttia.
      Pahin on peli liikenne ulkomaille. Se voi kertoa peliongelmasta. Silloin ei auta välttämättä puhtaat luottotiedot. Juuri uhkapeleillä monet ovat päätyneet ulosoton asiakkaiksi.

      • Anonyymi

        Valitettavasti jotkut myös voittavat pelaamisillaan ulkomaille. Se ei auta, sillä sinut katsotaan ongelmaksi siitä huolimatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti jotkut myös voittavat pelaamisillaan ulkomaille. Se ei auta, sillä sinut katsotaan ongelmaksi siitä huolimatta.

        Sittenhän sinä voit ostaa aina käteisellä tuottavien nettipelien ansiosta.

    • Anonyymi

      Kuulun tähän porukkaan jolta poistuu ref merkinnät nyt 1.12.

      Ostin tänään asiakastiedolta kuukaudeksi 24/7 luottotietoraportin jatkuvana tilauksena 6,9e.
      Sen voi keskeyttää ennen seuraavan kauden alkua. Ilmoitan tähän ketjuun mikä tilanne siellä on 1.12 aamulla. Eiköhän se ole sama kaikilla ref merkki sillä silloin. Ei niitä kukaan siellä käsin poista (siihen menisi vuosi), tietokone ne poistaa. Huolestuttavaa paskaa siellä oli se Asiakastiedon oma keksitty luottoluokitus. Mulla ei ole mihinkään euroakaan velkaa ja 49k vuositulot, Vakituinen työpaikka. Ja luottoluokitus siellä c, erittäin heikko. 3 reffiä siis mulla, ei muuta. Ilmoitan miten se luokitus muuttuu sit.

      Järkyttävää paskaa kyllä jos asiakastieto keksii omiaan sinne vielä puhtaiden luottotietojen jälkeen.

      • Anonyymi

        Itse pari viikkoa sitten ostin täysin saman kuukausitilauksen, jotta näen poistuuko merkintä. Irtisanoin toki heti tilauksen, mutta se on voimassa 14.12 asti. Siellä minullakin pomppasi silmille tuo luottoluokitus. Minulla oli toki kyllä B (välttävä). En tiedä mistä tuo on sitten revitty. Minulla on enää yksi ref-merkintä. Onko tuo luottoluokitus joku noiden keksimä kusetus? Sen aika näyttää aion kyllä heti puhtaat luottotiedot saatuani kokeilla hankkia jonkun luottokortin. Lähinnä vain sellaiseksi statussymboliksi. Minulla on ihan hyvät tulot, niin en tarvitse velkaa.

      • Anonyymi

        Ilmoitahan sitten 1.12 onko tietosi puhtaat sillä samassa jengissä ollaan. Luottokortti on myös harkinnassa ja mahdollisesti pienlaina talven matkusteluun.

        T: vakityöt ja tulot on

      • Anonyymi

        Terve.

        Tässä taitaa vaikuttaa merkintöjen määrä ja se aika mikä niistä merkinnöistä on mennyt. Tästä on asiakastiedon sivuilla dataa. Useampi merkintä joista aikaa kulunut yli vuosi pienensi jo riskin uuteen häiriöön johonkin 12% tuntumaan eli pieni riski on tällöin asiakatiedon sinusta jaettava tieto. Luotonantaja sanoo tässä kohden ota rahaa.

        Jos merkinnöistäsi on aikaa alle vuosi ja olet hoitanut velkasi on asiakastiedon sinusta jakaman datan mukaan iso riski 36% jolloin mahd luotonmyöntäjä taitaa sanoa että ei käy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse pari viikkoa sitten ostin täysin saman kuukausitilauksen, jotta näen poistuuko merkintä. Irtisanoin toki heti tilauksen, mutta se on voimassa 14.12 asti. Siellä minullakin pomppasi silmille tuo luottoluokitus. Minulla oli toki kyllä B (välttävä). En tiedä mistä tuo on sitten revitty. Minulla on enää yksi ref-merkintä. Onko tuo luottoluokitus joku noiden keksimä kusetus? Sen aika näyttää aion kyllä heti puhtaat luottotiedot saatuani kokeilla hankkia jonkun luottokortin. Lähinnä vain sellaiseksi statussymboliksi. Minulla on ihan hyvät tulot, niin en tarvitse velkaa.

        Luottokortilla on hyvät puolet. Nettimaksamisessa saat helposti rahat takas jos tulee joku huijaus tms. Luottokorteissa on yleensä matkavakuutus jos matkan maksaa sillä. Lisäksi onhan 30vrk koroton maksuaika aika hyvä etu. Ja pahan päivän sattuessa luottokortti on hyvä olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmoitahan sitten 1.12 onko tietosi puhtaat sillä samassa jengissä ollaan. Luottokortti on myös harkinnassa ja mahdollisesti pienlaina talven matkusteluun.

        T: vakityöt ja tulot on

        » ja mahdollisesti pienlaina talven matkusteluun»

        Nyt ei pienlainoja, vaan säästä etukäteen. Pääset säästötavoitteeseen nopeammin, kun sinulla ei ole samanaikaisia lainanlyhennyksiä kontollasi. Lisäksi sinun ei tarvitse maksaa korkoja, joten saat periaatteessa ostettua aina enemmän tavaraa käteiselllä.

        Ei kerkee 5k € säästämään enää reiluun kuukauteen. Ihan ei siihen riitä. Muuten hyvä idea

    • Anonyymi

      Se score-pistemäärä taulukko siellä ei ole vissiin näkyvissä kuin sille henkilölle itselleen. Mielestäni siellä lukee jotenkin niin, että sitä ei tallenneta mihinkään rekisteriin, eikä sitä luovuteta kolmansille osapuolille. Ehkä se on juuri noin, koska eihän se tiedä varallisuutta tai tuloja mitenkään.

      • Anonyymi

        Yritin tuossa yhdellä ref-merkinnällä ostaa Verkkokaupasta laskulla, ja sieltä tuli tarkastuksen jälkeen ilmoitus että hylkäys ei perustu maksuhäiriömerkintään vaan luottoluokitukseen. Jäi epäselväksi oliko Asiakastiedon luokitus vai mikä.

        Luottotietolaki 13 §:n 1 mom 9 kohdan https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070527#L4P13 mukaan luottotietorekisteriin saa henkilöluottotietoina tallettaa:

        9) luottokelpoisuuden arviointitietona luottokelpoisuutta koskevan luokituksen tai muun luottokelpoisuutta osoittavan arviointitiedon.

        Mutta eikö silloin pitäisi tuolla olla kaikkien Suomalaisten luottokelpoisuus tieto, millä perustella tallennetaan vain niiden jotaka on ollut "asiakkaana".

        PS. Oma merkintä tuolla on B, olin reilu 7v UO asiakkaana, 60 000e velkaa ja merkintöjä oli parhaimmillaan pari kymmentä, nyt on ollut vain yksi REF -merkinnällä reilun vuoden. Tuo B oli siis reilu vuosi sitten.

        On vaikea tallentaa sellaisen ihmisen tietoja, joista ei tiedä mitään. Siksi vain Asiakastiedon omat rakkaat asiakkaat saavat tämän luottokelpoisuusarvion, joka on Asiakastiedon mielestä ihan eri asia kuin maksuhäiriömerkintä. Maksuhäiriömerkintä poistuu kuukausi ref-merkinnän jälkeen, mutta luottokelpoisuusarvio jää.

        Saa nähdä torstaina mitä oikeasti tapahtuu.

        »Maksuhäiriömerkintä poistuu kuukausi ref-merkinnän jälkeen, mutta luottokelpoisuusarvio jää. »

        Luettuani äsken Finlexistä lain sanaa ja kirjainta tarkemmin, niin tuo ei pidäkään paikkaansa.

        Lain mukaaan luottokelpoisuuden arviointitieto on poistettava, kun henkilöä koskevat muut merkinnät on poistettu rekisteristä.

        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070527#L4P18-2M4

    • Anonyymi

      Kaikkiin lainahakemuksiin vaikuttaa puhtaiden luottotietojen lisäksi tulot. Onko kyseessä pitkään jatkunut Vakituinen työpaikka jne.
      Uskoisin, että jos löytyy puhtaat tiedot ja Vakituinen työpaikka, eikä ole velkoja niin lainaa saa aika hyvin sellainen ihminen.

      Joku puhui, että ainakin Elisalta saa ref merkinnällä tilattua osamaksulla. Niidenkin sivuilla lukee kyllä, että vain kertamaksu käy, tai vakuusmaksu.

    • Anonyymi

      Tyhmä kysyy.
      Olen siis vanhuuseläkkeellä ja ulosotossa. Jos ja kun saan omaisuuttani myymällä puhdistettua velkasaldon ja sitten häiriöttömän statuksen jossain vaiheessa, mutta en luottokorttia ehkä koskaan, miten pääsen matkustamaan sukulaisiin ulkomaille?
      En ole koskaan hakemut luottokorttia aikaisemmin, koska tarvetta sille ei ole ollut. Ei edes oman firmani aikana ole ollut sellaiselle käyttöä, maksut ovat sujuneet laskulla ja käteiskaupalla. Ennen vanhaan pystu ostamaan ja tilaamaan asiat ja tavarat ilman pankkikytköstä. Nykyään kai ei.

      Kun olen siis vanha ja tietämätön, miten saan hotellini varattua ja maksettua ilman luottokorttia? Mitä keinoja on käytössä? Olisi sukulaistytön hääjuhlakin tiedossa ensi kesänä. Matkan varmaan voin maksaa ihan vaan tililtä, mutta miten tosiaan nuo hotellit yms. ja vuokra-auton saan ilman "maailman korttia"?

      • Anonyymi

        Ensinnäkin sun kantsis maksaa ne velat ensin pois, ja tämä velkojen maksu ei vielä tietojasi puhdista vaan velkojen maksun jälkeen, sinun pitää pyytää REF merkintä / merkinnät kaikkiin maksettuihin velkoihisi.

        Tämän jälkeen kun REF on lisätty asiakastiedon ja bisnoden tietoihin alkaa juoksemaan 30vrk aika jonka jälkeen saat merkintäsi pois rekisteristä. Ne poistuvat. Olet puhdas.

        Vaikka olet vanha ja tietämätön niin ennakkomaksulla hotellin tilille jos ei muuta vaihtoehtoa ole. Rahaa säästämällä saa paljon asioita tehtyä jos tilillä on tuhansia euroja ekstraa. Luottokortti olisi tietenkin paras, en ymmärrä miksi sitä et saisi, puuttuuko sinulta siis tulot?

        Kiitos vastauksestasi.
        Luin noita aikaisempia viestejä tässä ketjussa ja siellä oli tuo luottokorttijuttu esillä. Siksi jäin miettimään asiaa. En ole matkustellut viimeisen kymmenen vuoden aikana oikeastaan yhtään, siksikin jäin funtsimaan miten maksellaan nykyisin.
        En tunne muita maksuvälineitä kuin käteinen ja oman pankin peruskortti.
        Kun matkustan yksin, en saa edes apua perheeltä tässä.

        Ja joo, kyllä eläke on ja raha riittää matkaan. Ilman luottokorttia vaikuttaa vaan kovin haastavalta tilata oikeastaan mitään. Ainakin tuo autovuokraus on ihan mahdotonta vissiin.

    • Anonyymi

      Minä aion ottaa luottokortin. Jännittää meneekö läpi ! Ihanaa!

    • Anonyymi

      Osaisiko joku kertoa mikä olis paras kortti?

    • Anonyymi

      Norwegian. Nordea gold kulut 0e jos oot asiakas.

      Luottokortteja saa myös prepaidinä, se toimii. Myös ns visa electron toimii kaikkialla, kortista vaan tiedot.

    • Anonyymi

      Itseäni houkuttelisi myös hankkia luottokortti ihan vain siksi että näiden 6 vuoden jälkeen se olisi taas mahdollista (oma velkaantuminen johtui eron myötä, kun kuvittelin pystyväni pitämään asuntoa pelkillä omilla tuloilla) mutta mietityttää kyllä että mihin sitä tarvitsen kun nytkin pärjään hyvin ilman. Tilastollisesti kuitenkin luottotiedot jo kertaalleen menettäneellä menettää ne uudelleen on todennäköisempää kuin olla menettämättä. Jos luottokortin hankin, hankin sen itse kyllä vasta ensi syksynä aikaisintaan, Mielelläni kyllä katselen miten olette onnistuneet saamaan kortteja ja osaako sitä enää käyttää niin kuin ennen :)

    • Anonyymi

      Luottokortti ja luottotiedot helpottaa hirveästi arkea ja tekee siitä myös oikeasti halvempaa jos hallitsee pakan. Esim. 30 päivän koroton maksuaika. Ei tarvitse lainailla keltään yksityishenkilöiltä mitään jne.

      Uskoisin, että pitkään luottotiedottomana ollut maksunsa korkoineen ja kuluineen hoitanut ei kovin helposti päästä itseään enää uudestaan syvään velkataakkaan.

      Älkää pettykö jos ette saa luottokorttia vaikka nyt tuleekin puhtaat luottotiedot. Oikeasti se vaatii lähes aina säännölliset tulot. Vakituinen työpaikka on varmin konsti saada kaikkea. Kelan etuudet sun muut, eläkettä lukuunottamatta eivät ole säännöllisiä tuloja, ne ovat etuuksia/tukia, jotka ovat katkolla kuukausittain. Myöskään määräaikaisella tai osa-aikaisella työpaikalla ei välttämättä saa luottokorttia.

      Oikean puhelinliittymän ja vakuutukset saatte aivan varmasti puhtailla luottotiedoilla vaikka heti torstaina.

      • Anonyymi

        »Kelan etuudet sun muut, eläkettä lukuunottamatta eivät ole säännöllisiä tuloja, ne ovat etuuksia/tukia, jotka ovat katkolla kuukausittain»

        On kyseenalaista hyväksytäänkö kansan- ja takuueläke tuloiksi, sillä ne ovat ulosottokelvottomia.

      • Anonyymi

        "Ei tarvitse lainailla keltään yksityishenkilöltä mitään jne."
        Tuossa tilanteessa ei kannata todellakaan hommata luottokorttia. Jos sun tulot ei nykyisellään riitä elämiseen, vaan joudut lainaamaan rahaa, luottokortti vain pahentaisi tilannetta. Joo, kyllähän se helpottaa "rahan lainaamista" mutta eikös siinä ole kierre jo aluillaan?

        En ole moralisoimassa, itsekin kuulun niihin, joilta tiedot puhdistuvat torstaina.

    • Anonyymi

      Ehkä parasta tässä kaikessa on kuitenkin se, että ei ole enää maksuhäiriöinen. Se vaikuttaa niin paljon koko ihmiseen.

    • Anonyymi

      Minulla on kyllä vakituinen työ, sama paikka ollut reilusti yli 10v. Omistusasunto, josta hyvin hoidettua lainaa 69.000 jäljellä. Lisäksi n10.000 autovelkaa. Toivon saavani luottokoryin edes 1000 luotolla, varmuuden vuoksi, hätävaraksi.

    • Anonyymi

      Eiköhän ne luottokortit ole tapissaan heti jouluna :D Itsensä huijaamista noi "käytän järkevästi" :D

      Miksi ei voi vaan säästää ihan omaa rahaa hankintoihin? Eräät jo täällä uhoaa ottaa lainaa matkusteluun. Huh huh

      • Anonyymi

        Itselläni siis puhdistuu myös tiedot 8v jälkeen, mikää ei muutu, en aio hommata mitään velaksi kun en tarvitse, tilillä on tuhansia, puh. Liittymät, vakuutukset kaskoilla ym. Löytyy

      • Anonyymi

        Ei se mikään huh huh ole. Jokainen on itse vastuussa veloistaan. Ne luottotiedot lähtee hyvin nopeasti pois ja tulee takaisin vasta sitten kun ne on maksettu. Eiköhän jokainen joka on ollut aiemmin luottotiedoton ja maksanut ne sotkut tiedä mikä odottaa kulman takana. Siitä vaan matkalle jos siltä tuntuu. Turha kenellekään on olla kateellinen.

        Eniten sääliksi käy ne reppanat joita ulosotossa on pilvin pimein, jotka eivät ikinä saa maksettua velkojaan. Yleensä isot velat tehneet on peliongelmaisia. 40 tonnia muutamassa vuidessa Maltalle ja se on kohta ulosotossa 80 tonnia.

    • Anonyymi

      Totta on että omavaraisesti ostokset, matkustelut yms olisi paras vaihtoehto.

      Mutta.

      Normaalilla työssäkäyvällä ihmisellä olisi hyvä olla vähän velkaakin päällä. Ei kuitenkaan niin, että koko talous romahtaa.

      Taiteiden laji on taloudenpito. Kin.

    • Anonyymi

      Sen luottoluokituksen pitäisi kyllä siellä asiakas tiedossa nollaantua jos maksuhäiriöt poistuu.
      Nythän se perustuu siellä näkyviin maksuhäiriöihin. Lakihan määrää, että ne merkinnät pitää poistaa. Eihän ne voi olla siellä ikuisia aikoja vaikuttamassa.

      Menispä koko navetta konkkaan kun 2024 tulee se oikea luottotietorekisteri joka osaa käsitellä kaikki muuttujat.

      • Anonyymi

        »Sen luottoluokituksen pitäisi kyllä siellä asiakas tiedossa nollaantua jos maksuhäiriöt poistuu.»

        Pitäisi tai ei pitäisi, riippuu mitä laissa sanotaan. Ajattelin ensin, että olet väärässä. Mutta sitten menin Finlexiin ja luin mitä luottotietolaissa sanotaan, jospa vaikka ymmärtäisi siitä jotain.

        Silmiini sattui 18 §, joka on otsikoitu »Maksuhäiriömerkintöjen ja luokitustietojen säilyttämisajat». Sen neljännessä eli viimeisessä kappaleessa (eli lakikielellä momentissa) on tällainen teksti:

        »Luottokelpoisuuden arviointitieto on poistettava, kun henkilöä koskevat muut merkinnät on poistettu rekisteristä.»

        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070527#L4P18-2M4

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        »Sen luottoluokituksen pitäisi kyllä siellä asiakas tiedossa nollaantua jos maksuhäiriöt poistuu.»

        Pitäisi tai ei pitäisi, riippuu mitä laissa sanotaan. Ajattelin ensin, että olet väärässä. Mutta sitten menin Finlexiin ja luin mitä luottotietolaissa sanotaan, jospa vaikka ymmärtäisi siitä jotain.

        Silmiini sattui 18 §, joka on otsikoitu »Maksuhäiriömerkintöjen ja luokitustietojen säilyttämisajat». Sen neljännessä eli viimeisessä kappaleessa (eli lakikielellä momentissa) on tällainen teksti:

        »Luottokelpoisuuden arviointitieto on poistettava, kun henkilöä koskevat muut merkinnät on poistettu rekisteristä.»

        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070527#L4P18-2M4

        Kummallisesti vain 10 vuotta takaperin jäi luottokortti mm saamatta vaikka silloin oli 0 häiriömerkintää. Sen jälkeen sössinkin sitten.

        Eli siihen lainansaantiin vaikuttanee todennäköisesti mm vaki työpaikka ja tulot. Itselleni tuli maksuhöiriö merkinnöistä (5kpl ref) huolimatta 80.000€ lainatarjous pankilta jossa asiakkaana. Luulisi myös luotonkin tai luottokortinkin onnistuvan jos puhtaasti tähän tietoon peilaa. Vaan ei asia siltikään taida olla niin yksinkertainen.

        ".. lainansaantiin vaikuttanee todennäköisesti mm vaki työpaikka ja tulot"

        No ei ihme että on taloudenpito hakusessa kun ei edes tuota tiedä että TULOT VAIKUTTAA LUOTTOPÄÄTÖKSEEN

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kummallisesti vain 10 vuotta takaperin jäi luottokortti mm saamatta vaikka silloin oli 0 häiriömerkintää. Sen jälkeen sössinkin sitten.

        Eli siihen lainansaantiin vaikuttanee todennäköisesti mm vaki työpaikka ja tulot. Itselleni tuli maksuhöiriö merkinnöistä (5kpl ref) huolimatta 80.000€ lainatarjous pankilta jossa asiakkaana. Luulisi myös luotonkin tai luottokortinkin onnistuvan jos puhtaasti tähän tietoon peilaa. Vaan ei asia siltikään taida olla niin yksinkertainen.

        Nuo luotonmyöntöperusteet vaihtelee samassa pankissakin vuosien varrella. Lakikin on välillä kiristynyt.

    • Anonyymi

      Tilasin jo taloon ilmalämpöpumpun, kun piti saada velalla se maksettua. Voi P....KELE jos jotain uutta ovat keksineet. Taas ollaan kusessa laskujen kanssa.

    • Anonyymi

      Saakohan muuten luottokorttia norskilta, kun aikoinaan se meni ulosottoon? Maksoin velan pois, mutta säilytteleeköhån ne siellä omia rekistereitään? Vai pitäisikö hakea muualta korttia…?

      • Anonyymi

        Varmempi hakea muualta tosin sitä ei välttis saa heti vaan tili pitää olla pankissa tietyn aikaa ja palkka ohjata myös sinne. Ellei sitten hae jostain muualta masteria tai visaa.

      • Anonyymi

        No aivan varmasti et saa Norskilta enää luottokorttia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No aivan varmasti et saa Norskilta enää luottokorttia.

        Ja tänä on varma tieto?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tänä on varma tieto?

        Joku myymälävahtimestari kerran kertoi, että kauppaan tuli edellisellä viikolla näpistyksestä kiinnijäänyt asiakas ylpeänä ja iloisena sanoen, että tällä kertaa minä ostan oikealla rahalla enkä varasta. Oli ollut kuulemma hämmästynyt kun ei päässyt sisään.

        Nyt sinäkin olet varmasti hämmästynyt jos et saa Norwegianilta luottokorttia, vaikka maksoit laskun, (tosin viisi vuotta myöhässä).

    • Anonyymi

      Kun te haette vakuudetonta lainaa. Homma menee näin.

      1. Luottotiedot tarkastetaan. Jos siellä on merkintä tai muut ehdot kuten ikä ei täyty se on heti automaattinen hylky. Tietokone tekee sen.

      2. Tämän jälkeen siellä on noin 20 kysymystä. Tulot, velat, elätettävät jne. Se on lopulta kokonaisuus mikä ratkaisee paljonko kukakin saa.

      Jotakin 50-200e vippejä saa kyllä aika varmasti vakituloilla plus puhtailla luottotiedoilla. Paitsi jos kyseiseen firmaan on ollut jotain häslinkiä.
      Isommat luotot ja luottokortit katsotaan sitten tarkemmin. Myös puh ja vakuutukset ja vuokrakämpät saa heti. Esim lumo vuokraa puhtailla luottotiedoilla suoraan netissä sulle sen asunnon jos maksaa ekan kk vuokran siinä.
      Se ei onnistu jos luottotiedoissa on merkintä.

      Lainoissa ja luotoissa Kyseessä on kokonaisuus.
      Älkää liikaa stressatko sitä luottoluokitusta. Kun joku taho katsoo luottotietoja niin ne merkinnät on pois sieltä. Ei se katsoja näe enää mitä siellä on ollut. Ja se luottoluokitus ei ole kovin surkea kun ei ole yhtään merkintää.

      • Anonyymi

        50-200 vippejä ei enää saa kuin tuttavilta.

        Nykyään 2000-5000 taitaa saada samoin kuin aikanaan vipit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        50-200 vippejä ei enää saa kuin tuttavilta.

        Nykyään 2000-5000 taitaa saada samoin kuin aikanaan vipit

        Miten niin 50-200 e vippejä ei saa?
        Kyllä ainakin hakukoneet löytää niitä pilvin pimein. Vai onko ne nykyään luotto nimellä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin 50-200 e vippejä ei saa?
        Kyllä ainakin hakukoneet löytää niitä pilvin pimein. Vai onko ne nykyään luotto nimellä?

        Kuka haluaa edes pikkuvippejå kyllä sitä rahaa tarvitaan enemmän. Jos 20-200e tarvii luottoyhtiöiltä ottaa velkaa korollista niin peiliin katsomisen paikka

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka haluaa edes pikkuvippejå kyllä sitä rahaa tarvitaan enemmän. Jos 20-200e tarvii luottoyhtiöiltä ottaa velkaa korollista niin peiliin katsomisen paikka

        Voihan periaatteessa miljonääriltäkin uupua kymppi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin 50-200 e vippejä ei saa?
        Kyllä ainakin hakukoneet löytää niitä pilvin pimein. Vai onko ne nykyään luotto nimellä?

        Niissä on nykyään niin matala korko, ettei ole järkeä lainata mitään pikkusummia.

        Jos vielä kertoo, että maksaa mahdollisimman nopeasti takaisin mahdollisimman pienen lainan, niin se ei ole mikään suositus.

        Suositus on vankat tulot omaava boheemi, joka haluaa lainata 25 000 euroa.

    • Anonyymi

      Laitetaan asiakastiedolle sähköpostia tästä.
      Tietävätköhön he itsekään tuota.

      Alla lainauksia ylempää.

      »Maksuhäiriömerkintä poistuu kuukausi ref-merkinnän jälkeen, mutta luottokelpoisuusarvio jää. »

      Luettuani äsken Finlexistä lain sanaa ja kirjainta tarkemmin, niin tuo ei pidäkään paikkaansa.

      Lain mukaaan luottokelpoisuuden arviointitieto on poistettava, kun henkilöä koskevat muut merkinnät on poistettu rekisteristä.

      https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070527#L4P18-2M4

      • Anonyymi

        Tuo lainkohta on ollut luottotietolaissa jo alusta alkaen eli 1.11.2007 alkaen.

    • Anonyymi

      Heh. Asiakastieto on nostanut sen 24/7 luottotietoraportin hinnan parissa päivästä 6,9 eurosta 7,9 euroon. Ilmeisesti kysyntää nyt.

      Sillä saa oikeudet kuukaudeksi omiin tietoihin.
      Huom. Jos ostatte sen niin muistakaa keskeyttää se ennen seuraavaa laskustuskautta.
      Sen voi keskeyttää vaikka heti oston jälkeen, oikeudet saa silti kuukaudeksi.

      • Anonyymi

        Ensin toki kannattaa katsoa saako sen ilmaiseksi, kerran vuoteen sen siis saa noinkin

    • Anonyymi

      Totta. Katsokaa saako sen ilmaiseksi.

      Ylihuomenna asiansa hoitaneilla on puhtaat tiedot, varmasti hieno tunne monelle.
      Muistakaa olla tarkkana jatkossa.

      Tsemppiä kaikille velallisille asioiden hoitoon. Toki monella on sellainen tilanne, että ulosotossa yms on niin paljon laskuja, ettei niistä ikinä selviä.

      • Anonyymi

        En ajatellut enää koskaan vetää 10 vuoden rulianssia ilman luottotietoja. Onhan tota rahaa ollut ilman luottotietojakin välillä käytettävissä 5 numeroisia summia, ilman vipuja. Miksi siis hakisin 5 numeroisen summan vivulla, vaikka sellaisen varmaan helposti saisikin töissäkäyvänä 1.12 alkaen. Jos tarpeeksi hyvä ajatus ja kohde löytyy niin tottahan se on 1.12 alkaen helpompaa järjestää extenpore matkustelut ja rahaa tilille kuin kertaaakaan 10 vuoden aikana ilman säästämistä.

        1.12 here we come

    • Anonyymi

      On tässä tilanteita ollut ilman luottotietoja, että luottotiedollisena olisi saanut esim kulutusluoton jonka olisi pystynyt jo merkittynä henkilönäkin maksamaan viisaan kokoisissa erissä takaisin. Tällaiset asiat on jääneet harmittamaan kieltämättä.

      Joulukuussa se on mahdollista.

    • Anonyymi

      Muistakaa kansalaiset, että yksistään puhdas rekisteri ei takaa töistä ja tuloista huolimatta lainaa: ote asiakastiedon tiedotteesta.

      ”Maksuhäiriöt eli ns. negatiivinen luottotieto on osa vastuullista luottopäätöstä ja tulee edelleen olemaan tärkeä osa prosessia. Yhä suurempi osa yrityksistä hyödyntää Asiakastiedon palveluihin ja tietoon perustuvia päätösmalleja, jotka huomioivat aina useita merkityksellisiä muuttujia.

      ”Jatkossa näemme erityisesti tilidatan (PSD2) merkityksen kasvavan, kun tehdään aidosti vastuullisia luottopäätöksiä. Pankkitilin tapahtumat kertovat paljon luotonhakijan rahaliikenteestä ja siitä, kuinka kuluttajalla on mahdollisuus käyttää tulojaan kuukauden aikana. Näiden tietojen avulla maksuvara pystytään laskemaan luotettavasti. Tähän kysytään aina asiakkaan suostumus”, kertoo johtaja Kim Packalén Asiakastiedosta.”

      Eli PSD2 luokittelee esim luotonhakijan rahatilanteen. Näin paljon pelaavana tililläni liikkuu suuntaan ja toiseen isojakin summia. Ne kaikki mitä pelaan, on ylimääräistä rahaa, käyttövaraa. Ei kuluja, kuten todennäköisesti luottofirmat luokittelevat. Ne ylimääräiset pelieurot on nimittäin juuri sitä maksuvaraa mitä on mahdollista käyttää esim lainan lyhennyksiin. Ihme luokittelua jos pelaa, nimittäin se pelivara on sitä maksuvarallisuutta, eikä mikään ylimääräinen kulu tai jokakuukausittainen kuluerä.

      • Anonyymi

        Tilidata on yksi asia, jolle nykyään voi antaa pääsyn jos arvioi pyytäjän öuotettavaksi.

        Sitten toinen asia on tulorekisteri.

        Luotonmyöntäjä saattaa pyytää pääsyä tulorekisteriin. Lupaa ei pidä antaa. Se on tulorekisterin ylläpitäjän suositus. Lähde: https://tinyurl.com/yzt4sa94

    • Anonyymi

      Ylihuomenna!!!

      • Anonyymi

        Meinasitko kauan olla puhas?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinasitko kauan olla puhas?

        Loppuelämäni! Kyllä mä olen ottanut opiksi. Et vaan vissiin ymmärrä miten mahtavalta tää tuntuu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Loppuelämäni! Kyllä mä olen ottanut opiksi. Et vaan vissiin ymmärrä miten mahtavalta tää tuntuu!

        Ennustan että kesä 2023 ja olet jälleen uo:n listoilla.

    • Anonyymi

      Juuri se tilitietoihin pääsy kertoo luoton myöntäjän tietokoneelle liki kaiken maksuvarasta. Se ohjelma käy sun pankkitilin viime vuosilta läpi minuutissa. Se osaa nähdä onko sinne tuleva raha palkkaa (palkanmaksussa on pankkia joissa koodi), vai onko se tulo tukia.
      Se näkee liki kaiken. Juuri tuo peli liikenne on hälyttävää jos sitä on ulkomaille paljon. Joku maltillinen veikkaus 100e kk ei siihen vaikuta.
      Olkaahan tarkkana.

    • Anonyymi

      Eikai kaikki tilille pääse tietoja katsomaan?

      • Anonyymi

        Sinun pitää antaa lupa. Jos et anna lupaa, et saa lainaa, ja jos annat luvan, niin silloinkaan et ehkä saa lainaa.

        »PSD2 eli toinen maksupalveludirektiivi on maksamiseen liittyvä iso EU-sääntelykokonaisuus, jonka tarkoituksena on lisätä kilpailua maksuliikepalveluissa ja toisaalta parantaa kuluttajansuojaa ja maksupalvelujen turvallisuutta.»

        »PSD2 mahdollistaa sen, että asiakas voi käyttää pankkitiliään myös muiden toimijoiden kuin oman tilipankkinsa kautta. Yhteys pankkiin ei silloin tapahdu verkkopankin, vaan erillisen, pankin rakentaman yhteyden kautta. Maksutilejä ylläpitävien maksupalveluntarjoajien kuten pankkien on siis mahdollistettava kolmansille palveluntarjoajille rajoitettu pääsy ylläpitämilleen maksutileille. Palveluntarjoajat voivat tämän uuden yhteyden kautta tarjota maksujen käynnistämiseen tai tilitietojen katseluun liittyviä palveluita.»

        »Asiakas pitää tunnistaa vahvasti myös tätä uutta yhteyttä käytettäessä. Asiakkaan on myös annettava palveluntarjoajalle nimenomainen suostumuksensa tilille pääsyyn.»

    • Anonyymi

      Juu muistakaa. Vaikka nyt ei olisi euroakaan velkaa niin jo muutamassa kuukaudessa saa hankittua itselleen 5-10vuoden ulosotto kierteen ja luottotiedottomuuden. Pahimmillaan loppuelämän sotkut.
      Se on oikeasti helvettiä silloin kun sen tekee toisen kerran ja tietää mitä se vaatii selvitäkseen siitä. Itse en jaksaisi ehkä uudestaan sitä.

    • Anonyymi

      Siis miten asiakastieto voi tietää mitään ihmisen pankkitilin tiedoista. Eihän sillä ole mitään pääsyä sinne.

    • Anonyymi

      Tai bank norwegianilla? Ei ne näe tilin tietoja.

      • Anonyymi

        Näillä saattaa olla appi, joka nuuskii tilit, mutta vain jos annat nimenomaisen luvan. Jos et anna lupaa, et saa lainaa. So simple.

    • Anonyymi

      Puhdistuuko minullakin nyt kun kyseessä on 7v vanha 50 tonnin velka, jota en ole itse tehnyt?
      Jossain luki, että jotkut vanhat poistetaan nyt myös.

      • Anonyymi

        Joo. Se pyyhkiytyy pois torstaina.

      • Anonyymi

        Ei. Maksetut velat. Olet edelleen uo asiakas

      • Anonyymi

        Luetun ymmärtäminen ? Ne velat pitää olla maksettu pois. Tässä nyt jeesataan heitä jotka ovat velkansa (itse aiheutetut tai ei) maksaneet nollille, eikä heidän tarvitse kärsiä luottotiedottomuudesta vuosia sen jälkeenkin.

      • Anonyymi

        Tämä ketjun aiheen oleva lakimuutos koskee vain velkansa maksaneita.

        Jos kyse on rikosperusteisesta velasta ja jos siitä on muistuteltu lain vaatimin väliajoin, niin se ei vanhene ikinä lopullisesti, ellei siitä ole annettu ulosottoperustetta (jolloin se vanhenee 20 vuodessa).

        Jos kyse on kulutusluotosta tai muusta velasta jollekin yritykselle, se vanhenee lopullisesti 15 vuodessa ulosottoperusteen antamisesta tai 20 vuotta velan erääntymisestä (kumpi vaan tulee ensiksi).

        Jos kyse on velasta yksityiselle ja siitä on huomauteltu lain vaatimin väliajoin, se vanhenee lopullisesti 20 vuodessa ulosottoperusteen antamisesta tai 25 vuotta velan erääntymisestä (kumpi vaan tulee ensiksi).

        Just näin. Kunhan uo on tyhjä, niin merkinnät poistuu kohta. Eli maksetut velat ja jälkiperinnät katoaa.

    • Anonyymi

      Muistakaa, että jo 60 vuorokaudessa laskun alkuperäisestä eräpäiväyksestä voi saada maksuhäiriömerkinnän. Se on siellä luottotietorekisterissä erillisessä kohdassa heti aika ylhäällä.

      Yleensä tuo nopea merkintä tulee jos kyseessä on maksamaton rahalaina. Sitä merkintää ei tule oikein muusta noin nopeesti. Sen ilmoittaa sinne luotonantaja suoraan. Sitten ne koittaa periä sitä, sitten mutkien jälkeen se menee käräjäoikeuteen ja sieltä ulosottoon. Käräjiltä tulee yvk-merkintä ja ulosotosta sitten umv-merkintä jos ulosotto ei sitä saa perittyä.

      Pidetään peukkuja että täällä olevista 1.12 porukasta ei ole kellään jo maaliskuussa luottotiedot kuralla.

      • Anonyymi

        Se minua hieman epäilyttää, kun monet tällä palstalla kirjoittaneet ovat nimenomaan hyvin innostuneita uudelleen avautuvista lainamarkkinoista. Tätä luottotietolain muutosta kyllä perusteltiin, että se vaikuttaa kaikkeen, mm. vuokra-asunnon saantiin, mutta täällä on nimenomaan iloittu kulutusjuhlasta.

        Kulutusjuhla on ansaittua jos on työpaikka ja tulot. Niillä ne kulutusriehat voi maksaa erissä pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kulutusjuhla on ansaittua jos on työpaikka ja tulot. Niillä ne kulutusriehat voi maksaa erissä pois.

        ...Kun mitään ei ole opittu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se minua hieman epäilyttää, kun monet tällä palstalla kirjoittaneet ovat nimenomaan hyvin innostuneita uudelleen avautuvista lainamarkkinoista. Tätä luottotietolain muutosta kyllä perusteltiin, että se vaikuttaa kaikkeen, mm. vuokra-asunnon saantiin, mutta täällä on nimenomaan iloittu kulutusjuhlasta.

        Täällä on moni jättänyt pakolliset remontit tekemättä ja antanut omaisuuden rapistua, kun ulosotto on vienyt ison siivun nettotuloista. En usko että kukaan pohjalta itse ylös päässyt haluaa sinne takaisin joutua. Velkaa ottaa itse kukin, ei se tarkoita kulutusjuhlaa tai vastuuttomuutta.

        Tämä niin totta.
        Pienellä maksuvaralla ei hilluta eikä ostella remppatarviketta, saati uusita tekniikkaa.
        Kun itse jäin 10 vuotta sitten yksinyrittäjänä sairaana työttömyystuelle (työmarkkinatuki), koska Kela ei myöntänyt sairauspäivärahaa (laiton toimi), koko elämä meni sekaisin. Sinnittelin hyvin muutaman vuoden, mutta sitten pitkäaikaissairaana ja perustyöttömän statuksella (aktiivimallinkin), oli pakko ottaa lainaa mitä sai. Pieniä lainoja laskuihin, mutta ei todellakaan talon välttämättömään remonttiin.
        Nyt toivoisin senkin jatkuvan. Vajetta on maaleista vesipumppuun, vesivaraajasta puuhellaan. Ja katon korjaukseen......

        Eikö yrittäjillekin ole joku työttömyyskassa? Olisi kannattanut aikoinaan maksaa jäsenmaksu..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö yrittäjillekin ole joku työttömyyskassa? Olisi kannattanut aikoinaan maksaa jäsenmaksu..

        Ei ollut silloin aikoinaan. Yksinyrittäjä ei kuulu oikein mihinkään ja sairauden tullessa joutuu lopettamaan koko yritystoiminnan jos joutuu työttömn statukselle. Sitä mappishow´ta käytiin eka vuosi verottajan, tilintarkastajan, eläkeyhtiön ja Kelankin kanssa.
        Sosiaaliturvaa ei ole ollut ennen koronaa meillä itsensä työllistävillä.
        Olen siis vanha yrittäjä viime vuosituhannelta. Firma 45v puhtain paperein.

    • Anonyymi

      Jännä paheksuva asenne joillain täällä sellaisia ihmisiä kohtaan jotka haluaa vaikka ostaa osamaksulla tai ottaa lainaa taas kun se on mahdollista. Meitä uo-helvetin läpikäyneitä on monenkirjava joukko. On niitä jotka on laittaneet nimen väärään paperiin, luottaneet vääriin ihmisiin, tehneet tyhmiä ratkaisuja nuorena tai joutunut tähän kärrynpyörään yritystoiminnan päättymisen tuloksena. Monet meistä ovat tunteneet itsenä aivan pohjasakaksi jopa yli kymmenen vuoden ajan ja itseasiassa sehän ei ole pelkästään tunne vaan kyllä lainsäädäntö on pitänyt huolen siitä että pohjasakkaa on myös ihan todellisuudessa oltu. KUKAAN joka on oikeasti kituuttanut useamman vuoden ulosotossa ei halua siihen samaan jamaan uudestaan ainakaan tietoisesti.

      Itse olen useamman kerran harkinnut narun jatkoksi menemistä mutta kyllä se tieto siitä että saan 1.12.2022 lähtien alkaa laittamaan elämää kuntoon ihan vaikka uuden pesukoneen ja pienen lomamatkan muodossa on antanut niin paljon uskoa tulevaisuuteen että ei tässä kannata vielä itteensä kiikkuun vetää. Auto menee varmastikin vaihtoon ja voitte olla satavarmoja että se tulee pätkällä. Se lainanottamisen ja osamaksun vapaus tarpeen tullen on se juttu tässä. Jos joku ottaa ns. turhaa lainaa 10,000 euroa ja viettää kuukauden Ibizalla niin mitä se on keneltäkään pois? Jokainen elää elämänsä tavallaan ja joillekin materia ja menevä elämäntyyli on tärkeämpää kuin ehkä juuri sinulle joka niin negatiivisesti suhtaudut tällä palstalla lukemiisi kommentteihin muiden lainasuunnitelmista.

      Tiedän satavarmaksi että ketkujakin mahtuu sekaan mutta vinkkini teille on että älkää veljet ja siskot enää pilatko elämäänne ottamalla turhaa lainaa jos ette aio/pysty maksamaan takaisin.

      • Anonyymi

        Mielestäni 10k euron ibizan tai thaimaan matkassa ei ole mitään vikaa jos kykenee maksamaan sen 10k lainan sitten sen jälkeen myös pois.

    • Anonyymi

      Minä takasin 2017 erään perheenjäseneni 36k lainan. Siinä kävi lopulta niin, että jouduin maksumieheksi. 2018 minulta meni luottotiedot sen myötä. Laina saatiin lopulta maksettua 2021, mutta merkintä minulla olisi vielä 2024 elokuulle asti. Onneksi tuli tämä uudistus.

      Ja hei. En ole ikinä ostanut mitään luotolla tai osamaksulla tai ottanut pikavippejä.

      • Anonyymi

        Sinun ei oliisi pitänyt taata kusessa olevan perheenjäsenen lainaa.

        »Jos haluat antaa rahaa, varmista, että pystyt silti maksamaan asumisen kulusi ja muut tärkeät laskusi ajallaan. Muista myös varata rahaa ruokaan ja muihin elämisen välttämättömiin menoihin. Velkaantuneella voi olla oikeus sosiaaliturvaan kuten toimeentulotukeen. Sosiaalietuudet kannattaa tarkistaa Kelan verkkosivuilta.»

        »Muistathan, että lainan maksuvastuu on sinun, jos olet ottamassa lainaa omiin nimiisi ja antamassa rahat läheisen käyttöön. Yhteisvelallinen ja takaaja ovat myös maksuvastuussa lainasta kokonaisuudessaan, jos velallinen ei itse pysty maksamaan lainaa. Lainan panttina oleva omaisuus voidaan myydä, jos lainaa ei makseta.»

        https://www.takuusaatio.fi/selviydy-veloistasi/laheinen-rahavaikeuksissa/

    • Anonyymi

      Asiakaspalvelun score luottoluokitus.
      Minulla on 3 reffiä.. Luottoluokitus alin c. Viimeisin merkintä yli vuoden takaa. Kaikki maksettu.

      Miten se luottoluokitus voi olla kaikkein alin? Luottotietojärjestelmässä on kymmeniä tuhansia ihmisiä joilla ei ole yhdessäkään merkinnässä reffiä, eri merkintöjä niillä voi olla vaikka satoja,joita ei ole lyhennetty eurollakaan.

      Minäkö olen samalla viivalla luottoluokituksessa kuin he?

      Toivotaan tosiaan että noi päästä temmatut luottoluokitukset poistuu maksuhäiriömerkintöjen poistumisen yhteydessä.

      • Anonyymi

        En ole tilannut tätä vahtia; mutta oletko työelämässä ? Saakohan asiakastiedon data jostain tietoon etuuksilla elämisen tai sen että ihminen käy töissä.

        Ai että huomenna normaalisti vielä töihin ja maksuhöiriöisenä. Ylihuomenna maksuhäiriömerkinnät on historiaa. En tilaa mitään; mutta sillähän sen näkee onko ne merkinnät oikeasi pois kun olevinaan tilaa tai olevinaan lainaa.

        Vakituinen työpaikka ja 35k vuositulot. Asiakastiedolle ei ole pääsyä oikeastaan juuri mihinkään. Se on vaan rekisterin pitäjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole tilannut tätä vahtia; mutta oletko työelämässä ? Saakohan asiakastiedon data jostain tietoon etuuksilla elämisen tai sen että ihminen käy töissä.

        Ai että huomenna normaalisti vielä töihin ja maksuhöiriöisenä. Ylihuomenna maksuhäiriömerkinnät on historiaa. En tilaa mitään; mutta sillähän sen näkee onko ne merkinnät oikeasi pois kun olevinaan tilaa tai olevinaan lainaa.

        Juu kyllä voit kokeilla ottaa velkaa. Jo yhdenkin ref merkin kanssa tulee automaattinen hylky.
        Ei sitä lainaa ole kilpailutuksen jälkeen pakko hyväksyä. Itse aion ainakin testata

    • Anonyymi

      Miten tuo voi olla edes mahdollista 2022 suomessa, että luottoluokituksia antaa joku pulju noilla eväillä?

    • Anonyymi

      Kertokaahan sitten miten lainanhaku/ostokset/korttihaku sujuivat.
      Ihmiset joilla luottotiedot rivät ole menneet, eivät ymmärrä tätä vapaudentunnetta mikä tästä seuraa, eivätkä ymmärrä miten iso juttu tänä on. Ja se on henkisesti vapauttavaa. Vaikkei mikään päällepäin muutukkaan niin meille tämä on iso vapaus.

      Itse taidan katsoa muutaman päivän miten maailma makaa, ennenkuin edes uskallan tilata omat puhtaat tiedot asiakastiedost. Ja tilaan, koska en voi uskoa ennenkuin näen. Omin silmin.

      • Anonyymi

        Henkisesti vapauttavaa jo pelkkä tieto itselle, että ei ole enää maksuhäiriöinen. Ja sit saa koska vaan puhelinliittymän, vakuutukset tai vuokra - asunnon heti.

        Visa electronin minä vaihdan pois heti, otan luottokortin 1500e rajalla. Hyvä olla se, vaikkei luottoa tarvitsekkaan.

    • Anonyymi

      Asialliseen talouden pitoon kuuluu myös puskurirahan säästäminen, ymmärrän kyllä heitä jotka on vasta saanut velkansa uo maksettua mutta täällä on paljon myös niitä jotka on hoitanut maksut jo vuosi, pari kolme sitten...puskuria ei vaan tunnu löytyvän vaan "puskuriksi" otetaan nyt lainarahaa, voi järjen köyhyyttä!

      Itse sain uo maksettua heinäkuussa -21 ja nyt on tilillä noin 12 000e säästöjä, ei tarvi kortteja, edes vaikka pitäisi auto vuokrata. Ja jos jollain on vaan pienet tulot niin kymppejäkin vois säästää...

      • Anonyymi

        Hyvä jos on sellainen palkka jolla saa säästettyä. Monella ei todellakaan ole.
        Oma eläkkeeni esimerkiksi on niin pieni, että kituutellen mennään oli uo:ta tai ei. Samalla kun maailma muuttuu ja kurmotus vaan jatkuu, tulot ei muutu ollenkaan.
        Onhan tässä ollut koronaa ja sotakriisiä, inflaatiota ja energiahintojen hurjaa nousukiitoa viime ajat. Puskurirahasta puhuu aina rikkaat ja hyvätuloiset. He eivät vaan tiedä mitä puhuvat.

    • Anonyymi

      Tehköön kukakin mitä tekee. En minä ainakaan aio syyllistää ketään. Fakta on se, että ne luottotiedot lähtee helposti ja tulee takas vasta kun ne on maksettu. Nyt ne tulee toki 30vrk päästä maksusta. Tämä laki on oikeasti hyvä ja lisää varmasti jonkin verran yleisesti töissä käynti halukkuutta. Nyt me puhutaan sit tässä ketjussa oikeasti vain hyvin pienestä porukasta.

      Luottotiedottomia on noin 400 tuhatta. Heistä suurimalla osalla ei ole mitään halua tai kykyä päästä puhtaisiin luottotietoihin edes tämän uuden lain puitteissa.

    • Anonyymi

      25 tuntia jäljellä. Tuntuu tämä oudolta, kun lain etenemistä tuli vuosia seurattua.

      • Anonyymi

        Jos toi hallitus ois kaatunut vaalikauden aikana niin tämä olisi viivästynyt vielä vuosia. Olisi ollut välissä sit tulevat eduskuntavaalit.
        Tämä 6kk siirtymäaika on tuntunut kieltämättä aika pitkältä ajalta. Hyvä me "1.12 erä".
        Onnea kaikille jatkossa :)
        Mutta odotetaan nyt vielä reilu vuorokausi, omin silmin se pitää nähdä.

    • Anonyymi

      TÄMÄ ON TOTTA. EI TARVITSE ODOTTAA HUOMISEEN.

      Luottotiedot on puhdistuneet jo nyt.
      Olen tämän ketjun 3 reffin kirjoittaja jolla oli luottoluokitus c...

      Kirjauduin oma tietoon. Kaikki merkinnät poistuneet ja luottoluokitus a.

      MAHTAVAA!

      • Anonyymi

        Kyllä, pitää paikkansa.

        Maksoin 9,90 ja bisnodellakin merkinnät poistuneet!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, pitää paikkansa.

        Maksoin 9,90 ja bisnodellakin merkinnät poistuneet!

        Miksi maksoit 9,9 kun sen olisi saanut kk käyttöön 7,9e hintaan.

      • Anonyymi

        Voimassa olevia luottotietomerkintöjä: 0

        Olin varma että trollaillaan, mutta näin on. Asiakastieto on siivonnut päivän etuajassa. Luottoluokka nousi A-.

    • Anonyymi

      Kyllä, pakko se on uskoa. Testasin huvikseen lainapalvelua ja sieltä tullutta tarjousta sähköiseen allekirjoitus vaiheeseen asti. En ottanut. Ilman luottotietoja ei tulisi yhtään tarjousta saati allekirjoitus vaihetta.

      Minä en aio ottaa lainaa.

    • Anonyymi

      Mulla näkyy myös. Poistuneet on ja luottoluokitus a

    • Anonyymi

      Ihmettelin aamulla Asiakastiedolta tullutta sähköpostia. "Ilmoitus muuttuneista luottotiedoista".
      Kävin katsomassa raportin ja niinhän se oli, että tietoni on puhtaat. Luottoluokitus A
      Tämä johtunee yritysyhteyksistäni, olen osakkaana eräässä asunto-osakeyhtiössä. Aiemmin tuo oli B.
      Ajattelin, että Bisnodella olisi vielä ollut huomiseen tuo viimeinen merkintä. Olen aina ollut aika skeptinen tämän palstan kirjoituksille, mutta kuitenkin tarkistin senkin. Sielläkään ei ollut enää mitään.
      MÄ OON LUOTTOKELPOINEN!!
      Ainoa asia, mikä tulee muuttumaan on se, että mun ei tarvi enää pelätä, että joku joutuu tarkistamaan luottotiedot ja saan hävetä.

    • Anonyymi

      Hieno päivä meille. Muutetaan 1.12 erä sittenkin 30.11 eräksi :)

      Tämä päivä muistetaan vielä vuosienkin päästä.
      MAHTAVAA olla puhtailla luottotiedoilla.

    • Anonyymi

      Oma pankki (POP) ilmoitti luottokorttihakemuksesta silti, että luottopäätös hylätty, vaikkei minulla ole ikinä ollut mitään maksamatta heille. 70 000 vuositulot ja 750 kuussa asuntolaina. Ilmeisesti vanhat tiedot on tallessa silti.

      • Anonyymi

        Bank Norwegian tarjosi 10 000 limittiä korttiin, pitäkööt oma pankki laittomat rekisterinsä ja tunkkinsa. Ei tuota ole edes tarkoitus käyttää, mutta inhimillisempi olo tulee kun on edes mahdollista.

      • Anonyymi

        Nyt voi olla monessa paikassa se tilanne, että he eivät hae uusimpia luottotietoja jos siellä on jo ennestään kk tai parin kk sisällä haetut tiedot.
        Se on maksullista yrityksille. Olen aika varma, että saisit sen jostain muusta pankista heti. Tai ota yhteyttä oman pankkisi asiakaspalveluun ja perustele vähän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bank Norwegian tarjosi 10 000 limittiä korttiin, pitäkööt oma pankki laittomat rekisterinsä ja tunkkinsa. Ei tuota ole edes tarkoitus käyttää, mutta inhimillisempi olo tulee kun on edes mahdollista.

        Siit se lähtee taas kierros numero kaksi =)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bank Norwegian tarjosi 10 000 limittiä korttiin, pitäkööt oma pankki laittomat rekisterinsä ja tunkkinsa. Ei tuota ole edes tarkoitus käyttää, mutta inhimillisempi olo tulee kun on edes mahdollista.

        Norwegian luuli, että Asiakastiedon ref-merkinnät poistuvat vasta 1.12. ja luotti ehkä siksi sokeasti marraskuun lopun luottotietokyselyyn.

    • Anonyymi

      Meinasi itku tulla vähän isommallaki miehellä. Monta monta vuotta tuntenu alemmuutta ja häpeää, mutta nyt se on ohi.
      Onnittelut kaikille!

    • Anonyymi

      Oli pakko itsekin töihin ajallessa tarkistaa luottotiedot! Puhtaat olivat ja luokitus oli A. Olen osakkaansa parissa yrityksessä mutta niiden vaikutus minun kohdalla näytti -. Henkinen vaikutus näillä tiedoilla on kyllä todella suuri itselleni!

    • Anonyymi

      Jees. Täällä kans, puhtaat on ja luottoluokitus a.
      Siihen ryhmään kuuluu kuulemma 35 prosenttia suomalaisista, luki siinä yhteydessä.
      Olen täysin varma, että enää en sössi asioitani.
      Kantapään kautta tuli oppi.

      • Anonyymi

        Kun näkee vilpittömän ilonne, niin ehkei tämä ollutkaan huono lakiuudistus. Kun ihmiseen luotetaan, hän haluaa myös käyttäytyä luottamuksen arvoisesti. Talousasiat ovat sellaisia, joista moni on oppinut vasta myöhemmällä iällä nuoruuden virheiden jälkeen.

    • Anonyymi

      Kaikista on muitakin tietoja kuin ne varsinaiset maksuhäiriömerkinnät ja luottoluokitus.

      Mitä tietojani tarkistetaan kuluttajaluottojärjestelmästä?

      Suomen asiakastieto tarjoaa kuluttajaluottojen kyselyjärjestelmän jossa lainanantajat voivat jakaa tietoja lainanhakijasta hyväksyntää vastaan. Tämä hyväksyntä kysytään lainahakemuksella ja tällöin saamme kootusti tietoa lainoistasi kyselyjärjestelmään kuuluvilta lainanantajilta. Tästä kyselyjärjestelmästä löytyy lisätietoa Suomen Asiakastiedon sivuilta sekä tiedotteesta.

    • Anonyymi

      Uteliaisuus voitti, kävin testaamassa S-pankin visan hakemista 3000e luottorajalla. Se meni suoraan läpi. Muistaakseni minulla ei koskaa kyllä ole ollut ongelmaa visalaskujen kanssa menneinä vuosina kun luottokortti vielä oli, vaan maksoin laskuni tunnollisesti.

      • Anonyymi

        S-Pankki käyttää Asiakastiedon kuluttajaluottojen reaaliaikaista kyselyjärjestelmää, joten sielläkään ei näkynyt ilmeisesti mitään negatiivista.

    • Anonyymi

      Onnea teille kaikille! Olen vilpittömän iloinen puolestanne ja myös innostunut alkaa myydä omaisuuttani saadakseni itsekin tuon statuksen jossain vaiheessa. Tähän mennessä ei ole ollut mitään intoa myydä mitään pilkkahinnalla, koska se ei olisi auttanut mitään. Olen jo niin vanha, etten ehdi odotella vuosia maineen puhdistumista.
      Mutta enivei, OOTTE HYVIÄ!

    • Anonyymi

      On ollut kyllä käsittämätöntä että huonosti hoidetuista raha-asioista on joutunut kärsimään asiat hoidettuaan lähes yhtä pitkään mitä nuori ihminen joka menee ensimmäisen kerran istumaan henkirikoksesta. Ei ihmekään että luottotiedottomat kokevat olevansa B-luokan kansalaisia. Tsemppiä teille kaikille, toivon että tämä uusi lakimutos auttaa tsemppaamaan ja jaksamaan velkahelvetin kanssa nyt kun se valo tunnelin päässä ei enää ole niin kaukana <3

      • Anonyymi

        Kivalle tuntuu kun merkinnät poistuu, ei voi mitään.

        Joskus tuntui tosiaan, ja ajoittain jopa toivoikin että ainoa valo tunnelin päässä on lähestyvän junan valot....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kivalle tuntuu kun merkinnät poistuu, ei voi mitään.

        Joskus tuntui tosiaan, ja ajoittain jopa toivoikin että ainoa valo tunnelin päässä on lähestyvän junan valot....

        Itseä helpottaisi enemmän ref-merkintä sellaisenaan kuin se että olen taas oikeutettu kulutusluottoihin. Mutta kullakin on oma arvomaailmansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itseä helpottaisi enemmän ref-merkintä sellaisenaan kuin se että olen taas oikeutettu kulutusluottoihin. Mutta kullakin on oma arvomaailmansa.

        Nyt en ymmärrä. Sain kesällä 21 maksettua velan ulosottoon, ja arvaatko että oli helpottunut olo. Oli mukava katsoa ulosoton sivuja -velkojen kokonaismäärä 0 euroa.
        Nyt kun siitä johtunut luottomerkintäkin poistuu niin olo vaan paranee.
        Tulee onnistunut olo kun on saanut asiansa hoidettua.

        Palkka riittää menoihin kunhan en törsäile. En tilaa mitään velax- merkkistä.
        Että se siitä sinun arvomaailmastasi.

    • Anonyymi

      Omasta pankista tuli 5000 luottokortti hetkessä. On tää elämä ihanaa, nyt on se pelivara jota voi harkiten käyttää.

      • Anonyymi

        Ihan uteliaisuudesta kysyn että mikä pankki?

    • Anonyymi

      Sieltähän ne oli poistunut! Ja vielä päivää aikaisemmin kuin ajattelin. Huhhuh, kyllä tulikin sellainen motivaatioboosti etten varmasti enää koskaa kuse asioitani!

    • Anonyymi

      ihmettelen hieman, että ilman tätä lakiuudistusta olisitte kuitenkin saaneet kahden vuoden kuluttua ref-merkintöjen jälkeen puhtaat tiedot. Sanotte kuitenkin olleenne vuosikaudet luottotiedottomia. Onko siis yleensä pian aiempien ref-merkintöjen jälkeen tullut taas uusia merkintöjä, ja siksi olette olleet vuosikaudet luottotiedottomia? SItten tämä laki ei muuta mitään, sillä tulette taas saamaan uusia merkintöjä.

      • Anonyymi

        Itselläni ainakin merkinnät tulivat 2018-2019, ja viimeinen olisi poistunut 2023 kesällä ilman lakiuudistusta. Onko kyse sitten vuosikausista, en tiedä mutta luottotiedottomalle se on pitkä aika odotella niitä.

        Ps. Lupaan että sä saat jatkossa isommalla todennäköisyydellä merkinnän kuin minä. Hyvää Joulun odotusta kaikesta huolimatta.

      • Anonyymi

        Miksi laskut Kuluineen ja korkoineen hoitaneen täytyisi odottaa kaksi vuotta tietojen palautumista. Ne voi olla menny silloin vaikka huonon elämän tilanteen takia jostain tyyliin 400eurosta. Nyt viimeiset 2 vuotta sama tyyppi voi olla tienannut 50 tonnia vuosi.

        Vähän järkeä nyt päähän. Joku rikollinen tekee vakavan rikoksen ja selvii siitä 6kk ehdonalaisella.

    • Anonyymi

      Onnea kaikille. Hieno päivä.
      Itse sain tiedot puhtaaksi elokuussa. Olin 10v luottotiedottomana. Kovalla työllä maksoin kaikki velat ja kulut korkoineen. Tiedän tunteen mikä teillä nyt on.

    • Anonyymi

      Oli äsken minunkin pakko ostaa se raportti. Hyvältä näytti. Tänään ja huomenna taitaa olla Asiakastiedon tilipäivä :)

    • Anonyymi

      Minulla lukee nyt bisnoden raportilla: Merkinnät: Ei tietoja henkilöluottotietorekisterissä.

      Olenko puhdas ja vapaa???

      • Anonyymi

        Kyllä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä!

        Olet puhdas, mutta et vapaa. Sinulla on nyt aikuisen vastuu.

        Odotan jännityksellä, kun 60 päivän kuluttua tämä palsta tulvii valituksia luottokorttiyhtiön maksuhöiriöilmoituksista.

        Olen aikuinen, ja aikuisen lapsen äiti. Minut ajoi tähän tilanteeseen avioero, siitä johtunut masennus ja itsensä piristäminen ostamalla. No, kaikki on maksettu, olen hyvässä työssä, on omistusasunto ja auto, kaikki hyvin, mutta se luottotiedottomuus on ollut sellainen häpeä, mieltä kalvava tunne, jota ei edes voi sanoin kuvailla. Kaikki sen kokeneet tietävät sen. Ja kukapa siihen takaisin haluaisi. Mutta elämää ne luottotiedot helpottaa. Voi vaikka ostaa hajonneen pyykinpesukoneen tilalle uuden, ilman kuukausien säästämistä. Niin kai kaikki tekevät, ei kaikilla ole kuitenkaan rahaa isoja hankitoja yllättäin ostaa kerralla.

        Joo kyllä ne väittää että luottotietojen menetys on oikeasti kolaus omalle itsetunnolle, vaikka se merkitseekin samalla joskus velkakierteen katkeamista.

        Itselläkin oli huojentunut ja iloinen olo, kun sain kaikki mieltä painaneet velat maksettua rästistä pois, tosin luottotiedoissa ei ole ikinä ollut merkintöjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen aikuinen, ja aikuisen lapsen äiti. Minut ajoi tähän tilanteeseen avioero, siitä johtunut masennus ja itsensä piristäminen ostamalla. No, kaikki on maksettu, olen hyvässä työssä, on omistusasunto ja auto, kaikki hyvin, mutta se luottotiedottomuus on ollut sellainen häpeä, mieltä kalvava tunne, jota ei edes voi sanoin kuvailla. Kaikki sen kokeneet tietävät sen. Ja kukapa siihen takaisin haluaisi. Mutta elämää ne luottotiedot helpottaa. Voi vaikka ostaa hajonneen pyykinpesukoneen tilalle uuden, ilman kuukausien säästämistä. Niin kai kaikki tekevät, ei kaikilla ole kuitenkaan rahaa isoja hankitoja yllättäin ostaa kerralla.

        Tässä näkeekin hyvin ristiriidan useimmilla

        "olen hyvässä työssä, on omistusasunto ja auto"

        "ostaa hajonneen pyykinpesukoneen tilalle uuden, ilman kuukausien säästämistä"

    • Anonyymi

      Mikä ero on bisnodella ja asiakastiedolla? Kun bisnodelta sain tuon raportin ilmaiseksi?

      • Anonyymi

        Molemmilta saa ilmaiseksi kerran vuodessa, lakisääteinen tarkastusoikeus.
        Molemmissa on yleensä samat tiedot, kummallekin pitää erikseen kuitenkin ilmoittaa esim. REF-merkinnän vuoksi velan maksusta.

        Hmmm. Minä helmikuussa ilmoitin asiakastietoon omat reffini ja nyt otin rapsan bisnodelta, kun en viiti asiakastietoon maksaa. Mutta en mä bisnodelle ollut erikseen noita reffejä ilmoittanut!

        Kyllä ne refit voi liikkua ilman että teet mitään, esim. Uo voi ilmoitella jos huomaa asian jossain vaiheessa.

      • Anonyymi

        Minulla ainakin oli ero että bisnodessa ref merkintä poistuu 23.12. ja asiakastiedolla oleva 28.12.
        Mitenhän tämä vaikuttaa, esim sähkösopimuksen uusimiseen jos vaihtaa yhtiötä. Pitääkö odottaa tuohon 28.12. päivään.

      • Anonyymi

        "Mikä ero on bisnodella ja asiakastiedolla?"

        Mielestäni bisnode on enemmän keskittynyt yrityksiin ja laajentanut myöhemmin vasta yksityisiiin

    • Anonyymi

      Asiakastieto ja bisnobede vaihtaa keskenään tietoja, mutta varminta on lähettää maksetut kuitit molempiin.

    • Anonyymi

      1.5v ollu kaikki maksettuna ja asiakastiedossa sekä bisnodessa puhtaat paperit, etuajassa siis.. kerranki homma toimii niinku pitääkin!

    • Anonyymi

      Itseasiassa kyseessä ei ole edes "etuajassa", lakihan tuli voimaan puoli vuotta sitten ja nyt on ollut vaan puolen vuoden siirtymä järjestelmien päivittämiseen. 30.11 ilmeiseti ollut hyvä päivä laittaa uusi jäejestelmä toimintaan, olisi senvoinut olla jopa aiemminkin

      • Anonyymi

        Ehkä varmistivat etteivät ole huomenna iltapäivälehdissä kun ei järjestelmät toimikaan..

    • Anonyymi

      30.11 ollut hyvä päivä laittaa toimintaan että saa myytyä pari päivää enemmän näitä kun huhut liikkuu.

    • Anonyymi

      Kyllä noi jostain vielä näkee, että henkilö on kelvoton hoitamaan asioitaan. Tsekkasin itsekin Asiakastiedosta tietoni ja kaikki on putsina. Koitin testiksi ostaa muutaman kympin verkkokauppaostoksen laskulle (en siis luotolle, vaan laskulle 14vrk maksuajalla), mutta sieltä tuli jotta ei tämä tämmöinen peli vetele. Maksoin tuon ostokseni sitten heti. Klarna olisi tässä tapauksessa ollut laskuttaja ja kielteisen päätöksen antaja.

      Autoon sain hankittua kaskon liikennevakuutuksen rinnalle ilman ongelmia, joka on ihan kiva ottaen huomioon että sen arvo on n. 15k ja olen ollut usemman vuoden ainoastaan liikennevakuutuksen varassa ja toivonut ettei kukaan vähämielinen tee ilkivaltaa tai pölli katalysaattoria/koko autoa. Tuo ei onnistunut aiemmin edes etukäteismaksulla.

      • Anonyymi

        Sulla mättää siellä joku asia. Ehkä avoimia laskuja paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla mättää siellä joku asia. Ehkä avoimia laskuja paljon.

        Mistä ne sellaista näkee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla mättää siellä joku asia. Ehkä avoimia laskuja paljon.

        Eipä ole ollut avoimia asioita mihinkään suuntaan enää pitkiin aikoihin. 10v sitten ulosottoon joutuessani toki Klarnankin laskuja sinne meni, joten heidän oma asiakasrekisteristähän nuo hylyt varmasti johtuvat. Lähinnä nyt vaan muistutuksena ihmisille, että kyllä tuo asia saattaa tulla eteen vielä jatkossakin ja firmat voivat valikoida asiakkaitaan heidän menneisyyden perusteella vaikkei velkoja/merkintöjä enää olisikaan.

    • Anonyymi

      Tätä minäkin pohdin että varmasti omat rekisterit pitää huolen eytei velkaa voi tehdä jos johonkin on joskus ollut huono maksaja. Pitävät varmaan maailman tappiin saakka… eli ei luottokortteja tai lainaa mulle ainakaan..

      • Anonyymi

        Väittäisin, että pankkien kanssa ei tule ongelmaa. He pystyvät analysoimaan riskejään aika pitkälle asioita henkilön rahaliikenteenkin yms. kautta, jos/kun kyseessä pankki, jossa henkilöllä valmiiksikin tilejä. Nämä Klarnat yms. toimijat saattavat olla paljon pitkävihaisempia, koska heillä ei muuta informaatiota kuin asiakkaan aiempi maksukäyttäytyminen heidän suuntaansa. Toisaalta esim. Visalla saa tarvittaessa pyöreästi sen 30pvää korotonta maksuaikaa, joten mihinpä noita firmoja tarvitsisikaan.

        Kyllä asiakkaan aiempi käyttäytyminen vaikuttaa pankeissa eikä pelkästään hänen viimeaikainen tililiikenteensä. Esim. henkilö sai Nordeasta Takuusäätiön takaaman järjestelylainan, jolla maksoi kaikki rästinsä pois. Järjestelylainan takaisinmaksun hän hoiti säntillisesti ja sen jälkeen hän hoti talouttaan esimerkillisesti ja oli ylpeä itsestään ja tunsi hoitaneensa asiansa hyvin ja odotti pankiltakin tunnustusta. Kun hän haki luottokorttia samasta pankista tulikin pettymys eli hylky. Norwegianilta tuli sitten kuitenkin myönteinen päätös, mutta mieltä jäi kaihertamaan, kun oma pankki ei luottanut. Mieluummin olisi ottanut sen omasta pankista.

        Itselläni erilaiset kokemukset. Jäi heille(kin) silloin aikanaan laina pystyyn ja ulosoton kautta maksettavaksi, mutta ei ole näkynyt mitenkään sen jälkeen kun kaikki maksettuna ja nimi puhdas (OP). Kriteerithän pankeilla on tietysti tulojen ja muiden velkojen suhteen tiukemmat kun paskaluottofirmoilla, kuten pitääkin olla.

    • Anonyymi

      Mahtaakohan mennä ihan lain kirjaimen mukaan säilöä asiakkaasta maksutietoja 10 vuoden takaa. Itse pyytäisin tilanteessasi rekisterimerkintöjä sekä selitystä minkä lain perusteella säilövät tietojasi noin pitkältä ajalta.

      • Anonyymi

        Tuohon en osaa ottaa kantaa. Asia nyt kaiken kaikkiaan kuitenkin yhdentekevä ja aiheuttaa potentiaalista tulonmenetystä vain ja ainoastaan heille itselleen ( mahd. asiakasyritykselle, jos asiakkaat ostavat muualta koska eivät pysty maksamaan ostostaan heti eivätkä saa osamaksua johtuen ikivanhoista ja jo kuitatuista häiriöistä), joten en jaksa sen enempää vaivata asialla päätäni. Tulipahan nyt kuitenkin uteliaisuudesta kokeltua onko ne tiedot kunnossa vai ei :)

      • Anonyymi

        Tiettävästi saa säilöä vaikka maailman tappiin jos on kerran säilömiseen suostunut (asiakassuhde), kyllä ne sitten omasta pyynnöstä viimeistään poistetaan.

        Ps. Myös uo tiedot säilyy iäisyyden ulosoton rekistereissä, niitä ei vaan näytetä kellekään ilman suytä

        Ulosottotodistuksen pystyy kyllä kuka tahansa tilaamaan kahdelta tai neljältä viime vuodelta kenestä tahansa ja syytä ilmoittamatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ulosottotodistuksen pystyy kyllä kuka tahansa tilaamaan kahdelta tai neljältä viime vuodelta kenestä tahansa ja syytä ilmoittamatta.

        Tietty mutta tässä ei ollutkaan tuosta kyse

    • Anonyymi

      Mulla puhdistunut tiedot jo päivää ennen. 😧
      Mahtavaa olla normaali kansalainen 5v tauon jälkeen.

      • Anonyymi

        Niinhän täällä lukikin että on saatu kortit ja luotot ja tavarat jo eilen.

      • Anonyymi

        Toivon että jokainen vuokran antaja hankkii ton uo todistuksen. Näillä vitun sankareilla helvetin iso todnäkösyys kusta asiat uudestaan.

    • Anonyymi

      Jos meinaatte vuokrata jotain tai ostaa joltain pienyritykseltä, niin pyytäkää sopimuskumppania hakemaan itsestään (ja omalla kustannuksellaan) ulosottotodistus.

      »Todistus ulosottorekisteristä sisältää hyödyllistä tietoa esimerkiksi tilanteissa, joissa vuokraat asuntoa, myyt luotolla, lainaat rahaa, rekrytoit tai haluat todistaa oman taloudellisen tilanteesi.»

      Todistus annetaan pääsääntöisesti kahdelta viime vuodelta, mutta:

      »Todistus voidaan antaa neljältä vuodelta, mikäli pyytäjä osoittaa todistuksesta saatavien tietojen olevan tarpeen hänen toimeentulonsa tai muutoin painavan yksityisen edun tai tärkeän yleisen edun turvaamiseksi.»

      Myös jos teidän naapurinne alkaa yhtäkkiä viettää jotain kumman kulutusjuhlaa tai muuten elvistellä, niin tilatkaa hyvät ihmiset hänestä kylmästi ulosottotodistus, niin saatte tietää totuuden.

      https://www.ulosottolaitos.fi/fi/index/tietoaulosotosta/ulosottorekisteristatilattaviatodistuksia.html

      • Anonyymi

        Ja mitä varten ? Maksat 50e siitä että naapuri ei saa satasta? Mistä teitä katkeroituneita sikiää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitä varten ? Maksat 50e siitä että naapuri ei saa satasta? Mistä teitä katkeroituneita sikiää

        Höh 50 euroa? Todistus ulosottorekisteristä maksaa 6 euroa, eikä sillä estetä naapurin rahansaamisia.

      • Anonyymi

        Mitä sillä ulosotto rekisterillä mitään tekee kun siellä on saldo 0. Ja eihän se muutenkaan järin pahalta voi näyttää ihmisellä joka on laskunsa maksanut ja luottotiedot on kunnossa.

        Aikahan siellä myös juoksee eteenpäin. 2 vuotta voi nähdä, 4v pitää olla jo perustelut.

        Sehän on vaan vahvuuden merkki kun ihmisellä on ollut vastoinkäymisiä ja on laskunsa maksanut korkoineen ja Kuluineen. Tsemppiä kaikille.

    • Anonyymi

      Tänään on hyvä päinä nostaa pikavippiä ja luottokorttilainaa maxmäärä.

    • Anonyymi

      Joo ei mene kauaa kun nämä ketä ei ennenkään osanneet käyttää rahaa niin lähtevät kierteeseen uudelleen :D

      Haha täällä odotettu monta kuukautta että saa vittu luottokortin :D huhhuh

      • Anonyymi

        Sehän nähdään. 2 luottokorttia hankittu, koska elämäntyyliin vakituisen työn ohella sattuu kuulumaan mm. matkustelu. Kortilla saa myös muita etuja kuin maksutapaedun. Kyllä luottokortti on matkustaville ihmisille aivan kaiken a ja o, se nimittäin saattaa estää hotelleissakin huoneen varaamisen jos luottokorttia ei taskussa ole. Siinä ei edes se setelitukko auta.

        12 vuotta ilman normaalin ihmisen oikeuksia tässämaassa kyllä opettaa nöyräksi. Toisia ei tietenkään opeta yhtään eikä mikään. Voin tulla päivittämään vuoden kuluttua, kuinka edelleenkin on luottotiedot pysynyt puhtaana, vaikka kaltaisesi ihmiset toisin ajattelevatkin. Kaltaisesi on minunlaisilleni hyvä inspiraation lähde.

    • Anonyymi

      Tyhjä arpa. Tiedot eivät ole puhdistuneet.

      • Anonyymi

        Yllätyitkö että merkintäsi jotka ovat aiheutuneet maksamattomista laskuista, joita et ole maksanut pois ja hoitanut niihin REF merkintää maksusuoritustesi jälkeen, että tietosi eivät ole puhtaat? Luulitko, että saat velkasi anteeksi ?

        En luullut noin. Maksoin viimeiset velkani pois aika tarkkaan kaksi vuotta sitten. Jatka olettelujasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En luullut noin. Maksoin viimeiset velkani pois aika tarkkaan kaksi vuotta sitten. Jatka olettelujasi.

        Mutta oliko ref ?

    • Anonyymi

      Ainakin mulla muuttui elämä heti.

      Sanon nyt alkuun, että en ole mitään kulutusjuhlaa aloittamassa. Visa electronin heitin pois ja otin credit/debit kortin. Pankki hyväksyi sen välittömästi.

      Kokeilin netin Lainahakua summalla 3900e.
      Tarjouksia tuli heti pilvin pimein. En ottanut lainaa. Pitihän se omin silmin nähdä mikä se todellinen tilanne oikeasti on.
      Mulla on siis Vakituinen työpaikka ja vuositulot bruttona noin 40k
      Parhainta on kuitenkin se tunne, että ei ole maksuhäiriöinen. Tsemppiä kaikille velkojen maksuun.

    • Anonyymi

      Nyt 1.12 puhtaat luottotiedot saaneet on aika varmasti suht hyvässä asemassa olevia, eli vaki töissäkäyviä, koska ovat saaneet asiansa maksettua. Uossa olevien asioiden maksu vaatii oikeasti rahaa, koska siellä on velkojen päällä 7pros korko ja taulukko maksut jne. Heillä myöskään tuskin mitään velkaa on, se aiheuttaa kateutta. Heillä on hyvät lähtökohdat kaikkeen nyt. Heillä monella on myös aito ilo elämässä rankkojen vuosien jälkeen.

      Tähän ketjuun on selvästi ilmestynyt katkeria ihmisiä mukaan. Aika varmaan tiedän mitä tyyppejä ne on. Ne ei ole Luottotiedottomia ulosotossa olevia.

      NÄMÄ KATKERAT OVAT JOTAIN SEURAAVISTA:

      -niitä jotka sinne uo maailmaan on itse päätymässä, kulissit päällä ja velkaa.

      - osa kateellisia juuri tuosta 1. 12 porukan lähtökohdista, kun on maksukykyä mutta ei velkaa.

      -Osa työttömiä joilla puhtaat luottotiedot, mutta ei maksukyky saada edes tonnin lainaa, saati kykyä maksaa sitä. Jotkut ei osaa käsitellä vaan sitä omaa tilannetta.

      - osa nyt vaan on katkera tai kateellinen kaikesta

      Turha katkeruus ja kateus kannattaa jättää pois oli jonkun muun tilanne mikä hyvänsä. Onneksi on paljon järkeviä ihmisiä oli sitten luottotiedoton, työtön tai mikä hyvänsä.

    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä. Ei esim. 5k ulosottoa pysty kelan tukia saava ikinä maksamaan, saati isompia ulosottoja. "1.12", puhtaat tiedot saaneilla on pakosti ollut aika hyvin tuloja. Varmasti kiva aloittaa elämä uudestaan velattomana. Vain noin 10 tuhannelta ihmiseltä poistui maksuhäiriömerkinnät. Sinnehän jäi vielä liki 400 tuhatta. Tuo noin 400 tuhatta tulee olemaan vakio, toki ensi vuonna siellä voi olla vaikka kuinka paljon lisää kun sähkölaskut menee sinne.
      Milläs maksat jatkuvasti jotain 800e sähkölaskua joka oli ennen jotain 250.

    • Anonyymi

      35%:lla suomalaisista on mahdollisuudet luottokorttiin.

      Olkaa kiitollisia te; jotka velkanne maksoitte ja hankitte itsellenne ref merkinnät jotka olette nykyisin A luokan kansalaisia.

      Olkaahan sitten fiksuja niiden luottojen kanssa. Itse tuhosin 2012 luottotietoni useilla pienillä vipeillä joita kasaantui hirvittävä määrä, kun ei luottokorttia saanut eikä järkevää kulutusluottoa. Talouteni ei koskaan olisi romahtanut luottokortin lyhennykseen tai viisaan kokoisen kulutusluotuon maksamiseen. Sitten kun pieniä oli 15kpl korkoineen joka suuntaan, oli se menoa. Nyt ei enää vippeihin tarvi sortua.

    • Anonyymi

      Velkaantumisesta on tehty paljon vaikeampaa kuin ennen, tarkoitan siis rahalainoja. Pienet pikavipit on laitettu markkinoilta pois. Niillä sai itsensä kuseen.

      Näitä nykyisiä tuhansien eurojen pikalainoja ei työtön tai opiskelija oikeastaan saa.
      2024 tulee se positiivinen luottorekisteri, se näkee sitten kaikki sun tulot, lainat, veropäätöksen jne. Silloin on vielä vaikeampi velkaantua.

    • Anonyymi

      Hei minulla on mennyt lototieto syntyi paljon laskuja vaikea elämän tilan vuoksi on hakenut velka ja talous neuvontan on hyväksytty ja kaikki on siellä 5 vuotta halusin tietä nyt kun uusi laki tuli voiman haluisin tiedä olenko mäkin mukana sinä puhdistuko mun nimi tällä kuukaudella jos joku tietä voiko vastata? Kiitos

      • Anonyymi

        Ei puhdistu ennenkuin olet saneerauksen hoitanu loppuun asti, sen jälkeen REF merkintä tietoihin / saneerauksen päättyminen ja kun tämä on ok sitten kuukausi odottelua

    • Anonyymi

      Muistakaa ensi vaaleissa, että tämän(kin) epäkohdan poiston sai aikaan Vasemmisto ja Jari Myllykoski. Myös tulevan vuoden suojaosuuden noston ja ehdottavat myös useampia vapaakuukausia jatkossa.
      Kiitetään porukalla!

      • Anonyymi

        Haluatko tosiaan tehdä kaikista köyhistä vapaamatkustajia, joilta ei voi ulosmitata poliklinikkamaksuja, rikoskorvauksia, elatusmaksurästejä eikä vuokrarästejä? Tätäkö vasemmisto haluaa?

        Kommenttini koski siis suojaosuuden nostovaatimusta, ei tämän ketjun pääaiheena olevaa luottotietomerkintälakia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluatko tosiaan tehdä kaikista köyhistä vapaamatkustajia, joilta ei voi ulosmitata poliklinikkamaksuja, rikoskorvauksia, elatusmaksurästejä eikä vuokrarästejä? Tätäkö vasemmisto haluaa?

        Sydämessäni minä toki haluan, olenhan vilpitön ja hyvä ihminen. Mutta aiheena oleva vasen eduskuntapuolue on näyttänyt kyntensä nyt tässä kaoottisessa tilanteessa puolustaa köyhimpiä ja eniten ahdingossa olevia tekemällä sellaisia eduskuntaloituksia joissa on tolkkua. Jos kokkarit olisivat saaneet määrätä suunnan, ei olisi tullut uutta maksuhäiriön poistolakia eikä missään nimessä suojaosuuden nostoa.

        Jos tosiaan Kokoomus päättää ensi vuonna asioista suurimpana eduskuntapuolueena ja mahdollisena pääministerimandaatilla, jokainen kaunialaista köyhempi tuntee sen nahoissaan. Sosiaalituista leikataan, työttömyystuesta leikataan, asumistuesta viedään suurin osa pois. Miten vähätuloinen uo:n asiakas sitten pärjää? Kokoomuksen ajatus on poistaa roskasakki (!!!) hyväosaisia häiritsemästä ja taskulla käyden.

        Ruokakaupat tarvitsevat teitä, ja onneksi rahanne ovat painoindeksistä päätellen hyvin riittäneet ruokaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruokakaupat tarvitsevat teitä, ja onneksi rahanne ovat painoindeksistä päätellen hyvin riittäneet ruokaan.

        Ruokajonoissa? Mikähn turha länkyttäjä sinäki oot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruokajonoissa? Mikähn turha länkyttäjä sinäki oot.

        Älä mene leipäjonoon, vaan syö terveellistä ruoka.a Vegaaniruoka ei paljoa maksa. Laihdut, etkä tarvitse enää rollaattoria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä mene leipäjonoon, vaan syö terveellistä ruoka.a Vegaaniruoka ei paljoa maksa. Laihdut, etkä tarvitse enää rollaattoria.

        Jumankauta mikä ääliö täällä on äänessä.
        Vai että vanhukset on nyt taas tähtäimessä? Liikuntavammaiset?
        Kuule, kyllä vegetaarinen ruokavalio on ollut käytössä jo vuosikausia. Kaali on terveellistä sinullekin, saat pahat ilmat veks pieraisulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumankauta mikä ääliö täällä on äänessä.
        Vai että vanhukset on nyt taas tähtäimessä? Liikuntavammaiset?
        Kuule, kyllä vegetaarinen ruokavalio on ollut käytössä jo vuosikausia. Kaali on terveellistä sinullekin, saat pahat ilmat veks pieraisulla.

        En vain pidä siitä, että mummokortti vedetään niin usein esiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluatko tosiaan tehdä kaikista köyhistä vapaamatkustajia, joilta ei voi ulosmitata poliklinikkamaksuja, rikoskorvauksia, elatusmaksurästejä eikä vuokrarästejä? Tätäkö vasemmisto haluaa?

        Tämäkö on siis mummokortti?
        Ikuna en ole kuullut, että elatusmaksurästejä tai rikoskorvausasioita olisi mummoilla pääasiassa? Tuskin edes vuokrarästejä, mutta Ropon karhuamia sairaalamaksuja voi olla. Kun en ole itse mikään mummo, enkä käytä rollaa, ihmettelen sinun raivareita...
        Ylipäänsä, keskustelun aihe on ihan muu kuin köyhien ukäihmisten maalitus.

        Mitäh, miksi ei muka mummoilta voisi periä vuokrarästejä? Nuoremmat joutuu saman tien ulos kämpästä jos on vähänkin maksut myöhässä, ei siellä mitään rästejä siedetä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäh, miksi ei muka mummoilta voisi periä vuokrarästejä? Nuoremmat joutuu saman tien ulos kämpästä jos on vähänkin maksut myöhässä, ei siellä mitään rästejä siedetä.

        Ero voi olla siinä, että mummoilla on säännöllinen eläketulo. Ja usein Kelan asumistukikin apuna, riippuu tosin asumismuodosta, mutta palveluasuntoon kait sellaista saa. Monella mummolla on edunvalvoja, ja laskut hoituu suoraveloituksena pankin kautta. Jos mummo on asunut vuosikausia samassa asunnossa, ei tule yllätysmaksuja vuokriin.
        Sairaalamaksuja ei voi ennakoida, joten ne voivat kääntää tulot miinukselle, mutta silloinkin kärsii vain mummon maha.

        Jos suojaosuutta nostetaan pysyvästi, niin mummosta tulee vapaamatkustaja, ja hän voi vaikka kalauttaa minua kävelykepillä päähän ilman pelkoa korvausvelvollisuudesta. Takuueläkeläiset ovat jo nyt siinä asemassa, mutta työeläkeläiset ovat aivan viime aikoihin asti joutuneet elämään aina herrannuhteessa.

    • Anonyymi

      Mitä hemmettiä. Ei mun luottotiedot puhdistu ennen 2026 marraskuuta.

      Silti on kotivakuutus, skootterivakuutus, autovakuurus, lapsilla henki ja tapaturmavakuutus,
      Puhelin liittymä on ollut 22 vuotta, samassa firmassa. Kun laajennettiin soppareita nettiin ja ostettiin tabletteja, piti maksaa 200 euroa vakuutta. No sen saa takas, kun lopettaa palvelut. Tai tulee marraskuu 2026.
      Okay, vuokrattu on kämppiä, monestakin paikkaa. Maksettu on yhden kk vakuus. Ensin 420 euroa, sit 550 ja seuraavaksi perheen laajentuessa 610 euroa takuu vuokraa.
      Ja aina muuttaessa saatiin koko raha takas. Seuraavaan 250 ja nyt saadaan sekin raha takas.

      Eli ainoa vakuusmaksu on tohon nettiin/puhelimen tablettiin.200 euroa.

      sen saa takas, jos liittymän irtisanoo.

      Mihin vittuun niitä luottotietoja tarvitaan, ei mitään ongelmaa 20 vuotta ilman niitä, ja lopulta puhistuu vuonna 2026.....
      Tosin ne mun on isoja velkoja, ei 200 pikkuvelkaa. Pienin a, 1500.

      • Anonyymi

        Nii pieni jatko. Kun aikoinaan vuonna 2008 ostin autovakuutuksen. Maksoin koko vuoden kerralla mahtavat 311 euroa, Vanhaan toyotaan, jonka ostin hetken mielijohteesta huutokaupasta 500 euron hintaan.
        Siihen laitettiin sitten pakoputkea ja helmapeltiä kaverin kautta hitsattuna 400 euron hintaan. Reissattiin 60 tuhatta kilometriä ja annettiin auto pois.
        JÄi alle vakuutus kotiin ja tulevaisuudessa autoon.
        Yks auto paska ja pöljän pojan vakuutus.
        Vakuutus on vienyt 400 euroa vuosi.
        Yks auto paska, makas hinurilla ja pöljän pojan vahingot.
        5ooo euroa.

        Kyl täytyy sanua, et kannatti ostaa toyota vuonna 2008 ja maksaa koko vuoden liikennevakuutus kerralla.
        Ei, siinä mitään, mut ottas päähän, jos omalla lapsella kasvais korkoa 3000 velat vuoteen 2024 asti.

    • Anonyymi

      Olipas siinä. Jossakin maaseudulla pärjää ilman luottotietoja. Yritäpä hki keskustasta vuokrata jotain ilman luottotietoja tai Yritä saada luottokortti ilman luottotietoja. Luottokortin arvon tajuaa vasta kun sellainen on.
      Se ei jätä pulaan, eikä tarvi anella almuja keltään lähipiiristä. 2026 sulla puhdistuu. Et siis edes ole yrittänyt maksaa velkoja? Jos et ole maksanut velkoja ja velat vanhenee 2026... En luottaisi siihen, sieltä voi putkahtaa jostain jotain aktiiviseksi ja kas kummaa 2030 voi olla ajankohtaista.

      • Anonyymi

        Helsinki on täynnä Lumon asuntoja, jolta saa kyllä luottotiedoton asunnon. Luottokorttia et tarvitse missään jos rahaa on, mutta ei luottotietoja.

      • Anonyymi

        Kela ja Te-toimisto pitää kyllä huolen, että uusia maksuhäiriöitä syntyy.

    • Anonyymi

      Jännä juttu vai onko sittenkään...

      Luottotiedot puhdistui 1.12.2022.

      Tilasin asiakastiedolta luottotietoraportin, siellä "ei maksuhäiriömerkintöjä".

      Kokeeksi tilasin torkkupeiton Rustasta laskulla, Klarnalla meni läpi ja laskulla sain. Laskun summa about 20 e.

      Tilasin Kärkkäiseltä kaksi tonttutyynyä, hinta toimituskuluineen n. 18 e, kokeilin laskulla, oli eri laskuttaja kuin Klarna (en muista mikä), niin eipä onnistunut laskulla.

      Äsken koetin tilata kk-tilauksella silmälasiliikkeestä piilareita, luotonmyöntäjä collector bank, niin eipä onnistunut. Collector bank oli yksi velkoja, jolle maksoin uo:n kautta.

      Eli olenko edelleen kuitenkin luottotiedoton? Vai voiko olla että todellisuudessa luottotiedot puhdistuvat vasta 1.1.?

      • Anonyymi

        Ei mitään torkkupeittoja ja tonttutyynyjä! www.mol.fi

      • Anonyymi

        No tietenkin olet luottotiedoton niiden rekisterissä joille olit velkaa, eihän ne rekkarit välttämättä laillisia ole mutta lainaisitko itse jollekin sellaiselle rahaa joka on jättänyt maksamatta häh ? Omia rekisteritä pitää monet, myös oikeat pankit.

        Olen myös hyvin skeptinen pankkien suhteen. Niputan samaan epäreilujen sakkiin myös Takuusäätiön. Vaikka olisi kuinka puhdas rekisteri, heillä on omat kanavansa ja tietonsa joiden perusteella paaria eli kakkoskansalaisuus jatkuu hamaan tappiin.

        Oma pankkini on ollut Nordea vuodesta 1970, siis silloinen PYP, SYP, Merita ym., ja samassa pankissa on ollut 40 vuotta firman tili. On otettu kolmisatatuhanteinen asuntolaina (15% korolla), joka on maksettu jetsulleen pois. Mitään häiriöitä ei ole ollut, ei minulla eikä puolisolla.
        Ja kun tarvitsin ns. siltarahoitusta talokaupan ajaksi muutamaksi kuukaudeksi, ei tippunut pennin hyrrää. Panttina oli velaton talo ja maat, ostettava kohde halvempi kuin myytävä. Syy, miksi ei lainaa myönnetty oli se, että olin kuulemma jo liian vanha! Saattaisin jopa kuolla ennen talokauppaa! Olin perusterve 52-vuotias yrittäjä.
        Tämä keissi opetti sen, etten koskaan luota enää pankkeihin. Ne on kuin kepulaiset, eli pettää aina.

      • Anonyymi

        Luotottaja voi tarkistaa ulosottorekisterin ja siksi ei luottoa tipu, kokeile 2-4v kuluttua uudelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tietenkin olet luottotiedoton niiden rekisterissä joille olit velkaa, eihän ne rekkarit välttämättä laillisia ole mutta lainaisitko itse jollekin sellaiselle rahaa joka on jättänyt maksamatta häh ? Omia rekisteritä pitää monet, myös oikeat pankit.

        Totta kai yritys saa pistää muistiin luottotappionsa. Mitä laitonta siinä on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luotottaja voi tarkistaa ulosottorekisterin ja siksi ei luottoa tipu, kokeile 2-4v kuluttua uudelleen.

        Ulosottotodistusta ei saa kovin nopeasti, mutta lainanhakija voi tilata sen itse ja hakea vasta sitten lainaa ja pistää sen lainahakemuksen liitteeeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ulosottotodistusta ei saa kovin nopeasti, mutta lainanhakija voi tilata sen itse ja hakea vasta sitten lainaa ja pistää sen lainahakemuksen liitteeeksi.

        Sen saa kyllä heti kun käy vaan oikeus fi sivustolta hakemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen saa kyllä heti kun käy vaan oikeus fi sivustolta hakemassa.

        Onko se toi velallisen tosite juttu tuolla uo:n oma-asioinnissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko se toi velallisen tosite juttu tuolla uo:n oma-asioinnissa?

        "Velallisen ulosottoasiat" on ainakin pdf -tulosteen otsikko.

    • Anonyymi

      ketä se uudistus koskee

      • Anonyymi

        Pit. oll. ref-merk. muut. ei hyöt.

    • Anonyymi

      No onko porukka ottanut paljon velkaa ja kortteja ? Pikavippejä ?

      Itse en ole tehnyt asiaan liittyen yhtään mitään, noh sen verran että kävin ottaa sen ilmasen raportin ja puhtaat oli tiedot. Enkä aio velkaa ottaa enää

      • Anonyymi

        Minä siirsin asuntolainan Bluestepistä ihan normaaliin pankkiin. Luottokorttia en ajatellut hankkia, koska en ole tarvinnut sitä ennenkään.

    • Anonyymi

      Ei luottokortista mitään kuluja tule jos sitä ei käytä. Jos on esim nordeasta tili. Otat Nordea gold, samassa kortissa on debit ja credit.
      Credit on käytännössä ilmaista lainaa 30-45 vrk jos maksat sen sinä aikana pois. Voit itse valita paljonko maksat luottoa pois. Ei sitä luottokorttia/luottopuolta ole pakko käyttää.
      Luottokortti on mainio kapistus jos hallitsee talouden. Minkään peliongelmaisten tai muiden sitä ei kannata ottaa. Luottokortin omaavan ei tarvitse lainailla mitään läheisiltään.

    • Anonyymi

      Asiakastieto on alkanut ahneeksi. Hintoja nostettu paljon.

      Muiden luottotiedot

      21,20€/raportti

    • Anonyymi

      Eikö rekisteri päivity viikonloppuisin vai miksi viimeinen merkintä minkä pitäisi tänään poistua ei ole vieläkään poistunut?

      • Anonyymi

        Sitä ei ole kerrottu monelta ajot tehdään..voihan se olla vaikka klo 23:59

    • Anonyymi

      Minulta oli pyyhkästy puhtaaksi tiedot molemmista asiakastiedosta ja bisnodelta, kun tänään katsoin. En ollut pyytänyt yhdessäkään velassa REF merkintää. Olisi puhdistunut vanhenemiseen vasta helmikuussa vanhalla mallilla. Velat on kyllä maksettu jo vuosia sitten. 2-4 vuoden merkintöjä 7 kpl oli kaikkiaan.
      Todennäköisesti olisi ollut jo 1.12. puhtaana.
      Otin op:sta luotollisen kortin ja sukkana meni läpi suoraan netissä eli tietokoneohjattuna. Laitoin kylläkin minimi rajan 2000 se
      varmaan auttoi koska tuloni on vaivaiset 1500 brutto/kk.

    • Anonyymi

      Mulla puhdistui joulukuun alussa. Kaikki laskut oon maksanut heti suoraan. Elämä on hyvin paljon helpompaa puhtailla luottotiedoilla.
      Myös luottokortti on hommattu jos sattuu joskus tarvitsemaan. Vastuuta löytyy aika moisesta 20v luottotiedottomuuden jälkeen. Hyvä uudistus.
      Tiedän myös monta ihmisistä, jotka lähti heti työelämään kun tämä uudistus tuli eteen, työllisyyden lusääminenhän tässä oli tarkoituksena. Luottotiedoton on nykyään ihan pohjakuraa tämän uudistuksen jälkeen.

    • Anonyymi

      Ilman muuta haen kaikki mahdolliset lainat ja matka Vegasiin on jo tilattu sitten vaan 50000 punaiselle ja "rikkaana" kotio aijai että on helppoo rahaa👍

      • Anonyymi

        Oikeasti sinulla on vielä maksamatonta velkaa, ja rahat ovat muutenkin loppu etkä päässyt tänä aamuna edes kapakkaan. Sen takia puhut täällä paskaa. Sinua selvästi harmittaa kun toiset ovat maksaneet velkansa.

    • Anonyymi

      Ite olin 5v velkajärjestelyssä helmikuussa päättyi kauanko kestää että luotto tiedot saa takaisi

      • Anonyymi

        Kuukausi

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      293
      6617
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2049
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1790
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1257
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1170
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1136
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      53
      1037
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1021
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      972
    Aihe